Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Milloin tulee uusin Penny-kirja ja mikä sen nimi on? 227 Valitettavasti emme tiedä, milloin seuraava Penny-kirja ilmestyy.
Osaisitteko suositella jotain kevyttä kesälukemista jo hieman varttuneemmalle naishenkilölle . En haluaisi mitään vaiketajuista, raskassoutuista tai raakaa (ei… 1216 Hei, tässä on muutamia ehdotuksia keveistä ja viihdyttävistä, kesäisiin päiviin sopivista romaaneista. Yhdysvaltalaisen Anne Tylerin (Anne Tyler) kirjat käsittelevät perhesuhteita ja kerronnan tyyli on kevyt vaikka aiheet käsittelevätkin välillä myös vaikeita aihepiirejä. Toiseksi suosittelen Yhdysvaltalaisen toisen polven kiinalaisen Amy Tanin (Amy Tan) romaaneja, joissa käsitellään kulttuuri- ja sukupolvierojen kanssa kamppailevia naisia.
Vihreän delfiinin maa -elokuvana. Käy dvd ja myös VHS. Onko saatavana mistään? On vanha leffa, perustuu Elisabeth Goudgen samannimiseen kirjaan. Myös… 810 Hei, elokuvaa ei valitettavasti ole saatavilla mistään kirjastoista. On vaikea sanoa, löytyisikö se jonkin suoratoistopalvelun kautta (esim. Netflix), koska niihin pitää kirjautua ensin sisään omilla käyttäjätunnuksilla ennen kuin sisältöjä pääsee selailemaan. DVD:nä elokuva näytti olevan myynnissä ainakin Amazonissa, mutta levy lienee Pohjois_Amerikan aluekoodilla, joten sen katsomiseen tarvitaan DVD-soitin, joka ohittaa aluekoodin. Näistä voi kysyä tarkemmin laitteita myyvistä liikkeistä. Ystävällisin terveisin, Tetta Korhonen kirjastonhoitaja
Mitkä ovat tämän vuosi tuhannen 10 eniten myytyä kotimaisen nais artistin levyä ja mitkä ovat niiten myynti määrät? 547 Hei, valitettavasti kyseistä tilastoa ei löydy. Musiikkituottajat ry vastasi kyselyymme, että he koettavat saada tilastot ajan tasalle kesän aikana. Ehkä voisit palata asiaan vaikkapa syksyllä. Ystävällisin terveisin, Porvoon pääkirjasto
Haluaisin nähdä Nacho Cerdan lyhytelokuvan Aftermath. Se kuuluu La trilogie de la mort -trilogiaan. Löytyykö tätä mistään kirjastosta, josta sen voisi… 443 Valitettavasti Nacho Cerdàn lyhytelokuvasta Aftermath (1994) tehtyä tallennetta ei ole lainattavissa kirjastoissa. http://www.imdb.com/title/tt0159241/ http://www.elonet.fi/fi http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
Voiko hyvin käyttäytyvän koiranpennun kanssa vierailla kirjastossa? Lähikirjastoni on Laaksolahti, toinen kiinnostava on Sello. 258 Kyllä voitte viedä koiran Laaksolahden kirjastoon ja myös Sellon kirjastoon.   Tervetuloa!   terveisin Kirjasto / Lauri Holopainen
Olen muuttanut Vantaalta Järvenpäähän. Voinko edelleen käyttää palvelujanne? 260 Voit hyvin käyttää Helmet-kirjastojen palveluja, vaikka asutkin nyt toisella paikkakunnalla. Kirjaston asiakkuus ei edellytä samalla paikkakunnalla asumista. Helmet-kortilla ja siihen liitetyllä voit käyttää esimerkiksi e-aineistoja. https://www.helmet.fi/fi-FI https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto
Paljonko on nykyeuroissa 1900-vuoden 200 000 Venäjän kultarahaa/kultaruplaa? 480 Jos kysymyksellä tarkoitetaan kultaan sidottua Venäjän ruplaa v. 1900, niin asian voi selvittää rahamuseon rahanarvolaskurilla. Ensin kohdasta ”vertaa valuuttoja” voi muuttaa v. 1900 Venäjän 200 000 ruplaa Suomen markoiksi. Tämän jälkeen rahanarvolaskurissa voi muuttaa saadun summan euroiksi syöttämällä ensin ao. summa markkoina vuoteen 1900 ja pyytämällä nykyarvoa euroissa. Valitettavasti rahamuseon rahanarvolaskuri on juuri nyt remontissa. Sen pitäisi korjautua parin viikon sisällä. 
Mistä löytäisin valokuvia Oulu Oy:n tehtaista; löytyisikö peräti kuvitettua historiikkia? 194 Oulu oy:n puusepänteollisuudesta on kirjoitettu yrityshistoriikki "Vasala, Paavo: Puusepänteollisuutta 90 vuotta Oulussa : Osakeyhtiö Puuseppä Oulussa, Oulu oy:n puusepäntehdas, Oulux oy". Luettelointitietojen mukaan teos on kuvitettu. Finna-hakupalvelu sisältää kirjastojen kokoelmien lisäksi myös museoiden ja arkistojen materiaalia. Haussa on mahdollista hakea kirjallisuuden lisäksi mm. kuvia. Hakemalla hakusanalla "Oulu oy" ja rajaamalla aineistomateriaalin kuviin saa kuvia Oulu oy:n eri tuotantoyksiköistä. Kuvien tietojen yhteydessä on myös tiedot kuvien käyttöoikeuksista.https://finna.fi/ 
Mistä mahtaisivat löytyä Helsingin ja Turun yliopistojen tohtoripromootioissa pidetyt puheet? 729 Tohtoripromootioista julkaistaan omia juhlajulkaisujaan, jotka saattavat sisältää puheitakin. Näitä voi etsiä kirjastossa esim. Linda-tietokannasta joko itse tai pyytää virkailijaa tekemään tiedonhaun. Sopiva hakulauseke voisi olla Lindan perushaussa: promootio and ("helsingin yliopiston" or "turun yliopiston"). Hakutyypiksi valitaan komentohaku. Toki puheita sisältäviä promootiojulkaisuja voi myös kysyä suoraan yliopistoista. Vaihdenumerot yliopistoihin ovat: Helsingin yliopisto p. (09) 1911, Turun yliopisto p. (02) 333 51 .
Onko vanhan taulun kehyksen sinetöinti ollut joskus yleinen tapa? Miksi kehyksiä sinetöitiin? Ajattelin entisöidä kehyksen ja käyttää sitä toisen maalauksen… 137 Suomen kansallismuseosta neuvottiin lähettämään taulusta valokuva johonkin huutokauppakamariin sinetin merkityksen arviointia varten. Sinetti voi liittyä taulun historiaan tai kertoa kehyksen historiasta. Suomen kansallismuseolla on oma Kysy museolta -palvelu osoitteessa https://www.kansallismuseo.fi/fi/kokoelmat/kysy-musolta
Mistä julkaisusta on kopioitu aukeama Mölylän keloon? Siinä on stadin slangilla muistelu Mölylän kesistä, majoista sun muusta. Näytti olevan joku nimistökirja… 247 Mölylää ei ehkä kannata etsiä Helsingin kartoista, virallinen paikannimi ei ole kyseessä. Mölylä on iso niemi Herttoniemessä, Vanhankaupunginlahden rannalla. 1900-luvun alkupuolella alueelle syntyi Sörnäisten työväenyhdistyksen toimesta kesänviettopaikka, jossa oli kymmenittäin pahvista ja vanerista rakennettuja pikkumökkejä. Mökkikylän historia päättyi 1950-luvun alussa alueen siirryttyä Helsingin kaupungin omistukseen.  Sivunumeroiden perusteella keloon kopioitu teksti on peräisin Heikki Paunosen kokoamasta Stadin mestat -kirjasarjasta. Kolme osaa käsittävä kirjasarja esittelee Helsingin paikkoja, vanhempia ja uudempia, keskittyen erityisesti kansan suussa muodostuneeseen nimistöön.  Kyseinen...
Mitä Dorothy sanoo suomeksi Ihmemaa Oz -elokuvassa (1939), kun englanniksi lause on "There is no place like home"? Kirjasuomennoksissa sanat ovat tämän sivun… 281 Elokuvassa "Ihmemaa Oz" vuodelta 1939 kysymäsi kohta on käannetty näin : "Kotia ei voita mikään." Kääntäjän nimeä ei mainita, tekstitys on firman SDI Media Group käsialaa.
Löytyykö teillä mitään ajankohtaisia kirjoja ilmastonmuutoksesta? 158 Alla olevasta linkistä löytyy noin 50 Helmet-kirjastojen teosta aikajärjestyksessä, kaikki käsittelevät ilmastonmuutosta. Klikkaa kantta kerran ja avautuvassa ikkunassa toistamiseen, niin saat kirjan takakansitekstin näkyviin. https://tinyurl.com/ilmastmuutos  
Luin 1990-luvun teininä nuorille aikuisille suunnatun, suomalaisen naiskirjailijan kirjoittaman kirjan. Kirja oli kirjoitettu minä-muodossa ja kertoi… 175 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista kirjaa, eikä tietokannoistakaan ollut apua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen kirjan? Tietoja kirjasta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Mistä tulee sana ípekoni 102 Kirjaston ulottuvilla olevista materiaalista ei löydy mitään tietoa tällaisesta sanasta. Asiasta voisi kysyä tuottajalta tai Kotuksesta, https://kotus.fi/kotus/kieli-ja-nimineuvonta/kielineuvonta/.Pekoni-sanan alkuperä juontuu englannin kielen bacon'iin ja sieltä germaanisiin kieliin muinaisyläsaksan sanaan bach(h)o, joka merkitsee kinkkua. Sen alkuperä taas on sanassa bach, joka merkitsee takaosa (vrt. esim. ruotsin sana bak takapuoli, -osa). Suomen kielen etymologinen sanakirja, https://kaino.kotus.fi/ses/?p=qs-article&etym_id=ETYM_31c8b815dd091f4ce…
Miten ja mistä voi löytää kirja-arvosteluja Laura Esquivelin romaanista Pöytään ja vuoteeseen (1989)? 974 Kirjallisuusarvosteluja -lehti sisältää 14 kotimaisessa sanomalehdessä ilmestyneet kirja-arvostelut. Turun kaupunginkirjastossa tätä lehteä on vuodesta 1973 lähtien, ja sitä voi käyttää pääkirjaston käsikirjastossa. Osoite on Linnankatu 2, 2. kerros.
Uusin voimassa oleva vammaislaki. 537 Vammaislakia en lakikirjasta löytänyt, mutta sen sijaan vammaistukilaki 5.2.1988/124 löytyi. Useita muutoksia lakiin on vuosen aikana tullut ja tuorein muutos tulee voimaan 1.6.2004 (7.5.2004/367). Lisäksi löytyi laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3.4.1987/380, jonka tuorein muutos on tullut voimaan1.4.2002. On olemassa laki myös kehitysvammaisten erityishuollosta 519/1977. Tarkoitatteko jotain näistä laeista? Internetissä on kaikkien käytettävissä finlex-tietokanta osoitteessa http://www.finlex.fi . Siellä on haettavissa Suomen voimassaoleva lainsäädäntö.
Etsin ruotsalaisen kirjailijan jännäriä tai rikosromaania, jossa valtaeliitti iskee kaikella voimallaan ja kaikilla tasoilla huumausaineiden käyttäjiin ja… 439 En valitettavasti ole löytänyt kirjoja, jotka täysin vastaisivat antamiasi tietoja. Voisiko kyseessä olla Jens Lapiduksen Snabba cash/Rahalla saa, josta on myös tehty elokuva? Kirja kertoo Tukholman alamaailmasta ja kokaiinipiirestä.
Asiakas tarvitsee nuotin Orvokki Idän (Topi Kärjen ) laulusta Samettisilmäinen tyttö. En löydä kirjastohakemistosta. Löytyykö nuottia jostakin? 611 Tämä on varmasti hankala tapaus, sillä Viola-tietokannan mukaan sävelmä on julkaistu nuottina vain vuonna 1959 ilmestyneenä kahden laulun (toinen on Menneen talven lunta) kokoelmana (X-Sävel). Suotittelen ottamaan yhteyttä Jazz Pop Arkistoon, mistä tämä nuotti löytyy (sijaintikoodilla 0224Nu0207). Puhelin (09) 757 0040, sähköposti info@jazzpoparkisto.net. Heikki Poroila HelMet-musiikkivarasto