Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä löytyvät sanat Jukka Itkosen runoon Perunoiden kiehuessa? 202 Laulu Perunoiden kiehuessa löytyy Jukka Itkosen kokoelmasta Miljoonan markan pakarat : laulutekstejä vuosilta 1973-2007, 2007.
Löytyykö Oulun pääkirjastosta: Kansalaisen vuosikirjat vuosilta 1950-1970 ja Mitä-Missä-Milloin vuosilta 1950-1970 ? 1373 Mitä-missä-milloin: kansalaisen vuosikirja vuosilta 1950-1970 löytyy Oulun kaupunginkirjaston pääkirjastosta käsikirjaston kokoelmasta. Vuosikirjasta on myös lainattavia kappaleita varastokokoelmassa, ei kuitenkaan joka vuodelta.
Miksi nimi Jasmin ei ole enään yhtä suosittu kuin 1980- ja 1990-luvuilla? 662 Etunimissä suosikit vaihtelevat ja niissäkin on oma muotinsa. Nyt 2000-luvulla suosittuja ovat vanhat suomalaiset nimet. Suomalaiset ovat yleensä kokeilevampia naisten nimien suhteen ja antavat tytöille uudisnimiä, kun taas miehet saavat perinteisiä nimiä. Omalle lapselle ei tavallisesti anneta ainakaan ensimmäiseksi etunimeksi nimeä, jonka kantajia on paljon vanhempien ikäluokassa. Vanhempien nimet saattavat olla jälleen suosittuja heidän lapsenlapsenlapsillaan. Yleisimpien nimien suosion sykli on yli sata vuotta: esimerkiksi 2000-luvulla lapsilla suosittu etunimi Emma on ollut viimeksi suosiossa 1800-luvun lopulla. On kuitenkin myös muutamia etunimiä, joiden kantajia on melko paljon kaikenikäisten joukossa. Monet tällaiset jokaiselle...
Mitä maailmankirjallisuuden klassikoita on äänikirjana? 612 Yhä useampia kirjoja on saatacana myös äänikirjoina. Kajaanin kaupunginkirjaston äänikirjalistaus ohessa. Jos kaipaat jotain tiettyä teosta, ota yhteyttä, niin tarkistamme on ko sitä saatavana äänikirjana.
Haluaisin löytää tietoja erilaisista työkaluista projektin hallintaan ja johtamiseen? 1071 Toivon mukaan projektihallinnan kirjoissa on myös hallinnan työkaluista. Oulun kaupunginkirjaston kokoelmista voi hakea projektin hallintaa ja johtamista seuraavalla tavalla: hakulomakkeelle http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=find2 asetetaan hakuehdoksi kaikkiin kolmeen kohtaan Asiasana, yhdistetään asiasana ’hallinta’ asiasanaan ’johtaminen’ tai-ehdolla ja asiasana ’projektit’ ja-ehdolla. Näin saadaan useita viitteitä, joista uusimpia on esimerkiksi 1) Ruuska, Kai : Pidä projekti hallinnassa, 2005 2) Pelin, Risto : Projektihallinnan käsikirja, 2004 3) Littke, Hans-Dieter : Projektinhallinta, 2004 jne. Eräs projektinhallinnan työkalu on Microsoft Project, josta uusin kirja on 4) Pelin, Risto : Microsoft Project 2000...
Haluaisin tietoa Torill Thorstad Haugerista esitelmääni varten. 915 Tästä norjalaiskirjailijasta löytyy tietoja ruotsinkielisestä kirjasta De skriver för barn och ungdom. 1989. Tuoreempaa tietoa hänestä löytyy Internetistä, esim. osoitteesta http://www.cappelen.no/main/forfatter.aspx?f=7285 .Valitettavasti tuo sivu on norjankielinen. Kirjailija on syntynyt Norjassa 22.11.1943. Hänestä löytyy tietoja ja kuva myös sivulta http://www.aftenposten.no/alex/litterat/forfatte/haugerth.htm Suomeksi häneltä on käännetty teos Korppityttö ja satu Björgviniin tuli laiva vuonna vuonna 1349 (kokoelmassa Satumaa: Ennen vanhaan. T 1984). Päivi heikkilä-Halttusen kirjoittama Korppitytön arviointi löytyy Onnimanni-lehden numerosta 2/1993.
Minulla on noin 20:n vuoden National Goegraphic-lehdet hyvässä kunnossa. Otatteko lahjoituksena? 1361 Kiitos tarjouksesta mutta valitettavasti emme voi ottaa vastaan National geographic -lehden vuosikertoja. Hämeenlinnan pääkirjastossa on lainattavissa National geographic -lehdet vuodesta 2002 lähtien. Vanhemmalle aineistolle ei ole säilytystilaa. Kirjadivarit saattaisivat olla kiinnostuneita tarjoamistasi lehdistä.
Minä luin juuri Geoffrey Huntingtonin Korppikartanon salat toisen osan. Kirjan luvassa oli näin "jatkuu kolmannessa osassa" Mutta milloin kolmas osa ilmestyy… 646 Geoffrey Huntingtonin kirjasarjasta The Ravenscliff Series (Korppikartanon salat) on vuoden 2013 lopulla ilmestynyt osa 3 nimellä Blood Moon. http://www.geoffreyhuntingtonauthor.com/BloodMoon.html Suomennoksen työstämisestä ei ainakaan vielä löytynyt merkkejä. Mahdollista suomennosta odotellessamme tilaamme kirjan englanniksi Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmiin. Kun tilauksemme on edennyt, voit käydä tekemässä kirjaan varauksen osoitteessa http://www.keskikirjastot.fi. Iloisia lukuhetkiä!
Etsin säestysnuotteja Lasse Eerolan Nuokkurusokkiin käyrätorvelle sekä Lumiukko-kappaleeseen (I`m walking in the air... se jouluinen laulu) B-klarinetille… 318 Lasse Eerolan Nuokkurusokista löytyy lainattavat säestysnuotit vain huilulle, klarinetille tai alttosaksofonille. Niitä voi kaukolainata Lahteen. Kaukolainan hinta on 5 euroa. Walking in the air -kappaleen säestysnuotit B-klarinetille löytyvät Howard Blaken nuottikokoelmalta The snowman : suite for Bb clarinet/tenor saxophone and piano. Kyseistä nuottia löytyy vain pääkaupunkiseudulta. Sekin voidaan kaukolainata.
Kuinka monta Sweet Valley High kirjaa vielä suurin piirtein ilmestyy? 1034 Sweet Valley High -sarjassa on kustantajan, Otavan, mukaan ainakin noin sata osaa. Tarkkaa tietoa heilläkään ei ole siitä, paljonko näitä vielä suomennetaan, mutta joka tapauksessa vielä useita vuosia on näitä kirjoja tulossa. Tammikuussa 2000 on suomennettu 26 osaa ja lokakuuhun mennessä osia tulee olemaan yhteensä 38.
Reittiopas, joka vertailee juna-, bussi-, taksi- ja lentomatkojen lisäksi oman auton käyttökustannukset 504 Olisiko kyseessä Perille.fi https://www.perille.fi/ Aikakauslehti Moottorin artikkelissa kerrotaan Perille.fi  -reittioppaasta https://www.moottori.fi/liikenne/jutut/pikatestissa-perille-fi-reittiop…  
Haluaisin Ostaa Anni Polvan Kirjoja ,jos se on Mahdollista . Asun Australiassa . 390 Kariston verkkokaupan kautta voi ostaa ainakin Anni Polvan Tiina-kirjoja: https://www.karisto.fi/sivu/kirjailijat/polva-anni Antikvariaatti.net-portaalin kautta löytyy myös hänen kirjojaan: https://www.antikvariaatti.net/kirjat?q.type=1&q.category=&q.seller=&q.language=&q=polva+anni&sort=newest&offset=60
Olen pohdiskellut pitkään mitkä mahtavat olla poliisiajoneuvvojen tehot? Esim "maijja" mallisessa ajoneuvvossa? Ovatko ihan vakiotehoisia 174 Poliisin ajoneuvoista on yleisölle suunnattua tietoa Poliisin sivulla, https://poliisi.fi/ajoneuvot. Siellä ei puhuta tehoista mitään, ehkä tarkoituksella. Poliisiammattikorkeakoulun kirjastosta, https://polamk.fi/kirjasto, kerrottiin, että "Maijat" on ihan vakiotehoisia. Uusissa maijoissa tehoja on Vw T6.1 110kw (etuveto) ja koira-autoissa (4x4) on 146kw, Mersu Vito 120kw.
Lapsni haluaisi opetella sellaista kaunokirjoitusta, mitä opetettiin 2010-luvun alussa ennen kuin kaunokirjoituksesta koulussa luovuttiin. Eli ei sitä… 635 Kyse on ilmeisesti 2000-luvun tyyppikirjaimista. Mallikirjaimet löytyvät netistä esimerkiksi blogikirjoituksesta Kirjaimet ennen ja nyt. Oppikirjoja, joissa on kirjainmallit varmasti ovat ainakin Hyvä Suomi 3 ja Käsialavihko. Molempia löytyy joidenkin kirjastojen kokoelmista. Niitä voi halutessaan tilata myös kaukolainaksi omaan lähikirjastoon. Linkit Ahlakorpi: Hyvä Suomi 3, kevät : uudet tyyppikirjaimet (vuoden 2000 painos) https://finna.fi/Record/vaari.520837?sid=3990340346 Kuva Hyvä Suomi -kirjasta: https://www.finlandiakirja.fi/fi/hyva-suomi-3-kevat-3-uudet-tyyppikirja… Katajamäki & Raikunen: Käsialavihko : isot ja pienet tyyppikirjaimet (2002) https://finna.fi/Record/vaari.912509?sid=3990353483 Blogiteksti Kirjaimet ennen ja...
Löytyykö teiltä Göethen runoja -kirja, jossa olisi Taikurinoppilas-runo ? 207 Johann Wolfgang von Goethen runo Taikurinoppilas (Der Zauberlehring) sisältyy Otto Mannisen suomentamana Goethen runojen kokoelmaan Runoja. Helmet-kirjastojen kokoelmissa vanhin painos teoksesta on vuodelta 1922, uusin vuodelta 1980.  
Mikä hyönteinen voisi olla? on todella pieni, lentää, tuntuu että reagoi jossain määrin valoon 140 Ötököitä voi tutkia Otokkatieto.fi:stä ja Laji.fi:stä. Kuva tuntuisi muistuttavan Bracon obscuratoria, jolle ei laji.fi-sivustolla anneta suomenkielistä nimeä.  Ne ovat 1.25-5mm pituisia.https://www.otokkatieto.fi/species?id=497https://www.commanster.eu/Commanster/Insects/Bees/SuBees/Bracon.obscurator.htmlLaji.fi-foorumi, josta teidän kannattaa kysyä, siellä saa kiinni alan asiantuntijoita (https://foorumi.laji.fi/)
Ruoholahden kirjaston lastenosastolla on HelMet:n mukaan Grim Fandango niminen tietokonepeli. Miksi peliä ei lainata ja miksi yleensäkään suurinta osaa… 1522 Yleensä syynä on se, ettei pelin valmistaja tai maahantuoja ole myöntänyt pelille lainausoikeutta. Näin on esimerkiksi juuri mainitsemasi pelin kohdalla. Joskus kirjastot myös haluavat pitää tietyt pelit ainoastaan kirjastokäytössä, näin kalliit pelit saadaan kestämään kauemmin.
Voitko antaa Wesley John:n ja Spencer Philipp Jakob:n taustatietoja? Tarvitsen niitä heti.. Voitko lähettää näiden tietoja? Kiitoksia.. 777 Tietosanakirja-artikkeleiden ja kirkkohistorian yleisesitysten (Holmquist: Kirkkohistoria 2 ; Christensen: Kirkkohistoria 2)lisäksi suosittelisin seuraavaa kirjallisuutta: Saarnivaara: He elivät Jumalan voimassa. 1976 (Uusi p. 1983 He elivät Jumalan voimasta ; kirjassa elämäkerrat sekä John Wesleystä että Philipp Jakob Speneristä) Spener: Pia desideria. 1984 , 1. p. ilm. v. 1962 nimellä Kirkon uudistus, joiden johdannoissa Spenerin elämästä ja ajattelusta Bruns, Hans: Pietismin isä Philipp Jakob Spener. 1976
Olen muutamalta henkilöltä kuullut, että he kuten minäkin, ovat kuulleet lapsena puhuttavan, että graf Zeppelin (tai vastaava ilmalaiva) voi laskeutua… 171 Lähetin kysymyksesi Helsingin kaupunginmuseoon  sekä Arkkitehtuurimuseoon, mutta sieltä ei ole vielä tullut vastausta. Muista käytettävissä olevista lähteistä, kuten Helsingin Sanomien Aikakoneessa olevista artikkeleista, ei löytynyt vahvistusta sille, että katto olisi varta vasten suunniteltu ilmalaivalle. Talon piirustukset teki Lars Sonck ja se valmistui kahdessa vaiheessa vuosina 1924 ja 1929. Kirjasta Herrasväen ja työläisten kaupunki käy ilmi, että Arenan kaltaisen, korttelinkokoisen asuin- ja liiketalon rakentaminen oli aikanaan suurisuuntainen hanke. Ehkä tieto siitä, että näin valtavan rakennuksen katolle mahtuisi myös ilmalaiva, on saanut ihmiset ajattelemaan, että tämä on ollut tarkoitus alunperinkin. Yle...
Mikä on nimeltään piirrossarja, jossa jotkut tyttö ja poika matkasivat eri Raamatun tapahtumiin? 201 Kyseessä lienee The Greatest Adventure: Stories from the Bible. Se on ilmestynyt vuosina 1985-1986. Sarjan Wikipedia-sivuilla on luettelo jaksoista.