Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Isäni kuoli. Hän on kirjoittanut useita kirjoja sekä kääntänyt suomeksi muutamia kirjoja. Mistä saan tietää (mm. perunkirjoitusta varten) onko jotakin… 1206 Taiteen Keskustoimikunnan alainen kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta jakaa vuosittain apurahoja ja avustuksia kirjailijoille ja kääntäjille. Lisätietoa osoitteesta http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/default.asp?WCI=wciFrames&strlang…
Onko mitään merkitystä sillä, että aloitetaanko tyhjän astianpesukoneen täyttäminen likaisilla astioilla, astiakorien taka- vai etuosasta? 372 Astianpesukoneen täyttämisen aloittaminen edestä tai takaa liittyy ennen kaikkea henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja tottumuksiin. Pesutulokseen sillä ei tiettävästi ole vaikutusta. Toisaalta kun useampi henkilö käyttää ja täyttää samaa tiskikonetta, voivat erilaiset tavat aiheuttaa ristiriitoja. Tällä perusteella täyttämisjärjestyksellä on merkitystä. Joillekin järjestelmällisyys on tärkeämpää kuin toisille. Toinen haluaa edetä systemaattisesti esimerkiksi takaosasta lähtien, kun taas toinen asettaa astiansa lähimpään vapaaseen paikkaan. Lisäksi astianpesukoneiden korien muotoilu vaikuttaa siihen, miten konetta kannattaa täyttää. Tiskikoneen käyttöohjeesta voi saada tähän ohjeistusta. Työtehoseuran tiedote antaa yleisiä ohjeita koneen...
Onko jokaisessa Suomen kirjastossa hylly kirjojen kierrättämistä varten? 299 Jokaisessa Suomen kirjastossa ei ole kierrätyshyllyä, mutta sangen monesta löytyy. Oman kirjastosi tilanteen voit tarkastaa ottamalla sinne yhteyttä.
Missäpäin Luumäkeä (Taavettia) on kuvattu alkuperäistä Laineen Tuntematonta sotilasta ja mitä kohtauksia ne ovat olleet? Kiitos! 202 Lähdeteos "Suomen kansallisfilmografia. 5, 1953-1956 : vuosien 1953-1956 suomalaiset kokoillan elokuvat" mainitsee Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan (1955) ulkokuvien kuvauspaikkalistassa lyhyesti vain "Luumäki: Taavetti". Paikallinen suullinen perimätieto kertoo, että kuvauspaikka on ollut nykyisen Kuutostien varrella oleva Väinämöisensuo. Suo on Kouvolaan päin ajaessa tien oikealla puolelle juuri ennen Oy Ansari-Yhtymän kasvihuoneita. Suoalueen näkee halutessaan Google Maps -palvelussakin.
Yritin saada eräpäivämuistutusta tekstiviestillä mutta ei onnistunna kun vaihtoehtona pelkkä sähköposti tai ei mitään. 67 Ennen eräpäivää saapuvan muistutuksen voi ikävä kyllä saada Keski-kirjastoissa vain sähköpostiin. Eräpäivämuistutus on lisäpalvelu, jonka saapumatta jääminen esimerkiksi teknisen ongelman vuoksi ei poista velvollisuuttasi huolehtia lainojen uusimisesta tai palauttamisesta ajoissa.Lisätietoa löydät Keski-Finna-verkkokirjastosta asiakkaan oppaasta: Asiakkaan opas | Keski-Finna
Mistä saisin tietoa Harri Närhestä, sen kirjoituksista ja elämästä? 546 Harri Närhestä löydät tietoa teoksessa Kotimaisia nykykertojia 2/toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. Teoksen saatavuuden näet nettiosoitteesta http://www.libplussa.fi (pääkaupunkiseudun kirjastot). Asioidessasi kirjastossa voit pyytää virkailijalta artikkelihakua Närhen lehtikirjoituksista, niitä kyllä löytyy.
Mikä viikonpäivä oli 7.2. 1943 221 7.2. oli sunnuntai ja Kynttilänpäivä. Kansanvalistusseuran kalenteri 1943
Olen juuri muuttanut Helsinkiin ja jotta pääsisin lainaamaan kirjoja haluasin kirjastokortin. Kuinka/mistä voisin saada sellaisen? 1206 Voit saada kirjastokortin periaatteessa mistä tahansa suurkaupunkialueen toimipisteestä. Käytännössä kannattaa varmaankin mennä lähikirjastoon, siis kirjastoon, joka on lähimpänä kotiosoitettasi. Mukaan kannattaa ottaa kuvallinen henkilöllisyystodistus. Alle 15-vuotiailta vaaditaan huoltajan takaus. Voit käyttää kirjastokorttiasi paitsi Helsingissä myös Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.
Runo alkaa sanoilla: kun päivän korut kilahtavat lippaaseen ja runo päättyy sanoilla: juodaan voittajien juomaa kenen runo tuo on ja mikä mahtaa olla runon… 1013 Runo on Satu Salminiityn. Se alkaa näin: "Olet lapsellinen kuin tuuli". Keskellä runoa on säe "Pian päivän korut kilahtavat lippaaseen", ja runon keskellä ja lopussa säe "juodaan voittajien juomaa". Runo on alkusäkeittensä mukaan nimeltään Olet lapsellinen kuin tuuli. Se löytyy Salminiityn runokokoelmasta Raottuvien ovien valo (1989).
Etsin vuosien saatossa kadottamaani kirjaa jonka sain lapsena lahjaksi joskus 60-luvun puolivälissä. Se oli kokoelma afrikkalaisia kansantarinoita Okavango… 562 Voisikohan kyseessä olla Tuulikki Janhusen "Kuninkaan käskystä etelässä"? Sisällöltään kuvaus kirjasta ei aivan täsmää sinun kuvaukseesi, mutta kansi kyllä sopisi muistikuviisi. Sivuja kirjassa on vain 81 ja muodoltaan se on kapea ja korkea. Googlettamalla kirjan nimellä löydät kuvia sen kannesta. Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa on kuvaus kirjasta. Kustantaja on Suomen lähetysseura ja kirja on julkaistu vuonna 1965. "Kuninkaan käskystä etelässä" -kirja löytyy useista Suomen kirjastoista. Jos sitä ei löydy omasta lähikirjastostasi, niin voit tilata sen kaukolainaan muualta. http://prettylib.erikoiskirjastot.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=… http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
Mikä on Ville Valon sähköpostiosoite? 959 HIM-yhtyeen kotisivu on osoitteessa http://www.heartagram.com/ . Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen fanclub@heartagram.com
Milloin lakeja muutetaan ja miksi? Mitä syitä muutoksien takana voi olla? 317 Hei, Vuonna 1995 Suomessa säädettiin 1809 säädöstä (lakeja, asetuksia, valtioneuvoston ja ministeriöiden päätöksiä). Tämä on suurin tietämäni luku viimeisten vuosikymmenten ajalta ja selityksenä sen vuoden suurelle normimäärälle oli Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Valtio voi ohjata yhteiskuntaa kolmella tavalla: lainsäädännöllä, budjetilla ja hallinnolla. Nämä kolme tahoa vaikuttavat siihen, millaisia lakeja säädetään. Hallitus laatii hallitusohjelman, jossa se tuo ilmi yhteiskunnalliset tavoitteensa ja lainsäädännölliset keinonsa niiden toteuttamiseksi. Vaikka kansanedustajat voivat tehdä lakialoitteita, lähes kaikki lainsäädäntö Suomessa tehdään hallituksen aloitteesta. Hallitus ohjaa myös valtion tuloja ja menoa ja sitä varten...
Pellervo-lehdessä on joskus 50-60-lukujen taitteessa ollut Ester Perheentuvan suunnitteeman ryijyn malli. Äitini on kutonut tuon ryijyn, mutta nimestä ei ole… 199 Ester Perheentupa oli Pellervo-lehden avustajana 12 vuotta ja ehti tänä aikana antaa lehdessä uskomattoman paljon erilaisia ohjeita ja malleja - tämä kerrotaan kirjassa "Elina Piri: Pellervon kankureille (1999)". Tässä kirjassa esitellään muutamia Perheentuvan Pellervo-lehdessä olleista malleista, mutta ryijymalleja ei kirjassa ole. Eli jos ei ole tiedossa, minkä vuoden lehdessä malli on alunperin ollut, niin periaatteessa pitäisi selata useita Pellervo-lehtiä tuolta ajalta ja toivoa, että malli ja sen nimi löytyisi. Asiaa voisi selvitellä myös Facebookin kautta liittymällä ryhmään "Ryijy, Suomalainen perinnetekstiili" https://www.facebook.com/groups/169175193447696 . Ryhmään voi laittaa kuvia ryijyistä ja pyytää tunnistusapua.  ...
Onko Helsingin tai muissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa paikkaa jossa voi selailla noin 6-8kk vanhoja Kauppalehtiä? Haluaisin selata "Perustettavia yrityksiä"… 1239 Helsingin pääkirjasto säilyttää Kauppalehden vuosikertoja, joten käännypä uutisalueen puoleen ( http://www.lib.hel.fi/pasila/uutisalue/ ) Espoon vastaavat tiedot löydät osoitteesta http://www.espoo.fi/xsl_taso2_alasivuilla.asp?path=1;641;7119;14879 Sinulla on myös mahdollisuus rekisteröityä maksutta Kauppalehden verkkoversion lukijaksi, ja sieltä otsikoiden Yritystieto -> Uudet yritykset pääset tekemään hakuja perustetuista yrityksista esim. yrityksen nimen tai rekisteröitymisajankohdan mukaan. Tämä palvelu ulottuu kuitenkin vain 4 kk taaksepäin. Osoite on http://www.kauppalehti.fi
Olen etsimässä seuraavalle Jane Kenyonin runolle suomennosta. Alkuperäiskielellä teksti alkaa: Briefly It Enters, and Briefly Speaks Oman etsintäni tuloksena… 680 Valitettavasti etsimääsi amerikkalaisen Jane Kenyonin (1947–1995) runoa ei ole suomennettu, kuten ei muutakaan hänen tuotantoaan. http://www.poetryfoundation.org/bio/jane-kenyon http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/ http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ https://finna.fi http://aleksi.btj.fi/ https://vaski.finna.fi/ https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena https://kirjasto.kuopio.fi/ http://finna.fi
Äitini on ollut innokas lukija, mutta ei oikein pysty lukemaan enää. Luin verkosta Celia palvelusta, josta lukuesteiset voivat lainat äänikirjoja. Celian… 373 Celia-tunnusten teko onnistuu kuulemma Ison omenan kirjastossa ihan lennosta. Mukaan on hyvä varata kirjastokortti ja kuvalliset henkilöllisyyspaperit. (Kirjastokortista näkyvät mm. osoitetiedot kätevästi)   Jos haluaa asioida ajan kanssa ja rauhallisessa tilasssa, kannattaa varata aika joko soittamalla  (09) 8165 7723 tai Varaa kirjastolainen palvelusta netistä. http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Saunalahden_kirjasto/Palvelut/Lainaa_kirjastolainen(49395)
Yritämme muistella lapsuuteni äänisatua, jossa muistaakseni kaksi tonttua lähtevät pelastamaan jotain tunturista. Heillä on mukanaan näkymättömyyspähkinä tai … 259 Voisikohan kyseessä olla satukuunnelma "Kadonnut lahjasäkki" vuodelta 1977? Samaista kuunnelmaa on kysytty meiltä aiemminkin: https://www.kirjastot.fi/kysy/kuuntelimme-lapsena-80-luvulla-usein?from…
Ovatko Miina ja Manu kaksosia vai onko toinen vanhempi? 515 Miina ja Manu ovat sisaruksia, mutta en löytänyt viittausta siihen, ovatko samanikäisiä vai eri-ikäisiä. Kissat syntyvät isommissa poikueissa oikeastaan aina, joten en tiedä, voitaisiinko niitä kutsua kaksosiksi, vaikka ne olisivatkin samaan aikaan syntyneet. Selailin vielä lisää kirjoja, kun niitä tulee hyllyyn.
Mikä on nimeltään lastenlaulu, jossa sisarukset hiipivät keskiyöllä kodissaan ja siinä lauletaan muun muassa: Hiivitään, hiivitään me hiljaa hiivitään. Olen… 336 Laulu on Markku Kopiston säveltämä ja sanoittama Keskiyöllä. Sanat siihen löytyvät esimerkiksi Kopiston vuonna 1985 julkaistun lastenlaululevyn Kippari Neppari laulut sisältävästä samannimisestä nuottivihkosesta.
NÄYTETTIINKÖ AMERICAN GIGOLO 1980 JOSKUS AIKANAAN TELEVISIOSSA JO 80-L LOPUSSA 54 Elonet-tietokannan mukaan American gigolo on esitetty ensimmäisen kerran Suomen televisiossa vuonna 1989. SIlloin mtv3-kanavalla.Lähde:Elonet : American gigolo