Tätä Tulipunaruusut-yhtyeen tunnetuksi tekemä laulua ei ainakaan toistaiseksi ole julkaistu nuottina.
Kappaleen taustatietoja on koottu Suomalaisen musiikin kotisatama -blogisivustolle.
Lähteet:
Hakutulos Viola tietokannasta
Tietoja blogisivulla
Fenno : suomalaiset äänitteet 1901-1999
(fenno.musiikkiarkisto.fi)
Kun merimieshuonelaitos lakkautettiin vuonna 1937, sen tehtävät siirrettiin merenkulkuhallituksen alaisille merikatselmusmiehille ja valtiokonttorin merimiesten avustusrahastolle. Arkistojen käytön kannalta merimieshuoneiden näkyvintä toimintaa oli erilaisten luetteloiden pitäminen merimiehistä ja merenkulusta. Vuoden 1938 alusta lähtien yleistä, koko maan käsittävää merimiesluetteloa pidettiin merenkulkuhallituksessa. Merenkulkuhallituksen arkisto sisältää muun muassa merimiesrekisterin mukaiset miehistöluettelot, alusten mittaus- ja vetoisuustodistukset, lastiviivakirjat, meriselitykset, merimieshuoneiden tiedonannot, merimiesten pätevyystodistukset sekä tilastoja ja asiakirjoja alan koulutuksesta.Tapani Mattila, Merimieshuonelaitos. –...
Lahjoitusten vastaanottamiseen on kirjastokohtaiset käytänteet. Kysy asiasta siitä kirjastosta, johon haluaisit lahjoittaa äänikirjoja ja musiikkiaineistoa. Yksi vaihtoehto on hyödyntää kirjastojen kierrätyshyllyjä, niihin voi jättää pienen määrän aineistoa.
Tarkoitat ehkä tätä kirjaa:
Sasson, Jean P., Prinsessa : elämä hunnun takana al-Saudin palatsissa. Porvoo : WSOY, 1993
Jatkokin on olemassa: Prinsessan tyttäret.
Olivat kovasti kysyttyjä kirjoja ilmestyttyään.
Pasilan kirjaston lisäksi Helsingin Sanomat on arkistoitu lehtenä tai mikrofilminä ainakin Helsingin yliopiston kirjastoon ja Espoon Leppävaaran kirjastoon. Lisäksi Helsingin kaupunginkirjaston kaikissa toimipisteissä on henkilökunnan käytössä Helsingin Sanomien tekstiarkisto, josta haun avulla löytää kaikki lehden artikkelit vuodesta 1990 alkaen.
Kuvien ötökkä voisi olla kärsäkäs värin ja muodon perusteella. Kirjastonhoitaja ei kuitenkaan ole hyönteisasiantuntija, joten varma en ole.Suosittelen tutkimaan sivustoa ötökkatieto.fi tai kysymään asiantuntijalta.
Meiltä Lahden kaupunginkirjaston musiikkiosastolta löytyy Sinatran nuotti "Sinatra - the man and his music", josta kyseinen kappale löytyy ja tekijöinä ovat Cahn & Van Heusen. Voit kaukolainata nuotin joko Tampereen kaupunginkirjaston tai PIRAMKin kirjaston kautta täältä Lahdesta.
Kaksosia käsitteleviä elämäkertakirjoja ei montaa löytynyt, mutta tässä muutama ehdolle:
Koskela, Alpo:
Koskelan identtiset kaksoset : Alpo Koskela kertoo omasta ja kaksoisveljensä Alvarin elämästä
Hiltunen, Leea:
Eduskunnan kaksosten äidin tarina (kaksoset ovat kirjoittaneet omasta äidistään, mutta samalla valottuu heidän oma elämänsä)
Chatwin, Bruce:
Erottamattomat
(tämä on saatettu luokittaa romaaniksi, mutta kirjoittajan mukaan se voisi olla yhtä hyvin muistelma, koska se käsittelee olemassa olevia ihmisiä)
Isä voi mennä ilman poikaa hakemaan kortin. Kannattaa täyttää tämä lomake etukäteen: http://luettelo.helmet.fi/screens/kirjastokorttihakemus.pdf
Lomaketta ei voi lähettää sähköisesti vaan se tulostetaan ja otetaan mukaan kirjastoon. Takaajan eli isän kirjastokortti ja henkilötodistus pitää ottaa mukaan myös. Varmuuden vuoksi voi ottaa mukaan myös pojan henkilötodistuksen, esim. passi tai kelakortti.
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan sukunimi Riitamaa on nykyisenä nimenä 60 henkilollä. Tietoja nimen alkuperästä ei valitettavasti löytynyt kirjaston kokoelmissa olevista sukunimikirjoista.
Karjalan kannaksella on ollut alue, jonka omistuksesta suomalaiset ja venäläiset riitelivät 1500-luvulla. Kirjassa Jääsken kihlakunnan historia kerrotaan, että Rajajoen eli Siestarjoen ja Saijanjoen välisellä alueella Suomenlahden puoleisella rannalla sijaitsi maa-alue,jossa äyräpääläiset vanhastaan kävivät kaskeamassa. Siitä oli jo aikaisemmin käyty riitoja, kun venäläiset väittivät aluetta omakseen. Se hävitettiin kerran perinpohjin ja omistusriidoista aiheutui paikan nimikin, Riitamaa.
Vakiintuneen hyvän tavan mukaista on tällaisissa tapauksissa mainita selkeästi, kenen piirroksesta on kysymys. Jos kyse on vain nimen etukirjaimista ja vuosiluvusta, tätä ei voi pitää riittävänä informaationa eli kyllä olisi ollut syytä erikseen avata opinnäytteen lukijalle, kuka nimikirjainten takana on. Käyttö oli laillista, mutta ei siis aivan "hyvän tavan mukaista".
Heikki Poroila
ADHD on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, joka voi haitata ihmisen elämää monin tavoin. Tavallisia ongelmia ovat esimerkiksi keskittymisvaikeudet ja impulsiivisuus. ADHD ei kuitenkaan sinänsä vaikuta mitenkään esimerkiksi ihmisen älykkyyteen. ADHD-ihminen voi siis aivan hyvin oppia, mikä on laitonta ja mikä ei, siinä missä neuronormaalikin.
On kuitenkin huomattava, että tutkimusten mukaan monilla vangeilla on ADHD tai muu neurokognitiivinen häiriö. Esimerkiksi ADHD:hen liittyvä impulsiivisuus voi aiheuttaa sen, että henkilö tekee rikoksia, vaikka tietääkin, että hänen tekonsa ovat laittomia. Tällöin ihminen häiriöstä johtuen ikään kuin toimii ennen kuin ajattelee. Lisäksi keskittymisvaikeudet voivat haitata opiskelua ja...
Jos liikunnasta on ikäviä muistoja tai salilla käynti on uusi tapa, aivomme pitäisivät meidät mielummin tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Tapojen kehittyminen vaatii jopa tuhansia toistoja. On tärkeää, että liikunnasta saa uusia, mukavia muistoja ja ylipuhuu itsensä lähtemään, vaikka se olisikin vaikeaa. Motivaatiota voi auttaa miettimällä mitkä ovat syyt salille menoon, valitsemalla itselle mieluisan lajin ja aloittamalla itselleen sopivalla tasolla. (lähde: Aalto ja Seppänen: 100 vinkkiä liikunnan aloittamiseen, Fitra 2016)
Elixian sivuilla norjalainen aivotutkija Per Ole Hjelle selittää tätä ongelmaa myös evoluutiolla: aivomme on alunperin ohjelmoitu säästämään energiaa, kun ruuan saanti on ollut epävarmaa.
Ketevan "Katie" Melua on georgialaissyntyinen, nykyään Iso-Britanniassa asuva laulaja-muusikko.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Katie_Melua
https://katiemelua.com/
Aivan kuvailuasi vastaavaa elokuvaa ei löytynyt, mutta se voisi olla Martin Hagjerin Isä ja valmentaja! (2005), joku Ella Lemhagenin Tsatsiki-elokuvista (Tsatsiki, mutsi ja poliisi, Tsatsiki, isä ja oliivisota tai Tsatsiki, ikuisesti ystäviä) tai joku Eva ja Adam -elokuvista.
Englanninkielisen Wikipedian mukaan osia on 19, joten kaikkia ei ole vielä suomennettu. Asiaa voit kysyä sarjan suomalaiselta kustantajalta Wsoy:tä http://www.wsoy.fi/palaute