Suomen murteiden sanakirja ei tunne tällaista sanaa. Suomen etymologisessa sanakirjassa testamentin selityksessäkään ei ole mitään viitteitä tällaiseen muotoon. Olisikohan tuo ollut huumoria elokuvassa?
Kotimaisten kielten kielineuvonta osaa ehkä auttaa syvällisemmin.
Helmet-kirjastojen alueeseen kuuluvat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Helmet-kirjastokortti ei siis käy Keravalla, joka kuuluu Kirkes-kirjastojen alueelle. Keravan (sekä Järvenpään, Mäntsälän ja Tuusulan) kirjastoa käyttääksesi tarvitset Kirkes-kirjastokortin.
Pääkaupunkiseudun aineistotietokanta Plussasta http://www.libplussa.fi/ selviää, että kirjan Kasvuvuosien psyykkinen kehitys on julkaissut Suomen kaupunkiliitto vuonna 1980. Kirjasta on otettu uusi tarkistettu painos vuonna 1981. Suomen kaupunkiliittoa ei enää ole. Sen tehtäviä jatkaa Suomen kuntaliitto, josta kerrottiin ettei heiltä ole enää saatavissa vanhoja, Suomen kaupunkiliiton julkaisuja. Kirjaa on siis saatavissa kirjastoista, saatavuustiedot selviävät myös Plussa-tietokannasta. Jos kirja on kurssikirja, tuskin sitä on kirjastojen poistomyynnissä ainakaan hyväkuntoisena. Keskitetysti ei ole saatavissa tietoa myynnissä olevista poistokirjoista; asiaa pitäisi tiedustella jokaisesta kirjastosta erikseen. Helsingin...
Kaikki kolme kirjaa ovat Eduskunnan kirjastossa. Voit saada ne kaukolainaan kotikuntasi kirjastoon. Kaukolainaus on kirjastojen välistä, joten mene tekemään lainapyyntö kotipaikkasi kirjastoon. Kaukolainaus on yleensä maksullista. Eduskunnan kirjasto on kaikille avoin kirjasto eli voit myös mennä itse lainaamaan kirjat. Kirjastoon tarvitset oman kortin. Kirjat ovat pieniä, 12-30-sivuisia kirjasia.
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmasta löytyy
allamainittu painos (tekijän sukunimi näyttää muuttuneen vuoden 2001 jälkeen). Nide on tällä hetkellä hyllyssä.
Altonen, Tarja
Catering-alan matematiikka / Tarja Altonen, Maarit Hakala ; [kuvitus: Sanna Kallio]. - 2. eurotark. p.. - Helsinki : WSOY, 2001. - 163 s.
ISBN 951-0-26023-1 (nid.)
Oppikirjasta on olemassa myös uudempi painos, jonka
sivumäärä on hieman suurempi. Tässä WSOY:n verkkokaupasta
poimitut tiedot:
Teos:
Catering-alan matematiikka
Tekijä:
Jobe, Tarja - Hakala, Maarit
5. painos • NID
ISBN: 978-951-0-26023-4 172 s.
OVH: 29.50 € , Tilattavissa
Ulkoasiainministeriön ylläpitämän Eurooppatiedotuksen kotisivuilta löytyy tietoja Euroopan unionin jäsenmaista vuosittain ja unioniin liittymisvuosista
http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=92654#.URC…
Suomennostekstiä ei ikävä kyllä löydy kirjastoista, luultavasti sitä ei ole koskaan julkaistukaan.
Kappale löytyy Markku Taipaleen esittämänä LP-äänilevyltä Auringonlaskun tuolla puolen, jonka voi tilata kaukolainaksi Haapajärven kirjastosta. Kaukolainatilauksen voit tehdä omasta kirjastostasi.
Tekstiä voisi kysyä myös suoraan suomentajalta.
Tämän kuubalaisen laulun kohdalla on niin paljon valinnanvaraa, että kun kysyjä ei ole täsmentänyt esimerkiksi esityskieltä, joudun tarjoamaan aika monia vaihtoehtoja. Ehdotukset ovat kokoelmissa, joita pitäisi olla suhteellisen helppo saada mm. Mikkelin kirjastosta.
Suomenkielisin sanoin pitäisi löytyä nuotit mm, seuraavista kokoelmista (useita muitakin on).
* Suuri komppikirja : laula ja säestä (Fkustannus 2013) * Suuri toivelaulukirja 5 (F-kustannus, useita painoksia) * Suomalaisten lempilauluja (WSOY 1993) * Keinu kanssani (Fazer 1987) * Kuuban rytmi (Love Kustannus 1978)
Espanjankielisin sanoin laulu löytyy kymmenistä latinalaisen Amerikan musiikkia esittelevistä kokoelmista, melkein on vaikeampaa löytää kokoelmaa, jossa se...
Käytettävissämme olevista lähteistä ei löytynyt juuri muuta tietoa Barentsin meren legendoista tai taruista kuin että purjehtijat ovat kutsuneet merta 'paholaisen tanssilattiaksi' vaikeiden purjehdusolosuhteiden vuoksi. Kahlasimme suomen- ja englanninkielistä aineistoa, sekä internetlähteitä. Todennäköisesti venäjäksi tai norjaksi aiheesta varmastikin voisi löytyä paremmin tietoa.
Lähteet:
http://www.thejournal.co.uk/news/north-east-news/warming-to-cap-art-4559364
Kyllä vaan: Jyväskylän kaupungin pääkirjastolla järjestetään Asianajajapäivystyksiä syyskuusta joulukuuhun kerran kuussa aina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17-19. Tarkemmat tiedot löytyvät Keski-verkkokirjaston tapahtumista: https://keski.finna.fi/FeedContent/LinkedEvents?id=100373b5-cb5d-4901-8973-d3bdaa26c5aa sekä Facebookista: https://www.facebook.com/events/302373642841409. Päivystykset ovat hyvin suosittuja ja voi olla, että kaikkia asiakkaita ei pystytä ottamaan vastaan päivystysajan puitteissa.
Norjassa kaikki tiemaksun perintäpisteet ovat automaattisia. Maksut rekisteröidään ja peritään kaikilta tienkäyttäjiltä jälkikäteen auton päästöluokan mukaisina. Ulkomainen autoilija voi solmia tienkäyttösopimuksen etukäteen ja saada postitse ajoneuvon tuulilasin sisäpuolelle kiinnitettävän tunnisteen. Toinen vaihtoehto on rekisteröidä ajoneuvo Epass24-sovelluksessa, jolloin erillistä tunnistetta ei tarvita.Foreign vehicles | AutoPASS
Pernosta löytyy monia erilaisia taloja: matalia kerrostaloja, omakotitaloja, paritaloja ja rivitaloja.Esimerkiksi Pernon huollon sivuilta löytyy pari ilmakuvaa alueelta http://www.pernonhuolto.fi/ymparisto.htmLisäksi alueeseen voi tutustua tarkemmin satelliittikarttojen avulla.
Kirjamuotoista aineistoa, joka näyttäisi vastaavan kysymykseen suoranaisesti, löytyy varsin vähän. Yliopistokirjastojen yhteistietokannasta Lindasta löytyi seuraavat viitteet:
-Tekijä(t): Jumppanen, Kyösti Nimeke: Ydinvoimalan jäähdytysvesien vaikutuksista Olkiluodon lähivesien veden laatuun ja biologiseen tuotantoon vuosina 1979-1991 / Kyösti Jumppanen Julkaistu: Turku : Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys, 1992 Ulkoasu: (65, [2] s.) : kuv., kartt. ; 21 cm Sarja: (Julkaisu / Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys, ISSN 0357-5349 ; 78) Aineisto: kirja ISBN: 951-9348-49-2 (nid.)
-Nimeke: Sedimenttiselvitys Kymppivoima oy:n Elimäen voimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten...
Eri kirjastojen tietokannoista ei sanalla ruokailijatyypit tai ruokailijat löytynyt yhtään viitettä. Lehtitietokanta Aleksista löytyi kolme viitettä, joista voisi olla sinulle hyötyä. Hallinto-lehdessä (vuosi 1991, n:o 4) on artikkeli nimeltä Kestävä kehitys ja ravitsemus: suomalaiset ruokailijatyypit. Kotitalous-lehdessä on kaksi artikkelia: Kotiruoka on yhä arvossaan: tutkimustietoa suomalaisista ruuanlaittajina ja ruokailijoina (1995, n:o 5-6) ja Ruokailijoiden roolit ja odotukset (1992, n:o 10).
Löysin tällaisen vähän epävirallisemman lähteen: https://hiki.pedia.ws/wiki/Kauppasaksavainolainen. Mitä luultavimmin on ovelta ovelle-kauppias.
https://www.kkv.fi/ratkaisut-ja-julkaisut/julkaisut/kuluttaja-asiamiehe… Löysin Kilpailu- ja kuluttajavirastosta virallisempaa tietoa asiasta. Luultavasti sana on muunnos, koska se löytyi vain hikipediasta.
kyllä voi. Kannattaa laittaa kirjaston osoitteen lisäksi kuoreen maininta "lainojen palautus"
osoite on seuraava:
Jyväskylän kaupunginkirjasto
Vapaudenkatu 39-41
40100
Jyväskylä.
Kyseessä on ensimmäinen säe Elisabet Laurilan runosta Sade kokoelmasta Aurinko laskee vuorille (1949, s. 11).
Voit lukea runon myös Elisabet Laurilan Kootuista runoista (1978).
Tässä aiheeseen liittyviä tai sivuavia kirjoja: Sydänkuntoutuksen tuloksellisuus - kontrolloitu seurantatutkimus/toim. Juhani Julkunen (2000); Colbert,Don: Terveydeksi! (1999); Toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi (1998), Sydämen asia (1998); Benson, Roy: Kunnon juoksukirja - tehoharjoittelu sykemittarin avulla (1996); Litmanen, Hannu: Sydän ja liikunta (1994); Edwards, Sally: Sykettä elämään (1993); Karhela, Arja: Lihastoiminnan tutkiminen (1986); Hiltunen, Pentti:Lihaskuntoharjoittelu (1990); Lihashuolto - hieronta, kuntosaliharjoittelu, teippaus ja venyttely /toim. Peter D. Asmussen (1998); Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia (1992); Nykänen, Kalervo: Kunnon vuoksi (1989);...
Mikäli tarkoitat uusimpia, suomennettuja WITCH-kirjoja, jotka ovat nimeltään Myrskyn armoilla, Tie tähtiin ja Haudattu salaisuus, niin ne ovat hankinnassa Kajaanin kaupunginkirjastoon. Niiden alustavat ilmestymisajankohdat ovat elokuu 2006 ja lokakuu 2006. Kirjoista voi jättää jo ennakkovarauksen.
Mikäli tarkoitat WITCH-lehden uusinta numeroa (7/2006, nro 54), niin se on saapunut lasten- ja nuortenosastolle ja sitä voi tiedustella sieltä.
Kajaanin kaupunginkirjaston aineisto löytyy kirjaston aineistotietokannasta osoitteesta http://kirjasto.kajaani.fi/Intro?formid=form2 ja sieltä voi tarkistaa haluamansa aineiston tilanteen.