Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kysyisin varaukseni I SAW THE LIGHT (BD-elokuva), tilaa.Onko elokuva jo tullut teille? 265 Elokuvan tilaus on peruttu eikä sitä ole vielä saatavilla. Elokuvaa yritetään tilata uudellaan ja varaukset ovat toistaiseksi voimassa. Varaajille ilmoitetaan elokuvan saapumisesta tavalliseen tapaan. Jos elokuvaa ei saada ja varaukset joudutaan perumaan, siitäkin ilmoitetaan varaajille.
Suomi 100 liityen tähän aiheeseen Marja Kanerva suomesta teki veistoksen Tukholmaan viime elokuussa VUOSI LUVUT kaksi maata yksi tulevaisuus . … 691 Alkuperäisten kaavailujen mukaan Langen teoksen vihkiäisiä olisi vietetty tänä vuonna. Suunniteltua sijoituspaikkaa ollaan kuitenkin kokonaisuutena uudistamassa jalankulku- ja oleskelualueeksi, ja näillä näkymin aukion veistoksineen on tarkoitus valmistua kesäkuun 2019 loppuun mennessä. https://suomifinland100.fi/project/kaksi-maata-yksi-tulevaisuus/ https://www.rakennuslehti.fi/2018/04/erottajan-aukiosta-tulee-jalankulku-ja-oleskelualue/
Mistä tulevat kuvapankkien kuvat? Keitä ovat ne kaikki teennäisesti hymyilevät bisnesmiehet, kauniit naiset ja jopa pienet lapset lukuisten halpojen esitteiden… 388 Maailmassa on sekä kaupallisia että ei-kaupallisia "kuvapankkeja" eli palveluita, joiden kautta saa laillisesti käytettävissä olevia kuvia. Kaupallisten kuvapalveluiden kuvat ovat ainakin pääosin peräisin ammattikuvaajilta, jotka ovat myyneet kuvapalveluille oikeuden hoitaa kuvien jakelun ja käytön rahastamisen. Kuvaaja saa pienemmän korvauksen, mutta säästyy isolta vaivalta. Kaupallisia kuvapankkeja eivät yleensä kiinnosta muut kuin teknisesti "täydelliset" kuvat, koska niille on helpointa löytää maksavia käyttäjiä mainonnan parissa. Kuvapankeista haetaan todennäköisesti eniten "yleisiä" kuvituskuvia, jolloin taiteellinen erikoislaatuisuus ei välttämättä ole tavoiteltu ominaisuus. Maailmassa on valokuvaajia, jotka ovat erikoistuneet...
Ottaako kirjastot vastaan lahjoituksena hyväkuntoisia viihdenuotteja pianolle, pienille viihdeorkestereille. On musikaaleja mm. Abbaa ym. Olisi sääli heittää… 181 Vastaus riippuu siitä, millaisista nuoteista on kyse. Kaikilla nuoteilla ei ole lainausoikeutta eli niitä kirjasto ei voi ottaa kokoelmiinsa. Jyväskylän kaupunginkirjastoon nuotteja voi tuoda lahjoituksena ja allekirjoittaa aineiston lahjoitussopimuksen. Lahjoittaja hyväksyy, että kirjasto voi käyttää lahjoitetun aineiston sopivaksi katsomallaan tavalla. 
Jos istuva presidentti kuolee kesken kauden, nouseeko presidentiksi toisen kierroksen kakkonen, eli toiseksi eniten ääniä saanut, vaiko nouseeko presidentiksi… 576 Suomen perustuslaki toteaa, että "Jos presidentti kuolee tai valtioneuvosto toteaa hänet pysyvästi estyneeksi hoitamaan presidentintointa, on niin pian kuin mahdollista valittava uusi presidentti...... Tasavallan presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri tai tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri." Edellisen presidentinvaalit hävinneet ehdokkaat ovat vaalien jälkien tavallisia kansalaisia. Heillä ei ole mitään virallista asemaa. Presidentinvaali poikkeaa muista vaaleista siinä, että varasijoja ei ole. Jos presidentti kuolee tai on muuten estynyt noitamaan virkaansa, pääministeri (tai tämän sijainen) hoitaa presidentin tehtäviä kunnes uusi presidentti valitaan. Näin tapahtui Suomessa...
Olen syntynyt 17.10.1963. Äitini kertoi, että syntymäni hetkellä alkoi aamuhartaus (klo 7.45 ?) ja radiosta kuului virsi. Hän haluaisi tietää, mikä virsi se… 837 Ylen tietopalvelusta kerrottiin, että syntymäsi hetkellä on tosiaan radiossa lähetetty aamuhartaus. Ylen arkistossa ei kuitenkaan valitettavasti ole tallella tätä ohjelmaa, eikä tietoa sen sisällöstä. 1960-luvun ohjelmista vain harva on arkistoitu. Nauhamateriaali oli kallista, ja nauhoja käytettiin uudelleen uusiin ohjelmiin.
Milloin jalkapallon pelaajien shortsien pituus muuttui nykyiseksi? Ja miksi? Ennen pelasivat lyhyemmillä shorteilla, mutta jossain vaiheessa muuttuivat… 142 Ei voi nimetä mitään yksittäistä hetkeä tai vuotta, jolloin sortsit olisivat muuttuneet pidemmiksi. 1970- ja 1980-lukujen tyyliin kuului yleisesti lyhyemmät sortsit ja löysemmät paidat kuin nykyaikaan. 1990-luvulla sortsit ovat alkaneet pidentyä, mutta paidat ovat yhä pysyneet löysempinä. Myös eri maissa, eri valmistajilla ja eri seuroilla on ollut erilaisia sortseja - ja on edelleen. Suurpiirteisesti voisi sanoa, että 90-luvulla sortsit alkoivat pidetä ja 2000-luvulla kaventua.    Alla olevista kuvista voi katsella, miten urheilusortsimuoti on muuttunut:  Maradonan ja Pelén sortsit vuonna 1988 olivat hyvin lyhyet: https://fi.pinterest.com/pin/439241769907240610/?autologin=true  Vielä 1990-luvun alussa...
Rakennustaiteen tekijänoikeudet 753 Rakennuksen saa kyllä valokuvata, piirtää tai maalata, mutta rakennuksen fyysinen muuttaminen tai toisen täsmälleen samanlaisen rakennuksen rakentaminen on kiellettyä, jos rakennus täyttää teoksen tuntomerkit. Tosin rakennustakin saa tekijän luvatta muuttaa, jos se on teknisistä syistä tarkoituksenmukaista. Tekijänoikeuslaki Pykälä 25 e  "Tekijänoikeuslain mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Suojattuja teoksia ovat mm. valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden teos, kartta, selittävä piirustus, graafinen tai plastillinen teos, tietokoneohjelma tai muu teos. Tekijänoikeus suojaa luovan työn sisältöä, muotoa, jossa teos ilmenee...
Kun erisnimi on Taito, miten se taipuu...? Siis kysynkö Taitolta vai Taidolta, vai joltain muulta...? 326 Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on julkaissut listan etunimien taivutuksesta. Sen mukaan kumpikin Taito-nimen taivutusmuoto on oikein. https://kaino.kotus.fi/etunimientaivutus/https://kaino.kotus.fi/etunimientaivutus/index.php?s=tietue&id=426Myös sukunimien taivutuksesta on julkaistu vastaavanlainen lista:https://kaino.kotus.fi/sukunimientaivutus/
Miten leikitään nätisti yhdessä? Etsin iltatarinoiksi melkein 4-vuotiaalle kirjoja, joissa kerrotaan, miten kavereiden kanssa leikitään kauniisti ja kuinka… 1790 Toivottavasti seuraavista aihetta käsittelevistä kirjoista on iloa ja hyötyä: Hintikka, Maija : Juuso ja Jalmari leikkivät kavereina. 2004 Parvela, Timo : Anna ja Antti : kiusankappale. 2003. Weninger, Brigitte : Pasi ja Eetu riidoissa. 1999. Uusitalo, Riitta : Armin kaverit. 2005. Stewart, Paul : Ollaan taas ystäviä. 2003. Ludlow, Anna : Lelut ovat minun! 2000. Moost, Nele : Kaikki riidoissa! : mutta pian sovitaan taas. 2004. Harainen, Pirkko : Emma on eri mieltä. 2000.
Mitä on hiimailu? 811 ReettaNoomiElina blogi tietää kertoa:"  Hiimailu on ystäväni sanojen mukaan joutilasta nurkissa pyöriskelyä, oleilua ja kaiken vähäisenkin siirtämistä huomiseen ja tekemisen välttelyä, pientä kehää, omaa suppeuttakin... Täytänkö moiset hiimailun kriteerit? Olen näitäkin, mutta tietoisesti myös yritän opetella hiimailua, chillaaminen lie suhteellisen sama asia. "http://reettanoomielina.blogspot.com/2014/02/hiimailua.html
Tiedetäänkö mistä egyptiläiset ovat saaneet ihmeellistä trona-suolaansa?Sitä käytettiin muumioinnin apuvälineenä. 307 Muumioitavan eli palsamoitavan ruumiin kuivattamiseen egyptiläiset käyttivät natronia. Natron on luonnollinen, emäksinen suola, joka sisältää natriumbikarbonaattia sekä muita natriumyhdisteitä, ja sitä voitiin löytää esimerkiksi kuivuneiden järvien pohja-alueilta.Lähteet: Resepti 3 500 vuoden takaa: Näin Egyptissä muumioitiin kasvot | YleKuinka ruokasooda on keksitty ja kuinka sitä on keksitty alkaa käyttää leivonnassa? | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)
Mistä löytyisi kaikki ylellä esitetyt elokuvat tietyllä aikavälillä? 80 Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) Ritva-tietokannasta on mahdollista hakea televisiossa esitettyjä ohjelmia ja elokuvia tietyllä aikavälillä, ks. https://rtva.kavi.fi/Saadaksesi haettua tietyllä aikavälillä lähetettyjä elokuvia, sinun pitää valita Ritvassa "Tarkenna hakua" ja lisätä hakulaisekkeeseen eri parametreja yksi kerrallaan. Elokuvat pystyt valitsemaan "Valitse kenttä" valikon kohdasta "Genre (tv)". Lisäksi kannattaa valita ainakin aikaväli. Esimerkkinä haku vuonna 2010 lähetetyistä elokuvista, ks. linkki.Kysymyksen lisätiedoissa mainittu elokuva kuulostaa hieman elokuvalta Vastavirtaan (Swimming Upstream, 2003). Muita uimariaiheisia elokuvia: https://www.imdb.com/list/ls070650009/
Antaako kirjasto rahaa lahjoutetuista kirjoista? 277 Kirjasto ei maksa käytetyistä lahjoitetuista kirjoista. Kirjastoon voidaan harkinnan mukaan ostaa tarjottuna esim. paikallista uutta omakustannekirjallisuutta, mutta yleensä hankimme kirjat oman kirjavälittäjämme kautta. Kannattaa tarjota kirjoja esim. paikalliseen antikvariaattiin.
Kun olen lukenut Anna Kareninan, Kamelianaisen ja madame Boveryn niin mitä seuraavaksi? Eli klassikko jossa nainen kokee suuren rakkauden ja suuren melankolian. 158 Sopivia klassikoita voisivat olla esimerkiksi: D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja Kate Chopin: Herääminen Emily Brontë: Humiseva harju Edith Wharton: Viattomuuden aika Juhani Aho: Juha; Papin tytär ja Papin rouva
Voiko tehdä lainoja Helmetistä, vaikka olisi muuttanut Tampereelle? 385 Voit käyttää Helmet-kirjastojen palveluja ja lainata niiden tarjoamia aineistoja, mikäli sinulla on voimassa oleva Helmet-kortti. Kortin haltijuus ei ole sidottu siihen, että pitäisi asua pääkaupunkiseudulla. Päivitäthän yhteystietosi kirjastoon. Voit tehdä sen Helmet-verkkokirjastossa, mikäli korttiisi on liitetty pin-koodi eli tunnusluku. Mikäli sinulla ei ole pin-koodia, yhteystietojen päivitys tapahtuu kirjastossa.  http://www.helmet.fi/fi-FI
Kenen runo alkaa näin: Auringon noustessa kimmeltäen rinnoille kukkivan maan, lähdemme sinistä vuorta päin..... 325 Runo on Yrjö Jylhän Siniselle vuorelle kokoelmasta Kurimus (Otava, 1928). Näin kuuluu ensimmäinen runon kuudesta säkeistöstä: "Auringon noustessa kimmeltäin / rinnoille kukkivan maan, / lähdemme sinistä vuorta päin / kahden vaeltamaan."
Koska Sophie Kinnsellan christmas shopaholic ilmestyy suomeksi? 282 Kinsellan Himoshoppaaja-kirjoja on julkaissut suomeksi WSOY. Heidän ensi syksyn kirjakatalogissaan Christmas Shopaholicia ei näytä olevan, joten luultavasti kirja ilmestyy suomeksi ensi vuonna. Kannattaa tiedustella suoraan kustantamosta: https://www.wsoy.fi/yhteystiedot 
Valmistetaanko puolijohde piitä siten että pelkistetään kvartsia? Kvartsi ei ole tosin metalli. 106 Piitä on mahdollista valmistaa kvartsista.Lyhyt kuvaus prosessista: https://www.missilicon.com/processAlkuaine pii Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pii_(alkuaine)Puolijohteiden valmistamisessa kvartsia käytetään myös esim. yksikiteisen piin valmistamiseen käytettävissä upokkaissa.
Maaperä ja eroosio kirjallisuutta 1089 Aineistotietokanta Plussasta http://www.libplussa.fi asiasanalla eroosio tai aavikoituminen löytyy jonkin verran kirjallisuutta myös suomen kielellä. Asiasanalla maaperä tai geologia löytyy useita viitteitä. Kielirajauksen voit tehdä pudotusvalikosta. Helsingin kaupunginkirjaston asiakastyöasemilla voi itsekin tehdä samoilla asiasanoilla haun Aleksi -artikkelitietokantaan http://www.btj.se/aleksi/ . Näin saat tiedon missä lehdissä on ollut artikkeleja aiheesta. Lehtien säilytystiedot taasen löytyvät lehtitietokanta Lib-Pressistä http://libpress.lib.hel.fi/new/search .