Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kuinka valmistaa yhden hengen maitokiisseli annos mikrossa? Tarkoitan semmoista pientä vaikka puurokulhollista. 1542 Maitokiisselin ohjeita ja sen muunnelmia on netissä paljonkin. Jos sen maustaa vaniljasokerilla, se on vaniljakiisseliä. Maito kuohuu helposti, joten kannattaa valita vähän isompi astia kuin annos on. Sen voi suurustaa joko perunajauhoilla tai maissijauhoilla. Ainekset yhteen annokseen: 2 dl maitoa n. 1 rkl maissitärkkelystä / tai perunajauhoja n. 2 tl sokeria (1/2 til vaniljasokeria) Laita kaikki aineet kulhoon ja kuumenna maito kiehuvaksi (noin 2 min) sekoittaen sitä.  Katso, ettei se kiehu yli. Sekoita hyvin, ettei jää paakkuja. Perunajauhoilla suurustettaessa voit myös vasta lopussa lisätä tilkkaan maitoa liuotetun perunajauhon hyvin sekoittaen kuumennettuun maitoon.
Mitä tarkoitetaan sanalla "larvamaa"? 1542 Joissakin suomen murteissa, ainakin Etelä-Pohjanmaan ja joillakin alueilla lounaismurteissa, sanasta latva käytetään muotoa larva. Muotoa käytetään esim. kansanlaulussa, jossa lauletaan "Tuuli se taivutti koivun larvan". Sana voi myös merkitä  takamaata rintamaan vastakohtana. Aiheesta on kirjoitettu kielenhuollon tiedotuslehdessä Kielikellossa  (2/2016) https://www.kielikello.fi/-/tuuli-se-taivutti-koivun-larvan-latva-suomen-murteissa Larvamaa olisi siis esim. kotitalosta lähimaita kauempana oleva maa-alue.  
Voiko pingviinin adoptoida Suomeen? (+millaisia mahdollisia ehtoja pingviinin omistamiselle on?) Ja jos tämä on mahdollista/sallittua, mistä niitä saa ja… 1542 Leikkimielisesti mainos voi kehottaa, että adoptoi pingviini. Näin tekee WWF:n (World Wildlife Fund) internetsivu englannin kielellä. Sivuston tarkoitus on kerätä rahaa pingviinien suojeluun ja tutkimukseen. https://support.wwf.org.uk/adopt-a-penguin Vastaavia suomenkielisiä sivustoja saat esille googlaamalla (kokeile esimerkiksi sanoilla pingviinit suojelu lahjoitus). Muun muassa Greenpeace-järjestö mainitsee kohteinaan pingviinit. https://lahjoita.greenpeace.org/d/tee-kertalahjoitus-antarktis Kirjaimellisesti et voi adoptoida pingviinejä, ja pingviini kuuluu luonnonvaraisiin eläimiin, joiden tuonti lemmikiksi on kielletty. Ympäristöekologian dosentti Mia Rön­kä Tu­run yli­o­pis­ton bi­o­di­ver­si­teet­tiyk­si­kös­...
Milloin tulivat sarjakuvat kirjastoon? 1541 Tämän kysymyksen tiimoilta olen yrittänyt virkistää omaa muistiani, kysellä työtovereilta ja selaillut vanhoja Kirjastolehden numeroita. En onnistunut löytämään suoraan mitään valmista artikkelia tai tutkimusta, jossa olisi luotu tarkka katsaus sarjakuvien tulosta kirjastoihin. Kirjastolehden artikkelien perusteella sain kuitenkin seuraavanlaisen käsityksen. Ainakin sarjakuvalehtiä on tullut kirjastoihin vaihtelevasti jo 1960-luvulla (ainakin Aku Ankka ja Nakke). Löysin Kirjastolehden numeron 10 vuodelta 1968, jossa esitellään sarjakuvalehtiä ja kerrotaan muutaman kirjaston kanta sarjakuviin. Uskoisin, että sarjakuvia on noista ajoista lähtien hankittu kirjastoihin. Hankinta on varmaankin vaihdellut suuresti kirjastoittain riippuen,...
Etsin kirjaa: Kronoborg ja sen orjentolaiset, kirjoittanut Aino Katermaa 1977 Kustantaja Tampereen Acta Universitatieas tms. Tarvitsisin kirjaa lainaksi… 1541 Aino Katermaan Kronoborg ja sen ojentolaiset ei ole kirja vaan artikkeli teoksessa: Yksilö ja yhteiskunnan muutos : juhlakirja Viljo Rasilan täyttäessä 60 vuotta 22.1.1986 - Tampere : Tampereen yliopisto, 1986. Tämä teos on lainattavissa monista kirjastoista, mm. Tampereen kaupunginkirjastosta. Vuodelta 1977 on Katermaan Suomen historian pro gradu -tutkielma: Kronoborgin työ- ja ojennuslaitoksen ojentolaiset. Sitä voi käydä lukemassa Tampereen yliopiston kirjastossa. Katermaan gradu on myös Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmassa, josta myöskään ei anneta kotilainoja. Myös Aarno Soininen on kirjoittanut artikkelin: Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos. Artikkeli löytyy julkaisusta: Arx Tavastica 3 / julk. Hämeenlinnan...
Venetsian Biennaleen osallistuneet suomalaiset kuvataiteilijat 1541 Venetsian Biennaleen osallistuneita kuvataiteilijoita ei ole yksiselitteisesti lueteltu missään löytämässämme lähteessä. Löysin eräitä kuvataiteilijoita hakemalla osoitteesta http://www.google.fi hakusanoilla "biennale" + "venetsia" suomenkielisiltä sivuilta. Venetsian Biennalen viralliset kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.labiennale.org/en/ Sivut ovat englanninkieliset. Sivuilla on myös esitelty Biennalen historiaa. Venetsian Biennalesta on myös tehty useita näyttelyjulkaisuja jos sinua kiinnostavat esimerkiksi tiettyjen vuosien aikana esillä olleet suomalaiset kuvataiteilijat voit tulla kysymään näiden teosten saatavuustietoja kirjastosta.
Jos lainattu kirja on myöhässä, ja siitä on tullut muistutus, niin voiko sen lainan käydä vielä uusimassa netissä? 1541 HelMet-kirjastojen tämänhetkisten käyttösääntöjen ( http://www.helmet.fi/screens/saannot_fin.html ) mukaan lainojen uusiminen onnistuu, mikäli lainat eivät ole myöhässä 28 vuorokautta tai enemmän, niistä ei ole varauksia ja asiakkaan kortilla ei ole maksamattomia maksuja 3 euroa tai enemmän.
Olisiko teiltä mahdollista saada tietoa Reijo Mäen teoksien lainausmääristä, onko hänen teoksensa kuinka suosittuja kirjaston kirjojen joukossa? Miten hänen… 1541 Reijo Mäen dekkarit ovat hyvin suosittuja niin Lahdessa kuin muuallakin Suomessa. Turussa Mäen suosiota kasvattaa todennäköisesti se, että kyseessä on turkulainen ja Turkua teoksissaan usein kuvaava kirjailija. Emme voi antaa tietoja muiden kuin Lahden kaupunginkirjaston lainausluvuista, jotka näyttävät tällä hetkellä seuraavilta (Enkelit kanssasi -teos): - v:n 1995 painoksella (13 nidettä) on yht. 1848 lainaa, joista 70 on tältä vuodelta - v:n 1999 painoksella (1 nide) on 90 lainaa, joista 3 on tältä vuodelta - v:n 2002 painoksella (5 nidettä) on yht. 143 lainaa, joista 25 on tältä vuodelta. Luvut sisältävät sekä pääkirjaston, autokirjaston että lähikirjastojen lainausluvut. Huonokuntoisia niteitä on kuitenkin poistettu. Aivan tarkkoja...
Miksi avaruudessa ei voi syödä normaalisti? 1541 Vastaus löytynee aluksen / avaruusaseman painottomuudesta - kaikki irtonainen poukkoilee paikasta toiseen. Euroopan avaruusjärjestön sivuilta löytyy opetuspaketti kansainvälisestä avaruusasemasta, jonka sivuilta löydät tietoa painovoimasta ja käytännön arjesta avaruusasemalla. Sivut löytyvät osoitteesta http://esamultimedia.esa.int/docs/issedukit/fi/html/t0302r1.html Vastauksia löytyy myös Leena Valtaojan kirjasta Lähdetään avaruuteen. Kirjastossa käytössä olevasta Aleksi -lehtiartikkelitietokannasta löytyi myös pari aiheeseen liittyvää lehtijuttua. Astronauttien ruokavaliosta ja ruokailusta löytyy Leena Tähtisen kirjoittama lehtiartikkeli Tiede 2000 -lehdestä (nro 7/1997). Lisäksi astronauttien elinoloista avaruusasema ISS:llä löytyy...
Haluaisin tietää Annika Torin elämästä esitelmääni varten näin netin kautta. Olisiko suomen kielisiä linkkejä? 1541 Hei! Annika Thorista löytyy tietoja teoksesta Koski, Mervi: Ulkomaisia nuortenkertojia 2. Tästä ruotsalaisesta kirjailijasta on kysytty aiemminkin tällä palstalla. Vastauksia voit katsoa osoitteesta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx kirjoittamalla hakusanoiksi Thor Annika.
Löytyisikö suomennosta seuraavalle Vankileirien saaristo -teoksesta lainatulle pätkälle (on kuulemma kuudennen osan neljännestä luvusta): Но была одна нация… 1541 Aleksandr Solzhenitsynin teoksen Vankileirien saaristo on suomentanut Esa Adrian ja se on ilmestynyt kolmessa osassa 1974-78. Teossarjan saatavuustiedot Helmet-kirjastoista löydätte seuraavan linkin kautta: http://www.helmet.fi/search~S9*fin/t?SEARCH=vankileirien+saa&searchscop… Kysymänne lause löytyy osasta V-VII : Pakkotyö,Karkotus ja Stalinia ei enää ole, sivulta 265. Esa Adrianin käännös on seuraava: "Mutta kun muuan kansallisuus ei ollenkaan antautunut nöyryyden psykologiaan - enkä puhu nyt yksilöistä, kapinoitsijoista vaan kansallisuudesta kokonaisuudessaan. Tshetshenit."
Kaipaan kirjaa (maantiede), jossa määritellään Lähi-itä? Mediaa seuratessa Lähi-itä on sekava käsite. Wikipedia määritelee sen omalla tavalla, mutta… 1541 Suuri Maailmantieto (Helsinki: Valitut palat, 1993) määrittelee Lähi-idän seuraavasti: Lähi-itä on alue, johon kuuluvia maita ovat Turkki, Syyria, Jordania, Israel, Libanon, Afganistan, Iran, Irak, Saudi-Arabia, Jemen, Oman, Arabiemiirikuntien liitto, Qatar, Bahrain ja Kuwait. Poliittisena terminä käytettynä Lähi-itään luetaan myös Egypti ja Kypros.
Onko rangaistavaa kritisoida julkisesti, työnantajan lähettämää, luotamukselliseksi luokitellun kirjeen sisältöä esimerkiksi keskustelufoorumin välityksellä… 1541 Työsopimuslain 3 luvussa säädellään työntekijän velvollisuuksista. 3 luvun 1 §:n mukaan "Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa." Tämä ns. lojaliteettivelvollisuus käsittää kiellon loukata työnantajan liikesalaisuuksia. Työnantajan liike- ja ammattisalaisuuksille annetaankin erikseen suojaa työsopimuslain 3 luvun 4 §:ssä: "Työntekijä ei saa työsuhteen kestäessä käyttää hyödykseen tai ilmaista muille työnantajan ammatti- ja liikesalaisuuksia." Ajantasainen työsopimuslaki löytyy Finlex-tietopankista: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010055?search%5Btype%5D=pi… Ammatti- ja liikesalaisuuksista säädellään myös...
Kuinka paljon Turun pääkirjastolla on niteitä? Löysin kyllä koko Turun kaupunginkirjaston kokoelmien määrän, mutta en pelkän pääkirjaston. (Turun… 1541 Oheiselta sivulta tilastosta "Kokoelmat, hankinnat ja poistot 2011" löytyy Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston kokoelmien määrä http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=6838&culture=fi-FI&conte… eli 653 281 nidettä vuonna 2011 (uusin tilasto tällä hetkellä).
Onko tietoa, mitä tiimari tarkoittaa? Onko sillä jokin yhteys tiimalasi-sanaan? 1541 Hei! Varmimman vastauksen saisi varmaankin Tiimari-liikkeistä. Suomen kielen perussanakirjan mukaan tiima tarkoittaa tuntia, tuokiota, tovia ja hetkeä. Itse kuvittelisin, että Tiimari-kaupoissa olisi ajateltu, että siellä voi piipahtaa nopeasti.
Olen luullut, että http://finlex.fi/ on virallinen ja enää ainut suomalainen lainsäädäntökokoelma. Vanhojen paksujen Suomen laki- ja Finlands lag -kokoelmien… 1541 Finlex ja Suomen laki ovat kahden eri sisällöntuottajan samasta lähdemateriaalista toimittamaa aineistoa. Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu. Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Painettua Suomen laki -teosperhettä ja sen perustana olevaa tietokantaa toimitetaan, ylläpidetään ja kehitetään Alma Talentin Suomen laki -toimituksessa. Alma Talentin Suomen laki -palvelu on maksullinen. https://www.almatalent.fi/kirjat-ja-sisaltopalvelut/suomen-laki
Kirjastossamme on Hauhon, Luopioisten, Tuuloksen historia 1. Asiakas haluaisi jatko-osan tähän kirjaan, mutta emme ole yrityksistä huolimatta saaneet selvyyttä… 1541 Tarkistin asian Fennicasta ja Lindasta: Hauhon, Luopioisten ja Tuuloksen historiaa on julkaistu vain osa 1.
Tahtoisin tietää laulusta, jonka Sarita Harma laulaa Säädyllinen Murhenäytelmä -elokuvan lopputekstien aikana ja onko olemassa siihen nuotteja. Myös elokuvan … 1541 Valitettavasti kirjaston Säädyllinen murhenäytelmä -videot ovat kaikki lainassa. Sen verran kuitenkin sain selville, että musiikki on Kuulan ja Merikannon, sovittaja Trbojevik. Myös esim. Moviezine FreaX -elokuvalehden sivuilla (http://www.freax.com/fin/saadyllinen_murhenaytelma.html) kerrotaan musiikista vain säveltäjien ja sovittajan nimet (Musiikki: Jovanka Trobojevic, Toivo Kuula ja Oskar Merikanto). Elokuvasta ei ole julkaistu soundtrackia.
Löytyykö mistään kirjastosta CD levyä joka sisältäisi Kitaro & Richard Page-Caravan kappaleen? Kulkee myös nimellä KITARO & PAGES- Caravan Tästä kyse: https:/… 1541 Kitaron säveltämä "Caravan" laulusolistina Pages tai Richard Page löytyy cd-levyltä Kitaro: "Noah's Ark". Yleisradion Fono-tietokannan mukaan laulun alkuperäisen sanoituksen on tehnyt Moko Nanri. Samalla levyllä on myös kappaleen instrumentaalinen esitys nimellä "Caravansary". Finna-hakupalvelun mukaan "Noah's Ark" -cd-levy löytyy tällä hetkellä Espoosta Ison Omenan ja Sellon kirjastoista. Mainittakoon, että "Caravanista" on myös suomenkielinen versio. Sen nimi on "Unten erämaa". Suomenkieliset sanat on tehnyt Juha Vainio.   Yleisradion äänitetietokanta Fono.fi: http://www.fono.fi/ Finna-hakupalvelut: https://finna.fi/ Tietoa Finnasta: https://finna.fi/Content/about
Kangasala Orivesi välillä sijaitsee kylä nimeltä Suomasema. Onko nimellä jokin merkitys vain onko se ihan keksitty nimi ilman merkitystä? 1541 Suomaseman kylän nimeä on kummasteltu täällä aikaisemminkin. Kielitieteilijöiden tulkintaan nimen alkuperästä ja merkityksestä voi tutustua täällä: https://www.kirjastot.fi/kysy/erisnimiin-liityva-kysymys-kangasalan-pitajassa On myös esitetty, että Suomaseman nimi saattaa olla tyrväntöläistä alkuperää. Kylä kuului keskiajalla laajempaan Tyrvännönmaahan eli Raudanmaahan, joka ulottui Suomasemasta Kangasalan Sarsankoskeen. Entisessä Tyrvännön pitäjässä esiintyy useita Suomaseman tapaan rakentuvia nimiä: Jalaisema, Ahtasema, Lehtisemä. Kansan suustakin on kirvonnut selityksiä Suomaseman nimelle. Erään sellaisen mukaan "markkinoille mentäessä suomastiin hevosta, kun ajettiin kylän kohdalla lujaa". Paikallinen asukas Jouko Melkas on...