"Suomen virallinen tilasto" on nimeke, jonka alla Tilastokeskus julkaisee lukemattomia sarjoja - osa niistä liittyy väestöön. "Suomen tilastollinen vuosikirja", jota löytyy Helsingin pääkirjastosta useilta vuosikymmeniltä, on tavallaan monien sarjojen tiivistelmä, josta löytyy varsin paljon väestötietoa.
Tilastokeskus julkaisee myös erillisiä yksinomaan väestöä käsitteleviä sarjoja, joiden nimet ovat eri aikoina vaihdelleet suuresti, tällä hetkellä ilmestyvät
esim. sarjat "Väestönmuutokset kunnittain" sekä "Väkiluku kunnittain". Erilliset väestötilastot löytyvät parhaiten Tilastokeskuksen omasta kirjastosta, jonka yhteystiedot löytyvät internet-osoitteesta http://www.stat.fi/.
Yleensä kirjastoilla ei tällaista palvelua ole. Asia kannattaa kuitenkin tarkistaa kyseisestä kirjastosta.
Toisaalta vaikka tällainen palvelu jollakin kirjastolla olisi on todennäköisesti halvempaa palauttaa aineisto suoraan postin kautta kuin kirjaston välityksellä.
Jämsänkosken kaupunginkirjaston osoite on Koivutie 4, 42300 Jämsänkoski.
Kappale löytyy Kari Tapion vuonna 2003 julkaistulta samannimiseltä albumilta "Juna Kulkee". Sen jälkeen kappale on julkaistu myös useilla Kari Tapion kokoelmalevyillä:
Sinivalkoinen ääni : 215 suurinta laulua ja harvinaista helmeä (julkaistu 2009)
Laulaja 1945-2010 (julkaisut 2011)
Suuret suomalaiset : 80 klassikkoa (julkaistu 2016)
Juna kulkee -albumi saatavilla Heili-kirjastoista: https://heili.finna.fi/Record/heili.503274
Lähteet:
Fono.fi äänitetietokanta: http://www.fono.fi/
Olisiko Mikko Perkoilan Aamun laulut ja kappaleen nimi "Ruokaostoksilla"?http://www.fono.fi/Dokumentti.aspx?kappale=ruokaostoksilla&ID=08cf4289-8a97-4828-b27c-84d3f0fb5650http://www.perkoila.net/aamunlaulunuotit.htmlEn valitettavasti saa käsiini levyä ja pysty tarkistamaan sanoituksia. Aamun laulut on julkaistu alun perin kasetilla ja Ruokaostoksilla -kappale on äänitetty vuonna 1996, eli senkin puolesta natsaisi.
Taipaleen puolustusasemista saa hyvän kuvan esimerkiksi Kimmo Sorkon lukuisista aihetta käsittelevistä teoksista:Sorko, K. (2003). Linjoja ja linnoituksia: Osa 1, Talvisodan Taipaleen puolustuslohkon kanta- ja kenttälinnoittaminen itsenäisyyden alusta ylimääräisten harjoitusten alkuun sekä linnoitussuunnitelmia 1919-1939. Kopijyvä.Sorko, K. (2006). Linjoja ja linnoituksia: Osa 2, Talvisodan tiukin puolustuslinja : Mannerheim-linja ja linnoituksia Taipaleen puolustuslohkolla. Jyväskylä Minerva.Sorko, K. (2012). Kiviniemen lukko. Alavuden veteraanien perinnetoimikunta.Teoksissa on paitsi käyttökelpoisia, jopa yksittäisen pikakivääriaseman tarkkudelle meneviä karttoja alueelta, myös maaston hahmottamisessa auttavaa valokuva-aineistoa....
Suomen kansallisbibliografia Fennican
http://finna.fi
ja Ruotsin Nationella bibliotekssystem Librisin
http://websok.libris.kb.se/websearch/form
mukaan Andras Ferenc Kovacsin runoja ei ole käännetty suomeksi tai ruotsiksi. On mahdollista, että jokin yksittäinen runo olisi käännetty esim. johonkin antologiaan, mutta tällaisestakaan ei tietoa löytynyt.
Tässä muutamia lukuvinkkejä:
Binchy, Maeve: useita suomennoksia, mm. Talo Dublinissa, Italian illat
Durrel, Gerald: Eläimet ja muu kotiväkeni
Hawes, Annie: Extra virgin
Herriot, James: Kaikenkarvaiset ystäväni
Karon, Jan: Pappila keskellä elämää -sarja
Krüger, Kobie: Riistanvartijan perhe
Mayes, Frances: Toscanan auringon alla
Willet, Marcia: Rakkaus talviaikaan
Kyseessä on Jussi Niinistö, Nurmijärvellä asuva suomalainen historiantutkija ja perusuomalainen poliitikko, Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian ja Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti sekä filosofian tohtori. Hän on Suomen ainoita tutkijoita, joka on erikoistunut Suomen heimosotiin.
Töölön kirjastossa on saatavilla kahta eri e-lukulaittetta. Vanhempi malli on Sony PRS-650, jolla voi lukea vain muutamia tekijänoikeudesta ”vapautettuja” teoksia. Tämä malli tai samantyyppinen Sony PRS-650 löytyvät useasta kirjastosta mm. Rikhardinkadun kirjastosta. Laitteiden laina-aika on 7 vrk.
Uudempi laite on Samsungin ja Elisan yhteistyössä hankitut Samsung Galaxy Gio -tabletit, joilla voi tehdä paljon muutakin kuin vain lukea e-kirjoja, esim. surfata netissä langattoman verkon kautta. Näihin laitteisiin on valmiiksi ladattu viisi Elisa kirja -palvelusta ostettavia suomenkielisiä dekkareita. Näissä laitteissa voi myös käyttää kirjaston Ellibs- ja Overdrive -palveluja. Samsungeja löytyy Töölön kirjastosta ja Myllypuron...
Jari Säämänen: Ensihoito-osaamisen kehittäminen täydennyskoulutuksen avulla on Turun ammattikorkeakoulun julkaisu ja sitä ei ole Keski-kirjastojen kokoelmissa. Jyväskylän yliopiston kirjastossa kirja on mahdollista saada luettavaksi lukusaliin, ei lainaksi. Voit lähimmässä kirjastossa tai Keski-kirjastojen sivulla osoitteessa https://www.keskikirjastot.fi/web/arena/kaukolainat tehdä kaukolainapyynnön, jos haluat sen lainaksi.
On totta, että luettelokorttitiedot eivat kerro alkuperäisteoksen julkaisuvuotta. Täytyy turvautua muihin keinoihin. Tampereen kaupunginkirjaston käsikirjasto-osastolta löytyy ainakin 2 kirjaa, joista on apua. Kirjat ovat Science Fiction, 1990 ja Twentieth-Century Science-Fiction Writers, 1986. Kirjat ovat luokassa 86.12.
Kirjoissa on tietoa Philip K. Dickista sekä hänen julkaisuluettelonsa, josta selviävät hänen teostensa alkuperäiset julkaisuvuodet. Olet löytänyt jo kaikki ne teokset, jotka meillä on täällä Tampereen kaupunginkirjastossa Philip K. Dickilta vuosilta 1974-1983. Kovin montaa kirjaa Dickiltä ei edes ole tuolta ajanjaksolta.
Muita kirjoja, joita ei meillä ole kokoelmissamme ovat: Flow My Tears, The Policeman said, 1974,...
Muotisuunnittelijoita on listattu mm. wikipediaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_muotisuunnittelijat
Nuori suunnittelijoita löytyy esim.Glorian artikkelista. https://www.gloria.fi/artikkeli/muoti/tassa-ovat-suomen-kiinnostavimmat-muotisuunnittelijat-juuri-nyt
Mallitoimistoja on listannut hyvin Studio Elite. http://www.studioelite.fi/elitemodel/elitemodel_mallitoimistoja.shtml
Yhtäkään näistä kolmesta ei löydy pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista. Kaikki teokset löytyvät maamme korkakoulukirjastoista, kaksi ensin mainittua teosta (Hayterin ja Bridgen teokset) voi saada kaukolainatuksi oman lähikirjaston kautta. Bridgen teos Understanding Enterprise löytyy tosin vain uudempana, kolmantena painoksena kirjastoissa, kysyttyä toista painosta ei löydy. Kolmas teos ( Shane, Scott : A general theory of entrepreneurship) löytyy myös Helsingin yliopiston kirjastossa, joten sitä ei kaukolainata pääkaupunkiseudulla.
Esite pdf-muodossa löytyy Helmetin sivuilta tällaista reittiä: mene Helmetin englanninkielisille sivuille, Finnish language cafés and discussion groups -linkin alareunasta löytyy teksti Find a group here: schedules in English and in Finnish. English- ja Finnish-sanat ovat linkkejä luetteloon:
http://www.helmet.fi/download/noname/%7B42A594EC-A87E-4867-8F8E-5854D89…
Seura ja Helsingin Sanomat on luettavissa mikrofilmiltä Pasilan kirjastossa, Seura tosin vasta vuodesta 1977 eteenpäin. Lisätietoja voi kysyä numerosta 09 310 85426.
Kansalliskirjastossa voi lukea liki kaikkia Suomessa koskaan ilmestyneitä lehtiä mikrofilmiltä. Lisätietoja löytyy osoitteesta https://www.kansalliskirjasto.fi/.
Helsingin Sanomat on julkaissut kaikki lehdet vuosilta 1904-1997 näköispainoksina, mutta nämä ovat luettavissa vain Helsingin Sanomien digitilaajille. Kirjaston kautta näitä vanhoja numeroita ei pääse lukemaan.