Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistähän saisi ostaa kirjan nimeltään: Ristiinan historia. 1: Esihistoriasta vuoteen 1865, kirjan perustiedot ISBN: 9519512403 Kustantaja: Ristiinan kunta,… 1546 Ristiinan historiaa,osia I ja II myy Ristiinan kirjasto, jonka yhteystiedot ovat: Ristiinan kirjasto Brahentie 34, 52300 RISTIINA puh. 040 129 4373 ristiinan.kirjasto@mikkeli.fi Ristiinan kirjaston aukioloajat ovat: maanantai, tiistai, torstai klo 13 - 19 keskiviikko, perjantai klo 10 -16 lauantai suljettu Kirjan hinta on 10 euroa per kirja.
Mistä on tullut sukunimi Karnaattu? 1546 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos Sukunimet (Otava, 2000) kertoo, että sukunimi Karnaattu on peräisin samannimisestä Anjalassa sijainneesta talosta. Vuodelta 1622 on merkintä henkilöstä nimeltä Sihvo Jussinpoika Karnaattu, mutta nimi on kirjoitettu 1600-luvulla myös muodoissa Karnaty, Karnatu, Carnaty ja Carnatus. Valitettavasti Mikkonen ja Paikkala eivät kerro mitään muuta nimen alkuperästä. Suomen murteiden sanakirjasta (osa 6; Kotus ja Edita, 1999) löytyy kuitenkin joitakin sanoja, joilla voisi olla yhteys nimeen. Erityisesti pomppaa esiin sana karnaatti, jota voidaan käyttää kiukkuisesta tai karskista ihmisestä. Vastaavia ilmauksia ovat myös karnakka ja karnaapeli. Toisaalta kyseeseen voisi tulla verbi karnata (’hangata, raapia...
Mistä löydän sanoituksen M.A. Nummisen kappaleeseen "Tehtaan vahtimestarit" levy taitaa olla SUOMEN TALVISOTA 39-40 -yhtyeen tuotantoa. Kiitos ----asko 1545 Et todennäköisesti mistään. Tässä kuitenkin vapaasti purettuna levyltä: Suomen Talvisota 1939-1940: Underground Rock, LRLP 11 (1970) Tehtaan vahtimestareilla oli pullo tärpättiä, he sekoittivat siihen jauhelihan sekä hiekan sitten yksi vahtimestareista juoksi tehtaan pomon luokse kumarsi ja sanoi vitkaan kuules äijä tule syömään oikein herkullinen soppa, pomo tuli, söi ja kuoli siitä vasta riemu alkoi sekä kunnon hautajaiset Joukko tehtaan työläisistä osti korin koskenkorvaa joillakuilla taasen oli pullo pari kolinaa toisille taas onnen tilan pilvi toi tai LSD moni otti paukun taikka matkan ennen papin sanaa psykerokki kappelissa saattoi hautaan vainajaa arkun kantoon kykeni vain osa kaikkein selvimpiä Hautajaiset jatkuivat tehtaan...
Onko kielikursseja saatavilla DVD-muodossa? 1545 Suomessa on ilmestynyt ainakin yksi sarja, EuroTalk interactive, jossa on englannin, saksan, ranskan, italian ja espanjan kielikurssit edistyneemmille DVD-muodossa. Nimeltään kielikurssit ovat Advanced English, Advanced German jne. Turun kaupunginkirjaston kokoelmissa näitä kielikursseja ei kuitenkaan toistaiseksi ole.
Miksi ortodoksisessa uskonnonharjoituksessa ei käytetä minkäänlaisia soittimia? 1545 Soitinten käytön kielto ortodoksisessa jumalanpalveluksessa ei ole aivan ehdoton, mutta tarkkaan ottaen vain ihmisen ääntä pidetään kyllin aitona soittimena. https://ort.fi/tutustu-ortodoksiseen-kirkkoon/kirkkolaulu
Löytyykö "Välskärin kertomukset" nykysuomeksi tai selkoruotsiksi, kirjana tai netistä? Ruotsinkielinen teatteriesitys meni yli ymmärryksen, kun ei tuntenut… 1545 Välskärin kertomuksia löytyy suomeksi useampaakin painosta, yksiosaisena tai moniosaisena. Ruotsinkielisenä Fältskärns berättelser löytyy myös erilaisina painoksina ja lapsille tehtyjä , jotka ovat ehkä helpommin luettavissa ja osin kuvitettuja. Esimerkiksi Topelius, Zacharias, Välskärin kertomukset. 1-2. Hämeenlinna : Karisto, 1981 Lyhennetty laitos (1975-1981). Suom. Juhani Aho. (1.osa Kuninkaan sormus ; Miekka ja aura ; Tulija vesi ; Kapina omaa onneaan vastaan ; Noita-akka ; Mainiemen linna ; Siniset ; Pakolainen ; Eräännimen varjo) (2. osa Erämaiden kevät ; Porvariskuningas ; Vaasan prinsessa ; Vapaa-ajattelija ; Iltamyrskyjä ; Aamun valkeneminen) sekä Topelius, Zacharias, Fältskärns berättelser: Frihetstiden (med 40 illustrationer...
Mummoni lauleskeli joskus laulua, jonka sanoissa oli kohta "pirtin pienen portahilla istui Sanna-muori, perunoita kuori". En tiedä onko tuo kohta laulun alusta… 1545 Hei! Fono-äänitetietokannasta, sivulta http://www.fono.fi/KappaleenTiedot.aspx?ID=a9dcf3ac-8503-471e-818a-9e3f… selviää, että kappaleen nimi on Vanha Sanna. Laulu löytyy esimerkiksi kokoelmasta Kokoelma yksinlauluja, osa III. Tuon nuottikokoelman saatavuuden voi tarkistaa Piki-verkkokirjastosta, osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2 kirjoittamalla nimekelaatikkoon Vanha Sanna. Nuottikokoelman 8.p. v. 1978 löytyy Tampereen kaupunginkirjastosta.
Minun tulisi kirjoittaa essee aiheesta 'Saha ja savotta maaseutua muuttamassa'. Mistähän löytyisi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta? 1545 Metsätyön historiaa on seuraavissa kirjoissa: RANNIKKO, PERTTI METSÄTALOUS JA KYLÄ : SUURMETSÄTALOUDEN VAIKUTUS MAASEUDUN ASUTUSRAKENTEESEEN 1900-LUVULLA / PERTTI RANNIKKO 1987 KARJALAN TUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA / JOENSUUN YLIOPISTO, N:O 81 KAINULAINEN, Kalevi Ihmisen mittaiset jäljet : Ilomantsin hoitoalueiden metsäkämpät ja metsänvartijatilat. 2006 - tässä on yleisempääkin asiaa metsätyökulttuurista ja savotoista JUUTILAINEN, SEPPO JÄTKÄSTÄ METSURIKSI : SUOMALAINEN METSÄTYÖNTEKIJÄ 1870-LUVULTA 1970-LUVULLE. 1988 TAMPEREEN YLIOPISTO. SOSIOLOGIAN JA SOSIAALIPSYKOLOGIAN LAITOS. SARJA A, TUTKIMUKSIA, 11 VIRTANEN, Pekka Kunnailta salomaille : metsät asutustilallisten elämässä. 2008 Ismo Björnin väitöskirjassa on käsitelty aihetta: BJÖRN...
Onko: Mikämikämaan lapset monikulttuurisessa päiväkodissa / [päätoimittaja: Irmeli Tuomarla] ; [valokuvat: Markku Nyytäjä .. ] käännetty kiinaksi tai japaniksi… 1545 Teosta Mikämikämaan lapset monikulttuurisessa päiväkodissa ei ole käännetty kiinaksi tai japaniksi eikä muillekaan kielille. Siitä on olemassa ainoastaan suomenkielinen versio. Tiedot tarkistettu Fennicasta (Suomen kansallisbibliografia, https://finna.fi ).
Onko koskaan ilmestynytkään kirjaa: Korhonen Riitta: Minä, Brita - Brita Kekkosen elämä. Tiedot ja tilauksia löytyy vuodelta 2007, muttei saatavuutta. Jos… 1545 Riitta Korhosen keväällä 2008 ilmestyväksi ilmoitetun Minä, Brita : Brita Kekkosen elämä -kirjan julkaisu on siirtynyt. Mahdollisesta uudesta ilmestymispäivästä ei ole annettu minkäänlaista arviota, mutta ainakaan vielä kirjan julkaisua ei ole ilmoitettu kokonaan perutuksi.
Mitä tarkoittaa monen apteekin nimessä "ensimmäinen", "ensimäinen", "I" , "1."? Ja miksi se toisinaan kirjoitetaan ensimmäinen ja toisinaan ensimäinen - ei… 1545 Kullakin paikkakunnalla toimivat apteekit on perinteisesti numeroitu niiden perustamisjärjestyksessä. Jokainen ensimmäinen/ensimäinen/I/1. apteekki on siis aivan kirjaimellisesti ensimmäisenä kotipaikkakunnallaan toimintansa aloittanut apteekki. Myös muilla kuin ensimmäisillä apteekeilla on vastaava järjestysnumero, mutta nämä harvoin ovat yhtä korostetusti esillä kuin "ykköset". Tampereen apteekkipiirissä esimerkiksi Tammelan vuonna 1901 avattu apteekki on "Tampere V Tammela" ja vuodesta 1984 toiminut Hervannan apteekki on "Tampere XV Hervanta". M-kirjainten lukumäärä sanassa "ensimmäinen" noudattelee apteekin perustamisajankohtana voimassa ollutta oikeakielisyyskäytäntöä. Niinpä osa kaikkein vanhimmista I apteekeista on "ensimäisiä", kun...
1800-luvun sanoma- ja aikakauslehtien tekijänoikeussuoja? Lain mukaan suoja (lehden artikkelille) on 70 vuotta tekijän kuolemasta tai jos tekijää ei tunneta 70… 1545 Tekijänoikeuslaki ei aseta suojan menettäneen sisällön hyödyntämiselle mitään ehtoja. Kansalliskirjaston digitoimat vanhat lehdet ovat vapaasti kenen tahansa kopioitavissa ja uudelleenjulkaistavissa. Ainoan ongelman muodostavat em. palvelun kautta tarjolla olevat uudemmat lehdet, joiden sisällössä saattaa olla edelleen suojattuja sisältöjä, vaikka itse lehdet on sopimusteitse saatu julkiseen käyttöön. Kun vapaa selailu ulottuu nykyään jo vuoteen 1929, suinkaan kaikki tuohon mennessä julkaistu ei ole tekijänoikeudellisesti vapaata. Kirjastoilla, arkistoilla ja museoilla on omistusoikeus niihin teoskappaleisiin, joita niillä on kokoelmissaan. Se on eri asia kuin tekijänoikeus ja sallii omistajan määritellä, millä ehdoilla teoskappale...
Voiko Virossa syntynyt Viron kansalaisuuden saanut henkilö saada myös Suomen kansalaisuuden? 1545 Suomen laki mahdollistaa monikansalaisuuden eli sen, että henkilöllä on samanaikaisesti kahden tai useamman maan kansalaisuus. Viron laki sen sijaan ei anna tällaista mahdollisuutta, vaan Viron kansalaisuuden menettää ottaessaan vastaan jonkun muun maan kansalaisuuden. Tietoa Suomen kansalaisuuslaista: https://migri.fi/documents/5202425/6162908/Suomen+kansalaisuuslaki+%28f… Tietoa Viron kansalaisuudesta: https://www.eesti.ee/en/citizenship-and-documents/citizenship/estonian-…  
Mitä naisen etunimi Madonna tarkoittaa ? 1544 Sanalla "madonna" viitataan usein Neitsyt Mariaan. Kuvaannollisessa merkityksessä sillä voidaan tarkoittaa Neitsyt Marian (kuvan) kaltaista naista tai enkelimäistä kaunotarta. Italiassa se voi merkitä myös ylhäistä naista. Etunimenä Madonna on suhteellisen tuore; sen käyttö on lähtenyt liikkeelle italialaistaustaisten amerikkalaisten keskuudesta. Kuuluisin nimen kantaja on epäilemättä poplaulaja Madonna Ciccone. Patrick Hanks, Babies' names Timo Nurmi, Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro, Gummeruksen suuri sivistyssanakirja Kielitoimiston sanakirja
1957 rakennettiin Suomessa Teknillisessä korkeakoulusssa ensimmäinen tietokone. Mikä sille annettiin nimeksi? Mistä löydän tiedon? 1544 Ensimmäinen suomalainen tietokone oli nimeltään ESKO. Sen kehittelivät Teknisessä korkeakoulussa Erkki Laurila, Hans Andersin ja Tage Carlsson. Tieto löytyy esimerkiksi Otavan suuresta ensyklopediasta, 2. painos 1979.
Löytyykö teiltä autonkorjausoppaita(kirjoja) 1544 Autojen korjausoppaita on kyllä kirjastoissa. Oppaita voitte etsiä aineistotietokannasta asiasanoilla korjausoppaat ja autot. Tietokantojen osoitteita löytyy Kirjastot.fi:sta osasta kirjastot. Pääkaupunkiseudun aineistotietokannan osoite on http://www.helmet.fi .
Onko lasten ja nuorten kaunokirjallisuudessa käsitelty koulukiusaamista? Minkä nimisissä teoksissa? 1544 Koulukiusaamista on käsitelty lasten ja nuorten kaunokirjallisuudessa laajalti. Esimerkiksi Tampereen kaupunginkirjasto on koonnut valikoimaluettelon lasten ja nuorten kirjoista, joiden aiheena on koulukiusaaminen. Löydät luettelon täältä: http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/kkiusa.htm Valikoimaluettelossa on tiedot liki sadasta teoksesta lyhyine kuvailuineen. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti ylläpitää vuorostaan nuorisokirjallisuuden tietokantaa. Voit hakea myös tästä tietokannasta ( http://prettylib.erikoiskirjastot.fi/snki/lastenjanuorten.htm ) nuortenkirjoja, joiden yhtenä aiheena on koulukiusaaminen kirjoittamalla sanahakukenttään koulukiusaaminen. Saat n. 40 hakutulosta. Voit hakea näitä ja muita koulukiusaamista...
Onkohan vanhasta Hämeenlinnasta ilmestynyt muuta kuvateosta 1970-luvulla kuin Einar Palmusen 1978 ilmestynyt teos? 1544 1970-luvulla ei ole ilmestynyt muita kuvateoksia vanhasta Hämeenlinnasta. Myöhemmin ilmestyneet Hämeenlinna-seuran julkaisemat Anna-Maria Vilkunan teokset Kaupunki kuvissa I (2004) ja II (2007) sisältävät kuvia Hämeenlinnasta 1800-luvun lopulta 1960-luvulle. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston digitaalinen aineistopankki Lydia sisältää myös historiallisia kuvia Hämeenlinnasta (verkko-osoite: http://kirjasto.hameenlinna.fi/kirjasto/lydia/.
Mistä Helmet hankkii lainakirjat; BTJ:ltä, Kirjavälityksestä vai jostakin muualta? Millä perusteella? Kiitos. 1544 Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoilla on kilpailutetut, määräaikaiset hankintasopimukset aineistonsa hankinnasta. Sopimuskauppoja on useita mm. aineiston kielen ja materiaalin mukaan. Valinnan periaatteet löytyvät Helmet-kokoelmaohjelmasta. Niissä sanotaan mm. näin: "Kirjasto pitää huolen siitä, että uudet ajatukset ja elämykset ovat kirjaston asiakkaiden saatavilla. Kirjaston avoimuus erilaisia ajatuksia kohtaan takaa mahdollisuuden tutustua maailmaamme muokkaaviin kulttuurin virtauksiin ja ajankohtaisiin asioihin. Sukupuolten tasa-arvo, eri- ikäisten ja -kielisten asukkaiden tarpeet otetaan valintatyössä huomioon." Koko kokoelmaohjelma löytyy mm. Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/hankintaohjelma/
Löytyykö kirjastosta vanhoja sanomalehtiä esim. mikrofilmeinä? Kyseessä kesän 1939 numero ja tietty kuolinilmoitus Järvenpäässä. 1544 Keskiuusimaa-lehteä on Järvenpään käsikirjastossa lehtiluettelon mukaan mikrofilmeinä vuodesta 1918. Lehtiluettelo http://www.jarvenpaa.fi/liitetiedostot/editori_materiaali/4300.pdf Käsikirjasto http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=1036 Muita lehtiä löytyy mikrofilmattuina Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjaston lehtialueelta sekä Kansalliskirjastosta. Pasilan lehtialueen lehtilista löytyy täältä http://www.lib.hel.fi/File/088b03f2-ac57-4f50-aae2-adf96f0e0daf/Varasto… Kansalliskirjaston sanomalehdistä löytyy tietoa täältä http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/kokoelmat/kansallis…