Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Blu-Ray elokuvien laina-aika? 1153 Kärkölän kirjastosta vastattiin, että heillä ei ole Blu-ray elokuvia, mutta DVD-levyjen laina-aika on kaksi viikkoa.
Löytyykö Väinö Linnan esseitä verkosta - joko kokoelmina tai yksittäisinä? 255 Väinö Linnalta on ilmestynyt esseitä näissä kokoelmissa: Oheisia: esseitä ja puheenvuoroja; Esseitä; Murroksia: esseitä, puheita ja kirjoituksia ja Kootut teokset 6: esseitä. Valitettavasti esseitä ei löytynyt e-kirjana tai verkossa julkaistuna.
Minulle oli tullut varauksen jättämättä oleva maksu, 2€. Olinko varannut kaksi kertaa tunneäly työelämässä kirjan. Sillä hain sen kyllä kirjastosta. 121 Varausmaksu 2 euroa muodostuu, jos varausta ei noudeta määräajassa. Kirja oli lainattu noutoajan umpeuduttua, jolloin järjestelmästä tulee asiakkaalle tuo maksu.
Jääkö betoniin sormenjälki, jonka saa valoksella talteen vai onko betoni siihenkin liian huokoista? 210 Betoni on yleensä huokoista, mutta siinä voi olla ei-huokoista tiivistysainetta tai betonissa on voi olla (yksi) sileä puoli, joka on hyvin hiottu ja kiillotettu. Sisätiloissa betonissa saattaa säilyä piileviä sormenjälkiä rajattomasti (kuten paperissa). Ilmeisesti sormenjälkien ottoa voi siis kokeilla, mutta niiden saaminen riippuu yllä mainituista betonin erityisominaisuuksista ja/tai olosuhteista (ulkona/sisällä). https://findanyanswer.com/can-you-get-fingerprints-off-concrete https://cementanswers.com/can-you-get-fingerprints-off-concrete/    
Ovatko pii ja germanium ainoat puolijohdetekniikassa käytetyt alkuaineet? 187 Pii on pitkälti jättänyt muut alkuaineet varjoonsa puolijohteiden valmistuksessa. Silti esimerkiksi seleeniä käytetään yhä joissakin sovelluksissa. Aiemmin sitä käytettiin laajasti elektronisissa laitteissa. Myös telluuria arvellaan hyödynnettävän jatkossa elektroniikan valmistuksessa. Nykyisin sitä käytetään valmistusprosesseissa lähinnä erilaisina yhdisteissä. Lähteet: https://fi.wikipedia.org/wiki/Puolijohde https://en.wikipedia.org/wiki/Selenium https://en.wikipedia.org/wiki/Tellurium https://www.nature.com/articles/s41699-022-00293-w
Löytyisikö tieto sormuksesta, mikä sormus kyseessä. Suomalaiset hopean leimat vuodelta 1941 177 Tämä onkin mielenkiintoinen. Sormuksen tunnus muistuttaa hieman Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskuksen miekallista huuhkajatunnusta, mutta se otettiin käyttöön vasta 1993. Sormuksesta erottuu hopean pitoisuusleima 813H (tietoja leimoista leimat.fi -sivustolla), mutta muut leimat ovat liian kuluneita tunnistettaviksi. Finna.fi -palvelussa voi selailla suomalaisten museoiden kokoelmissa olevia sormuksia, mutta aivan vastaavaa en aineistosta tunnistanut. Sormus saattaisi merkintöjen puolesta olla jonkinlainen sota-aikainen asevelisormus tai vaikkapa luokkasormus. Sormukseen kaiverrettu lyhenne T.Y.L.V.A. ei löydy vanhoista puolustuslaitoksen lyhenneluetteloista. Talvi- ja jatkosodan asevelimerkkiteoksista ei myöskään tällaista...
Mistä runosta on säkeet: ”En tunne tulevaa en mennyttä mä muista.” 310 Kukaan vastaajistamme ei tunnistanut antamiesi tietojen perusteella etsimääsi runoa. Muistaisikohan joku palvelumme seuraajista?
Vapuksi koitin netistä etsiä gluteenitonta ja vegaanista perunasalaattireseptiä, mutta niin että perunan sijaan olisikin bataattia. Tällaista ei löytynyt… 153 Hakusanoilla 'bataattisalaatti' ja 'gluteeniton' saat tulokseksi lukuisia vegaanisia ohjeita. Bataatti on perunaa selvästi makeampi, mikä täytyy huomioida salaattia valmistaessa. Esimerkiksi pieni määrä viinietikkaa leikkaa bataatin makeutta tehokkaasti. Pähkinöillä ja siemenillä saat rapsakkaa suutuntumaa salaattiisi.
Ketkä naisnäyttelijät ovat saanet eniten palkkaa pääosista jotka ovat tehneet ja mitä kotimaisia naislaulajien levyjä on ostettu eniten Suomessa? 408 Yksittäisistä rooleista suurimman palkkion on saanut Sandra Bullock roolistaan elokuvassa Gravity (70 miljoonaa dollaria). Toiseksi suurimman palkkion on saanut Cameron Diaz elokuvassa Bad Teacher (42 miljoonaa dollaria). Kolmanneksi eniten on tienannut Emma Stone elokuvassa La la land (26 miljoonaa dollaria). Suomalaisista naislaulajien levyistä myydyin on Kaija Koon Tuulten viemää (1993). Levyä myytiin 175 144 kappaletta. Toiseksi myydyin suomalaisen naislaulajan levy on Jenni Vartiaisen Seili (2010), jota myytiin 151 833 kappaletta. Naislaulajista koostuvan Aikakoneen levyä Tähtikaarten taa (1995) myytiin sen ilmestyessä 134 958 kappaletta. Maija Vilkkumaan Ei (2003) myi 120 767 kappaletta. Lähde: https://www.businessinsider.com/16-...
Kuka on suomentanut Kahlil Gibranin runon Jonakin päivänä? Ja onko kyseisen, alkuperäisen runon suomentanut useampikin henkilö? 451 Runon on suomentanut Leif Färding. Se löytyy teoksesta Jumalan tuli (englanninkielinen alkuteos Madman, 1918) ja sitaattikokoelmasta Ajan virta. En löytänyt runosta muita suomennoksia.
Milloin Suomessa ensimmäisen kerran oli enemmän nais- kuin miesministereitä? 72 Hei,Tilastokeskuksen sivuilla kerrotaan, että ensimmäisen kerran Suomen hallituksessa oli enemmän naisia kuin miehiä vuonna 2007 Vanhasen II hallituksessa. Tämä tieto löytyy koosteesta, jonka Tilastokeskus on julkaissut naisten päivän kunniaksi:Kansainvälinen naistenpäivä | Tilastokeskus (stat.fi)Valtioneuvoston sivuilla on kerätty tiedot kaikista Suomen itsenäisyyden ajan hallituksista. Tältä sivulta saat kätevästi tietoa hallitusten toimikausista ja siitä, kuka on ollut ministerinä missäkin hallituksessa.Hallitukset ja ministerit vuodesta 1917
Mitä muuta tietoa tarvittiin 1700 luvulla Harrisin tarkan kellon lisäksi pituuspiirin määrittämiseksi merellä? Miten siis tarkka kello määritti pituuspiirin? 82 Kun John Harrisonin 1735 kehittämä tarkka kello eli kronometri mahdollisti ensimmäisen kerran Greenwichin ajan (GMT)  mittaamisen luotettavasti laivan kulkiessa merellä, sen lisäksi pituusasteongelman ratkaisemiseen tarvittiin koje, jolla voitiin määritellä tarkasti merellinen paikallisaika. Tällainen saatiin, kun John Hadley keksi 1731 peilioktantin, jolla voitiin mitata paikallinen aika taivaankappaleiden korkeuden perusteella. Nyt pituusaste saatiin mitattua meriolosuhteissa, kun laskettiin GMT:n ja paikallisen ajan erotus ja muutettiin tämä erotus asteiksi.Esimerkki pituusasteen laskemisesta, kun tiedetään GMT ja paikallinen aika:Lasketaan ero paikallisen ajan ja GMT:n välillä. Esimerkiksi, jos paikallinen aika on 3 tuntia edellä...
Mitä tarkoittaa kun Helmetissä kirjan tiedoissa lukee, että käsittelyssä? 234 Kirjastoihin hankittu uusi aineisto on "käsittelyssä"-tilassa niin kauan, kunnes se on käsitelty lainauskuntoon (luetteloitu, muovitettu jne.). "Käsittelyssä"-tilassa olevaa aineistoa voi varata Helsingin kaupunginkirjaston Helmet-järjestelmässä.
Jyväskylän Kolmikulmassa (kauppakeskus Arenaukion vierellä) on nykyisin S-market ja sitä ennen siellä oli Minimani. Oliko siellä vielä aiemmin jokin muu iso… 255 Ennen Minimania Aren rakennuksessa toimi Osuuskunta Ekan (myöh. Tradeka) myymälä. Eka-yhtymä joutui vuonna 1994 yrityssaneeraukseen, jonka jälkeen Ekan myymälä oletettavasti poistui Kolmikulman rakennuksesta. Myymälää edelsi nykyisessä vaateliike Halosen talossa sijainnut Centrum-myymälä, joka Osuuskauppa Mäki-Matin konkurssin jälkeen lopetettiin ja yhdistettiin Ekaan, ruokakaupan siirtyessä nykyiseen Kolmikulmaan. Todennäköisesti Aren rakennuksessa olleen ruokakaupan nimi on ollut Eka-market, mutta kysyessäni asiaa myymälässä useita kertoja asioineelta henkilöltä, hän ei ollut asiasta varma. Onko kenelläkään lukijoista tarkempaa tietoa myymälän historiasta?Tietoa E-liikkeestä, Ekasta ja Tradekasta löytyy Wikipedian lisäksi Tradekan...
Onko 1940 - 1970 luvulla julkaistuja suomalaisten naisten kirjoittamia sotakirjoja olemassa ? 69 Heti sodan jälkeen itse sodasta kirjoittivat pääasiassa miehet. Naisten kirjoittamat kirjat kertoivat usein rintamalotista tai kenttäsairaalassa työskentelevistä naisista. Naisten kuvaavat sotaa myös ulkopuolisen tai siviilin näkökulmasta. Tässä joitakin mahdollisuuksia.  Lottakuvauksista tunnetuin oli epäilemättä Irja Virtasen kirja Kenttäharmaita naisia, joka ilmestyi ensimmäisen kerran 1956. Kirjasta otettiin uusi laitos vuonna 2006. Kirja herätti aikanaan paheksuntaa, mutta vuonna 2017 se edusti julkaisuvuottaan Kirjojen Suomi -projektissa.Jo vuonna 1940 ilmestyi Siiri Vihantolan kertomuskokoelma Tulta hankien yllä.  Kirjan kertomukset kuvaavaat talvisodan tapahtumia.Kersti Bergrothin päiväkirjamainen romaani Nuoren...
Ottaako kirjastot 18 vuotiaita työntekijöitä vaikka ei ole kokemusta aikaisemmin vastaavasta alasta? 1265 Kaikkien Suomen kaupungin- tai kunnankirjastojen yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kunnankirjastot/ . Pääkaupunkiseudun kaupunkien avoimista työpaikoista, kesätöistä ja keikkatöistä löytyy tietoa osoitteista: Helsingin kaupunki http://www.helsingintyopaikat.fi/ Espoon kaupunki http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;29;11891 Vantaan kaupunki http://www.vantaa.fi/i_alaetusivu.asp?path=1;14800 . Seure Oy http://www.seure.fi/ välittää Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginvirastoihin, myös kirjastoihin (sivistysala), keikkatyöntekijöitä. Sivuilta löytyy myös kirjastoalan hakulomake. Ilman koulutusta on vaikeaa päästä töihin. Helsingissä kaupunginkirjastoon keikkatöihin otettavilta edellytetään...
Mitä tarkoittaa Espoon kirjaston luokan perässä olevat kolme kirjainta?Esim. 46.2 ULL 46.2 KAM 46.2 VEN (ei kai tarkoita venäjän kielistä?) Ei viitsisi mennä… 650 Espoossa (sekä Kauniaisissa ja Vantaalla) luokan perässä olevat kirjaimet ovat yleensä pääsanan kolme ensimmäistä kirjainta. Eli yleensä tekijän sukunimen kolme ensimmäistä kirjainta. Kirjan kielen voi varmistaa klikkaamalla Helmet-haun vasemmasta palkista hakurajoitteeksi suomi tai katsomalla kirjan tietoja niteiden alla. Tervetuloa seikkailemaan Espooseen.
Yhdeksän vuotta sitten tällä sivustolla kysyttiin Härmän Kustaasta, jonka oikea nimi oli Vilho Eero Koskimäki. https://www.kirjastot.fi/kysy/kuka-oli-harman… 335 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran eli SKS:n sivuilta löytyy Kirjallisuuden ja kulttuurihistorian aineistojen yleisluettelo, jonka kautta löytyy erilaisia arkistoja. Täällä ei ole arkistoa liittyen pakinoitsija Härmän Kuustaaseen. Muistakaan lähteistä emme löytäneet hänestä arkistoa. Vaikuttaa siltä, että sellaista ei ole ainakaan julkisesti koottu. SKS on suljettuna heinäkuun ajan, mutta ehkä kannattaa ottaa sinne yhteyttä myöhemmin: https://www.finlit.fi/
En ole ihan tumpula netin käyttäjä, mutta en onnistunut löytämään, miten peruutan varauksen Helmetissä. Merkitsin etten tarvitse teosta tästä päivästä lähtien… 139 Jos haluat peruuttaa yhden tai useampia varauksia, merkitse rasti valitsemiesi varausten vasemmalla puolella oleviin Poista-ruutuihin ja napsauta painiketta Tallenna muutokset. Järjestelmä antaa ilmoituksen: "Allaolevat varaukset muutetaan. Jatkatko?" Vastaa: "Kyllä". https://kirjtuo1.helmet.fi/help*fin#varaustenmuuttaminen
Kirjastonhoitaja Haluan kysyä erään suomalaisen runon nimeä. Löysin jokin aika sitten instagramista Pentti Holapan kirjoittaman runon. Se oli hyvin kaunis… 167 Kysymyksen säkeet eivät ole itsenäinen runo, vaan ainoastaan ote pitemmästä tekstistä. Kokonaisuudessaan yli neljän sivun mittainen Jouluruno 1995 sisältyy Pentti Holapan kokoelmaan Älä pelkää! (WSOY, 1997).