Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä saadaan tieto kuinka monta ihmistä katsoo jotakin ohjelmaa telkkarista? 2319 Television katsojalukuja mitataan ns. mittaritutkimuksella, jota Finnpanel Oy tekee muun muassa Yleisradion, MTV:n ja Nelonen Median toimeksiannosta. Tutkimus tehdään kotitalouksien televisiovastaanottimiin asennettavilla mittareilla, joilla tutkimukseen osallistuvien talouksien television katselua pystytään mittaamaan elektronisesti sekunti sekunnilta. Tutkimukseen valitaan satunnaisesti 1100 taloutta niin, että ne edustavat TV-talouksia Suomessa. Yhteensä tutkimukseen valitaan noin 2300 henkilöä. Tutkimuksen piirissä olevan perheen kaikkien televisiovastaanottimien yhteyteen asennetaan mittarit, jotka rekisteröivät jokaisen perheenjäsenen TV-käytön ympäri vuorokauden. Mittaria ohjataan kaukosäätimellä, jossa kullakin perheenjäsenellä on...
Onko juhannusaatto TODELLA ollut jo vuodesta 1955 lauantaina? 1832 Juhannuspäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1955 alkaen kesäkuun 20. päivää seuraavana lauantaina ja juhannusaattoa tätä edeltävänä perjantaina. Keskiajalta asti juhannuspäivää oli vietetty Johannes Kastajan syntymäjuhlana 24.6., siitä juhla sai aikanaan suomenkielisen nimensäkin. Lähde: ”Juhannus ajallaan, juhlia vapusta kekriin”. SKS 2004. Vuonna 1955 voimaan tulleen kalenteriuudistuksen oleellinen sisältö (koskien juhannusta) oli seuraava (Kirkkolain 18. pykälä, Suomen asetuskokoelma 1953/535, 23.12.1953): ”juhannuspäivä siirrettiin kesäkuun 24. päivältä kesäkuun 20. ja 26. päivän väliseen lauantaihin”. Almanakka-arkistosta voit tarkistaa kulloisenkin vuoden juhannusaaton sijoittumisen (vanhat almanakat löytyvät osoitteesta http://...
Missä Kaarina Helakisan runoteoksessa on runo "Iltalaulu Riikalle" ja onko tämä runon oikea nimi, sillä samanlaiseen runoon on viitattu myös nimellä "Pikku… 4687 Kaarina Helakisan runo "Iltalaulu Riikalle" löytyy esim. seuraavista teoksista: Helakisa, Kaarina: Posetiivi (WSOY, 1976) Helakisa, Kaarina: Annan ja Matiaksen laulut: Kaarina Helakisan lastenrunot vuosilta 1968-88 (Otava, 1988) Helakisa, Kaarina: Niille joilla on nauravat korvat: valitut runot (Otava, 2008) Näissä kaikissa runon nimenä on "Iltalaulu Riikalle".
Haluan tietää kaiken nimestä Anniina. Kuinka monta suomessa? Onko yhtään Amerikassa? Tai Espanjassa tai Venäjällä? Mitä se tarkoittaa? Onko jossain maassa… 3772 Anniina (ja Annina) on venäläinen muunnos Annasta. Anna-nimi taas tulee heprean sanasta "hannah" eli "armo". Anna on kristityissä maissa erittäin käytetty nimi, ja siitä on syntynyt paljon eri muunnoksia, joista meilläkin esiintyvät esim. Annika, Annukka ja Anne. (Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY 2001) Venäjällä nimi on siis varmasti hyvinkin tuttu, kun taas muissa kysymissäsi maissa tunnetaan paremmin Anna-nimen muut muunnokset, kuten Espanjassa Ana ja englanninkielisissä maissa Ann ja Anne. Lisää tietoa Anna-nimen eri muodoista löydät esim. Behind the Name -sivustolta osoitteesta http://www.behindthename.com/name/anna. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Anniina-nimi on annettu Suomessa yhteensä 14683 naiselle....
Mikä on Eine nimen merkitys 2250 Nimen alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Se voi olla Eino-nimen sisarnimi. Siinä tapauksessa nimen taustalla olisi saksalainen nimi Enewald, joka tarkoittaa "miekalla hallitsevaa". Ilmeisesti suomen yleiskielen eine, eli aamiainen tai ravinto, ei liity nimen. (Lähde: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, Anne Saarikalle ja Johanna Suomalainen, 2007)
Siamin (Tahimaan) kuninkaan Rama V (1853-1910) kotiopettajana aikoinaan toiminut engantilainen nainen kirjottanut kirjan palatsista ja sen asukkaista. Mikä… 2258 Kyseessä lienee Margaret Landonin teos Anna ja Siamin kuningas. Ohessa Fennican antamat tiedot ovat Landon, Margaret, Anna ja Siamin kuningas / Margaret Landon ; suom. Olli Nuorto. Helsinki : Tammi , 1947 ( Anna and the King of Siam). Kirjan pohjalta on tehty elokuva vuonna 1956, joka tunnetaan nimellä The King and I, jossa pääosia esittivät Deborah Kerr ja Yul Brunner. Uudemman aiheesta tehdyn elokuvan tiedoissa mainitaan, että elokuvan käsikirjoitus perustuu Anna Leonowensin päiväkirjoihin, joita ei ole suomennettu. Elokuvan tiedot: Anna ja kuningas / directed by Andy Tennant ; screenplay by Steve Peerson & Peter Krikes ; based upon the diaries of Anna Leonowens ; music by George Fenton. Helsinki : FS Film, 2006 Rooleissa: Jodie...
Eteen tuli sana NOKISUUTARI. Mitä murretta se on, entä nokisutari? 4655 Murrearkistossa ei ole tietoa "nokisuutari"-sanasta. "Nokisutari" tarkoittaa nuohoojaa, nokikolaria, johon on taustana noki ja suti. Sana "nokisutari" ei sekään näytä olevan kovin yleinen. Siitä oli arkistotietoja vain seuraavista pitäjistä: Vihti, Lohja, Nurmijärvi, Ruovesi, Hausjärvi, Hollola, Iitti, Pyhtää, Suursaari, Luumäki, Kaukola, Vuoksenranta, Antrea, Heinävesi, Mikkeli, Jäppilä. Tietoja on kerätty pitäjistä ennen sotia, mutta niitä on saatu myös eri puolille Suomea sijoittuneilta siirtolaisilta.
Frans Emil Sillanpään kirjoittama Joulupakina jota luettiin aikoja sitten radiossa Jouluna. 3720 Frans Emil Sillanpään joulupakinoita on lainattavissa kirjastoista Yleisradion tallennemyynnin äänitteenä "Taatan radiojoulu : F.E. Sillanpään joulupakinoita" sekä CD-äänilevynä että c-kasettina. Äänitteessä on kuunneltavissa joulupakinat vuosilta 1945, 1946, 1950 ja 1953.
Kasvatukseen liittyviä kaunokirjallisuusteoksia? 3373 Voit hakea aihetta sivuavaa kaunokirjallisuutta menemällä osoitteeseen http://www.helmet.fi Mene sanahakuun ja käytä asiasanana kaunokirjallisuuden lisäksi esim. seuraavia asiasanoja: kasvatus, aikuistuminen, lapsuus, vanhempi-lapsisuhde, koulunkäynti, opiskelu, opiskelijat, elämäkertaromaanit, kehitysromaanit, sisäoppilaitokset. Tässä joitakin kasvatuksen aihepiiriä käsittelleviä teoksia: Ensimmäinen opettaja / Tsingiz Aitmatov Huhtikuun noita / Majgull Axelsson Kuiskausten talo / Majgull Axelsson Huviretki painajaisiin / Emmanuel Carrere Pikku Puun kasvatus / Forrest Carter Virheiden aika / Mohamed Choukri Theon matka / Catherine Clement Häpeäpaalu, Nuoruus : kohtauksia syrjäisestä elämästä, Poikavuodet : kohtauksia syrjäisestä elämästä...
Kuka on säveltänyt ja sanoittanut Emma valssin? 4026 Emma-valssi on laulukirjojen mukaan kansansävelmä, joten säveltäjää ei tiedetä. Sanat on kirjoittanut Väinö Siikaniemi.
Minua kiinnostaa 'sudenkorento'-sanan suomalainen alkupera. Mista tulee moinen nimi hyonteiselle? 3974 Suomessa sekä muissa lähikielissä korento saattaa merkitä vedenkantotankoa, seivästä, salkoa tms. Näyttää siltä, että korento on alkuaan ollu tankomaisen tai riukumaisen puuesineen nimitys, jota on vertauskuvallisesti aletty käyttää myös ruumiiltaan puista korentoa muistuttavan hyöteisen nimityksenä. Sudeksi nimitetyn nisäkkään kanssa sudenkorennolla ei suoranaisesti ole mitään tekemistä, paitsi että molemmat ovat julman näköisiä petoeläimiä. Suomen kirjakielessä sudenkorento on ensi kertaa mainittu Daniel Jusleniuksen sanakirjassa 1745. Nykysuomen etymologinen sanakirja / Kaisa Häkkinen. - Helsinki : WSOY, 2005.
Kaikkien aikojen myydyimmät kirjat Suomessa 2020 5358 Tilastokeskuksen Kulttuuritilaston taulukkopalveluun on koottu tietoja myydyimmistä kirjoista vuodesta 2000 lähtien. Luvut löytyvät Excel-tiedostosta 3.14 Myydyimmät kirjat 2019. Tietojen lähteenä on Suomen Kustannusyhdistys. Aiemmassa vastauksessa kysymykseen Mikä on Suomen painetuin kirja? on listattu suomalaisen kaunokirjallisuuden painetuimmat teokset vuoteen 2001 mennessä: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1873, 1 506 000 kpl) Elias Lönnrotin Kalevala (1836, 1849 1 400 000 kpl) Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat (1848-1860 1 209 000 kpl) Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954, 708 000 kpl) sekä Aleksis Kiven Nummisuutarit (1864, 500 000 kpl). Lähteet: Wikipedia: Bestseller Stockmann, Doris, Bengtsson, Niklas...
Miksi ihmisillä ja eläimillä on lapsena maitohampaat? 4340 Maitohampaat jäävät pieniksi leuan kasvaessa. Pysyvät hampaat ovat suurempia kuin maitohampaat ja ne ohjaavat leukaluun kasvua niin, että ylä- ja alahampaiden purenta kehittyy tehokkaaksi. Sama pätenee eläimiin. http://www.tiede.fi/kysyasiantuntijalta/vastaus.php?id=386&k=22 http://www.tieteenkuvalehti.com/Crosslink.jsp?d=195&a=1219&id=9701_2
Paljonko oli varusmiehen päiväraha 1975 ? 1643 Helsingin Sanomat esitteli artikkelissaan 11.10.1975 valtion budjettia vuodelle 1976. Varusmiehen päivärahan todettiin nousevan  vuoden 1976 heinäkuussa "50 pennillä, eli neljään markkaan". Vuonna 1975 päiväraha oli siis 3,50 mk.
Onko Anjalassa sijaitseva Wreden sukuhautausmaa toiselta nimeltään Kirkkovuoren hautausmaa, vai onko kyseessä kaksi eri hautausmaata? 3987 Anjalan kirkkoa koskevassa rekisteriportaalissa sanotaan näin: Kirkon luoteispuolella Kirkkovuorella sijaitseva vanha hautausmaa jäi jo 1800-luvun lopussa lähinnä Wrede-suvun käyttöön. Suvun punatiilinen hautakappeli on vuodelta 1860 (G.Th. Chiewitz). Lisäksi tunnelmallisella hautausmaalla on useita Wrede-suvun jäsenten hautoja muistomerkkeineen, mm. Kakolan vankien Mathilda Wreden haudalle pystyttämä obeliski vuodelta 1934. http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/rapea/re…
Löysin kirpparilta suuren nuorten kirjakerhon kirjoja. En kuitenkaan löydä tietoa siitä paljonko näitä kirjoja on aikoinaan julkaistu? Ja mitä kirjoja sarjaan… 2264 Fennica-tietokannan mukaan ”Nuorten kirjakerho” -sarjaan kuuluisi 62 kirjaa. Sarjan ensimmäinen kirja oli George Lazenbyn ”Hyljesaaren arvoitus” (RV, 1974) ja viimeinen Jukka Mäkisen ”Löytö” (RV-kirjat, 1984). Täydellisen listauksen saat esiin osoitteesta https://finna.fi, kun valitset hakutavaksi ”teoksen nimi” ja nimeksi ”Nuorten kirjakerho”. Kohdasta ”Lajittelu” voi valita ”vanhimmat ensin”, niin saat kirjat näkyviin ilmestymisjärjestyksessään. ”Nuorten kirjakerho” on eri sarja kuin ”Suuri nuorten kirjakerho”, jota Suuri Suomalainen Kirjakerho julkaisi vuodesta 1976. ”Nuorten kirjakerhon” taustalla oleva kustantaja RV on lyhenne helluntailaisesta Ristin Voitto -järjestöstä, joka on julkaissut jo 1900-luvun alusta lähtien uskonnollista...
Onko tästä kysymys-palstasta tehty mitään yhteenvetoa? Tyyliin mihin kuntiin lähtee eniten kysymyksiä, mistä vastataan vain kysyjän s-postiin eikä palstalle,… 312 Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun toimintakertomukset löytyvät julkaistuina vuodesta 2004 lähtien, https://www.kirjastot.fi/kysy-kirjastonhoitajalta-toimintakertomukset Historiikki Kysy kirjastonhoitajalta 20 vuotta sisältää tietoa palvelun kehityksestä, https://www.kirjastot.fi/sites/default/files/content/kysy-kh-historia-2… Palvelun toimintaperiaatteet on kirjattu info-osaan, https://www.kirjastot.fi/kysy/tietoa-palvelusta sekä kysymyslomakkeen täyttöohjeesta, https://www.kirjastot.fi/kysy/kysymyslomakkeen-tayttoohje. Palvelusta on kysytty paljon palvelussamme, sieltä löytyy eri aikoina hiukan erilaisia vastauksia. UKK:n on koottu päivitettyjä vastauksen palvelun toiminnasta, https://www.kirjastot.fi/kysy/...
Mitä maksaa tulostaminen Turun kaupunginkirjastossa? Miten tulosteet maksetaan? 1593 Turun kaupunginkirjastossa A4:sen tulostaminen maksaa 20 senttiä, A3:sen 40 senttiä. Tulosteet maksetaan neuvontatiskiin. Ne voi maksaa käteisellä tai kortilla.
Suomen yli 100-vuotiaiden lukumäärä vuosiluokittain, miehet ja naiset eriteltynä, vuonna 2020? 1778 Tässä on 100 vuotta täyttäneiden naisten ja miesten määrät Suomen väestössä ajankohtana 31.12.2019: 100 vuotta täyttäneet Suomessa 31.12.2019 Ikä Miehet Naiset 100 68 278 101 40 220 102 14 117 103 17 70 104 10 35 105 1 18 106 1 6 107 1 8 108 0 3 109 0 0 110 0 1 Lähde: Tilastokeskus, Väestörakenne, tietokantataulu 11rd -- Väestö iän (1-v. 0-112) ja sukupuolen mukaan, 1972-2019 (linkki valmiiseen poimintaan)
Mistähän löytyisi tiedot eri vuosien ylioppilaista. Haluaisin tietää vuoden 1983 ylioppilaat Varkauden eri lukioista. Onko jossain ylioppilasmatrikkeleja… 8405 Vuosittain ilmestyvästä Spes patriae -kirjasarjasta löytyvät tiedot eri vuosien ylioppilaista. Kirjassa on kuitenkin tiedot vain niistä ylioppilaista, jotka ovat sinne tietonsa antaneet. Spes patriae -kirjat löytyvät Helmet-kirjastojen kirjavarastosta Pasilan kirjastosta: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttu… Osa kirjoista on myös muissa kirjastoissa. Vuoden 1983 teos on Pasilan lisäksi Kallion kirjastossa. Kirjoja ei saa lainaan, mutta niitä voi tutkia kirjastossa.