Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onko Suomessa tai jossain päin maailmaa liikennevaloja, jotka voisi laittaa myös vilkuttamaan punaista tai vihreää? 300 Liikennevalojen asetuksia voi muokata, mutta vain lainsäädännön rajoissa. Liikennevalojen käyttö on määritelty Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa 1012/2001. Rautatietasoristeyksien liikennevalojen sekä punainen että valkoinen valo ovat vilkkuvia. Jalankulkijan kaksiosaisen liikennevalon alempi valo voi olla kiinteä tai vilkkuva vihreä. Tyypillinen käyttötapa on, että kiinteä vihreä valo muuttuu hetkiseksi vilkkuvaksi vihreäksi viestimään siitä, että valo vaihtuu pian punaiselle.  
Asia koskee koskee kahta laulua joita laulettiin Kiuruvedellä ( v49-55) kansakoulussa, Ahti Sonninen taiisi olla sanoittaja ( oli kansakoulujen tarkastaja… 271 Näitä koululaulukirjoja on tuohon aikaan (1949-1955) käytetty: Kansakoulun laulukirjan (Halme – Paavola) Laulukirja (Wilho Siukonen) Koulun laulukirja (Aksel Törnlund) Koulun laulukirja (Parviainen) Niistä ei löytynyt mitään tuohon suuntaan viittaavaa. Otto Kotilaisen toimittamasta Koululauluja -kirjasta löytyi s. 155 Kotilaisen säveltämä ja Alpo Noposen sanoittama laulu ”Koululaisten laulu”, jonka toinen säe liippaa jotenkin läheltä: Tuolla koulu kohoaa, valot loistaa sieltä nuorten ääntä eloisaa kuuluvi jo tieltä”
Äitini etsi tekijää ja nimeä runolle, joka alkaa näin ' teki rappiolaulaja laulettuaan, vararikon ja vannoi väärää/tuli itse Piru ja kumarsi ja huutomiehenä… 237 Kyseessä on Larin-Kyöstin runo Paholaisen huutokauppa kokoelmasta Unta ja totta (1901). Voitte lukea runon Kansalliskirjaston digitoimasta kappaleesta sivulta 56, joka aukeaa alla olevasta linkistä: https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1923183?page=66 Runo on luettavissa myös täältä: https://fi.wikisource.org/wiki/Paholaisen_huutokauppa
Miten saisin lainattua "Varaston ulkoistamisen ongelmat" Kauppi.Joanna 2002 Kymenlaakson amk, joka löytyy Kymenlaakson amk kirjastosta tänne Keravan kirjastoon… 702 Voit pyytää kirjan kaukolainaksi. Kaukolainapyynnöt tehdään aina oman kirjaston kautta. Kysy asiasta joko Keravan kaupunginkirjastosta kirjastovirkailija Päivi Kuutilta (puh. (09) 2949 2058 kello 12 - 15.00 tai kaukopalvelu@kerava.fi . Iltaisin tiedusteluihin vastaa neuvonta) tai Laurean kirjastosta: http://www.laurea.fi/net/fi/03_Kirjasto/04_Palvelut/index.jsp
Jos ristiselässä on tatuointi voiko silloin saada epiduraalipuudutuksen? Olen kuullut että jos ristiselässä on tatuointi niin epiduraalipuudutusta ei voi antaa… 1742 Suomen anestesiologiyhdistyksen julkaiseman Synnytyskivun lääkkeellinen lievitys -oppaan mukaan "alaselän tatuointi ei yleensä estä epiduraalipuudutusta, vaikka pistoa ei voikaan tehdä suoraan tatuointivärin kohdalta". Opas on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.say.fi/liitteet/Synnytyskipu_julkaisuversio.pdf. Toisaalta YLE:n Akuutti-ohjelman vastausarkiston mukaan "tatuoinnin läpi ei saa tehdä spinaali- tai epiduraalipuudutusta, koska tuolloin viedään mahdollisesti raskasmetallia tatuoinnista keskushermostoon. Eli tatuointi alaselässä estää epiduraalipuudutuksen." (http://yle.fi/akuutti/laakariarkisto/tatuointi_ja_epiduraalipuudutus.htm). Tatuoinnin ja epiduraalin yhdistelmään ei siis voi antaa yleispätevää vastausta,...
Etsin intiaaniaiheisia romaaneja, joissa joku intiaani on ottanut oppipojan joka on taltioinut mestarin opit kirjaksi. Castaneda on yksi vastaava esimerkki. 1198 Seuraavat kirjat voisivat olla intiaanien opetuksia käsitteleviä: Heart Bear: Äitini Tuuli: intiaanitietäjän elämä ja opetukset ( Gummerus, 2005) ja Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan ( Gummerus, 1995). Intiaaneista kertovia klassikkokirjoja ovat. esim Robert Franklin Leslie: Ystäväni Nahani ( WSOY, 1995) ja Zane Greyn kirjat sekä elokuvanakin tunnettu Michael Blake: Tanssii susien kanssa ( Book studio, 1991) http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1707092__S%C3%A4itini%20tu…
Etsin nuottikirjaa, jossa olisi nuotit Duffyn Warwic Avenue -kappaleeseen. 620 Kappale löytyy useista nuottikirjoista, esimerkiksi: Rockferry. London : Faber Music, 2008 Kitarahitit. Helsinki : F-kustannus, 2009 My #1 Songs. London : Wise, 2009 Nuottikirjat ovat Vaara-kirjastojen kokoelmissa, osa Joensuun pääkirjastossa ja osa muualla. Hae täältä: https://oiva.vaarakirjastot.fi/cgi-bin/koha/opac-search.pl
Etsin heikki Turusen novellia.Päähenkilö muistaakseni pullakuski.Lihottaa tyttöystävän mieleisekseen.ajavat lopussa kolarin 373 Valitettavasti en Turusen niukasta novellituotannosta tällaista tarinaa löytänyt. Lähimmäs osuu Hämärätunnin tarinoita -kokoelman novelli Oiva, joka päättyy maitokuski Peiposen Hemmin ja novellin nimihenkilön kohtalokkaaseen törmäykseen. Kenenkään tyttöystävää ei tässä tarinassa kuitenkaan lihoteta - asemapäällikön sikaa kyllä.
Lähetän tämän kysymykseni Kirja Sampolle,että iselläni on noin 6 muuttolaatikkoa arkkivia ja tämä arkiivi painaa noin 200 kiloa ja näistä eri kirjoituksista… 139 Kirjasampo on suomalaisten kirjastojen kirjallisuusverkkopalvelu, sen toimitettuihin sisältöihin sisältyvät artikkelit ja uutiset ajankohtaisista kirjallisuusaiheista, erilaisiin teemoihin perustuvia kirjahyllyt ja lukuvinkkilistat. Kirjasammon toimituskunta on pieni, joten he kertoivat, että suuriin projekteihn resurssit eivät riitä eikä tämän tyyppinen toiminta kuulu oikein Kirjasammon alaan. En ole ihan varma, etsitkö kustannustoimittajaa tai kirjoittajaa materiaalille, mutta voisit ehkä kysyä Kustannustoimittajien liitosta neuvoa, http://www.kustannustoimittajat.fi/wordpress/. Jos tarkoitat, että sinulla on kirjoja, joita haluat lahjoittaa, voit kysyä kirjastosta suoraan, haluaisivatko he niitä. Jokainen...
Mikäköhän suomalainen laulu mahtoi kertoa viidakosta siellä asuvista alkuasukkaista ja lähetyssaarnaajista jotka saivat alkuasukkaat laulamaan jotain… 197 Olen kuunnellut Youtubesta viidakkolauluja sekä Fono.fi:n hakutuloksia viidakkolauluista, mutta en löydä tällaista. Lähetysaatteen symboli, Musta Saara -laulukin on sisällöltään varsin erilainen. Tunnistaisiko joku lukijoistamme kappaleen?
Kenen runo tms. on tällainen: Nisut nasut nassulassa, pienet possut possulassa. Läävässä on lysti olla, ruokaa riittää kaukalolla. 446 "Nisut, nasut nasulassa..." riimitteli Kirsi Kunnas saksankieliseen alkuteokseen Haustierkinder perustuvassa kuvakirjassa Eläinpienokaisia (WSOY, 1966). Alkuperäiset saksankieliset runot olivat Margarete Neumannin. Alkuperäislaitoksen tekijöistä Eläinpienokaisissa mainitaan vain kuvittaja Kurt Steinel, mikä viittaa siihen, ettei Kunnas välttämättä ole tiukasti noudattanut saksankielistä tekstiä, vaan niin sanotusti runoillut omiaan. Kun runo neljän muun Eläinpienokaisista peräisin olevan runon kanssa paria vuotta myöhemmin julkaistiin WSOY:n Aikamme aapisessa, sisällysluettelossa runot kuitenkin mainitaan suomennoksiksi, jälleen ilman mainintaa alkuperäisestä tekijästä. https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/...
Olisin kysynyt, että ovatko Tietoviikon vanhat numerot (esim, 1990 - 2000) teillä luettavissa/lainattavissa? Helmetin sivuilla oli tietoa asiasta, mutta… 342 Tietoviikon vanhoja numeroita ei ole saatavissa Helmet-kirjastosta. Tietoviikon vanhat numerot vuoteen 2012 saakka löytyvät Kansalliskirjastosta, missä niitä voi lukea lukusalissa.  Tietoviikko ja Tietokone -lehdet yhdistyivät 2014. Uuden lehden nimi on Tivi ja sen numerot säilytetään pysyvästi Pasilan kirjastossa.   https://finna.fi/ https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Jutt…  
Mistä lähtien Suomessa on ollut enemmistö ministereistä naisia? Paljonko nyt on mies- ja paljonko naisministereitä? 232 Ensimmäiseen kysymykseen on vastattu aiemminkin tällä palstalla. Tässä vastaus:"Tilastokeskuksen sivuilla kerrotaan, että ensimmäisen kerran Suomen hallituksessa oli enemmän naisia kuin miehiä vuonna 2007 Vanhasen II hallituksessa. Tämä tieto löytyy koosteesta, jonka Tilastokeskus on julkaissut naisten päivän kunniaksi: Kansainvälinen naistenpäivä | Tilastokeskus (stat.fi)"Nykyisen hallituksen kokoonpano löytyy valtioneuvoston verkkosivuilta: 77. Orpo - Valtioneuvosto. Naisia on kaksitoista, miehiä pääministerin lisäksi kuusi.  
Onko kansikuvahaussa kirjoja venäjän kielellä? 119 Kirjasammon kansikuvahaku toimii Kirjasammon käyttöliittymän kielillä, suomen ja ruotsin kielillä. Kuvailtujen teosten joukossa on alkuperäkieleltään venäjänkielisiä kieliä.
Mikä minulle on äidin isän sisaren lapsi 299 Äidin isän sisar on sinulle isotäti, ja hänen lapsensa on isotädin lapsi. Muuta nimitystä tälle sukulaisuudelle ei löydy ainakaan Tuomas Salsteen tekemästä kaaviosta, johon voit tutustua tästä linkistä: Sukulaiset (salste.net)
Oli äiti ja isä. isä oli skitso ja kaappasi vaimoltaan kaksi poika lasta ja muutti toiseen osavaltioon asunoautossa. isä teki pikku rikoksia saadakseen rahaa… 74 Olisiko kyseessä Sloan: Näkymätön poika? Kirjan voi varata Keski-kirjastoista täältä: https://keski.finna.fi/Record/keski.530759?sid=5139295994 
Onko Rauman merenkulusta ja sen historiasta sekä Kuuskajaskarin saaresta tietoa missään kirjassa? 968 Rauman merenkulusta löytyy tietoa mm. seuraavista teoksista: LAURELL, Seppo: Suomen majakat. Suomen merenkulkulaitos, 1999. s. 159-163 (Rauman edustan majakoista) LEHMUSKALLIO, Pekka: Rauma ja meri. Länsi-Suomi, 1991. RAUMAN kaupungin historia I-IV. Länsi-Suomen kirjapaino 1946. UOLA, Mikko: Merenkulun opetusta Raumalla 1888-2000. Satakunnan ammattikorkeakoulu, merenkulun Rauman yksikkö, 2000.
Miten saan luettelon äänikirjoista? 814 Osoitteessa http://www.helmet.fi kirjoita hakukenttään kaksi tähtimerkkiä ** ja valitse pudotusvalikosta Äänikirjat. Näin saadun tuloksen (n. 8200 tietuetta) voi järjestää relevanssin, julkaisuvuoden ja teoksen nimen mukaiseksi valitsemalla ylhäältä. Jos haluat rajata hakua enemmän, kokeile Tarkenna hakua -vaihtoehtoa, valitse pudotusvalikosta äänikirjat, aineisto -pudotusvalikosta esim. CD -levy tai Kasetti ja Kieli -pudotusvalikosta sopiva kieli. Hakutuloksen voi rajata koskemaan vain tietyn kirjaston kokoelmaa, mutta lieneekö se tarpeen koska toisten kirjastojen aineiston saa omaan kirjastoon tekemällä varauksen.
Kirjastonhoitaja, olen Joosen innokas fanittaja ja kysyisin, miksi viimeisin albumi antaa lainauksen kieltävän hakutuloksen? Onko albumi julkaistu jossain… 606 Kyse näyttäisi olevan vain yksinkertaisesti siitä, että levy on niin uusi että se ei ole vielä fyysisesti saapunut kirjastoihin, joten varausta ei vielä pysty tekemään. Sen huomaa siitä, että sijaintitietoja ei ole näkyvissä. Koska teos on kuitenkin jo viety rekisteriin, on todennäköistä, että se tulee kirjastoihinkin ihan lähiaikoina, joten kannattaa seurata Helmetistä tilannetta. Voit varata levyn heti kun se näkyy Helmetissä "käsittelyssä"-tilassa.
Voiko rästimaksut hoitaa suoraan verkkosivullanne tai tilille? 949 Kirjaston maksuja ei voi ainakaan vielä maksaa suoraan netin kautta. Sen sijaan kirjastosta on mahdollista saada maksulomake, jolla maksut voi hoitaa tilisiirtona nettipankin kautta kirjaston tilille. Sen suhteen kannattaa ottaa yhteyttä lähikirjastoon. Lomake voidaan lähettää sähköpostiin.