Mikäli etsiskelet kirjoja joissa esitellään tiivistetysti eri filosofeja ja filosofisia suuntauksia, voisivat tutustumisen arvoisia olla esimerkiksi seuraavat teokset:
Saarinen, Esa: Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin (Wsoy, 1995)
Saarinen, Esa: Filosofia (Wsoy, 1999)
Nykyajan filosofia (Wsoy, 2002)
Teosten saatavuustiedot voit tarkistaa Helmet-aineistotietokannasta: http://www.helmet.fi/
VHS-nauhojen digitoiminen dvd-levyille on mahdollista useissa kirjastoissa, myös Lahden pääkirjaston musiikin alueella. Asiakas digitoi itsepalveluna henkilökunnan opastuksella, joten toiminta ei ole maksullista. Lahden kirjastossa myydään dvd-rw-levyjä, joiden hinta on 3 euroa, mutta asiakas voi tuoda myös mukanaan dvd-levyn, jolle tallennetaan.
Digitoiminen tapahtuu katselun tahdissa. Kolmen tunnin vhs:n siirtämiseen menee siten noin kolme tuntia aikaa. Lahdessa myytäviin levyihin mahtuu n. kahden tunnin verran liikkuvaa kuvaa.
Askon Keräilyraha antaa vuoden 1928 markan kolikon arvoksi 0,38 € (http://www.kerailyraha.fi/verkkokauppa/shop.php?sivu=tuote&tuoteid=3272). Kuten aina keräilyesineissä, hintaan vaikuttaa kohteen kunto. Tämä kolikko lienee silti niin yleinen, ettei se loistokuntoisenakaan kovin kallis ole.
Heikki Poroila
Paul Celanin runosarja Engführung sisältyy kokonaisuudessaan Tuli & Savu -runouslehden numeroon 87/2017 (vsk 21) Caj Westerbergin suomentamana. Westerbergin suomennoksessa runosarjan nimi on Ahtokulku.
http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/AdvancedSearch.a…
https://www.lyrikline.org/de/gedichte/engfuehrung-159
http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/
Tuli & Savu -lehden kyseinen numero näyttää kuuluvan Helmet-kirjastojen kokoelmiin, joten voit tilata sen omaan lähikirjastoosi lainattavaksi.
https://www.helmet.fi/fi-FI
Someron kaupunginkirjastosta lainattua kirjaa ei voi palauttaa Salon kaupunginkirjastoon. Salon kirjasto kuuluu Vaski-kirjastokimppaan, kun taas Someron kirjasto ei kuulu mihinkään kirjastokimppaan.Kirjastokimppa on itsenäisten kirjastojen välistä yhteistyötä, joka mahdollistaa esimerkiksi lainatun aineiston palauttamisen mihin tahansa kimppaan kuuluvaan kirjastoon.
William Thakerayn Turhuuden turuilla -teos ilmestyi aiemmin kahtena niteenä nimellä Turhuuden turulla (Otava 1955 ja 1956). Vuoden 2005 painoksen sivumäärä on täsmälleen sama: ensimmäinen osa 385 sivua ja toinen osa 387 sivua. Vaski.finna -verkkosivustolla on vuoden 2005 painoksen tiedoissa ilmoitettu virheellisesti koko teoksen pituudeksi 387 sivua.
Jyväskylän kaupunginkirjastossa v. 2011 tammi-kesäkuussa lainatuimmat lastenkirjat ovat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjoja, suosituimpana niistä Tatun ja Patun oudot aakkoset. Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -kirjat ovat seuraavina, niistä suosituin oli Risto Räppääjä ja villi kone. Muita suosittuja tekijöitä ovat Mauri Kunnas, Sven Nordqvist ja J. K. Rowling.
Mitä Suomi lukee -listalla on myydyimmät kirjat kuukausittain.http://www.kirjakauppaliitto.fi/ratings
Turun kaupunginkirjaston kokoelmista ei ohjetta löytynyt. Vähän vanhempia kirjoja poistetaan, jotta saadaan tilaa uusille.
Netistä löysin pari mielestäni hyvää ohjetta. Olen itsekin tehnyt joskus muutaman ja olen samaa mieltä keskustelijoiden kanssa siitä, että liiman laatu ja kehyksen varovainen puristaminen/vasarointi pehmusteen avulla on se kriittisin asia.
http://singerisoikoon.blogspot.fi/2012/03/kannykkakukkaro-ja-kukkaronke…
http://miutsi.blogspot.fi/p/ohje-klipsikukkaro.html
http://www.kaspaikka.fi/sailytys-kuljetus/nuppikukkaro/index.html
Ivan Southallin (1921-2008) teoksista on ilmestynyt suomeksi Pakkolasku pimeään 1969 (To the Wild Sky), Pensaspalo 1970 ( Ash Road), Päästä pallo lentoon 1970 (Let the Balloon Go) ja Kaupunki on meidän 1973 (Chinaman’s Reef is Ours). Kirjojen kustantaja on Otava ja ne julkaistiin sarjassa Otavan nuortenkirjoja.
Elokuvasovitus on tehty kirjasta Päästä pallo lentoon vuonna 1976. Elokuvan ohjasi Oliver Howes. Southallin teoksesta Hills End on myös tehty televisiosarja.
Hei,aihe on hieman haastava, sillä synnytystä on historian saatossa pidetty yksityisenä ja intiiminä tapahtumana. Vielä 1800-luvulla raskaana olevaa tai vastasynnyttänyttä äitiä pidettiin yleisesti saastaisena. Synnytykset tapahtuivat piilossa. Tässä muutama taideteos, jotka löysin:Artikkelin kuvituskuvassa synnytystä esittävä maalaus 1800-luvun Turusta: Näin esiäitimme synnyttivät: Olisitko itse uskaltautunut samaan? - MTVuutiset.fiFrida Kahlon teos My birth: My Birth, 1932 by Frida KahloAnatomy of the Gravid Uterus (1774): Historical Anatomies on the Web: William Hunter HomeMuut lähteet:Ahola M. (2010) Synnytyksen historia. Yle. Synnytysten historiaa | Akuutti | yle.fi
Tilastokeskuksen muistio n:o 131 on saatavissa Tilastokirjastosta. Julkaisuja lainataan kuukausi kerrallaan kotilainoiksi. Myös Tilastokeskuksen ja Työministeriön työllisyyttä koskevat tilastojulkaisut ovat lainattavissa. Työministeriön ja Tilastokeskuksen työttömyyslukujen eroista voi lukea myös Internetistä osoitteesta http://tilastokeskus.fi/tk/el/tyoll08s.html . Tilastokeskuksen kirjaston yhteystiedot löytyvät Tilastokeskuksen sivuilta, http://www.tilastokeskus.fi .
Ainakin osoitteessa:
http://www.nordea.fi/sitemod/default/widecarea.aspx?pid=702504 voit laskea rahanarvoja vuodesta 1860 eteenpäin sekä markkoina että euroina.
Lasten aineistosta ei mene varausmaksua. Tätä elokuvaa on kirjastoissa sekä lasten että aikuisten osastolla. Varausmaksu menee, jos olette varanneet elokuvan aikuisten osastolta.
Geologia.fi –nettisivuilla http://www.geologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=53&Ite… on tietoa Perusgeologiasta. Sieltä löytyy kohta Laattatektoniikka johon kysymyksen asia liittyy. Valtameren keskiselänteellä laatat erkanevat toisistaan ja kun altapäin kohoaa jatkuvasti uutta sulaa kiviainesta eli magmaa ylöspäin niin laattojen väliin ei pääse syntymään vajoamaa, katso kuvaa kohdassa Erkaneminen. Sen sijaan kun merellinen laatta työntyy mantereellisen laatan alle syntyy rannikolle syvänmeren vajoama, katso kuvat kohdassa Suduktio. Myös merelliset laatat voivat törmätä toisiinsa jolloin syntyy hyvin syvä vajoama kuten Mariaanien hauta Tyynellä valtamerellä. Vastaaja on Geologian tutkimuskeskuksen kirjasto.
Näytelmää ei ole julkaistu varsinaisena kirjana. Sitä ei löydy myöskään Näytelmäkulmasta, jonka kautta löytyy usein myös ei-julkaistuja näytelmätekstejä. Ehkä kannattaa kuitenkin kysyä vielä Näytelmäkulmasta, yhteystiedot löytyvät täältä:
http://www.dramacorner.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=18&…
Näytelmäkulma voi myös myöntää oikeudet näytelmän julkiseen esittämiseen. Lisätietoja löytyy täältä:
http://www.dramacorner.fi/index.php?option=com_content&task=blogcategor…
www.sophies-world.com/ osoiteesta löytyy paljon tietoa Sofian maailma-kirjasta.
Polku: www.lib.hel.fi-tiedonhaku internetistä-pohjoismaisia hakemistoja-Yahoo Norge-Kunst og kultur-Gaarder Jostein.
Karjalan Pyhäjärven leveintä ja kapeinta kohtaa ei saatavilla olevista lähteistä löytynyt. Kiteen kunnalla on karttapalvelu osoitteessa https://kitee.karttatiimi.fi/, jossa pystyy arvioimaan välimatkoja ”Mittaa” -toimintoa käyttämällä. Palvelu koskee järven Suomen puoleista osaa.
Karttapalvelun suuntaa antavien mittaustulosten perusteella järven levein selkä olisi sen eteläosassa sijaitseva Lentteenselkä Pirttiluodosta Pappilanniemeen mitattuna. Kapein kohta puolestaan vaikuttaisi olevan Syrjälänsalmi.
Lähteet:
Karjalan Pyhäjärvi Ry: Yleistä Pyhäjärvestä
Kiteen kunnan karttapalvelu: https://kitee.karttatiimi.fi/
Suomen ympäristökeskuksen www-sivusto Natura 2000 -alueista: Valtioneuvoston päätös 2018 tietojen tarkistamisesta ja...
Turun kirjastoista ei löydy yhtään Leon Urisin teoksia käsittelevää tutkimusta, mutta ainakin nettikirjakauppa Bolista osoitteesta http://www.bol.fi voi hankkia vuonna 1998 ilmestyneen Kathleen Shine Cainin teoksen "Leon Uris - A Critical Companion" (ISBN 0-313-30231-6). Teosta mainostetaan ensimmäisenä Urisin tuotantoa käsittelevänä laajempana tutkimuksena.