Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kirjoitan romaanikäsikirjoitusta, johon tarvitsisin hieman tietojen päivitystä koskien esimurrosikäisten lasten kirjallisuusmakua. Romaanissani on keskeisessä… 1154 Kirjastossa on paljon fantasiakirjoja n. 10-vuotiaille. Niitä kannattaa tulla selailemaan kirjastoon. Tässä muutamia fantasiakirjoja ja sarjakuvia, joissa päähenkilönä on tyttö. Lastenosaston fantasiakirjat 84.2 Fantasia Prior: Lili Väkevä -sarja Steen: Tähtisilmät-sarja STEEN, H. v. d., Ennustus Prinsessakaksoset Armada ja Elena on erotettu heti syntymästään. He eivät missään tapauksessa saa olla tekemisissä keskenään ensimmäisten 13 elinvuotensa aikana, ettei kauhea ennustus toteutuisi. Niinpä tytöt ovat elelleet omaa elämäänsä toisistaan tietämättä. Armada kuningasparin kanssa Tähtilinnan valtakunnassa ja Elena kaukana, kaukana Suomessa, Pernaisten tuppukylässä isoäitinsä kanssa. Vaan saman tien kun totuus lipsahtaa Armadan korviin, hän...
Minkä hintainen on 1 dime 1875 ja mistä sen saisi ostettua 1903 Kysyin asiaa antiikki- ja rahaliikkeistä Helsingistä,mutta suoralta kädeltä en saanut vastausta. Rahaliike Holmasto ehdotti, että kysyjä tulisi heillä käymään. Liike sijaitsee osoitteessa Aleksanterinkatu 50. Helsinki. Kotisivu: http://www.holmasto.com/ Ulkomaisilta sivuilta löytyy tietoja ja ostomahdollisuuksia: http://www.e-coins.tv/index.php?catid=11956 Sivulla on haku josta löytyy dime 1875-versioita, kun kirjoittaa hakusarakkeeseen: dime 1875 Hinnat näyttävät alkavan n. kymmenestä dollarista. Verkkokauppoja, joissa myydään kolikoita on paljon. Tässä ulkomaisia kauppojen luetteloita, joista kolikkoa voi etsiä: http://lynncoins.com/coin-shops-internet.htm http://coinresource.com/directory/dealer.htm http://www.certifiedcoinexchange.com...
Harry Potter ja salaisuuksien kammio-elokuvan tekstityksessä on seuraava virhe. Kun Harry, Ron ja Hermione keittävät tyttöjen vessassa monijuomalientä, niin… 575 Kollegani Anja Korkala Sellon ja Tapiolan kirjastoista tiesi että kyse on sanasta moping eli murjottava. Myrtle sanoo elokuvassa Ronille että miksi tämä tietäisikään hänestä ” Who would ever talk about ugly, miserable, moping, moaning Myrtle.” eli ”Kuka puhuisikaan rumasta, surkeasta, murjottavasta/mököttävästä, voihkivasta/valittavasta Myrtlestä?"
Haen Travels in Arabia deserta -nimistä kirjaa. Se on kirjoittanut Doughty Charles. En löytänyt kirjaston hakupalvelusta. 865 Charles Doughtyn Travels in Arabia vol. 1-2, vuodelta 1888, on Helsingin yliopiston kirjastossa. Lyhennelmä Passages from Arabia deserta, vuodelta 1931, 320 s., löytyy myös Helsingin kaupunginkirjastosta, pääkirjaston varastosta.
Miten sanat 'arvo' ja 'merkitys' poikkeavat toisistaa? Esim. Elinympäristön arvo ihmisille on... tai Elinympäristön merkitys ihmisille on... Mistä saan… 521 Hei! Kielitoimiston sanakirjassa on selitetty sanojen merkitystä. Kirjastojen toimipisteiden internet-koneilla on käytössä MOT-sanakirjaohjelma, joka sisältää myös Kielitoimiston sanakirjan 1.0. Sana 'arvo' tarkoittaa myös merkitystä ja kantavuutta, sitä, minkä perusteella jotakin pidetään merkityksellisenä, hyvänä, arvokkaana. Muita 'arvon' merkityksiä ovat 1.arvokas, merkitsevä asia, 2.kunnia, arvokkuus, arvovalta, vaikutusvalta, 3. arvoaste, arvonimi, titteli, 4. käypä hinta, 5. suureen tai luvun suuruus, numero, luku, ja 6. arvoisa, kunnioitettava. 'Merkitys' on se, mitä jokin tarkoittaa, ilmaisee, esittää, symboloi, mutta myös arvo, tärkeys. Esimerkkilauseessa sanat ovat mielestäni lähes synonyymejä eli tarkoittavat samaa, ehkä arvo-...
Kuinka suuri osa 1950-luvun alkuvuosina syntyneistä suomalaisista suoritti ylioppilastutkinnon? Oliko merkittävää vaikutusta ylioppilaiden osuuteen… 2492 1970-luvun alkuvuosina ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrä lisääntyi nopeasti. Ikäluokittain tarkasteltaessa 50-luvun alussa syntyneistä kirjoitti ylioppilaaksi noin joka viides, mutta vuosikymmenen puolivälin paikkeilla syntyneistä jo joka neljäs. Koko väestöstä ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrä oli vuonna 1970 kohonnut 5,4%:iin (1950 vastaava luku oli 2,5%, 1995 jo 21%). Kotipaikka oli merkittävä koulutustasoon vaikuttava tekijä: tutkinnon suorittaneet asuivat etupäässä kaupungeissa, joiden väestöstä 7,9% oli ylioppilaita - maalaiskunnissa heitä oli vain 2,7%. Ylioppilaista asui kaupungeissa peräti kolme neljäsosaa. Lähteet: Mervi ja Pekka Kaarninen, Sivistyksen portti : ylioppilastutkinnon historia Elävänä syntyneet...
Kysyisin seuraavia maiden nimiin liittyviä asioita: 1.) Mistä nimemme Finland on peräisin? Olisko se mahdollisesti Ruotsalaisten antama nimi meille? 2. Mistä… 2393 Vastaus kysymykseen 2: Wikipediassa asia on selitetty seuraavasti: Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin Suomenlahden ympäristöä ja sittemmin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemē, josta myös nimet Häme ja saame olisivat peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta...
Löytyisikö kirjastosta espanjan kielellä jotain opusta liikennesäännöistä tms. joka auttaisi espanjankielistä valmistautumaan autokoulun teoriakokeeseen? 1237 Suomessa kuljettajantutkintojen järjestämisestä vastaa Ajoneuvohallintokeskus. Heiltä kannattaa kysyä aineistoista kokeeseen, yhteystiedot http://www.ake.fi/AKE/Yhteystiedot Suomen Autokoululiittolla tai yksittäisillä autokouluilla voi olla materiaalia myös espanjaksi. http://www.autokoululiitto.fi Helmet-kirjastoista ei löydy ajo-opetusmateriaalia espanjaksi. Englanninkielinen kirja Helmet-hausta löytyy: Driving school manual http://www.helmet.fi/record=b1882980~S9*fin Liikenneturvan kirjastosta ei myöskään löydy ajo-opetusmateriaalia espanjaksi. He kehoittivat ottamaan yhteyttä Ajoneuvohallintokeskukseen. Valitettavasti Finlex-säädöstietopankista ei löydy tieliikennelakia tai -asetusta käännettynä. http://www.finlex.fi/fi/laki/...
Laitilalainen isoisäni käytti sanontaa ”kammat!” (gammat) ollessaan samaa mieltä toisen puhujan kanssa. Mistä sanonta tulee ja mikä mahtaa olla sen etymologia?… 1521 Suomen murteiden sanakirja kertoo kammat-sanaa murteellisesti käytettävän  mm. "vastauksena toisen esittämään: ”kammat se tuuppii”, ”kammat ollaan” tms. = samoin, samat sanat; tasoissa tms." Muitakin merkityksiä sanalla on, mm. monille tutummassa ilmauksessa ”pistää (panna, lyödä) kammat (kampoja)” = panna vastaan, hanttiin; voittaa jku jssak". Sanakirja on myös netissä käytettävissä: http://kaino.kotus.fi/sms/?p=article&word=kammat&sms_id=SMS_dfcd27ede377bf6f02a13862153fd590 Alkuperää tai etymologiaa sanan erilaisille käytöille ei löytynyt.  
Löytyykö teiltä Paul Murphyn kirjaa The Wolves of Islam: Russia and the Faces of Chechen Terror? Jos ei, olisiko mahdollista pyytää teitä tilaamaan sen? 882 Kirjaa ei valitettavasti ole HelMet-kirjastoissa. Näyttäisi siltä, ettei sitä olisi muissakaan Suomen kirjastoissa. Kirja on kuitenkin mahdollista tilata ulkomailta kirjaston kaukopalvelun kautta. Kaukopalvelutilauksen voi tehdä osoitteessa http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp. Ulkomailta saapuvan kaukolainan hinta vaihtelee 4 eurosta 25 euroon. Kaukopalvelumaksuista löytyy lisää tietoa osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kaukopalvelu#kaukopalvelumaksut. Jos olet sieltä mieltä, että kirja olisi hyvä hankkia Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmiin, voit tehdä kirjasta hankintaehdotuksen osoitteessa http://www.lib.hel.fi/fi-FI/forms/hankintaehdotus.asp.
Mitä tarkoittaa pojan nimi Kiri? 2633 Kiri on Suomen ortodoksisessa kalenterissa mainittu kutsumamuoto Kyriakoksesta, joka on kreikkaa ja tarkoittaa "herralle kuuluva". Ortodoksissa kalenterissa 500-luvulla eläneen pyhittäjäerakko ja munkki Kyriakoksen muistopäivä on 29.9. Lähde: Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY 1997
Olen etsinyt oheisen linkin mukaista industrial arkkupöytää, mutta en kertakaikkiaan löydä sellaista mistään. http://2.bp.blogspot.com/-ysETIws3udo/T5a2CMy9ZfI… 1028 Ikävä kyllä, aivan samanlaista industrial arkkupöytää ei näy löytyvän netistä eikä Vintage kirjoista. Esim. Googlen kuvahaulla voi etsiä englannin sanoilla metal chest tai coffee trunk tables. Myös huutokaupoista, kuten huuto.net, nettihuuto.com, myyjaosta.com tai bukowskismarket.com voi yrittää etsiä. On myös mahdollista, että kyseinen malli tulee myöhemmin uudelleen HobbyHallin tuotevalikoimaan tai se voisi löytyä maahantuojan valikoimasta.
Haluaisin tietoa Rusanen-sukunimestä 1757 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirjassa Sukunimet (2000) kerrotaan Rusanen-skunimestä: Yksi Ambrosiuksen kansanomaisista puhuttelumuodoista on ollut Rusa, joka on voinut kiinnittyä sukunimeen esim. isännimestä. Nimestä Rusanen on tietoja 1500 luvulta.Nykyisin Rusasia on etupäässä Kainuussa ja Pohjois-Savossa. Juhani Pöyhösen kirjasta Suomalainen sukunimikartasto löytyy karttakuva, josta näkyy tiedot sukunimen esiintymisalueesta ja yleisyydestä. Koko tekstin ja kartat näet ao.kirjoista, joiden paikallaolon voit tarkistaa www.lapinkirjasto.fi
Mistä saisin lisää tietoa vankilakirjastojen toiminnasta? 2616 Seuraavista voisi olla apua: Kurki, Hannu: Luetaan tiilenpäitä ja täytetään ristikoita? Lukija ja kirjastonkäyttäjä vankilassa. Tampere , 1990. Tukimus vankien kirjastonkäytöstä ja harrastuksista löytyy Tampereen yliopiston kirjastosta Turunen, Katariina: Kaikuvien askelten aika. Tietosanoma, [1998]. Vankeinhoidon koulutuskeskuksen julkaisu ; 1998, 6 ISBN 951-885-154-9 Vankilakirjastonhoitajan muistelmateos, joka on saatavana myös pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista http://www.helmet.fi Toivanen, Tiina: Säännöksiä ja näkemyksiä Suomen vankilakirjastoista : vapausrangaistusideologinen näkökulma Tampere , 1998. (Informaatiotutkimuksen pro gradu) Tampereen yliopiston kirjasto. Prison libraries: Library Association guidelines for...
Aloitteleva kitaristi ja kielenhuollon ystävä tahtoisi tietoonsa etymologisen selvityksen soitto-oppaassa vastaan tulleelle termille "barré". Ote ja sointu,… 1160 Lähde: Otavan iso musiikkitietosanakirja 1. Otava 1976. barré (ransk.) kitara- ja luuttutekniikassa yhden sormen poikittaisote useiden kielien yli. Tällä tavoin sormi toimii keinotekoisena satulana (vrt capotasto). Barré on koko sointujensoiton perusta korkeammissa asemissa ja tapa selviytyä soittimelle hankalista sävellajeista. Jazz- ja popmusiikissa barré-otteita (engl. inside chords)käytetään usein, koska ne suovat erityisiä mahdollisuuksia äänen sammuttamiseen ja sen kautta rytmiseen tarkkuuteen.
Kysyin äsken fasebookin kautta, mutta saisinko vastauksen tähän? Aino Kuusinen on kirjoittanut salanimellä matkakirjan Japanista. Kirja on painettu Tukholmassa… 1530 Kuusinen esiintyi Japanissa "Elisabeth Hanssonina". Ruotsiksi kirjoitetussa ja vuonna 1936 julkaistussa kirjassa Det leende Nippon ("Hymyilevä Japani") nimi on muodossa Lisbeth Hansson.
Mikä on Sinisorsan asema luokittelujärjestelmässä? Entä tieteellinen nimi? Mihin kuntaan sinisorsa kuuluu? Mitä kunnan tyypillisiä piirteitä sillä on? Miten… 2136 Aiheesi on varsin laaja ja monitahoinen. Se vaatisi kenties jo yhteydenottoa alan asiantuntijaan. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos voisi olla yksi taho tai Luonnontieteellinen keskusmuseo. http://www.rktl.fi/ http://www.fmnh.helsinki.fi/ Tässä kuitenkin poimittu tietoja eri lähteistä. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) kuuluu puolisukeltajasorsiin. Suomessa säännöllisesti pesivät puolisukeltajalajit on perinteisesti luokiteltu levinneisyydeltään eteläisiin (heinätavi ja lapasorsa), pohjoisiin (haapana ja jouhisorsa) ja koko maassa yleisesti esiintyviin (sinisorsa ja tavi). Puolosukeltajasorsilla höyhenpuvun värikuvioilla sekä niitä korostavilla käyttäytymismuodoilla on keskeinen merkitys lajin sisäisessä, eritoten soidinmenoihin ja...
Mistä löydän Laulun Äiti Pien sanat. 1627 "Äiti pien" -laulun suomenkieliset sanat löytyvät esimerkiksi "Suuresta toivelaulukirjasta", osasta 7 (s. 92-93). Laulu alkaa: "Onnellisiin päiviin palaan lapsuusmuistoissani näin". Kertosäe alkaa: "Äiti pien, äiti pien, lapsuuteni muistot myötä vien". Jotkut esittäjät aloittavat laulun suoraan kertosäkeestä (esim. Mauno Kuusisto). Laulun alkuperäinen nimi on "Mütterlein", ja sen on säveltänyt Gerhard Winkler. Suomenkieliset sanat on tehnyt Helena Eeva salanimellä H. Neva. Joissakin levytystiedoissa suomenkielisen sanoituksen tekijäksi mainitaan ilmeisesti virheellisesti Rauni Kouta eli Reino Helismaa.
Miksi suomesta lähdettiin amerikkaan ja mitä siitä seurasi? 110 Kysymys on erittäin laaja ja monisäikeinen!Syitä Amerikkaan lähtöön oli varmasti yhtä monta kuin lähtijääkin. Suomen siirtolaisuus oli osa koko Eurooppaa koskettanutta muuttoilmiötä. 1800-luvun puolivälissä matkustaja- ja tietoliikenteen nopeutuminen synnytti Amerikkakuumetta. Esim. lehdet kirjoittivat Amerikan suurista rikkauksista ja mahdollisuuksista. Amerikkaan lähteneet sukulaiset, tuttavat ja kylänihmiset lähettivät kotimaahan kirjeitä, joissa houkuttelivat muitakin lähtemään Amerikan ihmemaahan. Amerikka taas tarvitsi työvoimaa, ja Suomeenkin tuli siirtolaisten värväreitä. Väestö kasvoi koko Euroopassa, sillä esimerkiksi sotia oli 1800-luvulla suhteellisen vähän. Syntyi "suhteellista liikaväestöä", jolle kotimaa ei pystynyt...
Joskus ennen vuotta 1997 valittiin Mr. Finlandiksi Aki...? Herra oli hyvin tumma, ehkä romanitaustainen. En millään saa mieleeni sukunimeä. Mitähän tälle… 4601 Tämän Googlesta löytyvän listan mukaan ketään Aki-nimistä henkilöä ei ole valittu Mr. Finlandiksi vuosina 1990-2008. http://lempimissit.suntuubi.com/?cat=198 Epäilen, että etsimäsi henkilö on eri kilpailun voittaja eli Vuoden Mies 1992 Aki Kangasmäki. Tässä on linkki, josta voi nähdä Akin kuvan ja pääsee lukemaan hänen tarinansa. Teksti on kirjoitettu vuoden 2008 Usko ja urheilu -tapahtuman nettisivuille. http://www.uskojaurheilu.fi/2008/urheilija_show.php?newsid=129