Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Etsin suomalaisen kirjailijan kirjaa, joka sijoittuu ehkä 60-luvulle. Päähenkilö on kampaaja/kemikalion pitäjä jolla on 2 lasta. Nainen on leski tai eronnut,… 121 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista kirjaa. Myöskään tietokannoista ei ollut apua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tämän kirjan? Tietoja siitä voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Ostin aikoinaan siimaleikkurin, joka yhä toimii, vaikka iIkää jo yli 20 vuotta, mutta kuinka paljon? Ostin sen samoihin aikoihin kun Alko aloitti lauantaiset… 97 Alkon myymälät ovat olleet auki lauantaisin vuodesta jo 1969, jolloin alkoholilakia muutettiin. Kesälauantaisin ne olivat kuitenkin kiinni vuodesta 1978 alkaen. Kesäsulku kesti vuosittain lokakuun alkupuolelle saakka. Lauantaiaukiolot vuoden ympäri aloitettiin uudelleen 1990-luvun alussa. Näistä ajoista on kuitenkin jo yli 30 vuotta. Edellisen kerran Alkon aukioloaikoihin tuli muutoksia vuonna 2018, jolloin uusi lainsäädäntö salli esimerkiksi pääsiäislauantain aukiolon. Kaikki nämä vuosiluvut ovat kuitenkin melko kaukana arvoimastasi 20 vuodesta. LähteetMartti Häikiö: Alkon historia : valtion alkoholiliike kieltolain kumoamisesta Euroopan unionin kilpailupolitiikkaan 1932-2006 https://finna.fi/Record/3amk.57708?sid=4985701813Helsingin...
Kuka oli nuori ruotsalainen miespoppari, joka esiintyi tämän vuoden Miss Suomi -kisoissa? 732 Etsimäsi henkilö on ruotsalainen sooloartisti Bosson, jolla oli taannoin hitti "One in a Million". Tieto löytyy myös 17.2.2002 ilmestyneen Helsingin Sanomien ohjelmatiedoista.
Mitä mahdollisia rajoituksia matkan pituuden suhteen on ulkomaille matkustavalla työttömyyseläkkeellä olevalla henkilöllä ? 806 Lakitietokannasta http://www.finlex.fi löytyy kohdasta Viranomaisnormit Työministeriön ohje ulkomaanmatkan vaikutuksesta työnhakijan oikeuteen saada työttömyysetuutta 0/2/2005TM http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/normi/455001/21196?search%5Bpika%5… Klikkaa pdf tiedostoa sivun ylälaidassa, niin saat ohjeen kokotekstinä
Haluaisin tietää, voiko lukudiplomi 4 suorittaessa lukea kirjoja kaikista eri lukudiplomi 4 kirjalistoista, joita on ilmestynyt, kun koulussamme niitä on… 1046 Ajantasaisen lukudiplomilistan löydät kirjaston nettisivuilta (www.vantaa.fi/kirjasto) kohdasta Kampanjat (aivan oikeassa alanurkassa) ja sen alta löytyy Koulun ja kirjaston kirjallisuusdiplomi -kampanja, jonka kautta pääset listoihin. Listat ovat myös kirjastoissa nähtävissä. Voit toki lukea muidenkin listojen kirjoja omaksi iloksesi, mutta vain ajantasaisen listan kirjat hyväksytään lukudiplomiin.
Milloin vuoden 2009 yliopistojen hakuopas tulee kirjastoihin, muut koulutusoppaat on jo kirjastos? 688 Yliopistojen valintaopas 2009 on jo Koulutusnetissä ja yleensä painettu versio tulee kirjastoihin melko pian verkkoversion ilmestyttyä. Tarkkaa ajankohtaa en osaa sanoa, sillä julkaisija eli Opetushallitus vastaa jakelusta. Koulutusnetin koulutusoppaat: http://www.koulutusnetti.fi/?path=koulutusoppaat
Onko kirjaa, jossa Jämsän kaupungista olisi vanhoja kuvia, esim. 60-90 luvuilta? 126 Tein sinulle haun Keskikirjastojen verkkokirjastosta sanoilla Jämsä ja kuvateokset: https://keski.finna.fi/Search/Results?hiddenFilters%5B%5D=building%3A0%… Hakua on rajattu poistamalla Esko ja Martti Jämsän kirjoittamat kirjat. Listan ensimmäisistä kirjoista löytyy varmaan parhaiten etsimiäsi kuvia. Korttikokoelma kertoo Jämsästä -kirjan valokuvat ovat vanhempia. Uusimmat ovat vuodelta 1959. Voit tutkia listan avulla tarkemmin kirjojen sisältöä ja varata kiinnostavimmat kirjat.  
Johtuuko suomenkielen sana "ulvoa" siitä, että ulv/ulvi/ulf on tarkoittanut joskus ruotsinkielessä sutta? 308 Suomen etymologinen sanakirja kertoo sanan ulvoa alkuperästä: "ulvoa (Agr; yl.) ’jaulen, heulen’, johd. ulvaista, ulvonta, ulvottaa ~ ink ulvoa ’ulvoa, ulista’, ulvottā | ka ulvuo ’ulvoa’ | ly ulvada | va ulvoa id. | vi uluda ’ulvoa, parkua’, murt. ulvuda (mahd. < sm) ’ulvoa’ | li uʾllə (prs. ulūb) id.= lpN holˈvot (Pi Lu In Ko Kld T) ’ulvoa, parkua’ (voi olla vanha laina < ims).Onomat. sanoja, samaa alkuperää kuin ulista (ks. tätä); vrt. lisäksi ve ulaida ’ulvoa’, vi ulguda ’ulvoa, parkua’ (myös Agr wlgocat ’ulvokaa’)." Linkki KainoKotus.fiSana on siis kehittynyt ulvonnan ääntä mukaellen.
Tahtoisin löytää tietoa hiuksen kemiasta,mutta toistaiseksi tuloksia ei ole löytynyt joten yritinkin nyt tämän kautta. 1143 Harri Willamolla on kirja nimeltään Kosmetiikan kemiaa-hiusten ja kosmetiikan kemiaa ja aineoppia. Sitä on saatavilla kirjastoissa, https://finna.fi.
Tahtoisin nitoa itse käsin pienehkön kirjasen. Mistä löytäisin ohjeet tähän? 1213 Alueesi Loki-kirjastojen aineistotietokannasta http://rinfo.raisio.fi/Intro?formid=form1 löytyvät esimerkiksi seuraavat kirjansidontaa käsittelevät suomenkieliset teokset: Eräpuu, Tiina: Kirjansidontaa omin käsin, 2001 Moilanen, Tuula: Kirjansidonnan opas, 2002 Virolainen, Markku: Kirjansidontaa kotikonstein, 1996 Voitte tarkistaa samasta tietokannasta ovatko teokset saatavana vai lainassa. Samalla voitte hakea myös itse lisää kirjansidontaa koskevia teoksia kirjoittamalla tietokannan hakusivun asiasanakenttään hakusanan "kirjansidonta".
Tarvitsen yhden kirjan (jokin muu kuin Vahvaselkä I. Asiantuntijan myyntitaito), joka käsittelee neuvottelevaa myyntityötä business to business-markkinoinnin… 633 Aineistoa voit hakea Kyyti-verkkokirjastosta. Neuvottelevasta myyntityöstä löytyy kirjoja hakusanoilla ’neuvottelu’ ja ’myynti’. Business to business –markkinoinnista ja –myynnistä voisi hakea vaikka hakusanoilla ’yritykset’, ’markkinointi’, ’myynti’. Tässä pari kirjaa, jotka voisivat olla hyödyllisiä: Timo Rope: Business to business –markkinointi (1998) Timo Roune: Tuloksia ratkaisujen myyntiin (Business-to-business-ratkaisumyynti) (2008)
Löytyykö mistään nuottia Tapio Heinosen laululle "En kadu mitään". Olen etsinyt Kouvolan kyytikirjaston sivuilta mutta en löytänyt. Ainoa kappale "En kadu… 1196 Valitettavasti en löytänyt kysymääsi nuottia mistään kirjastosta.
Tämä liittyy esineen lainaamiseen kirjastosta. Voinko lainata Helsingissä Kirjasto 10:sta bassokitaran? Jos voi, niin riittääkö kirjastokortti sen… 847 Kirjasto 10:n sivuilla osoitteessa http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjasto_10/Palvelut kerrotaan, että soittimia voi lainata kirjastokortilla mutta vain kirjaston soittohuoneeseen ja studioon. Kotiin asti niitä ei siis saa viedä. Valikoimista löytyy myös basso.
Miten saisin apua kirjaani joka käsittelee minua 60 luvulla. Mua hakattiin ja jouduin varastamaan ruokani. Isä oli alkoholisti ja äiti kävi töissä. Åiti tuli… 589 Suomen elämäntarinayhdistys ry järjestää kursseja, kirjoitusvalmennusta, ja yhdistyksellä on myös arvostelupalvelu. Linkin kautta löytyvät yhdistyksen sivut: https://elamantarinayhdistys.wordpress.com/ Kirjailija Pepi Reinikainen on kirjoittanut kirjan nimeltä Elämänkaarikirjoitus. Kirja on Helmet-kirjastojen kokoelmissa: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/?lang=fin&target=elämänkaarikirjoitus Pepi Reinikainen myös ohjaa kirjoittamista ryhmissä: https://elamankaarikirjoitus.fi/ Oman kunnan työväen- tai kansalaisopistosta voi myös löytyä kirjoitusryhmiä. Toivottavasti näiden vinkkien kautta löytyy sinulle sopivaa apua kirjoittamiseen.
Onko mahdollista tarkistaa omat lainaustietonsa internetin kautta, kuten kirjaston palvelupäätteiltä omalla tunnuksella? 943 Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) ei toistaiseksi voi tarkistaa omia lainaustietoja internetin kautta. Sinun on mentävä lähimpään kaupunginkirjaston toimipisteeseen, jossa voit asiakaspäätteeltä katsoa tietosi.
Onko Taavi Kassilan kirjoittamaa Kameleonttia tai Volvo-Rosvon tarinaa saatavana äänikirjana? 322 Valitettavasti kumpaakaan mainitsemaasi Taavi Kassilan teosta ei ole saatavana äänikirjana. https://finna.fi
Ilmeisesti Helena Anhavalta on runon säe: "Itsensä kanssa on opittava elämään kuin vaikean taudin." Mutta mistä runosta se on? Ja mistä tuon runon voi löytää? 2567 Kyseessä on Helena Anhavan runo, joka alkaa rivillä Itseään on turha lähteä pakoon. Tämä nimeämätön runo on kokoelmasta Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa (1971). Runo sisältyy myös esimerkiksi teokseen Helena Anhava: Runot 1971 -1990.
Pystyykö ihminen olemaan kuorsaamatta, jos häntä pyytää olemaan? Itse en ole pystynyt ja mietinkin, mistä se johtuu. Minulla on ollut sellainen käsitys, että… 187 Kuorsatessaan ihminen on unessa, emmekä löytäneet tietoa, että siihen voisi vaikuttaa unen aikana. Valveilla ollessaan voi tietysti selvittää syitä kuorsaamiseen ja näin ehkä vaikuttaa asiaan etukäteen. Alla linkki Terveyskirjaston artikkeliin kuorsauksesta, mm. sen syihin ja itsehoitoon: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Onko japanilaisesta erakosta, Masafumi Nagasakista ja hänen elämästään kirjoitettu kirjaa tai tehty elokuvaa, tai dokumenttia? Hän eli yksin autiolla,… 120 Hei Valitettavasti vaikuttaa siltä, ettei hänestä ole tehty kirjaa, elokuvaa tai dokumenttia. Muutama artikkeli löytyy englanniksi, esimerkiksi https://www.theguardian.com/.
Mikä viikonpäivä oli 17.5.1995 1028 17.5.1995 oli keskiviikko. Netistä löytyy useita laskureita, joilla voi selvittää viikonpäiviä eri päivämäärillä. Alla kaksi esimerkkiä. http://www.kotipetripaavola.com/aikalaskuri.html https://www.laskurini.fi/viihde/ikalaskuri