Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Löytyisiköhän tarkempaa tietoa tai esitystä Jalkaväen koulutuskeskus 16 vuosilta 1941-1942 (JrKoululK 16) 2680 Jatkosodan syttymisvaiheessa kesällä 1941 Kotijoukot perustivat kaikkiaan 24 koulutuskeskusta eri puolille Suomea, huolehtimaan rintamajoukkoihin lähetettävien täydennysjoukkojen koulutuksesta. Keskuksissa koulutettiin toisaalta vanhempia, aiemmin kouluttamatta jääneitä reserviläisiä, toisaalta taas varusmiesiän saavuttaneet nuoret miehet. Jalkaväen Koulutuskeskus 16 aloitti toimintansa 18.6.1941 Tervolassa, jossa se toimi majuri V. Järvisen johdolla 15.1.1942 saakka. Tästä eteenpäin JvKoulK 16 toimi välillä 15.1.-25.10.1942 Kemissä, jona aikana keskuksella oli Järvisen lisäksi vielä kaksi muutakin johtajaa (maj J. Komonen, evl A. K. Pihlajamaa). Koska koulutettava miesmäärä pieneni jatkuvasti, voitiin epäedullisimmissa olosuhteissa...
Miksi Jean Estorilin Anne-kirjoja on suomennettu vain viisi? Jos niitä suomennetaan lisää niin milloin? 2022 Kustantaja Tammelta kerrottiin, että kirjoilla oli aikoinaan sen verran huono menekki, että kirjojen kääntäminen keskeytyi. Suunnitteilla on kuitenkin, että kirjoja alettaisiin taas kääntää, muuta mitään aikaa he eivät osanneet sanoa. Kääntämättä ovat ainakin vielä seuraavat Jean Estorilin Anne-kirjat: Drina ballerina, Drina dances in Madeira, Drina goes on tour, Drina dances in Paris, Drina dances in Switzerland, Drina dances in New York, Drina dances alone, Drina dances on stage
Kuinka paljon pitää juoda alkoholia ennen kuin kuolee? 10787 Tappava veren alkoholipitoisuus on keskimäärin 4 promillea. Alkoholiin tottumattomilla ja esim. vanhuksilla kuolettava pitoisuus voi olla vain 3 promillea. Alkoholistit sietävät tavanomaista paljon suurempia pitoisuuksia. 4 promillen humalan esim. n. 70-kiloinen mies saa 22 annoksesta alkoholia. Yhdellä annoksella tarkoitetaan 12 grammaa puhdasta alkoholia, joka on esim. pienessä pullollisessa keskiolutta tai 12 cl:ssa mietoa viiniä. Kertajuomisen vaikutuksista lisätietoa esim. päihdelinkistä: http://www.paihdelinkki.fi/kuinka-paljon/humala Promillemääristä tietoa mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta: http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/paihteet_ja_riippuvuus/ukk Siihen, mikä on kuolettava määrä alkoholia koko elämän...
Miten mahtaa olla suomennettu Ginsbergin Huuto-runon kohta: "Angelheaded hipsters burning for the ancient heavenly connection to the starry dynamo in the… 4800 Anselm Hollon suomentamana kysymyksessä siteerattu Huuto-runon kohta kuuluu seuraavasti: "enkelipäiset hipsterit, himoiten, palavasti, suoria linjoja taivaaseen, yön koneiston tähtidynamoon," Hollon ensimmäinen käännösversio ilmestyi Parnasso-lehden numerossa 2/1961. Tämä tulkinta sisältää alkuperäisen Howlin ensimmäisen ja laajimman jakson hieman alkuperäisestä lyhennettynä ja sensuroituna (joitakin alatyylisiä ilmauksia on korvattu asteriskein: ***********). Kysymyksen säe on yksi niistä, jonka Hollo tästä versiosta on jättänyt kokonaan pois. "Tämä ei aiheudu vapaaehtoisesta sensuurista eikä liioin uuden amerikankielen suomentamisen toivottomuudesta -- vaan pelkästä laiskuudesta. En halunnut rasittaa lukijaa ja itseäni - kohtelias...
Astrid Lindgrenin kirjan "Veljeni leijonamieli" alussa veljekset Joonatan ja Kaarle puhuvat Kaarlen lähestyvästä kuolemasta. Kaarle pelkää kuolemistaan ja… 3828 Veljeni Leijonamielen tekstistä on vaikea löytää yksiselitteisiä todisteita tulipalon syttymisen syystä. "Tulen alkusyy on toistaiseksi tuntematon", todetaan lehtiuutisessa, jonka välityksellä tapahtumasta kerrotaan, eikä asiaan tämän jälkeen varsinaisesti palata. Tulipaloon liittyvät yksityiskohdat ovat niitä kaunokirjallisuuteen olennaisesti liittyviä aukkopaikkoja, jotka lukijan itsensä on omilla tulkinnoillaan täytettävä, juuri niin kuin olet tehnyt. Mikäli otetaan huomioon se perin tavallinen Veljeni Leijonamieli -kirjan tulkinta, jonka mukaan Korppu kuolee oikeasti vasta kirjan lopussa ja koko Nangijala on vain hänen kuumehoureissaan näkemäänsä unta, tulipalon syy menettää jossakin määrin merkitystään. Tulipalo ja veljesten hyppy...
Haluaisin löytää koko version (kaikki säkeistöt) alkuperäisestä Jooseppi Riipan tekemästä laulusta Kotimaani ompi Suomi. Entä kuka sen on säveltänyt? (Kaj… 5566 Kotimaani ompi Suomi -laulun vaiheista löytyy tietoa Terttu Kaivolan artikkelista "Kotimaani ompi Spanja" (Hiidenkivi 1/2012, http://www.hiidenkivi-lehti.fi/Digipaper/OldNews.aspx?id=3467). Siinä on julkaistu myös ilmeisesti laulun alkuperäisin Jooseppi Riipan sanoitus: Kotimaani ompi Suomi, Suomi on mun kotimaa, siellä valkolatva tuomi, järven rannalla tuoksuva. Ahon laidat armahimmat mansikoista punertuu. Ruusut siell’ on kaunihimmat siell’ on kirkkahampi kuu. Siellä äiti hymyhuulin tuuti pientä kehdossa, Siellä ensi kerran kuulin lintuin laulun lehdossa. Siellä myöskin ensikerran lempi syttyi sydämeen. Liekö ollut tahto Herran, kun se päättyi kyyneliin. Synnyinmaani heitin silloin huolissani huokaillen. Milloin taasen näen oi milloin...
Mikä on Camelot sanan kuvainnollinen merkitys? Että jos jokin ei ole mikään Camelot, millainen se sitten on? 3521 Juha Honkalan Mytologian sanakirja (WSOY, 2000) määrittelee sanan Camelot seuraavasti: ”Arthurin tarinan päähenkilön hovi”. Arthurin tarinalla tässä puolestaan tarkoitetaan ”muinaiskelttiläistä tarua, joka kertoo brittien tarukuninkaasta Arthurista ja hänen ritareistaan.” Sanalle ei välttämättä ole olemassa yksiselitteistä kuvainnollista merkitystä, mutta vastauksia voidaan hakea esimerkiksi siitä, millä tavalla Camelot on tarinoissa kuvattu. Kyseessähän on kuvitteellinen ja mahtava kuningaskunta, jota hallitsi oikeudenmukainen ja hyveellinen hallitsija. Kirjassa Aikojen arvoitukset: vastauksia menneisyyden salaisuuksiin (Valitut Palat, 1987) mainitaan seuraavasti: ”Joidenkin mielestä Arthur ja hänen ritarinsa olivat sivilisaation...
Mistä on tullut tapa kunnioittaa esim. kuolleen ihmisen poismenoa pitämällä esimerkiksi työtoverien kesken niin sanottu hiljainen hetki, entä miten määritetään… 7766 Hiljainen hetki on yhteisesti sovittu tuokio, jonka aikana pysähdytään kunnioittamaan sodan tai yleisesti koskettaneen tragedian uhreja. Hiljaista hetkeä voidaan viettää maanlaajuisesti, mutta se voi myös olla tietyn yhteisön sisällä sovittu muistotapa (esim. työpaikalla työtoverin kuoleman jälkeen). Hiljaisen hetken pituudelle ei ole olemassa virallista määritelmää, vaan se sovitaan samalla, kun hetken vietosta päätetään. Usein hetken pituus on minuutti, mutta se voi olla pidempikin. Kun muistohetki vietetään hiljaisuudessa, se ylittää esimerkiksi uskonnolliset ja kielelliset rajat. Hiljaisten hetkien alkuperästä puhuttaessa viitataan usein ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivään. Kuningas Yrjö V pyysi kansalaisia viettämään...
Luumäellä kansakoulussa oli loru, jota kaksi tyttöä hokivat kädet ylhäälä ja jono muita kulki käsien alitse kunnes "rös!" lopetti kulun ja joku jäi alas… 8121 Kiekkumaralla: kansanlauluja lapsille -nuottikirjassa (Tammi 2007) on runo seuraavassa muodossa: Rup rup rullaa reka reka rellaa heissas toopeli heikkallaa. Mi vatsoo nyy mi vatsoo nyy aavestikkaa kalliota röörää rösäkömä aavestikka röskähytti röh! Oulussa laulua on laulettu 60-luvulla näin: "Prum prum rellaa, reka reka rallaa...". Ruotsiksi loru alkaa näin: "Bro bro breja". Kyse on ilmeisestikin monissa maissa vähän eri muotoisena lauletusta leikkilaulusta. Aiheesta löytyy Wikipedia-artikkelikin: http://sv.wikipedia.org/wiki/Bro_bro_breja Alla olevalta sivulta voi katsoa, kuinka laulua on leikitty: http://vetamix.yle.fi/media/14357
Poliitikot käyttävät nykyään sanaa lähtökohtaisesti (varsinkin Katainen käytti). Se ei ole minulle oikein auennut, voitteko selventää sen merkityksen. Tuntuu… 3343 Kielitoimiston sanakirja (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006) suosittelee lähtökohtaisesti-sanan tilalle mieluummin ilmauksia periaatteessa, yleensä, teoriassa, pohjimmiltaan. Kyseessä siis lienee niin sanottu muotisana, jota käytetään painottamaan sanotun asian tärkeyttä, mutta jonka täsmällinen merkitys on puhujan tai kuulijan päätettävissä.
Mistä Riitta-nimi on peräisin? Mikä on sen nimen historia? Mistä saa tietoa etunimien alkuperästä ja historiasta? 6842 Riitta on mahdollisesti peräisin italialaisesta Margareta-nimen lyhentymästä Rita. Kansanvalistusseuran kalenterissa nimi on ollut jo vuonna 1882. Riitta-nimi on tunnettu Suomessa siis 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Almanakkaan Riitta-nimi otettiin vuonna 1950, kun se oli käynyt yleiseksi. Nimipäiväksi tuli 1.2. eli sama kuin Birgitta-nimellä. Riitta-nimi on liitetty siis myös Birgittaan ja Bri(i)ttaan ja sitä on käytetty myös Pirkon kutsumanimenä. Muunnoksina on käytetty sekä nimiä Riita että Riitu. Nimi on usein alkuosana myös yhdysnimissä, esim. Riitta-Liisa. Vuonna 1969 Riitta-nimi oli tyttöjen nimien suosituin, sen jälkeen nimen suosio on laantunut. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default....
Mikä on nimen Teija merkitys? 4756 Teija on lyhentymä 'Dorotean' suomalaistuneesta muodosta 'Toroteija'. 'Dorotea' on kreikkalainen nimi, jonka merkitys on 'Jumalan lahja'. Pyhän Dorotean muistojuhlaa vietetään katolisessa kirkkokunnassa 6.2. Suomalaisessa almanakassa Teija on ollut tuona päivänä vuodesta 1973 lähtien. Lähteet: Kustaa Vilkuna: Etunimet. 4. uudistettu painos 2005. Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja. 1997. Kirjat löytyvät kirjastosta.
Mitä tarkoittaa "mitikoida"? Kuullut termin liiketoiminnan yhteydessä. 6416 Mitikointi tai mitigointi liittyy riskien hallintaan. Se tarkoittaa suunnilleen erilaisten riskien ja uhkien vaikutuksien vähentämiseen pyrkimistä. Sana on suomalaistettu englannin sanasta mitigation. 
Mitä tarkoitetaan jos joku asia saa sukat pyörimään jaloissa ? 5026 Kun jokin innostaa oikein toden teolla, voidaan tämän asian aikaansaamaa positiivista reaktiota kuvata sanomalla, että se saa sukat pyörimään jaloissa. Se on jotakin niin mahdottoman hienoa, että seuraukset ovat yhtä lailla arkikokemuksen rajoja koettelevia. Vastaavia sanontoja on muissakin kielissä. Esimerkiksi englantia puhuvien innostuessa sukat hieman maltillisemmin vain nousevat ja laskevat: "It will make your socks roll up and down."
Voisitko kertoa Tuntemattoman sotilaan henkilöstä nimeltä Honkajoki? 5021 Sotamies Honkajoki ilmestyy Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa mukaan kertomukseen teoksen sivulla 301. Sieltä löytyy Honkajoen oma kuvaus henkilöstään hänen ilmoittautuessaan täydennysmiehenä Koskelalle. Jo tässä vaiheessa paljastuu kuinka sanavalmis ja jossainmäärin jopa narrimainen Honkajoki hauskuuttaa tovereitaan kriittisillä huomioillaan esimiehistä ja sodasta. Yksi Honkajoen erikoisuuksista on hänen mukanaan kuljettamansa oma aseistus, kaaripyssy, josta hän itse toteaa: Huomioonottaen nopean kehityksen aseistuksen ja teknillisten varusteiden osalta nykyään käytävässä suursodassa, katsoin maanpuolustuksen kannalta välttämättömäksi siirtyä uusiin aseisiin. Väinö Linnan teoksista sekä hänen henkilöhahmoistaan kannattaa etsiä lisää...
Koska on perustettu Sinikiven meijeri Maaningalla ja kuka on perustaja? 4174 Maaningalta tuli tällainen pieni historiikki: Maaninka, Sinikiven meijeri, Tavinsalmen kylä RN:o 1:6, sijaitsee Tavinniemellä Ruokoveden rannalla. Meijeritoiminta Sinikivessä alkoi 1906, kun sinne perustettiin Maaningan osuusmeijeri. Meijerin sijaintiin vaikutti sen kuljetuksille tärkeä laivaliikenne; Sinikiveen rakennettiin myös oma laivalaituri. Ensimmäiseksi meijerirakennukseksi kaavailtiin Venäjänsaaressa sijainnutta tohtori Walmarin huvilaa. Huvilan osti kuitenkin Halolan (Valtion koetila Halola) isäntä Andersson, joka siirrätti sen kirkonkylälle. Meijerin alkutaival ei ollut helppo. Toimintavaikeuksien lisäksi myös alueelle rakentaminen osoittautui vaikeaksi; maapohja oli pehmeä ja se oli paalutettava. Sinikiven rakennusmestarina...
Mistä on alkujaan sana joppari, joka Pohjanmaalla tarkoittaa pyörän tavaratelinettä? 6488 ”Suomen murteiden sanakirja” (osa 5; Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Edita, 1997) kertoo, että sanan ”jobbari” tai ”joppari” merkityksessä ’polkupyörän tavarateline’ väitetään tulleen siitä, että ensimmäisen maailmansodan aikana trokarit eli jobbarit keksivät ensimmäisinä valmistaa polkupyöriinsä tavarankuljetustelineen. Sanaa siis käytetään sekä b- että p-muotoisena myös tavaratelineestä. Paavo Pulkkisen teos ”Lokarista sponsoriin” (Otava, 1984) kertoo, että ”jobbari” on tullut ruotsin kielen sanasta ”jobbare”, joka puolestaan on peräisin englannin sanasta ”jobber”.
Haluaisin tietää merinolampaan kasvatuksesta ja sen mahdollisuudesta selvitä Suomen oloissa. 6123 Verkosta löytyy kohtalaisesti tietoa merinolampaasta, mutta enimmäkseen englanninkielellä. Merinolammas on kotoisin Espanjasta eli kohtalaisen kuivilta ja lämpimiltä alueilta. Tästä syystä se on hyvin menestynyt esim. Australian ja Uuden Seelannin suhteellisen kuivilla kukkuloilla ja ylätasangoilla. Merino ei viihdy liian rehevässä maaperässä sillä se saa helposti erilaisia sorkkatulehduksia ja -tauteja. Alla muutama verkko-osoite, joista saattaa olla hyötyä: http://www.tkukoulu.fi/~tarlate/keke/villa.doc http://www.ansi.okstate.edu/breeds/sheep/ http://www.tumpline.com/stackyard/pedigree/html/merino.html http://www.maaseutukeskus.fi/suomenlammasyhdistys/ http://www.pilvilampaat.com/suomenlammas.htm Asiaa voi tiedustella myös MTK:sta sekä...
Onko mitään CD-kokoelmaa, jossa olisi parhaat 70-luvun hitit yksissä kansissa? Jos löytyy, saisinko levyjen nimet / levyn nimen? 2029 70-luvun hittejä löytyy runsaasti erilaisilta kokoelmilta. Ongelmana erityisesti ulkomaisissa kokoelmissa on kappaleiden lisenssointiin liittyvät ongelmat. Tämän takia yksittäisillä 70's-kokoelmilla on yleensä vain tietyn levy-yhtiön julkaisemat hitit kyseiseltä vuosikymmeneltä. Löysin kuitenkin yhden yllättävän kattavan 70's-kokoelman eli 8 cd:n paketin "Greatest Hits of the 70's" (Disky, 2000). Kokoelma on todella monipuolisen valikoima 70-luvun angloamerikkalaista musiikkia (sisältää mm. glam-rockia, punkkia, purkkapoppia, diskoa, soulia, heavy rockia, jne.) Sama halpajulkaisuihin erikoistunut Disky on julkaissut myös suppeamman 3 cd:n kokoelman "Sensational 70's". Todella kiinnostavalta vaikuttaa myös laadukkaista uusintajulkaisuista...
Mitä vanessa nimi tarkoittaa? 3913 Etunimiä esittelevä sivusto http://www.behindthename.com/name/vanessa ja saksankielinen hakuteos Duden : das grosse Vornamenlexikon. - Duden, 1998 selittävät nimen synnyn seuraavasti: Englantilainen kirjailija Jonathan Swift muodosti nimen rakastettunsa Esther Vanhomrighin nimistä vuonna 1726 kirjoittamaansa omaelämäkerralliseen runoon 'Cadenus and Vanessa' (http://www.poemhunter.com/poem/cadenus-and-vanessa/ ). Nimi on levinnyt myös muille kielialueille ja sen suosio on viime vuosikymmeninä suuresti kasvanut, mikä näkyy myös Suomessa (http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/ ). Tanskalainen hyönteistutkija Johann Christian Fabricius (1745-1808) antoi Vanessa-nimen myös eräälle perhoslajille.