Laulun taustasta ei näytä oikein löytyvän tietoa eikä varmuutta siitä, onko kyseessä edes ollut todellinen ihminen. Häneen Sanomien jutussa osoitteessa http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kulttuuri/188882-pilkkariimeja-mora… niin väitetään mutta väitteelle ei mainita mitään perusteluja.
Jos Palpan Killi on ollut todellinen ihminen, ei ole mitenkään sanottua, että kyseessä olisi hänen oikea nimensä. Hiski-tietokannasta löytyy muutama viittaus Palpa-sukunimeä kantaneisiin henkilöihin, mutta se ei ole välttämättä ollut virallinen kirkonkirjoihin merkitty sukunimi. Elokuva "Kanavan laidalla" perustuu laulun kaunisteltuun version, ja ilmeisesti alkuperäinen laulu on sanoiltaan rivompi ja Kirsti hahmona vähemmän romanttinen.
Asian perinpohjainen...
Helsingin ensimmäinen pizzeria Don Rodolfo avattiin Snellmaninkatu 16:ssa vuonna 1970.
Helsingin Sanomissa 11.11.2007 ilmestyneessä jutussa ”Opiskelijat valtasivat kaupungistuvan Suomen” Mikko-Pekka Heikkinen kuvailee vuoden 1970 helsinkiläistä opiskelijaelämää. Siitä on peräisin seuraava katkelma:
”Iltapäivällä Kaija-Leena kävelee (torikauppiaille) myydyistä vihanneksista saadut rahat taskussaan Snellmaninkadulla sijaitsevaan italialaiseen pizzeriaan Don Rodolfoon. Hän istuu pienen ravintolan pöytään ja tilaa lempipizzansa Neptunen. Sen täytteenä on tähden muotoon aseteltuja sardiineja. Mitä herkkua, ajattelee Kaija-Leena.”
Ravintola Rodolfo jatkaa pizzerian toimintaa nykyään osoitteessa: Kirkkokatu 5.
Toinen pizzeria-pioneeri on Ragni...
Ulla Maija Forsberg on vastannut tähän Kotimaisten kielten keskuksen artikkelissa Snadi, snäfä, nafti, sniidu.
"Niukkuus ja tiukkuus näyttävät usein kulkevan käsi kädessä. Nafti on sana, jonka omasta lapsuudestanikin muistan. Itse nafti tarkoittaa niukkaa tai tiukkaa, adverbi naftisti ’(liian) vähän, niukalti’. Se, kuten valtaosa slangisanoista, on peräisin ruotsista, jossa knapp tarkoittaa niukkaa, juuri ja juuri täyttyvää tai riittävää. Äänteellisesti vaikuttaa siltä, että nafti on lainattu ruotsin adverbiaalimuodosta knappt ’niukalti’; perusmuodosta olettaisi laina-asua nappi. Sekin kyllä esiintyy suomessa, tosin jälleen adverbiaalina napin: nipin napin...
Alttarin riisuminen kiirastorstaina näyttäisi olevan katolilaiselta ajalta periytyvä tapa. Kiirastorstain messun jälkeen alttari riisutaan kaikista tarvikkeista.(Katolinen kirkko Suomessa) Suomen evankelisen kirkon kirkkokäsikirjan mukaan kiirastorstain messu voidaan päättää seuraavasti: Kirkon kuoriin sytytetään messun alussa 12 apostolin kynttilät ja niiden keskelle yksi isompi Kristus-kynttilä. Aterian päätyttyä ennen kiitosrukousta joku jumalanpalveluksessa avustavista sammuttaa yhden apostolien kynttilöistä. Siinä yhteydessä hän lausuu: Juudas, joka kavalsi Jeesuksen, poistui pimeään yöhön kesken aterian. Me sammutamme nyt Juudaksen kynttilän.Kiitosrukouksen jälkeen sammutetaan muidenkin opetuslasten kynttilät ja sanotaan: Kun...
Rahojen keräilyarvon määrittämisessä rahan kunto on ratkaisevan tärkeä seikka.
Vuonna 1930 lyödyn 10 markan kolikon arvo vaihtelee kunnon mukaan 50 sentistä 12 tai 80 euroon. Normaalikäytössä olleen kolikon arvo on todennäköisesti lähempänä 50 senttiä kuin 12 euroa. Suuria hintoja maksetaan vain täysin virheettömistä ja naarmuttomista kolikoista.
Tietolähde:
"Suomen rahat arvohintoineen 2005: keräilijän opas" (Suomen numismaattinen yhdistys, 2004)
1) Suomen kansallisbibliografia (Fennica) ei tunne julkaisua, johon sopisivat tuntomerkit Isokyrö ja maanviljelys. - 2) Maakunta-arkistojen yleisluettelo IV (1994), jossa selostetaan Jyväskylän ja Vaasan maakunta-arkistojen aineistot, mainitsee sivulla 137- maatalousoppilaitokset. Niitä ovat Etelä-Pohjanmaan tietopuolinen karjanhoitokoulu, Ilmajoki, (aineistoa vuosilta 1911-1945); Keski-Pohjanmaan karjatalouskoulu, Kannus, (1922-1985); Keski-Pohjanmaan maamieskoulu, Kannus (1920-1944)sekä Korsholms lantmannaskola (1858-1950). Näistä vain Korsholman ruotsinkielinen on ollut toiminnassa vuonna 1902, ja arkistoluettelon mukaan aineistoon kuuluu oppilasmatrikkeli vuosilta 1859-1950. - 3) Vanha tietosanakirja mainitsee Isonkyrön...
Tutkimani kirjallisuus ei suoranaisesti tarjonnut selitystä hilupilttuulle, joten on turvauduttava spekulaatioon. Pilttuu on tallissa yhdelle hevoselle varattu sivulta aidattu paikka, jossa eläin kytketään. Hilut tarkoittavat kahleita tai jalkarautoja. Näiden määritelmien perusteella voisi ajatella tautologiselta vaikuttavan ilmaisun "hilupilttuu" tarkoittavan kahlein varustettua pilttuuta, jossa hevonen kytketään aloilleen. Kytkemistä korostava etuliite (hilu-) voi olla tarpeen, jos halutaan erottaa "tavallinen" pilttuu vaikkapa ruokintapilttuusta, johon eläin ainoastaan suljetaan, tai säilytyspilttuusta, jossa kytkeminen tapahtuu juoksevalla riimunvarrella makuuasennon mahdollistamiseksi.
Lähteet:
Valtion...
Muistat aivan oikein. Enid Blytonin Viisikko-sarjaa on julkaistu suomeksi 1950-luvun lopulta 1960-luvun lopulle. (ja uusintapainoksia senkin jäkeen)
L. M. Montgomeryn Anna kirjoja luettiin varmasti myös 1950- ja 1960-luvuilla, vaikka ne kirjoitettiin jo 1900-luvun alussa.
Birgit Th. Sparren Diana-kirjoja lukivat varmaan hieman vanhemmat teini-tytöt.
Saman ajan tyttökirjoja ovat myös Anni Polvan Tiina-kirjat, Rauha S. Virtasen Selja-sarja, Martha Sandwall-Bergströmin Gulla-sarja sekä Helen Wellsin Ursula-kirjat.
Myös Louisa M. Alcottin kirjat ja Helen D. Boylstonin Sisar Helenistä kertova sarja olivat silloin suosiossa. Susan Coolidgen Katy sarja sijoittui koulumaailmaan, samoin Mary Marckin Neljäs luokka...
Nykysuomen etymologisen sanakirjan (Kaisa Häkkinen, 2004) mukaan raukka-sana, liittyy yhteen surkeaa ääntelyä merkitsevän , alkujaan onomatopoeettisen raukua-vebin kanssa. Sanalla on vastineita lähisukukielissämme. Parka on alkujaan tarkoittanut vaateriepua tai kapaloa. Raasu on samoin tarkoittanut kulunutta vaatetta, riepua tai räsyä. Se on laina ruotsin kielestä. Polo taas on polkea-verbin johdos. Suomen sanojen alkuperä -etymologinen sanakirjan (osa 3: R-Ö) reppana liittyy repale-sanaan.
Osalla sanoista on siis yhteys kuluneisiin vaatteisiin, mutta ei kaikilla Sanat eivät muuten näytä liittyvän toisiinsa.
Yleisradio ei ole julkaissut Kantolan perhe -kuunnelmaa äänitteenä, joten sitä ei ole kirjastojenkaan kautta saatavissa.
Kantolan perheestä kertova kirja Brysselin kirje julkaistiin 2002 ja sitä löytyy kirjastosta - tämänhetkisen saatavuuden voit tarkistaa verkkokirjastostamme osoitteessa http://kirjasto.tampere.fi:8000/.
YLE Radio 1:n tiedottaja Tuire Juuselan kanavan omalle keskustelupalstalle laittaman viestin (http://chat.yle.fi/yleradio1/keskustelu/viewtopic.php?p=9144) mukaan sarja jatkuu kevään ajan nykyisellä lähetysajallaan ja sen viimeinen osa kuullaan sunnuntaina 29.5.2005.
Martti on suomalainen muunnelma latinan Martinus-nimestä. Se pohjautuu sodanjumala Marsin nimeen ja tarkoittaa 'sotaista'. Martinus on katolisessa kirkossa yli 20 pyhimyksen ja autuaaksi julistetun nimi - tunnetuin heistä on Toursin kaupungin piispa Martinus (k. 397), joka muistetaan köyhien ja kerjäläisten ystävänä sekä vaatimattomana miehenä. Suomessakin on nimetty kirkkoja - ja Marttilan pitäjä Turun lähellä - Pyhän Martinuksen mukaan.
Suomalaisessa almanakassa Martti on saksalaisen papin ja uskonpuhdistajan Martti (Martin) Lutherin syntymäpäivänä 10.11.
Lähteet:
Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja. WSOY 2004
Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus 2007
Kysyin asiaa Pauligin kuluttajapalvelusta. Helsingin Sanomissa 31.7.2015 julkaistu juttu sisälsi virheellistä tietoa kahvin kofeiinipitoisuuksista. Kahvin paahtoaste ei juurikaan vaikuta sen kofeiinipitoisuuteen, vaan kofeiinipitoisuus riippuu käytetyistä kahvilajikkeista ja niiden sekoitussuhteesta. Arabica-paahto on vaaleampaa ja Robusta tummempaa. Suomessa käytetään paljon vaaleapaahtoista Arabicaa suodatinkahvina. Robustaa käytetään lähinnä espressokahveissa voimakasta suutuntumaa aikaansaamaan. Robusta kofeiinipitoisuus onkin noin kaksi kertaa suurempi kuin Arabican.
Kahvijuomien kofeiinipitoisuudet vaihtelevat, pieni kuppi espressoa on todella kofeiinipitoista:
Kupillisessa suodatinkahvia (1,25 dl): 90 – 110 mg Kupillisessa...
Vanhoja lääkkeitä ei saa syödä. Tämän artikkelin mukaan vanhentuneet antibiootit saattavat vaurioittaa elimistöä, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2002/02/21/vanhentuneet-laakkeet-myrkkya
Kysykää neuvoa lähimmästä terveyskeskuksesta tai apteekista. Apteekissakin osataan neuvoa jonkinlaista kotilääkitystä uuden antibiootin saamiseen saakka. Lääkeasioissa ei kirjastoalan asiantuntemus riitä.
Lähimmän apteekin yhteystiedot löydät Apteekki.fi:stä, https://www.apteekki.fi/etusivu.html
Huonekärpäsellä ei ole varsinaista kotia eikä reviiriä, sillä ei ole tarvetta palata samaan paikkaan, jos sen vaikkapa vie uuteen ympäristöön. Sen koti voi olla siis kaikkialla. Kärpäsiä on kuitenkin monenlaisia, joillakin raato- ja rapakärpäsillä on selkeitä reviirejä, joita ne puolustavat ”koteinaan”.
Lähde: Laaksonen, Juha: Öinen kiitäjä ja muita ötököitä. Sivulla 19: Missä on kärpäsen koti?
Kärpäsnaaraat laskevat valtavasti munia, jotka kuoriutuvat noin vuorokauden kuluttua ja noin kahden viikon sisään kärpäset ovat kehittyneet aikuisiksi. Ilmeisesti itsekseen, ilman hoivaa.
Kärpästen sosiaalisesta käyttäytymisestä tietoa löytyi vähän, mutta jännittäviä löytöjä kärpäsen aivoista ja hermostosta on tehty. Kärpäsen ja...
Öljymiljardööri Jean Paul Getty (1892-1976), eläessään yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, pohti tätä kysymystä vuonna 1976 julkaistussa omaelämäkerrassaan As I see it. Moni Gettyn kirjassaan esittämä tulevaisuutta koskeva spekulaatio ja ennustus on sittemmin osoittautunut melko paikkansapitäväksi, joten hän saa kelvata auktoriteetiksi tässäkin asiassa. Jos maailman rahat ja omaisuus jaettaisiin tasan, Gettyn mukaan jo puolen tunnin kuluttua saajien taloudellisissa oloissa olisi huomattavia eroja. Yhdeksänkymmenen vuorokauden kuluttua erot olisivat jo hätkähdyttäviä, ja vuoden - tai enintään kahden - kuluttua omaisuus jakautuisi lähes täsmälleen samoin kuin aiemmin.
Ulosteiden syönti eli koprofagia on varsinkin nuorten koirien omaksuma tapa. Mistä tämä johtuu ei aivan varmasti tiedetä. Muutamia teorioita asiasta toki on. Nuorilla koirilla se voi olla pelkkää uteliaisuutta, tarhakoirilla se voi johtua askartelun puutteesta, muilla koirilla saattaa kyseessä olla sairaus tai puutostauti.
Vaikka jyrsijät syövätkin suurimman osan ulosteistaan pitääkseen suoliston bakteerikannan toimintakykyisenä, ei koirilla ole havaittu fysiologista syytä koprofagiaan. Oma tai toisten koirien huonosti sulamaton uloste voi olla kuitenkin ravinteikasta, varsinkin B-vitamiinien suhteen. Ravinteita sisältävää ulostetta voi aiheuttaa liiallinen kuivamuonien syönti tai haimavika. Tällainen uloste kiinnostaa puutosten vaivaamaa...
Norjalaisia dekkareita on suomennettu melko paljon. Niistä voisi mainita esim. seuraavat:
FOSSUM, Karin , kriitikoiden ja lukijoiden suosima.
Evan katse, 1997
Älä katso taaksesi, 1998
Ken sutta pelkää, 1999
Rakas Poona, 2001
HOLT, Anne, monet teoksista myyntimenestyksiä
Sokea jumalatar, 1998
Vereen kirjoitettu, 1999
Paholaisen kuolema, 2000
Leijonan kita, 2001
STAALEESEN, Gunnar, paljon myyty Norjassa
Kuolemaan asti sinun, 2005
Ruususen unta, 2006
NESBØ, Jo Lepakkomies, 2001
Suruton, 2005
Punarinta, 2005
Lepakkomies, 2006
Tanskalaista...
Unto Pusa syntyi 18.1.1913 Viipurissa, mutta sieltä hänelle ei ehtinyt kertyä muistoja.
1930-luvun alussa hän asui vanhempineen Hyvinkäällä, mistä käsin hän kävi koulua Helsingissä.
Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1932 Helsingin uudesta yhteiskoulusta, samana vuonna hän kirjoittautui Helsingin yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisen osaston opiskelijaksi, mutta tämän alan opintoja hän ei lainkaan harjoittanut.
Jo vuonna 1930 hän oli aloittanut opinnot Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä, lukion takia hän saattoi osallistua vain iltaopetukseen.
Aloitti uudella otteella opinnot Suomen taideyhdistyksen koulussa 1932, joulukuussa hänet siirrettiin maalausluokalle. Lukion jälkeen hän saattoi osallistua niin aamu- kuin...