Ortodoksisessa kirkossa vietetään profeetta Elian päivää 20.7. Sama päivä on Iljan nimipäivä. Ilja on venäläinen/karjalainen muunnos Eliasta. Ilomantsissa vietetään 20.7. Iljan praasniekkaa, joka on kirkollinen juhla.
Nimen Elia merkityksestä on olemassa useita variaatioita, kuten 'Herra on Jumala', 'Jumalan voima' ja 'Jumalan linna'.
Lähteet:
Pentti Lempiäinen: Nimipäivättömien nimipäiväkirja
Ortodoksi.net http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/pyhat/vanhan_testamentin_…
http://www.ortodoksi.net/index.php/Iljan_praasniekka
Suomen lainsäädäntö ei ota suoranaisesta kantaa antropofagiaan eli ihmissyöntiin, ei myöskään kannibalismiin eli samaa lajia olevan yksilön syömiseen. Rikoslain 17. luvun 12§ on kuitenkin ns hautarauhaa käsittelevä kohta, jonka toinen momentti kuuluu seuraavasti:
"2) [joka] käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla (...) on tuomittava hautarauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."
Tämä lainkohta antaa ainakin mahdollisuuden syyttää ihmissyönnistä. Koska laissa ei kuitenkaan puhuta suoraan syömisestä ja mukana on suhteellinen ilmaisu "pahennusta herättävällä tavalla", on mahdotonta arvioida, mihin oikeusistuin konkreettisessa tilanteessa päätyisi. Todennäköisesti esimerkiksi tilanne,...
Kirjan Sukunimet, jonka ovat toimittaneet Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala ja joka on ilmestynyt v. 2000 mukaan sukunimi Nuutinen on kansankielinen muoto Knuutinen -sukunimestä. Se on lähtöisin pohjoismaisesta miehennimestä Knut. Kustaa Vilkunan kirjassa Etunimet kerrotaan, että tämä etunimi merkitsee ylpeää tai reipasta, muinaissaksassa sana knuz merkitsee urheaa. Eniten Nuutisia asuu Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Runo on Eino Leinon, mutta sitä ei ilmeisestikään ole julkaistu missään kokoelmassa. Se löytyy Sunnuntai-lehdestä 19.8.1917. Lehti löytyy Helsingin kaupunginkirjastosta, Pasilan kirjavarastosta:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttu…
Runo on nimeltään Eriskummalinen kantele ja se kuuluu Elias Lönnrotin kokoamaan Kantelettareen.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamasta teoksesta Kanteletar, elikkä, Suomen kansan vanhoja lauluja ja virsiä (toim. Elias Lönnrot) on ilmestynyt useita painoksia, viimeisin eli 16. painos vuonna 2005.
Yksinäistalon, kantatilan ja maakirjatalon määritelmät löytyvät sukututkimussanastoista ja sanakirjoista.
Yksi ja sama tila voisi ilmeisesti periaatteessa olla sekä yksinäistalo, kantatila että maakirjatalo, kontekstista riippuen.
Yksinäistalo on tila, joka muodostaa oman kylänsä. Ruotsiksi yksinäistalo on enstaka tai enstaka hemman (hemman utan underlydande torp), ks. Sointula "Sanasto sukututkijoille" ja Andersson: "Ordbok för släktforskare".
Termi kantatila on maanmittaussanastoa ja se liittyy ositukseen. Kantatila on Kielitoimiston sanakirjan mukaan "tila joka lohkomisessa on jäänyt emätilasta jäljelle, päätila". Nykysuomen sanakirjan mukaan kantatilalla tarkoitetaan toisinaan myös "Viipurin läänin lahjoitusmailla isossajaossa...
Helsingin kaupunginkirjaston alkuaikojen historiikissa (Sven Hirn, Kansankirjastosta kaupunginkirjastoksi; Helsingin kaupunginkirjasto 1860-1940) kerrotaan, että ensimmäisenä toimintavuotena, vuonna 1860 "lainausmerkintöinä listattiin yksilöidyt tiedot sekä lainatusta kirjasta että lainaajasta - numerotunnisteet otettiin käyttöön paljon myöhemmin." (s. 24). Tampereelta on tallella varhaisin tamperelainen lainausrekisteri 1860-luvulta, vihko, johon merkittiin lainaaja, lainattu kirja ja palautuspäivämäärä (s. 28). Tällöin kirjastokortti ei siis vielä ollut käytössä.
Kirjastokortti on otettu käyttöön eri puolilla Suomea ja erikokoisissa kirjastoissa eri aikaan. Tampereen kaupunginkirjaston historiikista (Matti Wacklin, Kaikkien sielujen...
Suomen kielessä ei alkujaan ole ollut d-äännettä, esimerkiksi Kalevalassa d-kirjainta ei esiinny. 1500-luvulla Suomen kirjakielen suunnittelija Mikael Agricola päätyi kirjoittamaan th-äänteen d-kirjaimella tai dh-yhdistelmällä. Vuoden 1642 Raamatussa th-äänteen tilalle vakiinnutettiin ruotsin kielestä lainattu d-äänne. 1800-luvulla soinnilliset äänteet olivat ruotsia puhumattomalle kansanosalle vaikeita ja puhekielessä d-kirjain korvattiin helposti jollakin toisella tai jätettiin pois. Tämä d-äänteen korvaaminen on edelleen yleistä. D-äänne lausutaan parhaiten vierasperäisissä sanoissa kuten diabetes tai radon.
Puhekielessä d-kirjain korvataan Länsi-Suomessa esimerkiksi r tai h-kirjaimella lehti – lehren – lehen/saada – saaha/tehdä –...
Kirjasto ei tarkista asiakkaiden luottotietoja mistään luottorekistereistä, mutta jos asiakkaalla on aiempia maksuja kirjastolle hoitamatta tai palauttamatonta aineistoa kirjaston omassa perinnässä, hän saa lainausoikeuden vasta hoidettuaan nämä asiat kuntoon.
Robert Ludlum ehti elämänsä aikana kirjoittaa vain kolme osaa Bourne-sarjaa. Hänen kuoltuaan kirjailija Eric Van Lustbader jatkoi sarjaa, ja niinpä tuo mainitsemasi ”Meduusan perintö” eli ”Robert Ludlumin medusan perintö” (alkuteos ”Robert Ludlum’s The Bourne Legacy”) onkin Van Lustbaderin käsialaa. Suomeksi on ilmestynyt myös Van Lustbaderin laatima ”Robert Ludlumin medusan ansa” (Otava, 2009; alkuteos ”Robert Ludlum’s The Bourne Betrayal”). Sitä on saatavilla HelMet-kirjastoista, ja tarkemman saatavuuden voi katsoa osoitteesta http://www.helmet.fi etsimällä teoksen nimellä.
Suomentamatta ovat vielä Van Lustbaderin kirjoittamista jatko-osista ”The Bourne Sanction” (2008), ”The Bourne Deception” (2009) ja ”The Bourne Objective” (2010)....
Kyllä saa. Kirjaston asiakkailla on mahdollisuus ottaa kopioita esim. kirjoista yksityiseen käyttöön Tekijänoikeuslain 12 §:n nojalla. "Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen." (Tek.oikL 12§ 1mom)
Valtakunnan lippua tulee käsitellä kunnioittavasti ja arvokkaasti. Lipun epäasianmukainen käsittely on lipun ja sen symboloimien arvojen häpäisemistä. Helsingin lipputehtaan julkaisema liputusopas selittää asian näin: "Suomen lippu on Suomen kansan vertauskuva ja lippua häpäisemällä häpäistään Suomen kansaa. Näin ollen lippu ei saa koskettaa maata."
Helsingin kaupunginkirjasto ottaa lahjoituksia vastaan, mutta valitettavasti kaikkia kirjoja ei voida ottaa vaan ainoastaan niitä, joille on kysyntää tai tarvetta. Jos kirjat ovat kysyttyjä uutuuksia, ne melko varmasti otetaan vastaan. Jos taas kyse on vanhoista ja/tai huonokuntoisista kirjoista, ne eivät välttämättä kelpaa kokoelmiin. Tosin harvinaisemmista vanhoista kirjoista voi olla Pasilan kirjastossa sijaitseva HelMet-kirjavarasto kiinnostunut.
Periaatteessa lahjoituksia voi tarjota mihin tahansa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteeseen. Isoissa kirjastoissa on kuitenkin laajimmat kokoelmat, ja niihin saatetaan ottaa helpommin harvinaisempia ja vähemmän kysyttyjä kirjoja. Isoja kirjastoja kokoelmiltaan ovat esimerkiksi Pasilan...
Etelä-Euroopan oliivinviljelijöillä oli jo antiikin aikaan monta syytä kivimuurien rakentamiseen. Muureilla eroteltiin eri perheille tai suvuille kuuluvat puut toisistaan, ja samalla määriteltiin mitkä puut vanhemmat tulisivat luovuttamaan lapsilleen näiden aikuistuttua. Lisäksi muurit suojasivat puita vähentämällä eroosiota eli etupäässä sateiden aiheuttamaa maan kulumista. Tämän ohella muurit estävät liekkien leviämistä tulipalon syttyessä. Alueella laiduntava karja ei myöskään pääse muurien rajaamalle alueelle.
Nykyään vanhat kivimuurit ovat usein osa suojeltua perinnemaisemaa. Niiden monituhatvuotinen käyttö on luonut alueiden kasveille ja eläimille omanlaisensa elinympäristön, jota suojellaan myös biodiversiteetin takia.
Lähteet:...
Nimen Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin Suomenlahden ympäristöä ja sittemmin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa 1323 nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Viipurinlahden pohjukkaa, jonka suomenkielisenä nimenä vieläkin on Suomenvedenpohja. Varhaisimmissa selityksissä sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on esitetty kantabaltin maata (merkityksessä ’seutu’, ’alue’, ’valtapiiri’) tarkoittavaa sanaa žemē, josta myös nimet Häme ja saame olisivat peräisin. Toisen...
Etsitty kirja saattaisi olla Diane Duanen Velhonuoret-sarjan ensimmäinen kirja Haluatko velhoksi? (WSOY, 2003). Yksi sen luvuista on nimeltään "Entropia: sen havaitseminen ja välttäminen".
Diane Duane on amerikkalainen, mutta asuu Irlannissa aviomiehensä, kirjailija Peter Morwoodin kanssa.
Kysyin setelin arvoa Vaasanseudun Numismaatikot ry:stä ja sieltä vastattiin seuraavasti:
Aivan pankkisileänä parisen kymppiä, hieman kuluneena jonkun euron ja pehmeänä eli hyvin kuluneena lähinnä muistoesine.
Yleensä ampiainen ei kuole ihmistä pistettyään, mehiläinen sen sijaan kyllä. Mehiläisen pistimessä on väkäsiä, jotka saavat piikin takertumaan ihoon. Kun mehiläinen yrittää irrottaa pistintä ihosta, sitä käyttävät lihakset ja myrkkyrakko repeytyvät irti mehiläisestä, joka kuolee pian tämän jälkeen. Ampiaisen pistimessä väkäsiä ei ole, ja siksi se ei tartu ihoon samalla tavoin kuin mehiläisen pistin. Joskus kuitenkin voi niinkin käydä, ja siinä tapauksessa myös ampiainen kuolee.
Voisi siis sanoa, että pistettyään ihmistä mehiläinen kuolee, koska sen elimistö repeytyy rikki.
Lisää tietoa aiheesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ampiaiset
http://www.oi.phkk.fi/beeman/sivuja/pistin.htm
Yleisnimenä sanan lippahivo merkitys selviää Suomen etymologisesta sanakirjasta Suomen sanojen alkuperä. Verbi lipata merkitsee 'juosta, kulkea/liikkua nopeasti'. Samaa merkitseviä ovat murteelliset 'lipetteä' ja kuvailevat 'lipattaa' ja 'laputtaa'.
Sana 'lipetti' on myös samaa kantaa yhteydessä 'lähteä lipettiin, karkuun' eli 'lippahivoon', jota on käytetty alkujaan Pohjois-Savossa.
Erisnimenä sanaa Lippahivo on käytetty esim. juuri kadunnimenä ja matkailukohteina olevista eräkämpistä.
Lähde: Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja L-P. 1995.
Pasilan kirjaston eli Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjaston osoite on Rautatieläisenkatu 8, sisäänkäynti on kuitenkin osoitteesta Kellosilta 9. Vanhoja lehtiä on mikrofilmeinä, joista voi halutessaan ottaa kopioita.
Pasilan kirjaston yhteystiedot löytyvät täältä:
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/
