Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Perustuuko laulu Neito ja ylioppilas tositapahtumiin? Siis oliko oikeasti joku ylioppilas, joka päästi sen ylioppilaan huoneeseen, joka kuitenkin avioitui… 839 Neito ja ylioppilas on Maaritin esittämä, Sami Hurmerinnan säveltämä ja Heikki Salon sanoittama ”balladinomainen” kappale vuodelta 1998.Kappale on ilmeisen koskettava. Muun muassa Ilkka Alanko on vaikuttavasti versioinut Maaritin kappaleen ”Vain elämää” ohjelmassa (Kausi 2. 2013). Kappale kuultiin myös ”Elämäni Biisin” pyhäinpäivän erikoisjaksossa ”Oodi muistoille, kiitollisuudelle ja toivolle” (6.11.2021). Irinan esittämä ”Neito ja ylioppilas” oli Sirkku Peltolan Elämän Biisi, jonka taakse kätkeytyvässä tarinassa päädytään sekä synnytysosastolle että ensiapuun. Kappaleen sanoittaja Heikki Salo on Sirkku Peltolan puoliso. Niin joitakin yhtymäkohtia elävään elämään laulun tarinan taustalla saattanee olla.
Mitkä ovat Helmetin varatuimmat kirjat TOP 10? Esim. 2010- ja 2020-luvuilla? 90 Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto julkaisee tilastoja Suomessa lainatuimmista kirjoista vuositasolla. Voit tutustua tilastoihin Sanaston sivuilla. Tässä esimerkiksi lainatuimmat kirjat vuodelta 2019 ja tässä lainatuimmat kirjat vuodelta 2023. Helsingin sanomat julkaisee säännöllisesti listoja Helmet-kirjastojen varatuimmista kirjoista. Voit etsiä listoja Hesarin sivuilta tunnisteella "kirjaston varatuimmat". Helmet-kirjastoissa ei tuoteta tai säilytetä varsinaisia listoja varatuimmista teoksista, vaikka kysyntää toki jatkuvasti seurataan. 
Voisitteko kertoa mitä tiedätte egyptin entisestä jumalasta, Ra:sta? 1457 Re (myös Ra) oli muinaisegyptiläinen auringon ja auringonjumalan nimitys. Reta palvottiin kaikkialla Egyptissä mutta eritoten Heliopolissa. Myöhemmin häneen samastettiin useita jumalia. Ren symbolina oli auringonkehrä ja kulttisymbolina obeliski. Joitain muitakin jumalia, sellaisia kuin Amon, tyhjyyden jumala, Osiris, kasvien kasvamisen ja Horus, taivaan jumala, palvottiin koko Egyptin alueella. Kullakin jumalalla oli kuitenkin useita ilmenemismuotoja, ja niistä jokainen vastasi erästä kyseisen jumalan lukuisista ominaisuuksista. Amon-Ressä esimerkiksi painottui erityisesti se puoli Amonia, joka tässä lähinnä muistutti Retä. (Tiedot perustuvat tietosanakirjoihin Facta 2001 ja Spectrum). Internetosoite http://www.virtual-egypt.com/...
Etsin suomalaista näytelmää, oli Rovaniemellä Korkalovaaran sivukirjastossa n. 90-luvun puolivälissä hyllyssä. Muistaakseni ei ollut mitenkään nimekäs… 267 Voisiko kyseessä olla Outi Nyytäjän kirja Hirviöt: kasvatusnäytelmä. Kirja on julkaistu Helsingissä vuonna 1987. Siellä erän perheen äiti kokee itseänsä pölyimurina ja pesukoneena. Toisen perheen isä rukoilee "isä meidän..." 
Voisitko auttaa? Etsin kirjaa : Tiina Miettinen ja Markku Uusitalo: Ylöjärven Runsaan kartano ja sen asukkaat. Elämänmenoa ja ihmiskohtaloita Lempiäniemessä… 577 Kirjan voi tilata maksutta kaukolainaksi Tampereen kaupunginkirjastosta. Kaukolainan tilauslomakkeen ja kaukolainaohjeet löydät verkkokirjastosta osoitteesta https://keski.finna.fi/Content/info#interlibraryloans. Kirjan nimi on tarkalleen Runsas : kartano Ylöjärven Lempiäniemessä (2019, kustantaja Risto Käkelä).
Lapsena luimme usein perhepäivähoidossa, kirjaa....Siinä oli poika joka ihaili tv.n länkkäriä (oliko joku Ricky)....yksinäinen ratsastaja....lopulta poika… 158 Valitettavasti vastaus ei ole selvinnyt selvinnyt kollegoidenkaan asiantuntemuksella, mutta jos joku lukijamme tuntee kirjan, sen nimen voi kertoa tämän vastauksen kommenttiosiossa.
Perheessämme sekä lapset että aikuiset pitävät Kirsi Kunnaksen runoista. Olisiko teillä antaa vinkkiä vastaavista runoista / vastaavasta runoilijasta?… 197 Kirsi Kunnas on loistava runoilija. Erinomaisia runoilijoita ovat myös Jukka Itkonen, Tuula Karjalainen, Marjatta Kurenniemi, Laura Latvala ja Kaija Pakkanen. Kannattaa lainata kirjastosta runoantologia "Pieni aarreaitta III Runoaitta", jonka sisältää läpileikkauksen suomalaisista lastenrunoilijoista. Hyviä runohetkiä koko perheelle!   TEOS    Pieni aarreaitta. 3 : Runoaitta / koonneet Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto Julkaisutiedot    Porvoo : WSOY, 1993 ULKOASU    609 sivua : kuvitettu
Mistä voin etsiä tulossa olevia elämänkertoja? 244 Tulossa olevat elämäkerrat, joita ei vielä ole tilattu kirjastoihin eikä niitä löydy kirjaston kokoelmista, löydät parhaiten eri kustantajien sivuja selailemalla. Myös esimerkiksi Booky.fi -sivun kautta voi selailla tulossa olevia elämäkertoja Henkilö ja sukuhistoria (booky.fi)
Haluaisin suosituslistan Maailman kirjallisuuden klassikoista, jotka soveltuvat erityisesti yhdeksäsluokkalaisille. Listalla voisi olla vähintään 20 kirjaa,… 435 Laitan vinkkejä linkkien muodossa. Listat avautuvat niiden takaa. Etsi kirjoja oman kirjastosi järjestelmästä: Etusivu | Lastu-kirjastot (finna.fi)Taltuta klassikko: ikisuosikkeja meiltä ja muualta | OUTI-kirjastot (finna.fi) Klassikoita nuorille | Kirjasampo (Erityisen kattava!)Maailmankirjallisuuden klassikoita taitotasoille 4-6 (peda.net) 
Onkohan olemassa jotain kattavaa, paljon kuvia sisältävää tietokirjaa Tampereen nuorisokulttuureista (mielellään aikavälillä 1950-luku-2000-luvun alku)?… 65 Yhtä kattavaa teosta tamperelaisen nuorisokulttuurin historiasta ei näyttäisi löytyvän. Tässä kuitenkin joitakin mahdollisesti kiinnostavia tiedonlähteitä. Muistelmallisia teoksia:Javanainen, Juha: Kalevassa ja sen lähialueilla : Tamperelainen paikallishistoriallinen muistelo    Olutkoski, Juhani: Teddy vai punkkari, eli, Nuoruustango 1980 Erilaisten järjestöjen ja toimijoiden nuorisotyötä koskevia historiikkejä: Kankainen, Tarja: Ruususen herääminen : Tampereen Kaupunginkirjaston nuorisoteatteri 1954-68    Malkavaara, Mikko: Nuori Tampere : seurakuntien nuorisotyö Tampereella 1930–2010 Weissenberg, Gay von: Seitsemän vuosikymmentä partiointia Tampereella  ...
Miten kuuluu Shakespearen Twelft Night / Loppiaisaatto -nähtelmän rivi: "If music be the food of love, play on" (1. näytös, 1. kohtaus) suomeksi? 1348 Paavo Cajanderin suomentamana kysymyksessä siteerattu Loppiaisaatto-näytelmän ensimmäinen säe kuuluu seuraavasti: "Soitelkaa, jos on lemmen ruokaa soitto."
Onko teillä yhteystietoja henkilöön, joka kirjaston työntekijänä olisi korjannut LP-levyjen kansia, ehkä itse vinyylilevyjäkin. Kirjojen kunnostukselle ja… 630 Todennäköisimmin tällaista on tehty Tikkurilan kirjastossa sijaitsevassa Helmet-musiikkivarastossa tai Kirjasto 10:ssä, joissa kummassakin on LP-levyjä. Suosittelisin soittamaan siis Tikkurilan musiikkiosastolle numeroon 09 8392 3583 tai Kirjasto 10:n neuvontaan numeroon 09 3108 5703. Sieltä osataan varmaan ohjata myös eteenpäin, jollei siellä osata neuvoa tässä asiassa. Aiheesta ei tosiaan näytä olevan Helmet-haun mukaan oikein kirjallisuutta. Osoitteessa http://www.hifiharrastajat.org/foorumi/archive/index.php/t-42509.html?s… näyttää olevan jonkin verran keskustelua LP-levyjen korjaamisesta ja siihen käytettävistä tekniikoista muttei kovin yksityiskohtaisesti.
Mitähän nuo liitteissä olevat merkinnät tarkoittavat? Kantakortti on henkilön Vilho Vihtori Piispanen. 258 Ensimmäinen merkintä on A II 53, joka vuoden 1943 lääkärintarkastusohjeen perusteella viittaa ei-synnynnäiseen läppävikaan (Vitia valvularum cordis acquisita), lievät tapaukset. Kutsuntalautakunnan päätöksellä hänet on osoitettu jalkaväkeen kiväärimieheksi. Toisessa merkinnässä 15.10.1941 ja 11.12.1941 on ilmeisesti pudotettu palveluskelpoisuusluokitusta tasolle B II (vain tukivyöhykkeellä ja kotiseudulla palvelukseen kelpaava toisen luokan apupalvelumies), syynä sama läppävika 53. Toissijaisena vaivana on ollut LTO:n kohta 21, joka merkitsee kilpirauhasen sairautta (Morbi glandulae thyeroideae). Kolmannessa merkinnässä 20.9.1942 on tapahtunut siirto toiseen joukko-osastoon, joka voisi olla 21. erillinen linnoitusrakennuskomppania....
Miten saan ekirjan kirjastojen jakeluun: mitä kaikkia pitää tehdä ja millainen kustannus siitä syntyy kirjantekijälle? 197 Kirjastojen asiakkaat voivat lukea ja kuunnella kotimaisen Ellibs-ekirjapalvelun kirjoja ja äänikirjoja. Jos haluat oman ekirjasi kirjastojen ulottuville, ota suoraan yhteyttä Ellibsiin. Jotta saat teoksesi Ellibsin kautta jakoon, sinun täytyy laatia Ellibsin kanssa jakelusopimus. Ota Ellibsiin yhteysttä ja sovi asioista suoraan heidän kanssaan. Ellibs-palvelu kustantajille: https://www.ellibs.com/fi/node/146265
Löytyykö muistelmateoksia joiden kirjoittaja olisi parantumattomasti sairas? Kirja saisi kertoa arkielämästä sairauden kanssa. 121 Vaihtoehtoja on paljonkin, Tässä muutama mahdollisuus. Kirjat löytyvät hyvin Helmet-kirjastoista.Harmaja, Saima : Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa, WSOY, 2013. Runoilija Saima Harmaja sairasti tuberkuloosia ja kuoli nuorena vuonna 1937. Hänen päiväkirjojaan julkaistiin ensimmäisen kerran jo pian hänen kuolemansa jälkeen. 2013 julkaistu laitos on alkuperäistä julkaisua laajempi. Hawking, Stephen : Minun lyhyt historiani. WSOY, 2014. Suomentanut Ilkka Rekiaro. - Maailmankuulu kosmologi sairastui 21-vuotiaana ALS-sairauteen. Muistelmissaan hän kertoo yllättävän pitkästä elämästään tämän vaarallisen sairauden kanssa. Kasvi, Jyrki : Jyrki Kasvin kolme elämää. Docendo, 2022. - Jyrki Kasvi oli...
Löytyykö käsityökirjoja, jotka käsittelisivät gobeliinien valmistamista? 958 Seuraavista kirjoista löytyy tietoa kuvakudoksista: Grönroos, Anne-Maj: Taidetekstiilien kutominen (luokka 65.41) Harjumäki, Ulla: Kankaankutojan ammattitekniikka (65.4107) Isotaito: Otavan iso taitosanakirja, osa 3, sivulta 223 alkaen (65.03) Silpala, Elsa: Kuvia kutomalla (65.4107)
Mistähän saisin nuotit Pekka Laaksosen säveltämään ja Merja Laaksosen esittämään Häälauluun, onkohan kirjastossa? 1757 Valitettavasti en ole löytänyt lauluun nuotteja. Etsin useammasta kirjastotietokannasta, mutta tuloksetta. Laulu tosin löytyy äänitteenä cd:ltä Merja Laaksonen: "Hetken juhla" ja sitä on saatavana pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista, ks. linkki http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=laaksonen+and+h%E4%E4laulu&Sub… . Nuottia vaan ei tahdo löytyä mistään, ei edes kansallisdiskografia Violastakaan. Näyttäisi, että sitä ei ole saatavana kirjastoista. Musiikkiliikkeistä kannattaisi vielä tiedustella.
Haluaisin kirjoja muualtakin kuin oman kaupungin kirjastosta. Onko mitenkään mahdollista lainata esim helmet-kirjaston kirjoja. Oma kirjastona on Hämeenlinnan… 325 Lainataksesi kirjoja jonkin kaupungin tai kirjastokimpan kirjastosta, tarvitset tämän alueen kirjastokortin. Kirjastokortin saat jostakin tämän alueen kirjastosta esittämällä kirjaston hyväksymän henkilötodistuksen. Kortin myöntämiseen riittää Suomessa oleva osoite. Alla linkki tietoihin Helmet-kirjastojen kirjastokortista: http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_ja_lainaaminen(37) Kortin saadaksesi sinun on tultava henkilökohtaisesti kirjastoon ja myös palautettava lainat johonkin alueen kirjastoista. On mahdollista saada kirjoja myös kaukolainaksi eri puolelle Suomea. Yleensä kaukolainaksi tilataan vain aineistoa, jota ei ole oman alueen kirjastojen kokoelmissa. Alla tietoa Vanamo-kirjastojen...
Onko Ville Itälä asianajaja? 395 Ville Itälä on suorittanut asianajajatutkinnon vuonna 1995. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ville_It%C3%A4l%C3%A4
Mistä löytäisin Ruotsin historiallisten sanoma- ja aikakausilehtien digitoidun verkkoaineiston? 1064 Ruotsin kansalliskirjasto Kungliga biblioteket (KB) on digitoinut ruotsalaisia sanomalehtiä. Svenska dagstidningar -verkkoaineistossa on digitoitu Aftonbladet, Dagens industri, Dagens nyheter, Expressen och Svenska dagbladet kokonaan. Sen lisäksi on n. 400 sanomalehteä, joita on digitalisoitu osittain. Tällä hetkellä palvelusta löytyy 200 miljoonaa sivua. Tekijänoikeussyistä vapaasti käytössä sanomalehdet ovat silti vain vuoteen 1903 asti. https://www.kb.se/hitta-och-bestall/hitta-i-samlingarna/svenska-dagstidningar.html Verkkopalveluun pääsee https://tidningar.kb.se/