Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Voiko kirjastosta lainata diaprojektorin? 1131 Valkealan kirjastossa on lainattava diaprojektori. Ota yhteyttä siis Valkealan kirjastoon puh. 020 615 4516 tai sähköpostilla kirjasto.valkeala@kouvola.fi.
Haluaisin tietää mistä sukunimi Saarnio on lähtöisin ja mitä se tarkoittaa ? 1131 Hei, Tieto otettu kirjasta: Sukunimet, Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala (2000): Saarnio-nimisiä on asunnut Joutsenossa, Lappeenrannassa ja Imatralla. Näiden Saarnoiden nimi lienee sama perua kuin Saarnia. Taipalsaarella on kirjoihin merkitty Joh. Saarnio 1773. Vanhemman nimikannan lisäksi Saarnoita on otettu sukunimeksi 1900-luvun taitteen tienoilla lähinnä Lounais-Suomessa mutta myös Uudellamaalla. Saarnia: Nimestä on tietoja 1500-luvulta alkaen Lappeelta misää tunnetaan kylänimenä Saarniala eli Saarniankylä.
Mitä teen, kun en löydä millään kirjaa, jonka olen lainannut? Sakko juoksee, enkä usko sen pienen kirjan enää löytyvän. Toiseksi, tuolla joku kysyi, että… 1131 Kirjan voi uusia viisi kertaa etsinnän ajaksi, jos siitä ei ole varauksia, jolloin myöhästymismaksua ei kerry. Myös kirjastoa, josta on sen lainannut, voi pyytää etsimään kirjaa, varsinkin jos se pienikokoisena on saattanut jotenkin jäädä palautumatta. Kirjan voi korvata maksamalla kirjastoon kirjan korvaushinnan tai sopimalla kirjaston kanssa kirjan korvaamisesta ostamalla saman kirjan ja tuomalla sen kirjastoon. Kirjasto ottaa vastaan lahjoituksia hyväkuntoisista kirjoista, joille kirjastossa on kysyntää. Kirjasto ei ota vastaan esim. Valittujen Palojen Kirjavalioita tai vanhentuneita tieto- ja oppikirjoja. Tätäkin kannattaa kysyä suoraan henkilökunnalta kirjastossa käydessään ja kertoa millaisia kirjoja olisi lahjoittamassa ja kuinka...
Jos teoksessa ei ole muuta tekijää kuin yrityksen nimi, niin merkitäänkö se kohtaan "pääkirjaus tekijästä" ja "tekijät" vai kohtaan "yhteisötekijä"? Ohjelma on… 1131 Jos teoksen tekijä todellakin on yritys, laittaisin sen finmarc-kenttään $110 eli pääkirjaus yhteisön nimestä, mutta jos taas teos käsittelee yritystä, laittaisin yrityksen kenttään $610 eli Kohdeyhteisö. Kannattaa huomata, että jos käyttää ensimmäistä vaihtoehtoa, tulee yrityksen nimi nimenomaan pääkirjaukseksi. Ihan tarkasti ei asiaa pysty sanomaan, kun ei ole nähnyt ao. teosta, mutta nämä tuntuvat mielestäni parhailta vaihtoehdoilta.
Onko runoilijaa nimeltä Jaakko Kaila ja löytyykö hänen runoaan nimeltä Kesäyössä, joka alkaa sanoin "Läpi lehdon ja laitaa niityn". 1131 Jaakko Kaila nimiseltä runoilijalta ei löytynyt teoksia aineistotietokannoista. Suomen runotar ja Tämän runon haluaisin kuulla -kokoelmien runoilija- tai runohakemistoissa ei myöskään ollut mainintaa Jaakko Kailasta. Yllämainituissa runokokoelmissa on runoilijahakemisto sekä runon nimen mukainen ja alkusäkeiden mukainen hakemisto suosituimmasta suomalaisesta runoudesta. Internetissä seuraavilta sivuilta löytyy runoutta sekä runoilija- ja runohakemistoja: Baabelin runouskirjaston sivut ovat osoitteessa http://www.kaapeli.fi/~nihil/baabel/index.htm , Nuoren Voiman Liitto ry:n osoite on http://www.kaapeli.fi/nvl/ . Runoilijoista ja runoudesta löytyy tietoa myös Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämiltä ns. Makupalat- sivuilta...
Mistä löytyisi tietoa rekisteröityjen käsiaseiden määrästä Helsingissä. 1130 Käsiaseiden luvat antaa Helsigissä poliisi http://www.poliisi.fi/ Täsmätietoa kannattaa kysyä luvanantajalta suoraan. Tilastoja löytyy myös Tilastokeskuksen sivuilta http://www.stat.fi/ kyseisestä aiheesta ei löytynyt hakutuloksia.
Tarvitsisin tiedon ja otteen laista / asetuksesta, jossa sallitaan heijastavat teippaukset ja muut merkinnät kuorma-autojen tai muiden ajoneuvojen kyljissä… 1130 Valtion säädöstietopankki FINLEXistä http://www.finlex.fi/ löytyy asetus ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun asetuksen muuttamisesta N:o 258/1998, Pykälät 71 §, 92a§ ja 234 a §. Asetus on haettavissa FINLEXin kohdasta Lainsäädäntö - Hae säädöksen nimellä tai numerolla - edellämainitulla numerolla ja kohdasta Muutokset vielä numero 258/1998 tai suoralla linkillä http://finlex4.edita.fi/dynaweb/stp/stp/1998sd/@Generic__BookTextView/1…?
Onko kaikki Kaari Utrion kirjat fiktiota, esim. onko osa Kirstin -kirjasta faktaa? 1130 Kaari Utrio on opiskellut Helsingin yliopistossa historiaa ja kirjoittanut sekä romaaneja että tietokirjoja. Kirstin (aik. nimellä Kartanonherra ja kaunis Kirstin) on Utrion esikoisromaani (siis fiktiota), joka kertoo 1500-luvun Ruotsi-Suomesta. Teoksen loppupuolella Utrio kertoo enemmän ajan historiallisista tapahtumista, Kustaa Vaasan ja Eerik XIV:n sotaretkistä. Voisi sanoa, että Utrion romaanit ovat yhdistelmä realismia ja romantiikkaa.
Mitä kemian keinoja on käytetty Antrean kalaverkon määrittämiseksi? 1130 Antrean kalaverkon ikä on määritelty radiohiiliajoituksen avulla. Se on menetelmä, jota usein käytetään arkeologisen aineiston ajoittamisessa. Tarkempaa tietoa löydät esim. seuraavilta sivuilta http://www.jyu.fi/tdk/museo/alkuviljaa/radiohii.htm , http://www.csc.fi/arctinet/kivikaus/m7/7_4_2.htm , http://matta.hut.fi/matta/delta/sovell/radahaj1.html . Verkosta ja sen ajoituksesta löytyy tietoa myös seuraavasta osoitteesta http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus2/antreanverkko.htm sekä mm. teoksista Huurre, Matti 9000 vuotta Suomen esihistoriaa (Otava 1990) s.18-20; Huurre, Matti Kivikauden Suomi (Otava 1998) s.176-179; Suomen esihistoria (Museovirasto 1995) s.5.
Miksi Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa -kirja on aiheuttanut sensuuria? 1130 1930-luvulla teos julistettiin kielletyksi Kiinassa Huanin maakunnassa, koska ihmiset ja eläimet laitetaan samalle tasolle eläinten käyttäessä ihmisten kieltä. Myös 1986 teosta uhattiin sensuurilla Yhdysvalloissa. Tieto kirjasta Kielletyt kirjat, toimittanut Kai Ekholm, saatavuustiedot http://www.helmet.fi
Haluaisin tietää kaiken mahdollisen Annika Thorista,sillä teen hänestä koulussa esitelmää. 1130 Annika Thor on syntynyt Göteborgissa vuonna 1950. Hän on toiminut kirjalijana, dramaturgina, käsikirjoittajana ja kirjastonhoitajana. Suomenkielistä tietoa löytyy kirjasta Koski, Mervi: Ulkomaisia nuortenkirjailijoita: 2 Tässä joitakin nettisivuja englanniksi ja ruotsiksi http://www.bonniercarlsen.se/writer.asp?id=14015 http://www.literaturfestival.com/bios1_3_6_306.html http://www.forfattarcentrum.se/view_author.asp?sID=711&pType=5&mID=1&aI… Annika Thorista on kysytty ennenki tässä palvelussa http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx
Kuinkakohan paljon arvoa on vuoden 1916 yhden markan paperirahassa sarjanumero on 19839040? 1130 Suomen rahat arviohintoineen 2005 –teoksen mukaan sen arvo on 1-4 euroa kuntoluokasta riippuen.
Mitä kirjoja on Australian pussieläimistä? 1130 Seuraavissa kirjoissa on tietoa pussieläimistä : Nisäkkäät. 1/päätoimittaja Juha Valste (sarja Maailman luonto). 1998. Uusi Zoo. 1 : Nisäkkäät 1. Toim. Seppo Lahti...et.al. 1987. Zoo. 2 : Nisäkkäät/toim. Seppo Lahti.. et.al. 1978. Kodin suuri eläinkirja 7 : pari-rap. 1982. Kodin suuri eläinkirja 3 : ju-kirp. 1979. (kengurut) Internetistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Pussiel%C3%A4imet Kirjoja voi hakea HelMet-tietokannasta http://www.helmet.fi
Jossain vaiheessa (vuosi-pari sitten) oli jossain netissä lehtileikkeitä Hurriganesin keikasta Mikkelin Lyseolla 5.12.1973. Jotenkin muistelen että se olisi… 1130 Mikkelin kaupunginkirjasto-Etelä-Savon maakuntakirjaston kotisivut ovat uudistuneet. Tuo kysymäsi Hurriganesin keikka löytyy kun etsit seuraavaa polkua: www.mikkeli.fi, palvelut, kirjasto. Kun olet kirjaston sivuilla valitse ylhäältä tiedonhaku ja siitä kirjaston verkkojulkaisut ja Rock in Mikkeli ja konsertit. Sieltä löytyy kysymäsi asia. Kuvat on otettu sanomalehdistä mutta teksti ei ole. Keikka pidettiin Mikkelin Yhteislyseolla ei Mikkelin Lyseolla 5.12.1973
Onko tarkoitus hankkia teräväpiirtoaineistoa valikoimiin? Onko mitään arviota aikataulusta? Miten suhtaudutaan kilpaileviin formaatteihin (Blu-Ray tai HD-DVD)? 1130 Joihinkin kirjastoihin Suomessa on jo alettu hankkia blu-ray DVD-levyjä, ei kuitenkaan moneen. Esim. pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa ei näitä elokuvia ainakaan vielä ole. Yksi ratkaistava asia nimenomaan ovat nuo kaksi formaattia: hankitaanko molempia, tai jos hankitaan vain toista, kumpaa. Mahdollisesta hankintojen aikataulusta ei pääkaupunkiseudun kirjastoilla ole vielä tietoa. Kirjastojen yhteisellä kirjastot.fi-sivustolla on aiheesta keskusteltu syyskuussa 2007: http://www.kirjastot.fi/keskustelut/aiheet.aspx?messageID=c6c864cd-94ac…
Mitä kirjastoalan tutkimushankkeita on parhaillaan menossa? 1130 Kirjastoalan meneillään olevasta tutkimuksesta löytyy tietoa esim. seuraavista osoitteista. Tampereen yliopiston Tutkii-tietokanta: https://tutkii.uta.fi/cris/index2.html Tampereen yliopiston informaatiotieteiden laitoksen tutkimussivu: http://www.info.uta.fi/tutkimus/index.php Oulun yliopiston informaatiotieteiden laitoksen Hankkeet ja projektit -sivu: http://www.oulu.fi/hutk/info/tutkimus/hankkeet.html Åbo Akademin informaatiotieteiden laitoksen tutkimussivu: http://web.abo.fi/fak/esf/bii/research/index.htm Opetusministeriön kirjastosivuilta löytyy tietoa jo valmistuneista selvityksistä ja projekteista: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/linjaukset_ja_hankkeet/?lang=fi sekä kansainvälisestä ja EU-yhteistyöstä: http://www.minedu.fi/OPM/...
Onko olemassa DVD:llä Kahden kerroksen väkeä "Kausi 4"? 1130 "Kahden kerroksen väkeä" -sarjan neljäs tuotantokausi on tällä hetkellä saatavilla vain Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, muttei vielä Suomessa. http://en.wikipedia.org/wiki/Upstairs,_Downstairs#Region_Four
Olisin kiinnostunut tietämään misä saisin Pihtiputaalle pianon vuokraan joulun ajaksi? Kaipaisin soitinta joulutunnelman luomiseen ja mistään ei oikein löydy… 1130 Piano-Laurila Tampereella vuokraa sekä tavallisia että sähköpianoja kuukausivuokralla alkaen n.34,-/kk (väh. 10 kk). Vuokrapianot viritetään lähtiessä.Pianoja vuokrataan myös viikonlopuksi. Kuljetuksen maksaa asiakas. Sähköpianon kuljetus sisältyy vuokrahintaan. GSM 0500-332007 Vuokrauksesta ja vuokraehdoista lisää: http://yritys.soon.fi/piano-laurila/ Myös seuraavista osoitteista voi tiedustella vuokrapianoa: http://www.pianopiiri.fi/index.cfm?sid=293 http://www.pianokellari.fi/
1. Eikö EU:lla ole todellakaan olemassa mitään pakotteita tai sanktioita Romanialle koko Euroopan laajuisen kerjäämis- ja varasteluongelman ratkaisemiseksi?… 1130 Euroopan unioni on muutamien vuosien ajan työskennellyt Euroopan ehkä suurimman etnisen vähemmistön, romanien, sosiaalisten ja taloudellisten olojen parantamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Romanien asema on huono kaikissa EU-maissa ja suurin romaniyhteisö elää Espanjassa. Madridissa järjestettiin huhtikuussa 2010 toinen romanien asioita käsittelevä huippukokous, joka hyväksyi komission tiedonannon romanien asemasta muille Euroopan unionin toimielimille (KOM-asiakirja 2010/133). Koska kyse on sosiaali-, työ- ja koulutuspoliittisista kysymyksistä, jokainen jäsenmaa hoitaa oman politiikkansa. EU tukee jäsenmaitaan mm. sosiaalirahaston avustuksilla ja sitä kautta pyrkii edistämään yhdenmukaisia käytäntöjä. Euroopan unionin toiminnasta...
Tuomas Anhava julkaisi vuonna 1955 yhdeksästä osastosta (I-IX) koostuvan runon (runoelman) nimeltään Yleiset opit. Runo sisältyy mm. Anhavan koottuihin… 1130 Valitettavasti Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista Ylioppilaslehti tuolta ajalta puuttuu kokonaan. Se on kuitenkin luettavissa Kansalliskirjastossa, myös mirofilminä. https://finna.fi