Kirjastoista voi lainata konsolipelejä. Myös Pääkirjaston Mediamajassa on mahdollista pelata sekä konsoli- että lautapelejä. Myös muissa kirjastoissa on lautapelejä. Pääkirjaston Mediamaja on auki arkisin klo 12-18. Pääkirjastossa kokoontuu myös roolipelikerho. Nettipelejähän voi pelata ihan kotitietokoneella tai tulla pelaamaan kirjaston tai Mediamajan tietokoneilla.
Kaukopalveluna kirjoja voidaan tilata kirjaston tai kirjastokimpan ulkopuolisiin kirjastoihin. Kaukopalvelutilaus tehdään asiakkaan kotikunnan kirjaston kautta. Tietoa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen kaukopalvelusta ja sen säännöistä löytyy alla olevasn linkin kautta:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
Tietoa Kyyti-kirjastojen kaukopalvelusta löydät alta:
http://www.kyyti.fi/palvelut/kaukolainaus
Valaistusta kysymykseesi saat esimerkiksi kirjasta Lasten turvattomuus Suomessa ja Virossa, Kuopion yliopisto 1995. Kirjan saatavuustiedot löytyvät Helsingin kaupunginkirjaston Plussa-tietokannasta.
Helsingin Sanomat on julkaissut aiheesta lukuisia artikkeleita. Niihin voit tutustua pääkirjaston uutisalueella. Viron lapsista ja perheistä on kirjoitettu ainakin suraavissa Helsingin Sanomien numeroissa: 8.2.97 Virolaislapsia opetetaan omalla äidinkielellä, 22.3.98 Virossa lasta ei paimenna kännykkä vaan laki, 5.9.98 Lapsipornon uskotaan lisääntyneen hälyttäväsi Itämeren maissa, 29.6.99 Rahapula uhkaa Viron kansan terveyttä, 10.12.99 Työelämä vaikeuttaa virolaisnaisten äitiyttä, 17.1.2000 Viron katulapset kuvasivat elämäänsä. Lisäksi Aleksi-...
Santa Justa Klan on julkaissut kaksi albumia : SJK vuonna 2005 ja D.P.M vuonna 2006.
http://artists.letssingit.com/santa-justa-klan-wd58n/overview
Fran Perea on myös julkaissut 2 levyä:
La chica de la habitación de al lado vuonna 2003 ja
Singles, inéditos & otros puntos vuonna 2006. http://www.imdb.com/name/nm1344126/#soundtrack
http://www.losserrano.telecinco.es/dn_32.htm
Alle 15-vuotiaan lapsen kirjastokortilla olevat lainat voi uusia puhelimitse, sähköpostitse tai asioimalla missä tahansa Vaski-kirjastossa. Uusimista varten tarvitaan lapsen kirjastokortin numero. Vaski-kirjastojen toimipisteiden aukioloajat ja yhteystiedot ovat Vaski-verkkokirjaston etusivulla: https://vaski.finna.fi
Lapsen kortille voi lisätä PIN-koodin helpoiten niin, että kirjaston järjestelmään lapsen huoltajaksi merkitty henkilö tulee kirjastoon kuvallisen henkilöllisyystodistuksen kanssa. Lapsen KELA-kortti nopeuttaa asiointia. Kirjastokortilla ja PIN-koodilla lapsi pääsee muun muassa lainaamaan automaateilla, kirjautumaan verkkokirjastoon ja käyttämään omatoimikirjastoja palveluaikojen ulkopuolella. Lisätietoa PIN-koodista...
Äidin isän sisar on sinulle isotäti, ja hänen lapsensa on isotädin lapsi. Muuta nimitystä tälle sukulaisuudelle ei löydy ainakaan Tuomas Salsteen tekemästä kaaviosta, johon voit tutustua tästä linkistä: Sukulaiset (salste.net)
Felix Krohnin laulu Kaiku, op. 4, nro 3 Zachris Topeliuksen tekstiin on julkaistu vain yksittäisnuottina (Westerlund REW333) vuoden 1920 tienoilla. Lainattavan kappaleen saa Sibelius-Akatemian kirjastosta Helsingistä, yleisissä kirjastoissa sitä ei näyttäisi olevan.
Felix Krohnin musiikkia elokuvaan Linnaisten vihreä kamari ei ole julkaistu itsenäisesti missään muodossa, mutta itse elokuva on julkaistu DVD-levynä, joka löytyy ainakin HelMet-kirjastojen kokoelmasta (http://luettelo.helmet.fi/record=b2224282~S9*fin), mutta näyttää olevan hyllyssä myös Turussa, Maskussa ja Naantalissa. Tarkat tiedot elokuvan musiikista löytyvät Elonet-tietokannasta.
Valokuvien etsiminen on todella haastavaa, ellei joku ole digitoinut vanhaa valokuvaa ja...
Antti Railion levy Vieras maa on hankinnassa. Kun tilaus on lähetetty, levyn tiedot ilmestyvät kirjaston tietokantaan ja voit tehdä levystä itsellesi varauksen.
Lintukirjoissa kyhmyjoutsenen kerrotaan aggressiivisesti puolustavan omaa reviiriään, jos kokee sen olevan uhattuna. Hyökkäykset, joissa vastapuoli voi myös kuolla, kohdistuvat lähinnä omiin lajitovereihin ja laulujoutseniin ja jopa poikasiin (ja joskus myös ihmisiin). Muihin lintulajeihin kohdistuvista hyökkäyksistä ei löytynyt varsinaisesti mainintaa, mutta ilmeisesti sekin on mahdollista.
Lähteet:
Koskimies, Pertti: Suomen linnut (2019)
Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas (2014)
Koululaisen vuosikerrat 1966-1974 on selattu läpi, eikä niistä valitettavasti löytynyt tätä runoa. Ylipäänsä näissä lehdissä oli hyvin vähän runoja. Ehkä runo on kuitenkin jostain muusta lehdestä.
Olet Helmet-haun kautta varannut Aino Suholan Yksi näistä -kirjan ja sen pitäisi olla Pukinmäen kirjastosta noudettavissa parin päivän kuluessa. Kirjaston aineistoa voi varata joko juuri niin kuin olet tehnyt Helmet-tietokannan kautta tai sitten käymällä kirjastossa tai soittamalla, jolloin henkilökunta tekee varauksen.
Tiekkö-kirjastojen kotisivuilta http://www.tiekko.fi/ (tarkennettu haku) voit tekijähaulla katsoa, kuinka monta teosta nimellä Cussler, Clive löytyy. Teoksen nimi-kohtaa, esimerkiksi Aavejuna, klikkaamalla voit tarkistaa, missä Tiekkö-kirjastossa kyseinen teos on.
Lainojen uusiminen liian pian.
Lainojen uusiminen lainauspäivänä on estetty. Samalla on estetty lainan uusiminen toiseen kertaan samana päivänä.Siksi teksti punaisella: uusitaan liian pian.
Käyttösääntöjen mukaan uusia voi 3 kertaa ilman aineistoa. Asikas näkee uusimiskertojen lukumäärän HelMetin Omista tiedoista
Kyseessä on laulun Maataloustuottajien marssi ensimmäinen säkeistö. Sanat ovat Pauli Karin, sävellys Yrjö Kilpisen.
Helmet-kirjastosta löytyvät laululle nuotit laulukirjasta Laulun taika : Nuorison ja varttuneen väen laulu- ja leikkikirja. Äänite on ilmeisesti olemassa vain Ylen kokoelmassa.
En löytänyt englanninkielisiä käännöksiä kysymistäsi runoista. Runebergin teoksista on käännöstietokannan mukaan käännetty kokonaisuudessaan ainoastaan Vänrikki Stålin tarinat, Kuningas Fjalar, Lotta Svärd ja Nadeschda. Hänen runojaan on myös yhdessä useiden eri kirjoittajien runoja sisältävässä Anna Krookin käännöskokoelmassa, mutta sen tarkempaa sisältöä tietokannoista ei valitettavasti löydy. On kuitenkin mahdollista, että joku noista runoista löytyisi tuosta kokoelmasta.
Lähteet
Suomalaisen kirjallisuuden seuran käännöstietokanta: http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/lista.php?order=author&asc=1&lang=FIN&…
Songs of the North : a collection of poems : English version by Anna Krook, 1926 (ilmestynyt myös nimellä...
Ei liene olemassa tutkimuksia, joissa kokonaisvaltaisesti otettaisiin huomioon päästöt polkupyörien tai muiden kulkuneuvojen valmistuksesta teiden tai raiteiden tai muun infran rakentamiseen. Tai ainakaan minä en tällaista kaiken kattavaa tilastoa löytänyt. Tiedä sitten, missä määrin on edes mahdollista laatia laskelmia kattaen infran ja liikkumisen päästöt, koska muuttujien määrä kasvaa vääjäämättä isoksi.Mutta pienemmistä kokonaisuuksista, kuten polkupyörän valmistamisen, asfaltoinnin tai raideliikenteen päästöistä, on löydettävissä tietoa. Ehkä niiden pohjalta pystyisi jotain karkeita arvioita tekemään kokonaispäästöistä. Alla kerättynä joitain linkkejä aihepiirin päästötietoihin.hsy.fi. Loppuraportti. Raiderahti: Osallistava...
Darren Shanilla ei ole Sielujen saari -nimistä kirjaa. Mikäli tarkoitat Shanin Sielujen järvi -kirjaa, joka on Darren Shanin tarina -sarjan 10. osa, siinä on minäkertoja (Darren).
Vanhat nen-päätteiset sukunimet ovat usein itäsuomalaisia. Itä-Suomessa sukunimet otettiin ylipäätään käyttöön paljon aiemmin kuin Länsi-Suomessa, jo 1500-luvulta alkaen. Näissä nimissä esiintyy usein suvun kantaisän nimi (esim. Mielikkä > Mielikäinen, Toivo > Toiviainen, Herman > Hermunen) tai lisänimi (esim. Mustaparta > Partanen). Länsi-Suomessa oli tyypillistä, että henkilön nimeen liitettiin asiakirjoissa talonnimi lisänimeksi. Jos siis muutti uuteen paikkaan, myös nimi muuttui sen mukaan ja Alatalosta saattoi tulla Koivuniemi. Länsi-Suomessa sukunimet tulivat laajemmin käyttöön vasta 1800-luvun loppupuolella. Silloin otettiin nimiksi paitsi ennestään tuttuja talonnimiä, muodostettiin myös paljon uusia sukunimiä....
Kortillasi ei ollut varausta, mutta tein sen, eli nyt varaus on olemassa. Varauksia on paljon, olet Pihkovan kellojen 478. varaaja.
Varaukset ja muutkin oman korttisi tiedot näet Helmet-verkkokirjaston Omat tietoni -linkin kautta. Tarvitset siihen kirjastokorttisi numeron ja nelinumeroisen tunnusluvun. Ohjeita varaamiseen löytyy täältä:
http://www.helmet.fi/search~S9*fin/k