Sakari Topeliuksen laajaan runotuotantoon kuuluu mm. kolme Sylvian laulua: Kesäpäivä Kangasalla, Ken raikas sävel sä lienetkin ja Sylvian joululaulu=Sylvias julvisa (alkuperäisessä muodossaan nelisäkeistöinen Sylvias helsning från Sicilien), joka Martti Korpilahden suomentamana on tullut laajasti tunnetuksi.
Topeliuksen Sylvia-laulut syntyivät vuosina 1852-1855. Runoissa esiintyvä Sylvia kuuluu kerttusiin; toiset pitävät sitä lehtokerttuna, toiset jonakin muuna, mm. mustapääkerttuna. Topeliuksen runoa on aikojen saatossa tulkittu luonnollisesti monesta eri näkökulmasta. Laulussa lienee aito kuvaus muuttolintujen maailmasta. Italialaiset pyydystivät muuttomatkoilla lentäviä lintuja. Joiltakin he puhkaisivat silmät ja elättivät näitä...
Tähän Tuure Kilpeläisen ja Timo Kiiskisen säveltämään ja Tuure Kilpeläisen ja Jiri Kurosen sanoittamaan Jäähyväiset-lauluun ei ole tähän mennessä julkaistu nuottia.
Ensimmäinen myös suomen kieltä sisältävä sanakirja on Ericus Schroderuksen latinalais-ruotsalais-saksalais-suomalainen sanakirja Lexicon Latino-Scondium vuodelta 1637. 1600-luvulla ilmestyi myös muita, tämän ensimmäisen mukaan suppeita sanaluetteloita. Ensimmäinen varsinainen suomea sisältävä sanakirja on 1745 ilmestynyt Daniel Jusleniuksen tekemä Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Kirja on ensimmäinen, jossa suomen kieli on hakukielenä. (Lähde: Lehikoinen - Kiuru, Kirjasuomen kehitys, 1998) Poppiuksen tekemiä sanakirjoja ei kirja mainitse, eikä niitä löytynyt muidenkaan lähteiden avulla.
Useissa nuottikirjoissa on tämä laulu, esimerkiksi Musiikin maailmaan : lauluja ja runoja; Suuri toivelaulukirja : lastenlauluja, nimellä Autolaulu, alkusanat: Autolla ajetaan varo-varovasti... Näissä se on nimetty suomalaiseksi kansansävelmäksi, sanoittaja tuntematon. Ks. Viola: https://finna.fi
Näin ollen laulun tekovuotta ei voida määrittää.
Sibelius sai natsi-Saksassa ulkomaalaiseksi säveltäjäksi suorastaan hellää kohtelua: sotavuonna 1941–42 Joseph Goebbels määräsi perustettavaksi Saksan Sibelius-seuran. Siitä huolimatta Härön musiikkivalinnassa saattaa olla kyse enemmänkin valitusta sävellyksestä ja siihen liittyvistä mielleyhtymistä kuin säveltäjästä itsestään. Kirjassaan Aika velikultia Pasi Heikura kirjoittaa Valse tristesta seuraavasti: "Jean Sibeliuksen Valse Triste (suomeksi: surullinen valssi) on suomalaisten keskuudessa yksi suosituimpia Sibeliuksen kappaleista. Ei ihme, että se vetoaa iloluontoisiin suomalaisiin, sävelsihän Sibelius sen Arvid Järnefeltin näytelmään Kuolema vuonna 1903.[Tuntemattoman sotilaan] Kariluodollekin tulevat klassikon alkutahdit...
Matti Riippi (nimi näin kirjoitettuna) Sodankylän Unarinkylästä oli valtiopäivillä Tukholmassa Lapin talonpoikana (bofast lappbonde) vuosina 1760 - 1762 ja 1765 - 1766. Tarkastin vielä muutkin kirjoitusasut, mutta muita Riipi tai Riippi -nimisiä valtiopäiväedustajia ei ole ollut Tukholmassa. Nämä tiedot perustuvat Toivo Paloposken julkaisuun Luettelo Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajista säätyvaltiopäivillä (1962) sekä hänen väitöskirjaansa Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustus vapaudenajalla (1961). Talonpoikaissäädyllä ei ollut Tukholmassa omia vakituisia tiloja vaan ne vuokrattiin aina erikseen valtiopäiviä varten. Vanha Synagoga oli yksi paikoista. Vuonna 1755 tilanne muuttui ja sääty sai...
Uuno Kailas on kirjoittanut runon nimeltä "Valkoinen lintu", joka alkaa säkeillä: "Se valkolintu povessain / asusti kauan, pesässään."
Runo löytyy ainakin seuraavista valikoimista Kailaan kynäilyjä:
- Ja tomust' alkaa avaruus: valikoima Uuno Kailaan runoja. Karisto, 1984.
- Runoja: Tuuli ja tähkä; Purjehtijat; Silmästä silmään; Paljain jaloin; Uni ja kuolema. WSOY, 1932 (1. painos).
Runo muuten tunnetaan myös nimellä "Paennut lintu" ja hieman toisin sanoin. Ensimmäiset säkeet kuuluvatkin: "Paennut lintu, povessain / se asui kauan, pesässään. / Ei sitä nähnyt yksikään, sen tunsin minä vain." Tässä muodossa runo ilmestyi kokoelman Silmästä silmään (1926) ensimmäisessä painoksessa.
Alkuperäisessä asussaan "Paennut lintu" sisältyy Kailaan...
Selvittelin asiaa, ja Internetissä on tosiaan hyvin vähän osumia termillä ”mikrotarina”. Osoitteesta https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/37177/978951394499… löytyvässä opinnäytetyössä viitataan termin yhteydessä David M. Bojen teokseen ”Narrative Methods for Organizational and Communication Research”. Siitä paljastuu, että suomennos on englaninkielisestä termistä ”microhistory”, joka taas on peräisin italiankielisestä termistä ”microstoria”. Suomeksi kai yleensä siitä käytetään termiä ”mikrohistoria”.
Pääsykoetta tarkemmin tuntematta on vaikea ottaa asiaan kantaa varmasti, mutta voisiko kysymys olla juuri mikrohistoriasta? Mikrohistoriaa käsitellään monissa kansatieteen teoksissa, esimerkiksi Matti Peltosen kirjassa ”...
Elokuvassa Matti tosiaan nostaa ilmeisesti suolakalan pytystä ja syö sen. Kala näyttäisi silakalta, vaikka sitä on vaikea tunnistaa varmasti, kun pää puuttuu ja Matti avaa vatsan. Sillä ei kuitenkaan näytä olevan rasvaevää eli se ei olisi siis muikku, jolla on rasvaevä selkäevän ja pyrstöevän välissä. Salakalla vatsaevä on pidempi ja selkäevä on alempana, joten sen pitäisi näkyä kohdassa, jossa Matti pitelee kalaa.
Kirjassa Matti syö myös, mutta ei kalaa, siinä mainitaan, että hän söi varsinkin voita paljon ja ryyppäsi tuopista piimää ja seuraavana päivänä hän paistoi potattipaistikkaita.
Kalan tunnistukseen löytyy apua LuontoPortista, https://www.luontoportti.com/suomi/fi/kalat/ ja Vapaa-ajan kalastajien sivuilta,...
Nivara, niverä, nivari ja niveri ovat kaikki niva-sanan johdannaisia ja tarkoittavat "kierosyistä puuta, visaa, pahkaa". Niivermäen niiverin voisi otaksua muokkautuneen tämän sanaryhmän niveri-muodosta.
Lähde:
Suomen kielen etymologinen sanakirja. 1. Suomalais-ugrilainen seura, 1955
Jascha Golowanjuk eli vuosina 1903-1974. Hän oli syntyjään Venäjän juutalainen, asui mm. Tanskassa ja muutti Ruotsiin 1930-luvulla. Löydät lyhyen esittelyn kirjailijasta esim. teoksesta Otavan kirjallisuustieto (1990) s. 248
Helsingin kaupungin sosiaalihuollon keskusarkistosta löytyi tieto lastenkodista:
Kyseessä on Barnavårdsföreningen i Finland / Kallion lastenkoti joka on toiminut myös 1970- luvulla. Kyseessä ei ole Helsingin kaupungin lastenkoti, vaan kaupunki on ostanut ostopalveluna palveluita.
Helsingin kaupungin lastenkodit 1970-luvulla löytyvät mm. kunnalliskertomuksista, niistä ei löydy lastenkotia Hakaniemestä
1974 s. 253 luettelo Helsingin kaupungin lastenkodeista. Näistä ei näytä mikään sijaitsevan Hakaniemessä https://www.hel.fi/static/tieke/digitoidut_asiakirjat/helsingin_kunnall…;
ja 1971 s. 139-140 lista on sama, https://www.hel.fi/static/tieke/digitoidut_asiakirjat/helsingin_kunnall…
1956 Kalliossa ollut Kallion...
Thomas Brezinalla on Ray Tom Robinson -niminen hevonen ja Daffi-niminen valkoinen länsiylämaanterrieri. (http://www.thomasbrezina.com/privat/tiere/?sid=90d8a7632e7bcdd697d61fc0…)
Tässä vinkki muutamaan kirjaan. Ne ovat lainattavissa Helmet-kirjastoista: https://www.helmet.fi/fi-FI
- Hygge : hyvän elämän kirja / Meik Wiking
- Culture shock! Denmark : a survival guide to customs and etiquette / Morten Strange
- The key to happiness : how to find purpose by unlocking the secrets of the world's happiest people / Meik Wiking
- Luon katseen luoteeseen / Hannu Niklander (esseitä Tanskasta ja muista Pohjoismaista)
Kyseessä on Sofie Litheniuksen sävellys "Pienoinen nukkuu".
Se alkaa sanoin:
"Nukkuos vain pien’ armahain,
lintuna uutussa uinahtain!"
Laulu löytyy teksteineen ja nuotteineen esimerkiksi teoksesta:
Valistuksen laulukirja: koulujen ja nuorison tarpeiksi. Toimittanut J.N. Vainio. Helsinki: Valistus, 1947.
Sukunimet-opuksessa (Mikkonen, Pirjo ; Paikkala, Sirkka; Otava 2000) kerrotaan seuraavaa:
"Viljo Nissilä on yhdistänyt (1975) tämän itäsuomalaisen sukunimen sanaan utra 'poloinen, raukka, vanha ukko', vrt. Kalevalan "ukko utra". Viron murteissa udres, udris, utris merkitsee 'nopeaa, reipasta' ja 'ahkeraa'. Etelä-Virossa on puolestaan säilynyt udras, gen. utra merkityksessä 'saukko, saarva'."
Lohikaloja on 66 lajia. Suomen lohikalastoon kuuluu yksi haukilaji, yksi kuorelaji ja 13 lohien heimon lajia (lohi, taimen, nieriät, siiat, muikku ja harjus).
Suomen eläimet (osa 3) -kirjan mukaan lohikaloilla on kaikilla selvä yhteinen tuntomerkki: rasvaevä.
Emme ikävä kyllä löytäneet Saima Harmajan runoutta italiaksi. Kävin läpi kaikki mahdolliset hakutavat ja käytin hyväksi myös italialaisia hakukoneita, mutta tuloksetta. Usealta italialaiselta sivulta löytyi kyllä muutaman virkkeen verran tietoa Harmajasta. Löysin myös italialaisen sivuston, jolla oli Harmajan runoja lausuttana suomeksi: http://www.logospoetry.org/
Erikoisin löytö oli erään Harmajan runon esperanto-käännös, joka löytyy osoitteesta http://donh.best.vwh.net/Esperanto/Literaturo/Poezio/kreado/printempou…
SKS:n ylläpitämässä suomalaisen kirjallisuuden käännöstietokannassakaan ei ollut mainintaan italiankielisistä käännöksistä. Tietokantaan voit tutustua osoitteessa: http://dbgw.finlit.fi/fili/kaan.php
