Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kirjoitan kirjaa paimionseudun tanssilavoista ja tanssikulttuurista ja tarkoitukseni on kirjoittaa Paimion Mäntymäen tanssilavasta, mutta en löydä siitä mitään… 1207 Maailma on täynnä asioita, joita kukaan ei ole tutkinut ja sen takia niistä ei löydy valmista tutkimustietoa. Normaalisti tällaisen kirjahankkeen edellytyksenä on perusteellinen oma perustutkimus, joka ei voi tapahtua googlaamalla vaan menemällä paikkakunnalle, siellä oleviin ja maakunta-arkistoihin, ihmisiä haastattelemaan jne. Jos asian sanoo karusti, maailmassa on lähinnä asioita, joita kukaan ei ole toistaiseksi tarkemmin tutkinut ja vain vähän kunnolla tutkittuja, joista voi lukea kirjan tai edes kunnollisen artikkelin. Jos joku olisi aiemmin tutkinut Paimion Mäntymäen tanssilavan toimintaa, tieto löytyisi kirjastojen tietokannoista, joista tietysti kannattaa aina lähteä liikkeelle. Jos itse lähtisin tällaista kirjaa tekemään,...
(lasten kysy kirjastonhoitajalta) Hei mulla oli tehtävänä äidinkielessä etsiä nettisanakirjasta parin lauseen selityksiä tietyille sanoille, esim. vaikka … 653 Hei! Internetistä löytyy tosiaan ilmaisia käännössanakirjoja. MOT-sanakirjastossa on myös suomi-suomi -osio. MOT:ia voi käyttää kirjastojen työasemilla. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus kertoo sivullaan http://www.kotus.fi/index.phtml?s=572 Suomen kielen perussanakirjasta, joka löytynee kirja-muodossa lähes kaikista kirjastoista.
Minä päivänä koulu alkoi Helsingissä elokuussa 1975? 419 Koulut alkoivat 18.8.1975 eli kuukauden kolmantena lauantaina.
Lainaamana e-kirja ei aukea, vaan adobe ilmoittaa: E_LIC_ALREADY_FULFILLED_BY_ANOTHER_USER 888 Jos kirja on jo kerran ladattu laitteelle, joka on valtuutettu Adobe ID-tunnuksella, sitä ei voi enää toista kertaa ladata lukuohjelmaan, joka on valtuutettu toisella Adobe-tunnuksella. Kirjaston kirjojen kanssa on selkeintä käyttää yhtä Adobe ID-tunnusta kaikilla laitteilla.
Miten selvitän, onko tiettyä kirjaa koskaan käännetty suomen kielelle? Onko olemassa tietokantaa, jossa on kaikki suomenkielelle käännetyt kirjat? 1513 Fennicasta on varmaan apua tässä kohtaa: https://finna.fi
Mitä kielitieteellistä termiä käytetään ilmiöstä, joka näkyy seuraavissa esimerkkilauseissa passi-sanan erilaisena taipumisena? Muista ottaa passi mukaan!… 271 Kyseessä on liitepartikkeli -han/-hän ja sitä seuraavan sanan taivutusmuodot, mutta kirjastonhoitaja ei ole kielitieteen asiantuntija, eikä osaa siksi vastata oikeilla kielitieteellisillä termeillä. Asiaa kannattaa kysyä Kotimaisten kielten keskuksen kielineuvonnasta: https://www.kotus.fi/palvelut/kieli-_ja_nimineuvonta/kielineuvontaTietoa liitepartikkeleista:Kielitoimiston ohjepankki: https://kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/kohtelias-kehotus-tai-pyynto-liitepartikkelit-han-pa-ja-s-sammutathan-valot-nukkukaapas-nyt/Iso suomen kielioppi: https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1673 
Haluaisin tietää kaikki Fredrika Runebergin teokset. Ilmestymisvuodet jne. 1562 Saat luettelon Fredrika Runebergilta julkaistuista teoksista Fennica-tietokannasta, josta löytyy kaikki Suomessa julkaistu tai suomalaisten kirjoittama kirjallisuus. Finna.fi:n Fennican hakutulos tekijänä Runeberg Fredrika https://kansalliskirjasto.finna.fi/kansalliskirjastofikka/Search/Result…
Mistä löytyy Zacharias Topeliuksen kaikki teokset/tuotanto selkeästi ilmestymisjärjestyksessä suomeksi?! 909 Luettelon Zacharias Topeliuksen tuotannosta löydät Topelius-seuran Internetsivuilta: http://www.sipoo.fi/topelius/
1: Hei, missä toimipisteessä voi digitoida vinyylilevyjä ja C-kasetteja? Helmet-sivuston mukaan esim. Pasilassa voi siirtää vinyylilevystä muistitikulle… 147 Helmet.fi-verkkosivuston mukaan C-kasetteja voi digitoida Itäkeskuksen, Vuosaaren ja Pasilan kirjastoissa. Vinyylilevyjä voi digitoida Pasilan kirjastossa.Digitointiin liittyvät yksityiskohdat vaihtelevat kirjastoittain, joten formaattiin ja sen laatuun sekä cd-levyjen ostoon liittyvissä kysymyksissä kannattaa ottaa yhteys suoraan kuhunkin kirjastoon. Kirjastojen yhteystiedot löytyvät Helmet-sivustolta Kirjastot-välilehdeltä: https://helmet.finna.fi/OrganisationInfo/Home#84924  
Miten kauan kaislikot rantavesissä aiheuttavat ihottumaa eli järvisyyhyä? Syksyllä tai keväällä, milloin alkaa tai loppuu? 497 Järvisyyhyn (kerkaria-dermatiitin) aiheuttaa vesilintujen loisen, mikroskooppisen pienen imumadon toukka. Keski- ja loppukesällä voi toukkien määrä rantavesissä nousta niin suureksi, että järvisyyhyä esiintyy pieninä paikallisina epidemioina. Imumato ei lisäänny ihmisessä, ja se kuolee nopeasti. Aiemmin imumadolle altistuneet ja herkistyneet henkilöt saavat voimakkaimmin oireita. Duodecim terveyskirjasto 18.12.2019, Järvisyyhy, uimarinkutka.  
Hesarissa oli tämän vuoden alussa artikkeli, joka käsitteli kirjastokorvauksia, siis ei haettavia apurahoja. Ymmärsin niin, että jokaiselle kirjoittajalle… 2421 Alla linkki tekijänoikeuslain muutokseen, joka koskee kirjastojen lainauskorvauksia. Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta 1228/2006 http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20061228 Lakitekstin lopussa on linkki lain hallituksen esitykseen 126/2006. Ohessa IPR University Centerin tekemä uutinen asiasta http://www.iprinfo.com/uutiset?action=details&id=551&offset=140 Tarkempia tietoja voi kysyä opetusministeriöstä puhelin (09) 16004.
Mistä löydän tietoa Italian ruokakulttuurista? 2042 Italian ruokakulttuurista löytyy tietoa sekä kirjoista että netistä. Pääkaupunkiseudun HelMet-aineistohaun kautta osoitteessa http://www.helmet.fi voit tutkailla, minkälaisia kirjoja aiheesta on saatavilla kirjastoissa. HelMetin etusivulla on kohta sanahaku, jota klikkaamalla pääset kirjoittamaan asiasanoja sanahaku-kenttään. Voit kirjoittaa vaikkapa Italia ruokakulttuuri, niin saat listan kirjoista. Klikkaamalla kirjojen nimiä saat esiin, missä kirjastoissa mitäkin kirjaa on (hyllyssä tarkoittaa, että kirja on paikalla kirjastossa). Tietenkin voit myös asioida missä tahansa kirjastossa ja kysyä asiaa. Kirjoja voi varata myös HelMetin kautta kautta, jos sinulla on kirjastokortissasi tunnusluku. Varauksen yhteydessä voit määritellä, mistä...
Mistä saisin mallia koulunkäyntiavustajan näyttökokeen tekoa varten, esimerkkitapauksia? 4071 Koulunkäyntiavustajien tutkintotoimikunnan puheenjohtajan mukaan näyttökokeen tekoa varten ei ole saatavana kirjaa eikä mallitehtäviä, koska tutkintojen järjestäminen on hyvin henkilökohtaista ja riippuu paikasta ja kohderyhmästä. Henkilökohtaistamismääräyksistä voi lukea osoitteesta http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoulutus/nayttotutkinnot… ja http://www.oph.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embeds/47354_… Opetushallituksen sivuilta löytyvät myös seuraavat linkit: Näyttötutkinnon perusteet http://www.oph.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/oph/embeds/111000… ja Näyttötutkinto-opas http://www.tyollisyysportti.fi/@Bin/27091/nayttotutkinto-opas.pdf Näyttötutkinnossa arvioidaan ensisijaisesti tarvittavaa...
Mikä on ihmisen ruoansulatuksen tehokkuus? Eli jos ihminen syö ravintoa, joka sisältää 1000 kcal energiaa, mikä osa tästä päätyy lihasten ja muiden elinten… 1356 Joitain vastauksia kysymykseesi löytyy teoksesta Ihmisen ravitsemus, jonka saatavuustiedot löydät pääkaupunkiseudun kirjastojen aineistorekisteristä http://www.helmet.fi "Energiaa tarvitaan pääasiassa perusaineenvaihdunnnan ylläpitoon ja fyysisen työn suorittamiseen. Perusaineenvaihdolla (PAV) tarkoitetaan esimerkiksi sisäelinten toimintaa, ruumiinlämmön ylläpitoa ja kudosten rakentamista eli niitä levonaikaisia toimintoja, joita tapahtuu tahdosta riippumatta jatkuvasti elimistössä." s.18 "Keskimääräisenä energiankulutusarvona voidaan käyttää lukua 125 kj (30 kcal)/(ihanne)paino kg/vrk." s.19 Proteiinien sulavuus ilmaistaan biologisella arvolla. Kasvisperäisten proteiinien sulavuus on alhaisempi kuin eläinkunnan tuotteiden. Kuopion...
Kysymykseni liittyy runouteen. Eli voiko runossa, jossa on loppusointuja, olla vapaa rytmi? Esimerkiksi tavumäärät ja säkeistöt eivät ole säännönmukaisia,… 1070 Kysymys on mielenkiintoinen ja jos sitä haluaa pohtia syvällisemmin, niin kannattaa tutustua esimerkiksi Tommi Parkon teokseen Runosta, rakkaudella tai Runousopin perusteisiin. Loppusointoja eli riimejä ei juurikaan tapaa nykyrunoudesta, jos kohta mm. Teemu Manninen ja Olli Heikkonen ovat kirjoittaneet säemuodossa. Riimit ovat sidoksissa runon rytmiin. Runousopin perusteissa käytetään esimerkkinä Ilpo Tiihosen runoa Likainen enkeli (kokoelmassa Hyvät, pahat ja rumat): siinä on vapaata rytmiä, mutta myös jambimittaa ja jonkinlaista riimittelyä. Yön enkeli on jäänyt rappusille reppu selässään ja odottaa ja likaisin kynsin kaivaa hurmaavia korviaan - -
Kysyn miten muutetaan WMA tiedostot MP3 muotoon ? Tarvitseeko siihen ladata joku ohjelmisto ? Ja jos niin mikä olisi hyvä ja mistä löytyisi suomenkieliset… 1696 WMA-tiedostot voi muuttaa Mp3-tiedostoiksi muunto-ohjelman (converter) avulla. Netistä googlaamalla esim. "WMA to MP3" löytyy useita ilmaiseksi ladattavia muunto-ohjelmia.
Mistä vanhasta "kupletista" tämä katkelma on? Sota-aikana sitä on kuulemma laulettu kotonakin. Jos tieto löytyy, löytyyköhän äänitystä? Google ei löytänyt. 116
Pitäisi saada tietää kääretortun historiasta jotakin: kuka keksinyt, milloin keksitty, myös kaikkea muuta yleistä siitä. Kiitos! 1911 Mitään selkeää yhtenäistä historiaa kääretortuilla ei ole, vaan eri maissa on eri tyyppisiä kääretorttuja. Amerikassa on jelly roll, briteillä Swiss roll. Ranskassa on biscuit roulé, Espanjassa vaniljakiisselitäytteiset mustalaiskääröt. Kääretortuista voit lukea lisää mm. seuraavasta teoksesta; Willan, Anne: Tammen suuri keittotaito. Teoksen saatavuutta voit katsoa HelMet-aineistotietokannasta. http://www.helmet.fi/ Kääretortun käyttötapa, joka liittyy historiallisiin henkilöihin on Charlotte russe, eli Charlotte venäläiseen tapaan. Tällöin käytetään pyöreää vuokaa, joka vuorataan sokerikakkusormilla, kakkuviipaleilla tai kääretorttuviipaleilla. Itse sisältö on vanukastyyppistä. Tämän kehitti ranskalainen keittiömestari Antonin Carême...
Onko selvää yhteyttä sanonnalla:panna pillit pussiin.Lopettamisen yhteydessä. 1842 Nykysuomen sanakirja kertoo, että Pillit pussiin tarkoittaa matkalle valmistautumista. Nykysuomen sanakirja on verkossa vapaasti luettavissa https://kaino.kotus.fi/ns/Nykysuomen_sanakirja_4_O-R.pdf.  Ylen artikkelissa vuodelta 2012  https://yle.fi/uutiset/3-5303493 erikoistutkija Petri Lauerma Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta kertoo, että ilmauksella on vanhastaan ollut myös seksuaalisuuteen viittaava merkitys.  Tästä kerrotaan myös Raimo Jussilan ja  Maija Länsimäen kirjassa Se siitä - suomen kielen seksisanankirja (WSOY, 1984) https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1324805?lang=fin  
Mitä sukunimi Ivonen tarkoitaa? 826 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjassa ei mainita Ivonen-nimeä. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Ivonen-nimi on 34 henkilöllä nykyisenä nimenä.