Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä tulee sukunimen Tepsa - alkuperä? 533 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjasta Sukunimet (Otava 2000) löytyy hieman taustatietoa sukunimestä.Kittilän Tepsan kylän on kerrottu saaneen nimensä 1600-luvulla sinne tulleesta Tepsa-nimisestä asukkaasta. Tepsoja on myös Sodankylässä (jonka Tepsan taloa pidetään Orajärven vanhimpana), Kemijärvellä ja Tervolassa. Pelkosenniemellä on Tepsanlampi.Väestörekisterin sukunimihausta löytyy kuinka monella on Tepsa sukunimenä: Sukunimihaku | Nimi­palvelu | Digi- ja väestötietovirasto
Voiko sanoa: valtavia muuttolintuparvia nähtyä voi vain ihmetellä lintujen sijoittumista parvessa. Vai tuleeko sanoa: valtavia muuttolintuparvia nähtyäni voin… 1370 Jälkimmäinen vaihtoehto on oikein. Kyseessä on temporaalinen lauseenvastike (kun-lause), jonka subjekti ilmaistaan joko omistusliitteellä tai genetiivillä. Tässä siis sanalla 'nähtyäni'. Voi sanoa myös 'Valtavia muuttolintuparvia nähtyään voi vain ihmetellä...' Tekijä on silloin tuntematon tai yleensä on näin. Lähteitä: Terho Itkonen ja Sari Maamies, Uusi kieliopas, 2011 Pirkko Leino, Hyvää suomea, 2001 Fred Karlsson, Suomen peruskielioppi, 2009 Tietoa myös netissä esim: http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu383.htm Hakusanalla 'temporaalinen lauseenvastike' löytyy netistä aiheesta lisää.
Muistelen, että vanhassa joulurauhan julistuksessa kehotettiin välttämään turhia waloja. Tarkoitettiinko tällä valoa vai valaa? 226 Martti Rapolan artikkelissa "Suomenkielinen joulurauhan julistus 1600-luvulta" (teoksessa Historiallisia tutkimuksia Artturi H. Virkkusen kunniaksi hänen täyttäessään 60 vuotta. Toimittanut Turun Historiallinen Yhdistys, Turku 1924) on julkaistu kaksi versiota 1600-luvun lopulta peräisin olevasta joulurauhan julistuksesta. Niistä lyhyemmässä (joka sekin on huomattavasti nykyistä julistusta pidempi) sanotaan näin: "Toisexi manatan angarasti, etta idzecukin tällä Joulun Juhlalle cuin myös ainakin käytäwät idzens christelisest ia Jumalisest wältäden ylönsyömist, ylönjuomist, turhi waloi ia caickia muita Syndiä, iotka Jumalan lais owat pois kieldyt, nijn Jumala on idze Cullengin Sädylle hänen hywästi siunauxens andawa." Kyse on siis valasta,...
Onko teillä siellä joku, joka osaisi saattaa yhden lp-levyn cd-levylle? 718 Sekä Tapiolan että Sellon kirjastossa saa LP-levyt digitaaliseen muotoon. Lisätietoja Sellon kirjastossa: p. 09 816 57615 Varaa itsellesi aika digitointilaitteelle Tapiolan kirjastosta: p. 09 8165 7300.
Minkälaista yhteistyötä Pohjoismaat tekevät keskenään kirjastoalalla? 1591 Sekä yleisillä että tieteellisillä kirjastoilla on olemassa pohjoismaista yhteistyötä. Yhtenä esimerkkinä vuosittain järjestettävä Pohjoismainen kirjastoviikko, joka tänä vuonna järjestettiin 12.-18.11. Alla olevan linkin kautta saat enemmän tietoa viikosta, sekä sen takana olevista järjestöistä: http://www.norden.org/webb/news/news.asp?lang=4&id=7389 Suomen kansalliskirjasto on tehnyt monenlaista pohjoismaista ja muutakin kansainvälistä yhteistyötä. Tietolinjan artikkeli on vuodelta 1999, mutta siitä löytyy monipuolista tietoa: http://www.lib.helsinki.fi/tietolinja/0299/kansainv.html Suomessa Ulkoministeriö toimii yhteistyökumppanina ja rahoittajana kirjastojen kansainvälisessä yhteistyössä: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/...
Mitä sukunimi Nivala tarkoittaa? 1185 Sukunimi Nivala juontuu talon nimestä. Nivala-nimisiä taloja tunnetaan 1700-luvun lopulta useilta paikkakunnilta erityisesti nykyisen Pohjois-Pohjanmaan alueelta, mutta myös muualta Suomesta. Nimen kantana on sana niva, jonka merkityksiä ovat virtapaikka joessa, koski ja joen ylityspaikka. Mikkonen, Pirjo - Paikkala Sirkka: Sukunimet (Otava 2000. ISBN.951-1-14936-9). Siikajokilaakson asutuksen synty.
Tarkoitetaanko sekundaarisilla sukupuoliominaisuuksilla vain sellaisia sukupuoliominaisuuksia, jotka eivät liity lisääntymiseen (kuten miehen runsaampi… 1577 Biologian sanakirjan mukaan primaarisia sukupuoliominaisuuksia ovat vain sukupuolielimet sukupuolirauhasineen. Sekundaarisia eli toissijaisia sukupuoliominaisuuksia ovat "kaikki muut sukupuolia erottavat ominaisuudet, kuten erot ruumiin rakenteessa ja koossa, lihasmassassa, karvoituksessa, höyhenyksessä, maitorauhasissa, äänessä, käyttäytymisessä jne." Lähde: Biologian sanakirja (2001) s. 681
Olen tuottanut 30. min pituisen elokuvan valtio sinut omistaa. Haluan sitä kaupata suomen kirjastoihin 12 euroa/ kpl. Keneen olen yhteydessä sähköpostilla,… 829 BTJ kirjastopalvelu on yksi välittäjä joka tarjoaa kirjastoille vuosittain yli 500 uutta videotallennetta. Se esittelee KIRJOssa sekä ulkomaisia että kotimaisia pitkiä elokuvia, lastenelokuvia, dokumentteja, tieto-ohjelmia ja musiikkivideoita. Kokeile yhteydenottoa heihin. http://www.btj.fi/ Suomen elokuvakontakti vuokraa ja nyttemmin myy DVD:nä lyhytelokuvia, lastenelokuvia sekä dokumenttielokuvia. Se levittää eritoten kotimaisia elokuvia. http://www.elokuvakontakti.fi/site/ Julkisesti esitetttävä elokuva on myös tarkistettava: Kuvaohjelmien tarkastaminen * vain ohjelmat, joita julkisesti esitetään tai levitetään alle 18-vuotiaille on tarkastettava ennakkoon. * tarkastamisen suorittaa Valtion elokuvatarkastamo. * ikärajat: S(...
Pentti Hietanen laulaa kappaleen Kun aika on. Missä tahtilajissa hän sen esittää? 1953 Nino Rotan alun perin elokuvaan Romeo ja Julia (1968) säveltämä rakkausteema kulkee 3/4-tahtilajissa. Näin se tulkitaan myös Pentti Hietasen esittämässä lauluversiossa "Kun aika on", joka pohjautuu alun perin Larry Kusikin ja Eddie Snyderin sanoittamaan laulusovitukseen "A Time for Us". Lähteet: Suuri toivelaulukirja : musikaali, tv, elokuva. F-Kustannus Oy, 2015. S. 126 - 127. "Kun aika on" (Fono.fi)  
Onko Tove Jansson kirjasta Kuka lohduttaisi Nyytiä tehty näytelmäkirjoitusversio? Ja onko sitä esitetty jossain näytelmänä? 1117 Tove Janssonin kirjan "Kuka lohduttaisi Nyytiä?" pohjalta on Teatteri 2000 tehnyt näytelmän, joka on Tampereen kaupungin- kirjastossa myös samannimisenä videona (tark.n:o 1-03956), jonka on dramatisoinut Kaija Siikala. Tämä versio on tehty yhteistyössä Teatteri 2000:n ja TV2/lastenohjelmien toimesta. Tekstiversiota en löytänyt Treen kaupunginkirjaston kokoelmista, en myöskään Mandasta (maakuntakirj. yhteisluettelo) enkä Lindasta (tieteellisten kirj. yhteisluettelo). Teatteri 2000:n puh. 03-2132 129 (Myyntipalv). -Teatterikeskus ry Helsingissä kerää näytelmätekstejä, puh. 09-135 7613.
Onko niin, että kotimaisia sanomalehtiä ei voi lukea etäkäytössä? 285 Epress-palvelua voi käyttää Helsingin kaupunginkirjastossa vain kirjastojen tietokoneilla ja langattomassa verkossa. Epress sisältää yli 250 kotimaista sanomalehteä kuten Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Maaseudun Tulevaisuus. Lehdet ovat palvelussa heti niiden ilmestyttyä. https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet/Kirjaudu_elehtipalveluihin…
Onko Kesälahden alueesta kirjoitettu muuta historiallista teosta kuin kirkkohistoriasta? Kaipaisin tietoa Kesälahden historiasta 1800- ja 1900-luvuilla, esim… 368 Hei,Kesälahdesta on aika runsaastikin paikallishistoriallista kirjoja. Tässä lista sen kummemmin erittelemättä. Toivottavasti näistä löytyy kaipaamaasi tietoa. Paajanen, Kyllikki. Kesälahti 350 Vuotta: 1632-1982. [Kesälahti]: [Kesälahden pitäjän ja seurakunnan 350-vuotisjuhlatoimikunta], 1982.Kotimäen kirja. Kotiseutumme Kesälahti. [Lahti]: Kotimäen kirja, 2007.Paajanen, Kyllikki, ja Unto Muje. Kesälahden Kotiseutulukemisto. [Kesälahti]: Kesälahden kunta, 1991.Saloheimo, Veijo. Kesälahti Vanhan Venäjän Ja Ruotsin Vallan Aikana. [Kesälahti]: Kesälahti-Seura, 2019.Paajanen, Kyllikki, ja Hissu Teppana. Kirjoitettua Ja Kerrottua Kesälahdelta. 3. korj. ja täyd. p. [Kesälahti]: Kesälahti-Seura, 2014..Tolvanen, Lasse, ja Terttu Tolvanen....
Minkä nimisiä ratkaisukirjoja (siis nuorten kirjoja joissa lukija voi vaikuttaa juonen kulkuun) on julkaistu suomeksi noin vuosina 1985-1995? 1924 Ainakin alla olevat ratkaisukirjat julkaistiin tuona ajanjaksona. Luettelo tuskin on täydellinen, kirjasta saattaa puuttua ratkaisukirjat-merkintä. - Yllätysmatkat : seikkaile ja ratkaise / suom. Esa Mela (1989) - Katkaistu käsi / Chaland, Fromental (1991) - Kummitusmatkat (1991) - Luciferin merkki / Goffin, Peeters (1991) - Hoksaatko? : syyllinen vai syytön? / Marvin Miller (1992) - Hiljaisuus, murha! / Sokal, Riviere (1992) - Varjojen soturit / Dodo, Ben Radis (1992) - Minä rikosetsivä / Marvin Miller (1994) - Suuri aarrejahti / A. J. Wood - Mustan tornin valtias / Steve Jackson (1987) - Velhovuoren aarre / Ian Livingstone, Steve Jackson (1987)
Olen pohdiskellut sellaista asiaa, että tarvitseeko luonnon kiertokulku ihmistä. Kaikki kasvit ja eläimet ovat tärkeitä , että maapallolla säilyy elämää, mutta… 547 Yksimielistä vastausta tuskin löytyy, jos asiaa ryhdytään ratkomaan ideologioiden tai uskontojen näkökulmasta. Puhtaasti biologian ja evoluution näkökulmasta mikään yksittäinen eliölaji ei ole sinänsä sen tarpeellisempi kuin mikään toinenkaan. Evoluutiolla ei ole tavoitteita tai päämääriä, se on vain nimitys järjestelmälle, joka näyttää ratkaisevan eliölajien menestymisen. Maapallo eli miljardeja vuosia siten, että ainoa elämä oli yksinkertaisten bakteerien ja muiden pieneliöiden elämää. Voidaan siis turvallisesti sanoa, että Maapallo ei mitenkään tarvitse ihmistä biologisena lajina, kuten se ei tarvitse kimalaisia tai kaskelottajakaan. Tätä ei pidä kuitenkaan ymmärtää niin, ettei ihmisellä ja monilla eliöillä olisi kehittynyt suhdetta,...
Haluaisin tietää, kuinka vanha ilmiö eroottinen suuteleminen on. Onko se ollut olemassa jo metsästäjä-keräilijäkulttuurissa, onko se ihmislajin yksinoikeus? 642 Suudelman historiaa ei liene aivan täydellisesti kartoitettu, mutta kauas ja laajalle se kuitenkin vaikuttaisi ulottuvan. Antropologit ovat - Freudin jäljissä - kytkeneet suudelman ja imettämisen ja nähneet eroottisen suudelman alkulähteen rintaruokinnassa. Suutelua on tavattu myös metsästäjä-keräilijäheimojen keskuudessa, joten mitä ilmeisimmin ilmiön alku on hyvin kaukana ihmisheimon historiassa. Varhaisin kirjoitettu maininta suudelmasta on intialaisista Veda-kirjoista 4000 vuoden takaa. Myös eläimet suutelevat. Lähimpänä ihmisten suudelmia ovat luultavasti simpanssien suudelmat, mutta monen muunkin lajin käyttäytymiseen suuteleminen kuuluu: hevoset solmiessaan suhdetta, koirat leikkiessään; jopa jotkut kalat suutelevat. Lähteet ja...
Mistä kielestä juontuu suomen kielen sana hopea? Onko se alkuperältään kenties suomalainen? Milloin Suomessa/Pohjoismaissa aloitettiin hopean käyttö, mikä oli… 569 Monien suomalaisugrilaisten kansojen kielissä on hopeaa vastaava sana, joka tarkoittaa joko hopeaa tai pehmeää. Esimerkiksi viron kielessä on hõbe, inkeroisessa hoppia,, vepsä hobed.  Lähde: Suomen sanojen alkuperä - etymologinen sanakirja. SKS, 1992  Hopea on yksi pisimpään tunnettuja alkuaineita. Joidenkin tutkijoiden mukaan ihmiskunnan ensimmäisenä käyttöönottama metalli olisi kupari. Kuparin jälkeen tutustuttiin kultaan ja sekä kullan ja hopean sekoituksiin. Hopea on varmuudella tunnettu jo 2500 eKr. Armenian ja Anatolian alangoilla. Muinaisessa Egyptissä ei  ollut hopeaa vaan se oli tuontituote. Siksi hopea oli siellä kultaa kalliimpaa.  Hopea on kaunis ja pehmeä materiaali, siksi sitä on aina käytetty...
Miksi kirjaston nettisivuilla saattaa olla sama kirja useaan kertaan ja näiden kirjojen tiedot poikkeavat osittain toisistaan? 603 Samasta kirjasta voi ilmestyä useita eri painoksia, ja ne viedään kirjaston tietokantaan erillisina nimekkeinä. Kirjasta on voinut esimerkiksi ensin ilmestyä kovakantinen versio ja sittemmin pehmeäkantinen pokkaripainos. Vanhoista kirjoista otetaan uusintapainoksia, jotka voivat ilmestyä joko samalla tai uudella kansikuvalla. Eri painoksissa saattaa olla ulkoisia eroja. Esimerkiksi kirjan sivumäärä voi vaihdella, vaikka teoksen tekstiä ei olisi mitenkään muokattu, sillä uusi painos voi olla ulkomitoiltaan erilainen tai teksti on voitu latoa erilaisella fontilla. Toki kirjan sisältöön on voitu tehdä myös muutoksia: vanhasta käännösromaanista on voitu julkaista uusi tai korjattu suomennos tai vanhojen tietokirjojen tietoja päivittää....
Mistä löytyisi kaavoja ja ohjeita 1:12 nukkekodin nuken vaatteisiin? Kirjoja, lehtiä, netissä? 914 Mikäli omassa kirjastossasi ei ole seuraavia kirjoja ja lehtiä, niin niitä voi pyytää kaukolainaan: Dodge, Venus A. : Dolls' House Needlecrafts: Over 250 Projects in 1/12 Scale Sewing dolls' clothes: 27 projects to make in 1:12 scale Malmström, Maria: Retroa nukkekotiin Johnson, Sue: The Dolls' House Wedding Book    Lehtistä esimerkiksi Turun kaupunginkirjastosta löytyy  Dolls House World, jossa julkaistaan myös vaateohjeita.   Verkosta löytyy videotutoriaaleja esimerkiksi Youtubesta. Hakusanoina voi käyttää esimerkiksi "doll clothes tutorial 1:12". Kun löytää hyvän opasvideon, voi katsoa onko sen tekijällä muitakin. www.youtube.com Pinterest -verkkogalleriassa haun voi tehdä samoilla...
Moikka! Pirkka-Pekka Peteliuksen versiossa Tahiti -kappaleesta on alku- ja välisoitossa jokin hauskan kuuloinen soitin ja pohdimme mikäköhän soitin on kyseessä… 101 Tahitin alku- ja välisoitoissa kuulostaisi olevan kaksi saksofonia. Ääniala on sellainen, että aika pitkälti kumpi vain saksofoni on mahdollinen, mutta alkusoiton alussa todennäköisesti tenorisaksofoni soittaa melodiaa ja alttosaksofoni on taustalla. Noin puolivälissä saksofonit taitavat vaihtaa rooleja. Välisoittojen välissä, instrumentaalisäkeistössä taas on tenorisaksofoni. Pirkka-Pekka Peteliuksen Muistan sua Elaine -levyllä, jolla myös Tahiti on, alttosaksofonia soittaa Pepa Päivinen ja tenorisaksofonia Seppo Rannikko.
Ovatko californian pölyttäjä pörriäiset vaarassa joutua thc-addikteiksi kannabiksen vapauttamisen seurauksena? 185 Suomen Mehiläishoitajain Liitossa on perehdytty mehiläisten hoitoon Suomessa. Kirjastonhoitaja neuvoo kysyjää kääntymään heidän puoleensa, ks. https://www.mehilaishoitajat.fi/ Mehiläiset Kaliforniassa tuottanevat hunajaa, jonka koostumus vaihtelee ympäristön kasvien mukaan. Yhdysvaltalainen kollegamme löysi meille artikkelin, joka suoraan vastaa kysymykseen mehiläisistä ja THC -stä eli Bees and cannabis by Sharon Schmidt osoitteessa https://www.beeculture.com/bees-and-cannabis/ Lyhyesti sanottuna: First, it appears that bees cannot experience altered neurophysiology as a result of exposure to cannabis given that they have no neuroreceptors for the chemical it contains.