Kiitos kysymyksestäsi koskien Ruotsin kruunun arvoa.Suomen pankin vuosikertomuksesta vuodelta 1987 (s. 57) löytyy tiedot Ruotsin kruunun kurssista suhteessa markkaan kyseisenä vuonna. Vuoden 1987 markkasumman muuttamisessa nykyrahaksi voi käyttää apuna Tilastokeskuksen rahanarvonmuunnin-laskuria.
Internetin tiedonhakumenetelmistä on viime vuosina julkaistu ainakin seuraavat teokset:
Alaterä, A.: Tiedonhaun perusteet- osa lukutaitoa, 2002;
Haasio, A.: Internet-tiedonhaun opas, 2003;
Haasio, A.: Internet-tiedonhaun teho-opas, 2007;
Haasio, A.:Tiedon lähteillä 1-2, 2006;
Haasio, A.: Nuorten nettiopas 2007.
Tiedonhakijan opas (toim. Kai Halttunen)2001;
Yli-Luoma,P.:Ohjeita opinnäytetyön tekemiseen , 2001.
Kaikkia em. teoksia on saatavilla monista pääkaupunkiseudun kirjastoista.
Kysymys vaatii vastaajakseen korualan asiantuntijan. Suomalaista korutaidetta käsittelevät teokset keskittyvät vanhempiin koruihin. Designmuseo on juuri julkaissut teoksen Koru Suomessa, jossa on jo mukana uudempia tekijöitä. Esimerkiksi Gloria antiikilla on palvelu, jossa he vastaavat valikoiden heille osoitettuihin kysymyksiin - kysymyksen voi lähettää sähköpostitse: antti.karjalainen@sanomamagazinet.fi, palstan nimi on mikä/missä/miten.
Somemarkkinointia koskevat kirjat on tosiaankin suunnattu lähinnä yrityksille tai yhteisöille. Salla Virtasen Somemarkkinoinnin työkirja (2020) käsittelee myös maksullista mainontaa Facebookissa ja on ehkä tutustumisen arvoinen vaikka ei välttämättä käsittele juuri blogeja.
Katleena Kortesuon teoksessa Sano se someksi (1 + 2 = 3): sosiaalisen median suuri laskuoppi (2018) on lyhyt teksti yleisesti blogin mainostamisesta, vaikka Facebook lähinnä vain mainitaan nimeltä.
Verkossa on joitakin ohjeita aiheesta. Tässä digiyrittäjä ja somevalmentaja Karoliina Behmin ohjeita:
blogin mainostamisesta https://www.karoliinabehm.fi/blogi/blogin-mainostaminen
strategiasta https://tiiakonttinen.fi/bloggaaja-oletko-laatinut-facebook-strategian/...
Saramagon tuotanto on hyvin laaja ja hänen teoksiaan on käännetty monille kielille. Alkuperäisten teosten läpikäyminen ei ole niiden määrän (ja kielen ) takia mahdollista. Linkki Saramago säätiön luettelointi sivulle. Linkki WordCat hakuun englanninkielisistä teoksista.Kenties säätiöltä voisi tiedustella vastausta kysymykseesi. + 351218 802 040 secretaria@josesaramago.org
Sipoon kunnankirjastolla on kaksi toimipaikkaa, toinen Nikkilässä ja toinen Söderkullassa. Tässä on linkki verkkosivulle, jolta löydät kirjastojen yhteystiedot ja aukioloajat:
http://194.241.31.9/cgi-bin/iisi3.pl?cid=sipoo&mid=322&sid=20081&sessio…
Sipoon kirjastoauton aikataulut ja reitit löydät tältä sivulta:
http://194.241.31.9/cgi-bin/iisi3.pl?cid=sipoo&mid=542&sid=20081&sessio…
Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa olisi maailman setelirahojen hakuteos:
Standard catalog of world paper money. Volume 2 : General issues 1368-1960 / edited by Neil Shafer & George S. Cuhaj.
Kirja on käytettävissä Itäkeskuksen kirjaston tietopalvelussa.
Museoviraston kirjastossa olisi niinikään seuraavanlainen hakuteos:
Grosses Lexikon der Numismatik / Tyll Kroha. Germany : Bertelsmann , 1997.
Kirja on sijoitettuna Kansallismuseon käsikirjastoon ja sen saatavuutta on hyvä tiedustella Museoviraston kirjastosta.
Kirjaston yhteystiedot:
Nervanderink. 13
puh. 40509213
avoinna: Ma-ti,to 9-16, ke,pe 9-12
Internetistä löytyi vielä seuraavanlainen sivusto, josta toivottavasti on myös apua:
http://sammler.com/coins/inflation.htm
Nyt näyttää valitettavasti siltä, että tuota runoa ei ole suomennettu. Larkinia ei ole suomennettu kovin paljon; jonkin verran hänen runojaan on Maailman runosydän -teoksessa.
Keskisuomalaisessa 23.5.1991 alleen artikkelin mukaan Harjun ajot ajettiin ensimmäisen kerran vuonna1952 ja ne lopetettiin 20 vuotta myöhemmin, v.1972.
Ksml on luettavissa Jyväskylän kaupunginkirjastossa mikrofilminä.
Voisit yrittää tutkia Lastensiirtokomitean arkistoja.
Siellä pitäisi olla jokaisesta lapsesta kantakortti.
Tarkempia tietoja arkiston käytöstä ja siihen liittyvistä luvista saat linkistä:
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Lastensiirtokomitea
Sotalapsista on kysytty palvelussa ennenkin. Kansallisarkistostakin löytyy tietoja sotalapsista.
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=e19bbf87-544…
ja
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=a9909a5d-e98…
Toivottavasti löydät haluamasi vastaukset.
Lukioikäisistä nuorista on näköjään kirjoitettu melko vähän viime vuosina. Tässä muutama ehdotus seuraavaksi lukuhetkeksi:
Annukka Salaman Käärmeenlumooja tutustuttaa faunoideihin ja heidän hieman hankalaankin elämäänsä. Mukana myös romantiikkaa....
Zoe Suggin Girl online on romanttinen komedia Notting Hillin hengessä. Blogaaja rakastuu...
Eppu ja Anja Nuotion Vnela T:n se ainoa oikea on abivuoden kolmiodraamaa. Onko tuttu poikaystävä vaiko vieras vaihto-oppilas se ainoa oikea...
Salla Simukan Jäljellä : Toisaalla sijoittuu lähitulevaisuuteen. Pelastatko sen jota rakastat vai rakastatko sitä jonka pelastat vai haluaako hän pelastua ollenkaan...
Lisää lukemista voit löytää myös Sivupiiristä http://www.kirjasampo.fi/fi/...
Äitenpäiväarvonta kirjoitetaan yhteen. Sana on kahden tai useamman itsenäisen sanan muodostama, yhtä käsitettä ilmaiseva sana ks. https://www.kielikello.fi/-/yhdyssanat
2003 Katso -lehtiä löytyy Audiovisuaalisen kulttuurin kirjastosta. Linkki Finna-hakutulokseen.Kirjastosta voisi kysyä samalla myös ohjelmatallennetta. MTV3 katsomosta sitä ei enää löytynyt. Linkki KAVIn sivuille.
Käytettävissämme olevista tietokannoista löytyy seuraavat Suomessa tehdyt tutkimukset Six Sigma -menetelmästä (lista ei välttämättä ole täydellinen):
1) Aho, Janne: Soveltuvuustutkimus Six sigma -menetelmästä toiminnan kehittämisvälineenä raskaassa konepajateollisuusyrityksessä. Diplomityö, 98 s. Tampereen teknillinen korkeakoulu 2001.
2) Haapala, Melina: Six sigman käyttöönotto ja organisointi: suosituksen luominen ABB Transmit Oy Jakelumuuntajat LDT-linjalle. Pro gradu-työ, 82 s. Vaasan yliopisto 2001.
3) Pihlajamäki, Ari: Six Sigman periaatteet ja sovellusesimerkki tuotannon testausjärjestelmien suunnittelusta. Diplomityö, 95 s. Tampereen teknillinen yliopisto 2003.
4) Salo, Harri: Approaching six sigma quality level within mechanical...
Immi Hellén on kirjoittanut runon Isäni muistolle. Sen muistolauseenakin käytetty säkeistö löytyy juuri kirjoittamassanne muodossa Hellénin Runoja -kokoelman alkusanasesta, jonka on kirjoittanut Ilona Merikoski. Hän on myös toimittanut kokoelman, joka on ilmestynyt vuonna 1951.
Kemijärven Räisälän kylässä Suomun lähellä kulkee valtakunnallinen pyörämatkailureitti päällystetyllä ja päällystämättömällä ajoradalla ja myös pätkä päällystetyllä ja päällystämättömällä pyörätiellä.
Pyöräily GT: Karttasarja pyöräilyyn.- Helsinki, 2005
Pyöräilijän tiekartta.-Helsinki: Karttakeskus, 1998.
Lisäksi voitte ottaa yhteyttä Kemijärvin Infon kanssa
Peter Northin kirjasta Culture shock! : Cambodia (2008) kerrotaan, että Kambodzassa on käytössä kansainvälinen metrijärjestelmä eli nykyinen SI-järjestelmä (ks. esim. Wikipedia, http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainv%C3%A4linen_yksikk%C3%B6j%C3%A4rje…, josta näkyy myös käyttöönottoajat eri puolilla maailmaa).
Ilmansuuntien nimistä en valitettavasti löytänyt yksiselitteistä lähdettä. Northin kirjassa asiasta ei mainita mitään, mitä voinee pitää viitteenä siitä, että käytössä on yleismaailmallisesti tunnetut ilmansuunnat. Kambodza on myös International Organization for Standardizationin eli ISO-standardit määrittelevän organisaation jäsen (http://www.iso.org/iso/about/iso_members.htm), ja näihin standardeihin kuuluu mm. paikanmääritys pituus...
Kari Kuuva on sanonut syntymäpäivähaastattelussaan musiikintekijöiden lehti Selviksenssä ”Usko inspiraatioon. Älä väkisin väännä, mutta jos on pakko niin väännä.” Lähde : Heikura, Pasi : Aristoteleen kantapää (2009) s. 81.
Raul Roineella on satu nimeltä Vihreä lohikäärme ja tuolla nimellä on julkaistu myös hänen satukokoelmansa vuonna 1957. Kuva kannesta löytyy esimerkiksi Googlen kuvahaulla. Mistään ei kuitenkaan löydy tietoja, että tuon niminen satu olisi julkaistu erillisenä teoksena.