Oletan, että tarkoitat Helmet-palvelun omissa tiedoissasi olevaa ohjetta. Varauksen "tila" voi olla joko Matkalla, Noudettava viimeistään (jolloin varaus odottaa noutoa) tai Varaus (silloin varaus on vielä varausjonossa eikä siis noudettavissa).
Helmet : ohjeita
Tekijänoikeuslaki ei tunne "peliä" teoslajina, ei myöskään "tietokonepeliä". Lain ensimmäisessä pykälässä on puhutaan "kirjallisista ja taiteellisista teoksista", jotka saavat pykälän loppukaneetin mukaan ilmetä millä tavalla tahansa.
Tekijänoikeusneuvosto on vuosia sitten linjannut, että laissa mainitulla tietokoneohjelmalla tarkoitetaan ns. ohjelmistotuotetta (kuten PhotoShop), ei muihin teoslajeihin ensisijaisesti kuuluvia tuotteita, joiden käyttämiseen tarvitaan tietokoneohjelmaa. Tietokonepelit eivät siten ole lain tarkoittamia tietokoneohjelmia vaan jotain tarkemmin määrittelemättömiä "audiovisuaalisia tuotteita".
Oikeus pelata tai peluuttaa ei näyttäisi olevan millään lailla tekijänoikeudellisesti relevantti asia. Pelaaminen ei ole...
Vuodesta 1863 alkaen suomeksi alettiin käyttää muotoa Valtiopäivät. Sana Eduskunta yleistyi tämän jälkeen. Kantana sana edusmies. Europaeus sankirjassaan: Representation=edus-kunta. Myöhemmin 1896 Ståhlberg katsoi, että kansaneduskunta oli osuva vastine ilmaukselle nationalrepresentation. Eduskunta hyväksyttiin virallisesti valtiopäivien nimeksi vuonna 1906 eduskuntakomitean mietinnössä (VPJ 2§). Aiheesta lisää mm. teoksessa Käsitteet liikkeessä (2003), Ismo Pohjantammi artikkelissaan Edustus, erityisesti sivuilla 371-374, otsikon Valtiopäivät vai eduskunta, alla.
Larin-Kyöstin runo "Kirkonhiirien joulu" löytyy teoksesta "Larin-Kyösti, k. (1916): Sydänpäivän lauluja. K. J. Gummerus."Tässä runon sanat: Kirkonsakastissa pöydän päässä huojui hiirivaari hajasäärin, pitkää nälkää nälvi hiirimuori, poijat rippisaarnaan vastas väärin. »Hohhoo», huokas vanha hiirimuori, »muinoin jouluks saikin kyrsää, kuhaa, nyt saa jyrsiä vain kirjankantta,tääll' ei muuta saa kuin yskää, nuhaa». »Jättihän se ennen ristirahvas kirkonpenkkiin jonkun leivän murun, huono aika...» virkkoi hiirivaari, »lapsistaankin saa vain vaivan, surun.» »Rusthollien laiskat rotat lihoo, niill' on herkut sekä herranpäivät, hengen hiiret saavat purra kynttään, ihme...
Kai Niemisen kokoelmassa Oudommin kuin unessa (Tammi, 1983) alun perin julkaistu runo on kokonaisuudessaan tässä:
Istuin portailla / vihellellen. Äkkiä / havahduin: kesä / oli tullut pihalle / sanaakaan sanomatta
Säe "Istun tässä, ihmettelen" kuuluu eri runoon. Näillä sanoilla alkaa yksi Keinuva maa -kokoelman (Tammi, 1989) runoista. Istun tässä, ihmettelen on myös vuonna 2012 julkaistun Niemisen valittujen runojen kokoelman nimi, ja Istuin portailla on yksi valikoimassa mukana olevista teksteistä.
Kysymyksen ei aivan sanatarkka Aaro Hellaakoski -sitaatti on Jääpeilin aloittavan Keväinen junamatka -runon viimeisen säkeistön alusta:
valkoisessa harsossaan / tuomet tanssii syliin / pian / pian joudutaan / kukkivihin kyliin
Valitettavasti etsimänne satu ei ole ainakaan vielä löytynyt. Olen lähettänyt kysymyksen edelleen yleisten kirjastojen sisäiselle sähköpostilistalle laajemman työntekijäjoukon mietittäväksi, mutta sieltäkään kautta ei ole tullut vastausta.
Kaunokirjallisuudessa ja tarinoissa "ei saa katsoa taakse" on toistuva elementti. Kreikkalaisessa mytologiassa on Orfeuksen ja Eurydiken tarina, jossa Orfeus kielloista huolimatta katsoo Manalassa Eurydikeä ja menettää tämän lopullisesti. Raamatussa Lootin vaimo muuttuu suolapatsaaksi, kun hän Jumalan kiellosta huolimatta jää katsomaan taakseen Sodoman tuhoutumista.
Tuhannen ja yhden yön satuja 2 -kirjassa on tarina "Kateelliset sisaret". Sadussa noustaan vuorelle ja ympäriltä kuuluu...
Jos tietyllä aikakaudella ei ole suurta merkitystä, sinua voisi kiinnostaa seuraavien kirjailijoiden teokset.
Suomalaisia kirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet useita historiallisia rakkausromaaneja:
Ann-Christin Antell (Puuvillatehdas-sarja)
Sara Medberg (mm. Silkkisisaret-sarja, joka Otava-kustantamon sanoin on Pohjolan oma Bridgerton)
Pirjo Tuominen
Kaari Utrio
Johanna Valkama
Kristiina Vuori
Ulkomaisia tekijöitä:
Louise Allen
Simona Ahrnstedt (Sitoumuksia, Unelmia & yllätyksiä, Skandaalinkäryä)
Mary Balogh
Catherine Cookson
Jude Deveraux
Anna Godbersen
Voit kokeilla etsiä lisää Helmet-verkkokirjastosta hakusanoilla historialliset rakkausromaanit.
Lähteet:
Helmet.fi. https://www.helmet.fi/fi-FI
Otava.fi. ...
Conneryn korvaajaksi James Bondin rooliin kaavailtiin lukuisia englanninkielisten maiden näyttelijöitä. Tämä artikkeli antaa ymmärtää, että Cainelle roolia ilmeisesti myös tarjottiin, mutta tämä kieltäytyi siitä, koska piti itseään liian tavanomaisena Bondiksi. Tosin jälkimmäinen huomautus on otettu toisesta yhteydestä, jossa hän puhui ystävyydestään Bondia näyttelleiden Sean Conneryn ja Roger Mooren kanssa.
Sen sijaan Caine luuli, että Bond-tuottaja Harry Saltzman halusi hänet Conneryn tilalle jo vuonna 1964. Todellisuudessa Saltzman halusi hänet esittämään vakooja Harry Palmeria, jota Caine näyttelikin sitten monessa elokuvassa. Vaikka Palmer oli monin tavoin Bondin vastakohta, rooli antoi Cainelle bondmaisen...
Hei! 12-vuotias poikasi kaipasi uusia lukuvinkkejä. Kerroit hänen lukeneen ennestään Musse&Helium-sarjaa, Neropatin päiväkirjoja, Jag överlevde -sarjaa sekä Fotbollsakademi-sarjaa.Monet näistä alla luetelluista sarjoista löytyvät myös ruotsiksi tai englanniksi. Lukuiloa! Musse & Helium -tyylisiä: Collins, Suzanne: Alismaan tarinat -sarjaHaig, Matt: Hiiri nimeltä MiikaHunter, Erin: Soturikissat-sarjan lisäksi kannattaa tutustua myös tekijän muihin eläinfantasiasarjoihin, kuten Etsijät, Selviytyjät, Uljas maa ja Pandojen valtakunta.O’Connell, David: Hitulaiset-sarjaNeropattien tyylisiä: Amores, Eva: Karsein viikko ikinä -sarjaGriffiths, Andy: Maailman paras puumaja -sarjaPichon, Liz: Tom Gates -sarja Pohjola, Mike...
Nacke Johanssonin säveltämän ja Reino Helismaan sanoittaman Kesän muiston levytti ensiksi Matti Louhivuori v. 1963. Laila Kinnusen versio on vuodelta 1968. Laulu julkaistiin "irtonuottina" vuonna 1964. Finna.fi-haun mukaan nuotti on JAPA-musiikkiarkiston kokoelmissa. https://www.finna.fi/Record/viola.128922#holdingstab
Nuotin kaukolainamahdollisuutta kannattaa tiedustella omasta kirjastosta.
Hei!
Kysymäsi tv-ohjelma on todennäköisesti "Die Ludolfs". Siinä tosin on neljä veljestä mutta ohjelmat pyörivät heidän autopurkaamonsa toiminnan ja veljesten elämän ympärillä muutenkin. Ohjelman nimellä löydät aineistoa ainakin Wikipediasta ja YouTubesta.
Verkkohaun perusteella vaikuttaa siltä, että virallinen pronomini molemmille kulkuneuvoille on "it", mutta jos niistä käytetään sukupuolittunutta persoonapronominia, se on yleensä "she".
Ison-Britannian Imperial War Museums kertoo, että she-sanan käytön taustalla voi olla ajatus äidistä tai jumalattaresta, joka ohjaa ja suojelee laivan miehistöä. She-sanan käyttö voi johtua myös vanhemmista kielihistoriallisista syistä.
She-pronominia käytetään laivojen lisäksi muistakin kulkuneuvoista, kuten lentokoneista ja autoista, mikä mahdollisesti periytyy she-sanan käytöstä laivojen yhteydessä.
Näin siis yleensä - arkikielessä englanninkieliset saattavat kuitenkin viitata erilaisiin esineisiin, kasveihin, kulkuneuvoihin tai muihin...
Olisikohan kyseessä
TEKIJÄ Malot, Hector, kirjoittaja
TEOS Koditon / Hector Malot ; .. suom. Teuvo Pakkala
PAINOS 4. korjattu painos 1967. -5. painos 1975.
Julkaisutiedot Helsinki : Otava, 1967
ULKOASU 340 sivua
Kirjasta on moniaita painoksia.
Kirjailija on Roger Hargreaves. Muita hahmoja ovat mm. Ammu, Ärjy ja Hirnu. Näitä kirjoja ei ola saatavilla enää pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista, mutta kirjailijan suomen- ja englanninkielisiä teoksia saa tilattua kotikirjastoon kaukolainaamalla.
Kaikkia Facebook-julkaisuja ja vastaavia muita ympäristöjä koskevat samat tekijänoikeusmääräykset kuin muutenkin. Myös suljetut ryhmät ovat julkista toimintaa. Artikkelit nauttivat suojaa 70 vuotta kirjoittajansa kuoleman jälkeen, samoin kaikki piirrokset ja maalaukset.
Valokuvilla on erityinen asema laissa. Kaikki valokuvat nauttivat suojaa, joka kestää 50 vuotta valokuvan ottamisesta, myös kenen tahansa nappaama maisemakuva, Sen lisäksi valokuva, jota pidetään taiteellisesti omaperäisenä teoksena, saa normaalin 70 vuoden suojan ottajansa kuolemasta, Tästä syystä valokuvien tekijänoikeudellisen suojan pituus on joskus tulkinnanvarainen. Yleensä kuitenkin lähdetään siitä, että jos kuvaaja on sitä mieltä, että hänen teoksensa on...
Kyseisen runon on kirjoittanut Gösta Ågren. Se sisältyy kokoelmaan Dikter i svartvitt (1980), jota ei ole suomennettu kokonaan. Sen runoja on kuitenkin mukana v. 1990 ilmestyneessä suomennoskokoelmassa Katve: valittu runous 1955-1985. Runo Mod on tässä kokoelmassa suomennettuna nimellä Rohkeus. Katveen runot on suomentanut Caj Westerberg.
Vaikka kaasuputkiverkosto yleistyikin kaupunkialueilla 1800-luvun alkupuolella, se ei yltänyt maaseudun kartanoihin. Kaasuvalaistuksen järjestämistä varten oli rakennettava oma kaasutehdas joko talon yhteyteen tai lähikylään. Kaasuntuotannon aiheuttamien savu- ja hajuhaittojen vuoksi kaasulaitteisto pyrittiin yleensä sijoittamaan hieman etäämmälle asuinrakennuksista. Kuten kaupunkien isommissa kaasulaitoksissakin, kaasu valmistettiin kivihiilestä.
Dr Thomas Russellin artikkeli "Country House gasworks" esittelee tarkemmin yksityisiä kaasulaitteistoja ja niiden toimintaa: http://www.eugris.info/newsdownloads/CountryHouseGasworks.pdf.
Juokseva vesi voitiin toteuttaa monin eri tavoin. Sadevettä voitiin kerätä katolta ullakon säiliöön,...
Tiedotusvälineissä kerrottiin joitakin vuosia sitten, että Juhani Aataminpojasta on suunnitteilla Kari Hietalahden käsikirjoittama elokuva, jonka Peter Franzén ohjaa. Elokuvan nimeksi oli tarkoitus tulla Kerpeikkari.
Elokuva on saanut Suomen elokuvasäätiön tukirahaa, mutta elokuvan tuotannon edistymisestä tai valmistumisesta ei ole tietoja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhani_Aataminpoika
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002928022.html
https://ses.fi/tukipaatos/kerpeikkari-2/
Kyllä se on mahdollista. Sellon kirjastossa on kaksi muuntolaitetta, joita voi varata 2. kerroksen palvelutiskiltä tai soittamalla p. 09 816 57611.
Tässä lisäohjeita: http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17362;17370;132958