Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä merkitsevät nimet : Hilkka ja Vilho? 6706 Hilkka-nimen lähtökohta on naisen päähinettä tarkoittava sana hilkka. Kerrotaan, että Jalmari Finnen sisar Hilja luki lapsena veljensä kanssa innokkaasti Punahilkka-satua ja häntä alettiin sitten kutsua Hilkaksi. Myohemmin hän muutti nimensä ihan virallisestikin Hilkaksi. Hiljoja on erityisesti Itä-Suomessa kutsuttu Hilkoiksi. Hilja nimi on suomennos latinalaisesta nimestä Placidia, joka tarkoittaa tasaista, hiljaista. Vilho on suomalainen kutsumamuoto nimestä Vilhelm. Vilhelm-nimi on ollut keskiajalta lähtien suosittu saksalainen miehennimi. Nimi tarkoittaa lujatahtoista kypäränkantajaa ( muinaissaksan wille=tahto ja helm= suoja, kypärä). Nimestä on runsaasti erikielisiä muunnoksia. Lähde Pentti lempiäinen suuri etunimikirja
Haluaisin tietää kuinka pitkä on ollut Suomen pisin vauva? Itsellä nuorin lapsi oli 59cm ja kiinnostaa tietää kuinka lähelle pisintä vauvaa on 6692 En löytänyt tätä tietoa netistä enkä kirjastomme kirjoista tai tietokannoista. Soitin Stakesin kirjastoon, koska Stakes tilastoi Suomessa synnytys- ja vastasyntyneiden tietoja. Stakesin kehittämispäällikkö Mika Gissler vastasi kysymykseen seuraavasti: "Syntymärekisterissä on tiedot kaikista Suomessa syntyneistä lapsista vuodesta 1987. Vuosina 1987-2007 pisin Suomessa syntynyt poika oli 64 cm ja tyttö 62 cm (3 kpl). Vuonna 2007 pisimmät syntyneet olivat 59 cm (pojat) ja 58 cm (tytöt). Synnytysten käynnistäminen lääketieteellisin menetelmin on vähentänyt yli 60 cm pitkien lasten syntymistä." Ennen vuotta 1987 syntyneistä ei ole siis koko Suomen kattavaa tilastoa.
Olen kuullut paljon kehuja kirjasta, jonka nimi on ”If he had been with me” , Joten mietin, että onkohan kirjasta tehty suomennosta? 3087 Laura Nowlinin teosta If he had been with me (2013) ei valitettavasti ole suomennettu. https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi… https://www.worldcat.org/
Mikä on laulun nimi tai miten se alkaa? Laulussa on säe: "Näkemiin nyt, pikku Tellervo, eron hetki jälleen on". Se on kuulemani mukaan marssilaulu, mutta en… 3711 Kyseessä on Hans Carsten säveltämä laulu "Lebe wohl du kleine monica", joka on levytetty suomeksi nimellä "Tellervo". Laulu tunnetaan myös nimillä "Pikku Tellervo" ja "Näkemiin nyt, pikku Tellervo". Laulun nuotit ja sanat löytyvät mm. seuraavista nuottikirjoista: "Sun kanssas Liisa pien : Laulumuistoja sotavuosilta" (Fazer Musiikki, 1994) "Sota-ajan lauluja" (Fazer Musiikki, 1989) "Iloisen laulajan kirja" (WSOY, 1975) Laulun ovat levyttäneet mm. Georg Malmsten ja Tapio Rautavaara.
Mikä on sukunimen Kiuru alkuperä ja mitä se tarkoittaa? 4130 ”Uusi suomalainen nimikirja” (Otava, 1988) kertoo, että sukunimi ”Kiuru” on kuultavasti karjalaista alkuperää, kuten monet muutkin lintuaiheiset sukunimet. Se siis viittaa ihan kyseessä olevaan lintuun, tieteelliseltä nimeltään Alauda arvensis. Kenties nimi ”Kiuru” on ollut alun perin lisänimi henkilölle, joka on muistuttanut jollakin tavalla kiurua, ja siitä se on voinut siirtyä sukunimeksi, mutta sen juuret katoavat kauas vuosisatojen taakse. Sukunimi ”Kiuru” on varsin vanha, sillä se oli jo 1500-luvulla Karjalan lisäksi käytössä Satakunnassa. Varhaisimpia kirjallisia merkintöjä ovat hendrick Kiuru Viipurissa 1567, Antti kiuru 1567 ja Matz kiuru 1568 Jääskessä ja Nilss kiuru Uudellakirkolla 1560. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu...
Haluaisin kääntää tunnuslauseen "sitkeys palkitaan" latinan kielelle. 4120 Aivan sanantarkkaa vastaavuutta emme onnistuneet latinalaisista sananparsista löytämään, mutta muutamia ajatussisällöltään samatyyppisiä sanontoja kylläkin: Fortitudine vincimus = Kestävyydellä / sitkeydellä voitamme Per aspera ad astra = Vaikeuksien kautta voittoon Conata perficio = Vien loppuun minkä aloitankin Finis coronat opus = Loppu kruunaa työn Vincit qui patitur = Se voittaa joka kestää / on kärsivällinen Labor omnia vincit = Ponnistelulla voi kaiken voittaa Kokoelmistamme löytyy mm. Arto Kivimäen teos Johtamistaidon latinaa, joka sisältää paljon samantyyppisiä latinalaisia sananparsia. Mikäli haluatte aivan sanantarkan käännöksen lauseellenne, kannattaa asiaa tiedustella esimerkiksi Jyväskylän yliopiston romaanisten ja...
Mistä löytäisin runon: Hämeenlinna, ensi kerran/kun sun kuutamossa näin/ Hattelmalan harjanteelta,/ tuo ei mene mielestäin...? Ruotsiksi se kai menee: … 1723 Sitaatti on J.L.Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista. Säe kuuluu kokonaisuudessaan: "Hämeenlinna, ensi kerran kun sun kuutamossa näin Hattelmalan harjanteilta, tuo ei mene mielestäin! Oli myöhä, ilta kylmä, matkast' olin väsynyt, mut en lepoa, en suojaa minä muistanutkaan nyt." Runon nimi on "Vänrikin markkinamuisto".
"Pasilan kirjavarasto" tulee usein sijaintipaikaksi kirjoja etsiessä. Sieltä voi varata kirjoja, mutta voiko sinne myös mennä lainaamaan? Vai onko tila… 4233 Pasilan kirjasvarasto eli HelMet-kirjavarasto on avoinna keskiviikkoisin klo 13–18 aikavälillä 11.1.–23.5.2012. Silloin sinne pääsee itse katsomaan varaston valikoimia ja myynnissä olevia poistokirjoja. Varastoon pääsee Pasilan kirjaston pääoven vieressä olevalla hissillä. Muuna aikana kirjavarastoon pääsee tutustumaan vain siitä erikseen sopimalla, mutta koko Pasilan kirjaston aukioloajan varastosta saa kyllä kirjoja. Jos huomaat jonkin kiinnostavan kirjan varastossa ja haluat tulla noutamaan sen Pasilan kirjastosta, voit pyytää kirjaa Pasilan kirjaston palvelutiskiltä tai voit soittaa etukäteen varastoon numeroon 09 3108 5230. Puhelimitse varaaminen on maksutonta, kun tulet hakemaan kirjan Pasilan kirjastosta. Tiskiltä tilattuna kirja...
Milloin lasku on viimeistään maksettava kirjaston myöhästyneistä lainoista? Maksetaanko lasku pankissa vai kirjaston tiskillä? Maksetaanko lasku käteisellä… 4082 HelMet-kirjastojen kortille kertyneissä myöhästymismaksuissa ei ole varsinaisesti mitään eräpäivää, jolloin ne pitää maksaa, mutta lainaaminen ei onnistu, jos maksuja on 30 euroa tai enemmän. Maksut maksetaan kirjaston tiskillä joko käteisellä tai kortilla. Jos käteisellä maksaminen on hankalaa esimerkiksi matkalla olemisen tai muun syyn vuoksi, niistä voi pyytää erillisen laskun, jonka voi maksaa tilisiirtona kirjaston tilille. Tavalliset myöhästymismaksut eivät siirry perintään, vaikka niitä ei maksaisi useampaan vuoteenkaan. Sen sijaan maksuista lähetetään vuosittain muistutuskirje, jotta saatavat pysyivät voimassa. Muistutuskirjeen maksut voi maksaa tilisiirtona, mutta niitä tosiaan lähetetään vain vanhoista maksuista.
Olisin tiedustellut minkälaisia eroottisia novelli kirjallisuutta taikka eroottisia fantasia kirjoja teidän kirjastostanne löytyy? Kirjan nimiä tai… 3396 Täsä muutama nimi. Lisää voit kysellä neuvonnasta. Ensimmäinen kerta: muukalaisseksiä : eroottisia scifinovelleja. 1991 Eroottisia tarinoita. 2002 Everleigh, Jenny: Erootiset iloni. 1997 Loputtomat hunnut : kokoelma eroottisia tekstejä. 1988 Melissa, P.: Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa. 2005 Millet, Catherine: Catherine M:n seksuaalielämä. 2005 Missä yö päivää syleilee : eroottisia novelleja. 1984
Reino Lehväslaihon tuotanto äänikirjoina, lukija Veikko Honkanen, mitä löytyy cd- ja c-kasetteina 2987 Kymenlaakson kirjastoista löytyvät seuraavat Reino Lehväslaihon teokset Veikko Honkasen lukemina äänikirjoina: Alakurtin tie Ei tuumaakaan! Isku itään Kairanmaan sota Kolttasissit Kontion sissit Koukkaus itään Kuoleman suo Partio yli Äänisen Rytinällä läpi Röhön korpitaistelu S/S Bombata Sallasta itään Seesjärven sissit Sotkalla sodassa Soturit Tie helvettiin Tukikohta palaa Vienan partisaanit Äänikirjoista osa on kasetteja, osa cd-levyjä, ja joistakin löytyvät molemmat versiot.
Muistan lapsuudestani (radio-ohjelmat Suomessa eivät silloin vielä olleet ympärivuorokautisia), että Yleisradion aamun radiolähetykset alkoivat "kukkokiekuulla… 3305 Yleisradion arkistosta saamamme tiedon mukaan kukko olisi viimeisen kerran kiekaissut ohjelman alkaneeksi 28.9.1963. Tarkennuksena voidaan vielä mainita, että sittemmin kukko palasi Yle Radio 1:n (silloisen Ylen Ykkösen) aamuihin ja kiekaisi (toistamiseen) viimeisen kerran vuoden 2000 lopussa. Sen jälkeen uuteen päivään on Yöklassisen jälkeen (arkisin pari minuuttia ennen klo 6.00 ja sunnuntaisin klo 7) siirrytty "lempeämpiäänisten" lintujen ja tutun "pimpampullan" seurassa, mm. kesäaamuisin kukkuu käki. Yleisradiosta selvisi myös että Maamme-laulu soitettiin radiossa ohjelman päätteeksi viimeisen kerran 31.5.1994 YLE 1:ssä klo 00.05, kun myös Ylen Ykkönen aloitti seuraavana yönä ympärivuorokautiset lähetykset. Läpi yön kuuluva Yöklassinen...
Tiedustelen onko tämä Nekalan kuoron esittämä http://www.youtube.com/watch?v=swx59paZp4k kappale sama kuin Nekalan tyttökuoron esittämä? ts. Onko … 3396 YouTubeen ladattu esitys näyttää olevan äänitteeltä 100 kaikkien aikojen iskelmää. Itselläni ei nyt ole käsillä tätä äänitettä, mutta se kuuluu Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmaan ja sen luettelointitietojen perusteella esittäjä on Nekalan tyttökuoro ja alkuperäisen levytyksen julkaisuvuosi on 1950. Suomen äänitearkiston sivuilla ei mainita Nekalan kuoroa, mutta Nekalan tyttökuoro löytyy (http://www.aanitearkisto.fi/firs2/fi/kappale.php?Id=Kes%E4illan+valssi), samoin Viola-tietokannasta eli Suomen kansallisdiskografiasta (https://finna.fi). Tällä perusteella YouTube-linkin esitys on Nekalan tyttökuoron esitys. Tamperelaisen Nekalan koulun kuoro- ja orkesteritoiminnasta 1940-luvulla voi lukea Pentti Saanilahden kokoamasta kirjasta...
Sähköinen kirjastokortti 4639 Hei! Sähköinen kirjastokortti löytyy puhelimeltasi kun olet kirjautunut verkkokirjastoon. Kun menet omiin tietoihin (ukkelin kuva) ja edelleen kirjastokortteihin saat kirjastokorttisia viivakoodin esiin. Voit käyttää viivakoodia kirjaston automaateilla asioidessasi. Jos tallennat kirjautumistiedot puhelimeesi, kirjastokortin numeroa ei tarvitse muistaa. Automaatilla asioidessasi pin-koodi pitää naputella.   
Missä helmet kirjastoissa voi laminoida? 2914 Helmet-kirjaston sivulla voit kohdassa "hae palvelun perusteella" etsiä haluamaasi palvelua. Laminointikone löytyy Kannelmäen, Oulunkylän, Pasilan, Pitäjänmäen ja Vuosaaren kirjastoista.(Katsottu 23.1.2025) 
Onko Annie's song alkuperäinen versio kappaleille: kun aurinko nousee ja kaikuluotain 9580 Fono-tietokannan perusteella alkuperäisestä John Denverin Annie's song -kappaleesta on tehty juurikin nuo kaksi suomenkielistä versiota: "Olet mun kaikuluotain" ja "Taas aurinko nousee". "Olet mun kaikuluotain" -kappaleeseen sanat on tehnyt Hector. Kappaleen esittäjinä ovat toimineet Freemanin ja Menneisyyden vankien lisäksi Silhuetit, Mari Rantasila ja Ville Valo. "Taas aurinko nousee" -kappaleeseen sanat on tehnyt Juha Tapaninen, ja kappaleen ovat esittäneet Ressu Redford ja Jaana Raivio. Nämä versiot kappaleesta, lukuun ottamatta Jaana Raivion versiota, löytyvät CD-levyinä Lastu-kirjastoista. http://www.fono.fi/ https://lastu.finna.fi/
Kenraaliluutnantti ja kenraalimajuri 2284 Jatkosodan aikaisesta Jalkaväkirykmentti 50:stä kertovalla sivustolla on tietoa Suomen sotilasarvoista ja niiden nimitysten historiallisesta taustasta. Siellä kerrotaan näin: "Kenraalien sisäisessä arvojärjestyksessä on usein herättänyt ihmetystä se, miksi kenraalimajuri on kenraaliluutnantin alapuolella. Onhan majuri kuitenkin luutnanttia korkeampi yleisessä arvojärjestyksessä. Tähän on syynä sotilasarvojen etymologinen tausta: luutnantti on kapteenin ensimmäinen sijainen komppaniaupseereissa, mutta esiupseereissa everstin ensimmäinen sijainen onkin everstiluutnantti. Näin ollen kenraaliluutnantti on myös kenraalin ensimmäinen sijainen ja siten kenraalimajuria korkeampi sotilasarvo. Alunperin kenraalimajuri oli kenraalin alin sotilasarvo...
Mitä tarkoittavat nimet: Mirva, Monir ja Minerva 4564 Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Mirva on Mirjamin kutsumamuoto. Mirjami taas on muunnos nimestä Mirjam, joka on hepreaksi näkijätär, herratar tai toisen tulkinnan mukaan kaivattu, odotettu. Minerva oli muinaisessa Roomassa viisauden, taiteen, tieteen, käsiteollisuuden ja toisinaan sotilaidenkin jumalatar. Moniria ei löytynyt nimikirjoista, mutta googlettamalla löytyi lista iranilaisista nimistä http://www.geocities.com/persian_names/girls.html . Monir tarkoittaa persiaksi loistavaa.
1) Pitäisi selvittää vanhasta sota-aikaisesta kuvasta isoisäni kauluslaattojen väri. Jatkosodan aikana hän taisteli 2. divisioonassa talousylikersanttina. Eli… 4059 1) Viime sotien aikaan, erityisesti jatkosodan pitkittyessä kenttäarmeijassa pyrittiin mahdollisimman yksinkertaisiin ja käytännöllisiin ratkaisuihin sotilasarvojen merkintätapojen osalta. Suurimpana syynä tähän oli yleinen materiaalipula – kauluslaatat olivat suhteellisen kalliita valmistaa, eikä niitä riittänyt alunperinkään koko kenttäarmeijalle. Näin ollen kauluksissakin näkyi melkoista kirjavuutta, eikä aselajien väreistäkään pystytty läheskään aina pitämään kiinni. Värikkäitä kauluslaattoja vältettiin myös naamioitumissyistä, ettei sen kantaja erottuisi liian selkeästi. Voitaisiin siis sanoa, että sotilasarvon näkyminen tavalla tai toisella meni kaiken muun edelle, näin ollen ei ole siis lainkaan tavatonta että esim. talous- tai...
Laulu: Malaquenia salerosa. Lauletaanko tuossa laulussa espanjalaisesta kaupungista nimeltä:Malaga ? Jos ei, niin mistä laulu kertoo ? 4048 Malagueña salerosa on meksikolainen laulu, joka kertoo Malagasta kotoisin olevasta naisesta, jonka kauneutta mies ylistää. Miehellä ei ole tarjota naiselle rikkauksia, mutta rakkautta sitäkin enemmän. Lisää tietoa laulusta wikipedian englanninkielisessä versiossa: http://en.wikipedia.org/wiki/Malague%C3%B1a_Salerosa