Kunniamerkkien käytöstä on kirjoitettu yksityiskohtaisia oppaita. Käyttöoppaista ei kuitenkaan löydy suorasanaista syytä siihen, miksi kunnia- ja ansiomerkit eivät saa koskea ihoa. Syy lienee siinä, että koska kunniamerkkejä käytetään vain juhlatilaisuuksissa, tulee kunniamerkkien käytön olla kunnioittavaa. Mahdollisesti on myös ajateltu, että kunniamerkin materiaali säilyy siistimpänä, jos se ei ole kosketuksissa ihon kanssa.
Lisätietoa:
Tetri, Juha E.: Kunniamerkkikirja (2003)
Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien julkaisema kunniamerkkiopas (2019): Kunniamerkkiopas 3 painos – Ordenshandbok, 3 upplagan - Ritarikunnat
Aluksi on todettava, että hyttysistä kokonaan eroon pääseminen saattaa olla mahdotonta eikä ole olemassa yhtä taattua keinoa, jolla niitä voisi vähentää omassa pihapiirissä.Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) sivulla, jossa käsitellään hyönteismyrkkyjä ja karkotteita neuvotaan näin: "Paras suoja hyönteisiä vastaan on peittävä vaatetus. Kotipihalla hyttysiä voi myös yrittää vähentää poistamalla seisovan veden altaat, joissa hyttyset lisääntyvät. Hyttyset eivät myöskään viihdy avoimella pihalla." Jos mökki on veden äärellä tai metsäisessä paikassa, valitettavasti kyseistä neuvoa voi olla vaikea toteuttaa. Tukesin ohje jatkuu: "Hyönteisten torjuntaan on olemassa kahdenlaisia valmisteita: hyönteiskarkotteita ja hyönteismyrkkyjä....
Helle-kirjastojen kokoelmista löytyy vain yksi, historiallinen keittokirja. Muilta kirjastoalueilta löytyy enemmän lainattavia saksankielisiä keittokirjoja. Näet ne tästä Finna-hausta. Niistä voi tehdä kaukolainapyyntöjä.
Olisikohan kyseessä luettelo nimeltä Art Norvegien des Vikings au XVIIIe Siecle. 15 Janvier - 28 Fevrier 1954? Näyttely on pidetty Plais des Beaux-Artsissa Brysselissä. Luettelo on julkaistu vuonna 1954 Brysselissä. Kustantaja on Ministere de l'Instruction Publique.
Luettelo saattaa löytyä Taideteollisen korkeakoulun kirjastosta, mutta heidän tietokannastaan, Arscasta, luettelosta ei löydy mainintaa. Luettelon voi tilata kirjaston kaukopalvelun kautta.
Mäntyharjun mikrofilmejä meillä ei ole lainkaan, Iitistä filmejä löytyy noin 1850-luvulle saakka.
Lähetämme sinulle liitteenä luettelon meiltä löytyvistä Heinolan, Hartolan ja Sysmän mikrokorteista.
Lahden kaupunginkirjastossa lehtien lukusali hoitaa mikrofilmi- ja sukututkimusasiat.
Lehtilukusali
Kirkkokatu 31, PL 91
15141 LAHTI
Puh. (03) 812 5550
Tietokonepelistä otetut ruudunkaappaukset tuottavat kuvia, jotka saattavat saada suojaa myös erillisinä kuvina. Täysin varmaa tämä ei ole, koska voidaan perustellusti kysyä, kenen "piirtämä" tai "maalaama" kuva on. Sehän muodostuu ohjelmointikoodien avulla, eikä siten ole aivan sama asia kuin perinteinen kuva. Ennakkotapauksia tuskin on olemassa.
Mitä yleisemmin tulee tällaiseen PR-käyttöön, siihen harvemmin kukaan puuttuu, vaikka se muodollisesti voisi luvatonta ollakin. Pelien valmistajat hyötyvät siitä, että heidän pelejään esitellään, joten heillä ei ole intressiä puuttua tällaiseen mainoskäyttöön. Jos haluaa pelata varman päälle, voi yrittää ottaa yhteyttä julkaisijaan ja pyytää käyttöluvan.
Jos peliä on valikoimaluettelossa esitelty...
Kysyisin sen verran sinulta lisätietoa, että tarkoitatko yhtä kysymystä vai kaikkia lähettämiäsi kysymyksiä? Kysy Kirjantonhoitajalta -verkkopalvelussa vastataan vain kerran asiakkaan samaan kysymykseen. Yhteen kysymykseen tullut vastaus näkyy arkistossa, siihen liittyvät kommentit näkyvät vastauksen alapuolella. Omia vastauksia ei tällä hetkellä pysty katsomaan erikseen koottuna, koska rekisteröityminen palveluun ei tässä vanhassa ylläpidossa toimi enää. Katsomme, miten voisimme ratkaista tämän pulman uudessa ylläpidossa, jota tällä hetkellä rakennetaan.
Kysymäänne kirjaa ei ole pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa, mutta se löytyy Museoviraston kirjastosta, yhteystiedot ja käyttösäännöt löytyvät Museoviraston kotisivuilta osoitteesta http://www.nba.fi/ .
Olisikohan Kansalliskirjaston ylläpitämä Fennica etsimäsi tietokanta? Fennicasta kerrotaan muun muassa seuraavaa:
"Fennica on Suomen kansallisbibliografia, joka sisältää tiedot Suomessa painetuista tai muuten valmistetuista kirjoista, lehdistä, sarjoista, kartoista, audiovisuaalisesta aineistosta sekä elektronisista tallenteista sekä ennakkotietoja lähiaikoina ilmestyvistä julkaisuista. Lisäksi tietokannassa on tietoja ulkomailla ilmestyneistä julkaisuista, joiden tekijä on suomalainen tai jotka koskevat Suomea."
Lisätietoja Fennicasta:
http://www.lib.helsinki.fi/kirjastoala/fennica/
Fennicasta voi suorittaa hakuja täältä:
https://finna.fi
Rami Renko on julkaissut vuonna 1997 CD-levyn "Linda-Lindaa...", levyn tiedot Fono.fi-palvelussa: http://www.fono.fi/Dokumentti.aspx?ID=5963ac0c-ec32-47a5-bc2e-5c1ad52f3…
Levy löytyy ainakin Loisto-kirjastoihin kuuluvan Alastaron kirjaston kokoelmista: http://loisto.kirjas.to/teos.asp?teosid=0100B731-0006-11D2-B24C-00104B5…
Voit pyytää oman lähikirjastosi henkilökuntaa tilaamaan levyn kaukolainaksi Alastarosta. Kaukolainat ovat useimmiten maksullisia.
Olisikohan kyse nyt sellaisesta käyttösääntöjen muutoksesta, joka on astunut voimaan 15.5. eli lainoja voi uusia vain kolme kertaa. Aiemminhan lainoja saattoi uusia viisikin kertaa.
Ainahan voit palauttaa aineiston kirjastoon ja lainata sen uudelleen, jos ko. aineistosta ei ole varausmaksuja. Myöhästymismaksuja ei valitettavasti saa anteeksi yksittäistapauksissa, jos uusiminen Helmetin kautta ei ole onnistunut.
Kirja löytyy Helmet-kirjastojen kokoelmista: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1329185?lang=fin. Voit itse varata kirjan linkin kautta. Voit myös pyytää kirjaston henkilökuntaa tekemään varauksen puolestasi joko soittamalla tai käymällä paikan päällä missä tahansa Helmet-kirjastossa.
Varaus 45/45 tarkoittaa sitä, että olet jonossa sijalla 45 (ensimmäinen luku) ja varauksia on jonossa yhteensä 45 (jälkimmäinen luku), eli olet jonon viimeinen.
Kirjasta on Helmet-kirjastoissa useita eri painoksia. Muiden painosten varausjonot ovat lyhyempiä, joten kannattaa harkita varauksen tekemistä esimerkiksi tästä painoksesta: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2049903. Tässä on varauksia tällä hetkellä 86, mutta lainattavia kappaleita 14, joten sen saa varaamalla huomattavasti nopeammin kuin sinun varaamasi painoksen (45 varausta mutta vain yksi lainattava kappale).
Nopeimmin kirjan saa luettavaksi e-kirjana: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2069366. Tätä e-kirjaa on kaksi lainakappaletta ja...
Chopper-tyyppisellä moottoripyörällä tarkoitetaan muunneltua moottoripyörää. Pyörää on kevennetty poistamalla osia tai vaihtamalla niitä pienempiin tai kevyempiin "venytetyn ulkonäön" saavuttamiseksi. Chopperille tyypillisiä piirteitä ovat mm. pitkä etuhaarukka, korkea ohjaustanko sekä matala ja rento ajoasento. Jotta moottoripyörän runkoa voidaan pitää "chopperina", sitä on täytynyt jossakin vaiheessa muokata leikkaammalla ja hitsaamalla.
Chopper-moottoripyörät syntyivät 1950-luvulla Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa. Kaksi kuuluisaa chopper-moottoripyörää nähdään vuoden 1969 elokuvassa "Easy Rider". Elokuvan pyörät on muunneltu Harley-Davidson moottoripyöristä.
Lähteet:
Chopper (motorcycle) - Wikipedia
Mariskan tekemistä tai esittämistä lauluista ei ole julkaistu omaa laulukirjaa. Hänen yksittäisiä kappaleitaan löytyy kuitenkin monista nuottikokoelmista. Voit etsiä tekijällä Mariska ja myös kappaleiden nimillä esimerkiksi Finna-hakupalvelusta:https://finna.fi
Helsingin kaupunginkirjaston monikulttuurinen kirjaston sivuilla on koottu tietoa Iranista http://www.lib.hel.fi/mcl/maat/iran.htm
Pääkaupunkiseudun yhteisestä aineistohaku Libplussasta http://www.libplussa.fi/ löytyvät seuraavat teokset Maailma tänään Osa: [15], Lähi-itä. Bonnier, 1999. Leitzinger, Antero: Kurdistan Ulkomaalaisvirasto, 1999. Matkalla entisaikain Persiassa VIDEOKASETTI.
Maailmanympäri.net sivuilta http://www.maailmanympari.net/karttapallo/maa.html?iran.html tiiviissä muodossa historiaa, merkittävät luonnonvarat, kasvillisuus sekä ajankohtaiseta tietoa.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet -kirjassa kerrotaan nimen taustasta seuraavaa: "Nimi on ilmeisesti lähtöisin karjalaisesta ristimänimestä Perha, Perho(i), Perssa, Pärssi < venäjän Perh, Persa, Perfirij, Porfirij. Tosin taustalla saattaisi olla myös skandinaavisen Peter, Per -nimen patronyymi."