En ihan tiedä mitä tarkoitat uudella HelMetillä, mutta itselläni muistilistat toimivat tällä hetkellä hyvin. Joskus niissä esiintyy öisin tehtävän tietokanta-ajon jälkeen ongelmia, mutta muuten mitään muutoksia ei ole näköpiirissä, tietääkseni. HelMetin uusia versioita ja päivityksiä tulee aika ajoin, mutta henkilökunnalle ei ole tiedotettu olellisista tai suurista muutoksista lähitulevaisuudessa.
Suomennettu on vain hänen kirkkohistoriansa
Eusebiuksen kirkkohistoria / kääntänyt ja selittänyt Ivar Heikel. - Otava, 1937 (uusi p. 1997)
Netistä löytyy varmasti runsaasti hänen teostensa käännöksiä, niitä voi etsiä vaikkapa erikielisten Wikipedia-artikkeleiden lähdeluetteloista, lisäksi pari sarjaa kirkkoisien teoksien käännöksistä
http://www.tertullian.org/fathers2/
On jpkseenkin varmaa, ettei hänen omakätisiä käsikirjoituksiaan ole enää lainkaan olemassa, vaan teokset tunnetaan vain myöhempien kopioiden välityksellä.
Pääkirjastoon kirjaa on hankittu kaksi kappaletta ja molempien eräpäivä on 13.6.2016. Kirjaan on yksi varaus ja kun vain kahdessa Kymenlaakson kirjastoissa olevissa niteissä eräpäivä on 30.5.2016 en todellakaan uskalla luvata, että saisitte kirjan lainaan tämän kuun aikana.
Helsingissä Herttoniemen ja Pukinmäen kirjastot laivaavat suksia:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1928290
Muitakin lainattavia urheiluvälineitä löytyy kuten luistimet, jääkiekkomaila, lumikengät, tennismaila, jalkapallo, frisbee, koripallo, sulkapallosetti ja hyppykeppi. Löydät tiedot näistä ja niitä lainaavista kirjastoista kun laitat Helmetin tarkennettuun hakuun hakusanaksi haluamasi välineen (esim. luistimet) ja valitset aineistoksi esineen.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/home?lang=fin&suite=cobalt&advancedSearch=true&searchString
Pirkko Muikku-Wernerin, Jarmo Harri Jantusen ja Ossi Kokon Suurella sydämellä ihan sikana -fraasisanakirjassa kerrotaan sanonnan tarkoittavan tottumista, tuntemaan oppimista. Tästä kirjasta tai muistakaan lähteistämme ei kuitenkaan läytynyt tietoa sanonnan alkuperästä.
Kirjassa Oppikoulujen opettajat 1967 (Otava, 1968) on seuraavat tiedot Helvi Katajavuoresta:
opettaja, Valtion iltaoppikoulu (Hki). – synt. 7.7.1902, - FK 32, ausk. 32-33. – Valtion iltaoppik. suom. tuntiopett., vararehtori.
Suomen kirjailijat –matrikkelista, jossa on tietoja myös kääntäjistä, ei löytynyt mainintaa Helvi Katajavuoresta. Myöskään teoksessa Kirjailijat, kääntäjät, arvostelijat : järjestöjen jäsenluettelot 1969 ei häntä mainittu.
Verkkosivulla http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/karjaan.htm kerrotaan Helvi Katajavuoren tomineen vuosina 1946-1951 Karjaan yhteiskoulun rehtorina.
Helvi Katajavuoren kuolinvuodesta ei löytynyt tietoa.
Kansalliskirjaston hakupalvelusta löytyy seuraavat Helvi...
Hei, tässä muutama vinkki:
Tuutikki Tolonen: Mörkövahti (seuraavat osat Mörköreitti ja Mörköviesti)
Vuokko Hurme: Kiepaus (seuraavat osat Kaipaus ja Keikaus) tai Värikkäät 1: Tiukun salaisuus (seuraava osa 2: Kirjava kartano ja 3:Varjovieras)
Karin Erlandsson: Helmenkalastaja (seuraavat osat Linnunkesyttäjä, Vuorikiipeilijä ja Kukistaja)
Heli Rantala: Suurenmoinen sitruunaseikkailu tai Kaikkien aikojen kookoskeikka
Siri Kolu: Villitalo (seuraavat osat Villitalon valitsemat, Villitalo taistelee)
Valitettavasti emme pysty tällä palstalla tunnistamaan antiikkiesineitä. Se vaatii asiantuntijaa.
Asiantuntijuutta voisi löytyä esim. Turun taidemuseosta +358 40 6323 378
info@turuntaidemuseo.fi tai jostain huutokauppakamarista. Huutokaupat tarjoavat usein ilmaista arviointipalvelua netissä.
Digi- ja väestötietovirasto lähettää ilmoituksen äänioikeudesta viimeistään 24 päivää ennen vaalipäivää. Ilmoitus tulee suomi.fi-viesteihin, jos sinulla on palvelu käytössä. Muussa tapauksessa se lähetetään postitse väestötietojärjestelmään merkittyyn osoitteeseen.
Jos et ole saanut ilmoitusta kirjeenä, eikä sitä löydy suomi.fi-palvelun viesteistä, voit kysyä ilmoitusta ja sen sisältöä Digi- ja väestötietovirastosta: 0800 9 4770 (arkisin klo 8−20 ja viikonloppuisin klo 9−18, vaalipäivänä klo 8−20). Omaa äänestyspaikkaasi voit kysyä myös oikeusministeriön vaalipalvelusta.
Lähde ja lisätietoa: https://dvv.fi/aanioikeus
Sanastaja-aikakauslehden numerossa 30.9.1938 kikeistä kerrotaan kohdassa "Eläinten ruumiinosat ja elimet". Sanan kerrotaan olevan peräisin lehmän vetimistä. Kikkien lisäksi samassa kohdassa mainitaan mammat, mamput, nunnut, tissit ja nännit. Sanalla on selkeästi pitkä historia. Sanaa mainitaan jo 1800-luvun lopulla ilmestyneissä pohjanmaalaisissa sanomalehdissä. Lähde: Sanastaja 1938
Kyllä, kysymyksessä siteeratut säkeet ovat Jorge Luis Borgesin tekstiä, kuusi viimeistä säettä runosta Rikoskumppani (El cómplice). Suomeksi runo löytyy Pentti Saaritsan kääntämästä Borgesin runojen valikoimasta Peilin edessä ja takana : runoja vuosilta 1923-1985 (WSOY, 1998).
Jos ei halua tai voi lukea lataamaansa e -kirjaa siinä PC-laitteessa, johon sen latasi, voi ladata e -kirjan tiedoston PC-koneelta vaikka sähköpostin liitetiedostona ja lähettää sähköpostin itselleen ja ottaa sitten tiedosto käyttöön Android -laitteella. Android -laitteella voit yrittää avata lukuohjelmalla tiedoston luettavaksi.
Ladatut tiedostot löytyvät PC -koneelta siitä kansiosta, johon ladatut tiedostot on asetettu tallentumaan.
Huutokaupassa korotussummat on yleensä sovittu enalta. Edetään tasaisesti 5€, 10€ tai vaikkapa 100€ korotuksin.
Näyttäisi siltä, että korotussumma kasvaa, kun myytävän kohteen hinta kasvaa (joko aloitushinta tai suurin voimassa oleva tarjous) esimerkkinä Bukowskin käytäntö. https://www.bukowskis.com/fi/help/bid-increment
https://fi.wikipedia.org/wiki/Huutokauppa
Hei
Valitettavasti vertailevaa laskelmaa on hankala, ellei mahdoton tehdä, koska musiikintekijöiden sopimukset Spotifyn kanssa ovat liikesalaisuuksia, eikä niiden summia kerrota. Eri esiintyjien korvaussopimukset eroavat myös toisistaan. Anssi Kelan blogi vuodelta 2014 avaa hieman korvausasiaa hänen kohdaltaan.
Kirjojen lainauskorvaus v. 2020 oli 26 senttiä per laina
https://www.teosto.fi/teostory/paljonko-spotifysta-tienaa-nain-kertyvat-musiikin-korvaukset-digikanavista/
https://www.sanasto.fi/lainauskorvaus/
https://www.teosto.fi/teostory/mita-hittibiisilla-tienaa/
Kysyimme asiaa myös Teostolta ja he vastasivat näin:"Kysymykseesi on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, sillä kummassakin tapauksessa korvauksen...
Kovin heikosti löytyy kuvaamasi kaltaista lastenkirjallisuutta suomeksi. Tässä muutamia teoksia, jotka jollakin tavalla käsittelevät pitkäaikaissairauksia:
Stiina Kiiveri: Pienen kulkijan sairauskirja - käsittelee pitkäaikaissairauksia ja oireyhtymiä
Tuula Korolainen: Aapo ja rytmihäiriö - käsittelee rytmihäiriötä
Marjut Vannas: Aurinkosisko - käsittelee Downin oireyhtymää
Anneli kanto: Paavo Virtanen ja tauti - keliakiaa, diabetesta ja allergioita sekä flunssaa
Tuula Pere: Helmi-kirjat - käsittelee vaikeasti vammaisen lapsen perheen elämää
L.K. Valmu: Osaston tähti - käsittelee lapsen elämää sairauden kanssa ja ystävyyttä
Heini Saraste ja Kalle Könkkölä: Voihan vammainen - lasten kuvasanakirja...
Kivra ei suinkaan ole ainoa digipostipalvelu. Vastaava yksityinen digipostipalvelu on Postin OmaPosti. Virallinen digiposti viranomaisviesteille on Digi- ja väestötietoviraston Suomi.fi-viestit.Suomi.fi-viestit on palvelu, jonka avulla voi viranomaisten lähettämät kirjeet lukea sähköisessä muodossa joko Suomi.fi-sovelluksella tai verkkopalvelussa osoitteessa suomi.fi/viestit.Kansalaisille muutos digitaaliseen viranomaisviestintään tapahtuu vaiheittain. Vuonna 2026, kun viranomaispostin digitaalista ensisijaisuutta koskeva lainsäädäntö astuu voimaan, sähköisesti asioivat kansalaiset saavat käyttöönsä sähköisen postilaatikon Suomi.fi-viesteissä. Sähköinen postilaatikko luodaan siinä vaiheessa, kun henkilö tunnistautuu johonkin...
Teoksessa Piippa Lappalainen: Kansakunnan vaatettajat (1996, s. 156) on Nanson vanha logo (pelkkä mustakirjaiminen nanso-sana). Toisaalta Tekstiililehden (1996:2) kannessa on sanan Nanso lisäksi sanat Fashion ja teksti "high quality since 1921", joka ympäröi vihreää kuviota tekstin vieressä.
Logohan vaihtui v. 2002, ohessa Design Forumin artikkeli, jossa mainitaan uudesta logosta http://www.designforum.fi/servlet/dfpage?did=1223
Talouselämän artikkelin(2002: 6, s.44-46) mukaan uuden logon suunnitteli mainostoimisto PHS, logo on mustetäplän mallinen "pehmentynyt merkki, joka viestii mukavuutta".
Osoite on Salzberger Vorstadt 15 (aikaisemmin Salzberger Vorstadt 219). Kolmikerroksinen kellertävä talo on ilmeisesti asuinkäytössä. Ainakaan se ei ole mikään museo, eikä sitä ole merkitty millään muistolaatalla. Talon edustalle, kadulle on kuitenkin pystytetty fasismin uhrien muistokivi.
Kuvia Braunau am innistä ja Hitlerin syntymätalosta: http://www.scrapbookpages.com/BraunauAmInn/index.html
ja kaupungin kotisivut: http://www.braunau.at/