Hei!
Maan lapset-sarjan viides osa ilmestyy WSOY:n kirjasanomien 2/2002 mukaan suomeksi heinäkuussa 2002 nimellä Luolien suojatit. Suomentajina ovat Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä.
Anat Berkolta on ilmestynyt teos The path to paradise: the inner world of suicide bombers and their dispatchers. Kyseinen teos löytyy ainoastaan Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta e-kirjana englanniksi. Kirjakaupoissa teos on saatavilla englanniksi.
Teosta ei ainakaan nykyisten tietojen mukaan ole suomennettu. Suomen kansalliskirjaston tietokannasta Fennicasta ja yleisimmistä suomalaisista kirjakaupoista ei löydy suomenkielistä teosta.
Teos on mainittu nimellä Tiellä paratiisiin Savon sanomien lehtiartikkelissa "Valmiita kuolemaan" 3.3.2008. Artikkelin on kirjoittanut israelilainen toimittaja Semy Kahan. Ilmeisesti artikkeli on suomennettu lehteä varten ja samalla myös kirjan nimi on käännetty suomeksi.
Tain Helmet-haun suomenkielisistä kaunokirjoista, joihin liittyy sana metafiktio. Ainakin kaksi ensimmäistä - Totuus harry Quebertin tapauksesta ja Makeannälkä ovat hyviä esimerkkejä.
Ensimmäisessä kirjoittaminen on läsnä alusta asti - selvitetään arvoitusta ja kirjoitetaan selvitystyöstä kirjaa - jälkimmäisessä taas kirjoittamisen rooli paljastuu selvemmin vasta teoksen lopussa. Uskon, että lista on pätevä muiltakin osin.
Haun tulos:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28metafiktio%29%20%28kauno…
Helsingin kaupunginkirjastosta löytyy vain kolme teosta, joissa käsitellään hennatatuointeja: Batra, Sumita: The art of mehndi, 1999// Nichols, Pamela, The art of henna--the ultimate body art book, 1999// Fabius, Carine: Mehndi--the art of henna body painting, 1998. Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa Plussa-tietokannasta (www.lib.hel.fi).
Hennamaalauksen teosta löytyy tietoa seuraavalta www-sivuilta:
http://koti.nettilinja.fi/~afsana/vanhat/10/mehdni.htm
Sivut on Afsana ry:n, ja voit kysyä sieltä tarkemmin, mistä tuotteita voi ostaa. Yhdistyksen viralliset yhteystiedot ovat:
Afsana Ry, osoite: Raivionkuja 4 B 46, 20540 Turku
sähköposti: afsana@nettilinja.fi.
Englanninkielisiä sivuja verkosta löytyy runsaasta sanalla "henna" tai "mehndi...
Suosikkilistat saa siirrettyä vanhasta verkkokirjastosta nykyiseen Kyyti.finna.fi -verkkokirjastoon tämän ohjeen avulla:
https://kyyti.finna.fi/themes/custom/files/Listan_vieminen_Kohan_verkko…
Näyttäisi siltä, että Tampereen Jenny on Eino Kettusen sanoittama teos. Kappaleen nuotit löytyvät ainakin näistä nuottikokoelmista:
https://www.finna.fi/Record/lumme.1007464/Details#holdings
https://www.finna.fi/Record/siilinjarvi.50947
Helmet-sivun sanahakukin antaa valitettavasti tuloksena kovin pienen määrän viitteitä. Ilmeisesti sanaa Kotiäidit, joka on kuitenkin virallinen asiasana, ei ole juurikaan käytetty. Neuvoisinkin kääntymään elämäkertahyllyn puoleen, siellähän on useita kirjoja, jotka kuvaavat perhe-elämää 60- ja 70-luvuilla, joista osassa perheen äiti työskentelee kotona.
Varsinkin tietokirjallisuuden osalta neuvoisin Teitä ottamaan yhteyttä Yliopiston kirjastoon, http://www.helsinki.fi/kirjastot
Suomen itsenäisyyden juhlarahastossa Millennium-palkintosta vastaa Ministeri Jaakko Iloniemi, (09) 6189 9426 email:jaakko.iloniemi@sitra.fi. Sitra Itämerentori 2, PL 160 00181 Helsinki Puhelin (09) 618 991 Faksi (09) 645 072. Sitran yhteystietosivut suomeksi http://www.sitra.fi/index_yhteystiedot.html ja myös englanniksi http://www.sitra.fi/english/index_contacts.html
Millenium-palkinto annetaan henkilölle, yhteisölle tai projektille tunnustuksena tulevaisuuteen suuntautuvasta, teknologiaan pohjautuvasta ja laajasti vaikuttavasta innovaatiosta, joka edistää elämisen laatua ja humaaneja yhteiskunnallisia arvoja.
Kouvolan kirjastosta ja muista Kymenlaakson kirjastoista lainataan edelleen liikuntavälineitä, mutta valitettavasti putkirullia ei ole. Alla olevan linkin kautta saat luettelon lainattavista liikuntavälineistä.
http://www.kyyti.fi/libdbsearch/selauslista/edhaku%3D3%26lkm%3D94%26siv…
Tuota Martti Gröndalin levytystä ei löydy Suomen kansallisdiskgrafiasta eikä sitä löytynyt kirjastojen kokoelmista. Sen sijaan kansalliskirjaston äänitekokoelmista löytyy äänite Vauhdikas 50-luku, jossa on muita Gröndahlin laulamia 1950-luvun iskelmiä. Äänite on tehty yhdessä Esko Rahkosen kanssa ja alkuperäinen levytys on vuodelta 1975. Kansalliskirjaston kokoelmissa on kasetti. Valitettavasti Kansalliskirjasto ei lainaa aineistoaan.
Kyseessä on tosiaankin Celian tarjoama palvelu. Celia tuottaa ja välittää kirjallisuutta äänikirjoina ja pistekirjoina ja Celian palveluita voivat käyttää kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi vaikeaa.
Celian asiakkaaksi rekisteröityminen on mahdollista Sellon kirjastossa Leppävaarassa. Asiakkaaksi voi kirjautua Espoossa myös Entressen, Ison Omenan, Kalajärven, Karhusuon, Kauklahden, Otaniemen, Pikkulaivan ja Soukan kirjastoissa.
https://www.celia.fi/
https://www.celia.fi/tietoa-celiasta/
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut
https://www.helmet.fi/fi-FI
Tieteellisten julkaisujen Elektra-tietokanta on käytettävissä yleisissä kirjastoissa ja ammattikorkeakoulujen ja useimpien yliopistojen paikallisverkoissa. Joissakin oppilaitoksissa myös etäkäyttö on mahdollista. Tietokantaan pääsee omasta käyttöliittymästä, se löytyy täältä:
https://www.doria.fi/handle/10024/7297
Kyseessä saattaisi olla kangaskimalais- tai mantukimalaiskuningatar, joilla on mittaa lähes 20 mm – mantukimalaisella vähän kangaskimalaista enemmän. On kuitenkin huomattava, että mantukimalaisryhmään kuuluvia mantu-, iso- ja kangaskimalaista on ulkoisin tuntomerkein usemmiten lähes mahdotonta erottaa.Lähde: Seppo Parkkinen, Juho Paukkunen & Ilkka Teräs, Suomen kimalaiset
Valitettavasti kukaan ei tunnistanut kuvailemaasi juonta. Kysyimme asiaa myös kirjastolaisten valtakunnalliselta sähköpostilistalta, mutta sieltäkään ei tullut vastauksia.
Etsimäsi tarina vaikuttaa ennemminkin novellilta kuin romaanilta, joten etsin sitä erilaisista kokoelmista (Murha á la carte, Mahdottomat murhat, Murhakirja, Hare: Syyllinen, syyllisempi, viaton), mutta mitään kuvailuusi sopivaa ei löytynyt. Tarina muistuttaa jotenkin Roald Dahlin kertomuksia, mutta myöskään hänen suomennetuista teoksistaan en sitä löytänyt. Mahtaisiko joku Kysy kirjastonhoitajalta –palstan lukijoista tunnistaa kertomuksen.
Netistä löytyy sivusto, http://personal.inet.fi/koti/juhanik/Sapo.htm, jossa on kuvailtu Sapo-sarjan kirjat. Ehkä kannattaa selata...
Tämä puheluhintavertailu on päivitetty 17.8.2003: http://koti.mbnet.fi/pakana/gsmtaulukko.htm
Katso myös Liikenne ja viestintäministeriön julkaisua Digitaalisten matkapuheluiden hinnat vuonna 2003. Kansainvälinen vertailu (32/2003):
http://www.mintc.fi/www/sivut/dokumentit/julkaisu/julkaisusarja/2003/a3…
Seuraavissa kirjoissa käsitellään Woolsonin ja Jamesin suhdetta:
- Lyndall Gordon; A Private Life of Henry James
- Emma Tennant; Felony
- David Lodge; Kirjailija, kirjoittaja
- Colm Toibin; Mestari
- Elizabeth Maguire; The Open Door
Näistä Colm Toibinin The master löytyy Helmet-kirjastoista englanniksi ja ruotsiksi https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__SColm%20Toibin%20The%20mast… .
Lehtiä voi lainata myös kotiin, ja niillä on sama yleinen laina-aika kuin useimmilla kirjoillakin, eli 28 vuorokautta. Ainoastaan lehden uusin kirjastoon saapunut numero ei ole lainattavissa, vaan luettavissa vain paikan päällä.
Esimerkiksi saatavilla olevat Kunto plus -lehdet löydät Helmet-hausta.
Vaasan kaupunginkiraston kokoelmista löytyviä Alaveteliä, Kruunupyytä, Teerijärveä ja Pedersöreä käsitteleviä paikallishistorian kirjoja ovat:
Storå, Nils: Kronoby kommuns historia 1865-1968
Petander, C-B.J: Striden vid Kronoby under kriget 1808-1809
Cajanus, Eric: Historisk och oeconomisk besrifning öfwer Cronoby sokn uti Österbotn
Tegengren, Helmer: Kronoby sockens historia
Tegengren, Helmer: Bebyggelse och näringsliv i Kronoby älvdal 1608-1865
Vår hembygd Kronoby, Larsmo, Pedersöre, Öja
Söderhjelm, Alma: Jakobstads historia
Pedersöre storsockens historia intill 1865
Birck, E: Pedersöre härad 1750-1940
Åkerblom, Bror: Första bekantskapen med Pedersöre
Pedersöre historia 1865-1965
Pedersöreboken
Kyseisten paikkakuntien paikallishistoriaa...