Vastaus kysymykseen 2: Wikipediassa asia on selitetty seuraavasti: Sanan Suomi etymologiasta ei ole täyttä varmuutta. Se on ilmeisesti ollut alun perin Suomenlahden ympäristöä ja sittemmin lähinnä Varsinais-Suomea koskeva nimitys ja laajentunut vasta myöhemmin tarkoittamaan koko maata. Sanaa on käytetty jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa nimen Somewesi osana, jolloin se on kuitenkin merkinnyt Suomenlahden pohjukkaa. Vanhastaan sana on selitetty suon tai suomun johdokseksi, mutta uudempien tulkintojen mukaan se on lainasana. Lainan yhdeksi mahdolliseksi lähteeksi on arveltu kantabaltin sanaa *zemē, josta myös nimet Häme ja saame olisivat peräisin. Toisen selityksen mukaan sana olisi lainattu indoeurooppalaisesta ihmistä tarkoittavasta...
Löytyy mm. PIKI-kirjastojen kokoelmasta Pirkkalasta, on tällä hetkellä lainassa ja varauksia on ennestään 1 kpl. Löytyy myös pääkaupunkiseudun HelMetistä, mutta siellä varausjono on 7 varauksen pituinen.
Boksia voi tavoitella myös useimmista muista Suomen maakuntakirjastoista eli käytännössä kirjastokimpoista (Kyyti, Satakirjastot, Vanamo), joiden varaustilanteen näkee haun jälkeen. Hämeenlinnassa sarjaa näyttää olevan hyllyssä, mutta se on jaettu kuudeksi osaksi, jotka täytyy varata ja lainata erikseen, eivät siis ole pakettina. Kotkassakin on hyllyssä, mutta ei ole varmaa, antavatko kaukolainaksi.
Suomalais-japanilainen yhdistys on julkaissut vuonna 1995 kirjan Japanin viisaus – Nippon no chie, johon Kyösti Korpiola on koonnut japanilaisia sananlaskuja. Kirjassa sananlaskut ovat sekä suomeksi että japanilaisin kirjoitusmerkein. Kirjaa näyttäisi olevan vain Vantaan pääkirjastossa.
Seuraava uunituore sivusto on ehkä mielenkiintoinen (tarvitset selaimeesi japanilaisten merkkien käyttötuen): http://www.sutv.zaq.ne.jp/ok312/index.htm Siinä on mietelauseita ja lentäviä lauseita japaniksi ja englanniksi – kaikki joiden alkuperä on merkitty näyttävät kylläkin olevan länsimaista alkuperää.
Japanin merkkien käyttötukia selaimeen saa osoitteesta http://www.anipike.com/jpn.html
Rahan keräilyarvo muodostuu kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Keräilyarvoon vaikuttavat seuraavat tekijät: - kohteen lyönti- ja painosmäärä (paljousaste), - säilynyt ja markkinoilla liikkuva määrä (esiintymisaste), - kuntoluokka (kuluneisuusaste) ja - kysyntä (kiinnostusaste). Rahan ikä ei vaikuta keräilyarvoon. Esimerkiksi 2000 vuotta vanha raha voi olla halvempi kuin 20 vuotta vanha. Rahan koko ja valmistusaine (kulta, hopea, kupari, rauta ym.) vaikuttavat keräilyarvoon. isokokoisia, arvometallista valmistettuja rahoja kysytään eniten. Tästä päätellen markkojen vaihtaminen euroiksi kannattaa, ellei hallussa ole kovin hyväkuntoisia ja vähän markkinoilla esiintyviä rahoja. Osoitteesta www.kolikot.com selviää yhä kierrossa olevien...
Raili Malmbergistä runoilijana ei juuri löydy tietoa. Tässä osa artikkelista kaupunkilehti Uuusi-Raumasta 9.2.2008:
"Hän toimi pitkään Kotiliesi-lehden päätoimittajana. Runoilijana häntä ei niinkään tunneta, mutta sen sijaan tapakulttuurin vaalijana sekä monen valtakunnallisen naisjärjestön vaikuttajahahmona Malmberg on tuttu."
http://www.uusirauma.fi/artikkeli.phtml?id=24900
Joitakin haastatteluja lehdistä löytyy:
- Pommeja paossa
Kotiliesi- ja Koululainen-lehtien entinen päätoimittaja, opetusneuvos Raili Malmberg (ent. Vasara) muistelee 13-vuotiaana pitämänsä päiväkirjan avulla talvisotatalvea 1940. Hänen perheensä pakeni Helsingistä mökille Kirkkonummelle (Meidän mökki, 2009, nro 8, s. 40-419
- Hyvät tavat eivät ole varaeväs...
Käsitys siitä, että kirahville olisi kehittynyt pitkä kaula ruuan saannin vuoksi on peräisin Charles Darwinin Lajien synnystä. Darwin katsoi, että luonnonvalinta on suosinut pitkäkaulaisimpia kirahveja, jotka ovat yltäneet syömään ylimpien oksien lehtiä.
Nykyisin Darwinin ajatus on kuitenkin kyseenalaistettu, kun tutkijat ovat huomanneet, että kirahvit syövät kuitenkin pääasiassa matalien pensaiden lehtiä ja tuntuvat muutenkin viettävän paljon aikaa kaula kaarella tai vaakasuorassa. Ravinnonsaanti on kuitenkin varmasti yksi syy kaulan pituuteen, mutta sen merkitys ei ole niin suuri kun Darwin Lajien synnyssä esitti.
Ensisijaisena syynä pitkälle kaulalle pidetään nykyisin sitä, että kaulan pituudella on suuri merkitys parittelukumppanin...
Soturikissa-kirjasarjalle ei ole ilmoitettu virallista ikärajaa, mutta sen pääasiallista kohderyhmää ovat 9-12-vuotiaat. Sopiva ikä mainioihin Soturikissoihin tutustumiseen on lapsesta riippuen 8-9 vuotta.
Otavan kirjallisuustiedon (1990) mukaan Wystan Hugh Auden oli brittiläinen runoilija ja näytelmäkirjailija (s. 1907 k. 1973). Hän muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin ja kuoli Wienissä. (Kansojen kirjallisuus (1978) osa 11 s. 220-223.)
Brodsky, Joseph: Katastrofeja ilmassa : esseitä (1988) sisältää yhden esseen Audenista.
Sillanpää, Saija: Katastrofi. Artikkeli lehdessä Suomi 1992 : 5, s. 20-28.
Rekola, Juhani: Kadotetun paratiisin portilla (1982) essee Tässä ja nyt.
Suomennettu oopperalibretto Hulttion tie (1987).
Teoksia ja elämänkertoja saatavana kirjastoista englanniksi, mm. Richard Davenport-Hines: Auden, 1996.
Internetissä: Encyclopaedia Britannica on line: http://search.eb.com
Sofia on kreikkalainen nimi, jonka merkitys on ’viisaus’. Almanakkaan nimen on tuonut pyhimyskalentereiden marttyyrileski Sofia, joka legendan mukaan oli milanolainen ylhäisönainen, joka miehensä kuoleman jälkeen matkusti kolmine tyttärineen Roomaan kohtaamaan marttyyrikuoleman 15.5. keisari Hadrianuksen (117-138) aikaan. Enemmän tietoa löytyy kirjoista Lempiäinen, Pentti : Suuri etunimikirja ; Vilkuna, Kustaa : Etunimet ; Uusi suomalainen nimikirja.
Pentti Lempiäisen Suuressa etunimikirjassa todetaan, että Renja nimen tausta on epäselvä, mutta että se mahdollisesti on venäläinen muoto Reginasta (lat. kuningatar). Meillä Renjaa on annettu nimeksi tytöille 1950-luvulta lähtien. Reginan nimipäivä on 7.9. Muuta juhlintapäivää en nimelle löydä.
Fascinator-sana on alun perin tarkoittanut englannin kielessä kevyttä kudottua tai virkattua päähuivia. 1970-luvun tietämillä sana painui unohduksiin, kunnes palasi uudessa merkityksessä. Sana on samaa perua kuin englannin fascinate (lumota, kiehtoa) ja tulee latinan samaa tarkoittavasta sanasta fascinatus.
Hatuke-sanan alkuperää koskevaa tietoa en onnistunut löytämään. Kannattaa kysyä asiaa suoraan Kielitoimistosta esim. soittamalla neuvontapuhelimeen. Yhteystiedot ja palveluajat: http://www.kotus.fi/index.phtml?s=214.
Lähteet:
http://nancyfriedman.typepad.com/away_with_words/2009/11/word-of-the-we…
http://en.wikipedia.org/wiki/Fascinator
http://www.etymonline.com/index.php?term=fascinate
Valitettavasti emme ole löytäneet tuota runoa. Etsitty on useasta lastenrunokokoelmasta ja kyselty kollegoilta ympäri Suomen sähköpostilistalla, mutta Mummoa ja Tatua ei vain ole onnistuttu tavoittamaan.
Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan "lelu"-sanalla on vastineita joissakin lähisukukielissämme. Inkeroisen kielessä ovat sanat "lilla" tai "lillo", karjalan kielessä on sana "lilu" ja vatjan kielessä sana "lello". Näitä vastaavia lelua merkitseviä sanoja ("lelo", "lilu") tavataan suomen kielen murteissa.
"Lelu" kuuluu samaan sanapesyeeseen kuin hoivakielenhemmottelemista merkitsevät sanat "lelliä" ja "lellitellä".
"Lelu"-sanaa on käyttänyt suomen kirjakielessä ensimmäisen kerran Abraham Poppius runossaan vuonna 1820.
Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja (WSOY, 2004)
Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja. 2 : L-P (päätoim. Ulla-Maija Kulonen, SKS, 1995)
Vänern-järven tilavuus on 153 kuutiokilometriä (km³).
Suomen pelkästään yli hehtaarin kokoisten järvien kokonaistilavuus on arviolta noin 235 kuutiokilometriä (km³).
Lähde: Wikipedia
Väestörekisterkeskuksen nimipalvelun mukaan Suvi-nimisia naisia on Suomessa 13357. Katso lisää:
https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Suvi tarkoitaa siis kesä.
Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan nimi Suvi esiintyy 7.6. suomalaisessa almanakassa v:sta 1950 lähtien. Suvi on myös suosittu yhdysnimen alku. Suomen ortodoksisessa kalenterissa Suvi on 17.5.
Kenties helpointa löytää jonkun ihmisen sähköpostiosoite on etsiä henkilöä Googlella. Jos henkilö löytyy esimerkiksi jonkin organisaation sivuilta, siellä saattaa hyvinkin olla myös hänen sähköpostiosoitteensa. Tietysti jos tiedät, missä henkilö työskentelee tai opiskelee, voi osoitetta etsiä suoraan organisaation sivuilta. Joillakin organisaatioilla – esimerkiksi yliopistoilla – saattaa olla oma sähköpostihakujärjestelmänsä, jota ei välttämättä löydy suoraan Google-haulla.
Sähköpostiosoitteita ei aina kovin innokkaasti jaeta julkisesti, koska siihen liittyy vaara saada roskapostia. Puhelinnumeroita löytää helpommin, ja henkilön voisikin löytää esimerkiksi Fonectan palvelusta osoitteesta http://www.fonecta.fi. Soittamalla henkilölle voisi...
Et kysymyksessäsi tarkentanut, mihin tarkoitukseen haet tietoa (esitelmääkö varten?) ja kuinka laajasti. Seuraavassa muutamia viitteitä, joitten avulla pääset ainakin alkuun. Jos tarvitset enemmän tietoa, esim. lehtiartikkeleita, tule kirjaston tietopalveluun, niin haemme viitteitä lisää.
Maailmanhistorian yleisteoksista löytyy lyhyitä selostuksia Kuuban ohjuskriisistä, mm. teoksista Kuohuva vuosisata: osa 9 ja Otavan suuri maailmanhistoria: osa 18.
Robert F. Kennedyn teos 13 päivää kuilun partaalla on yksityiskohtainen selonteko ohjuskriisin tapahtumista ja siihen liittyneistä neuvotteluista.
Iltasanomien historiallisesta lehtiarkistosta löytyy artikkeli Kuuban kriisin kulusta. Löydät artikkelin menemällä Vuosikymmenten uutiset -sivulle,...
Vain kielteisissä yhteyksissä merkityksissä "(ei) vähällä, helpolla, (ei) kernaasti, (ei) juuri" käytetyn hevillä-sanan alkuperän selvittäminen on kieltämättä haastavaa. Sanan ensimmäinen kirjakielinen esiintymä on jo vuodelta 1758, Simon Achreniuksen kirjasta Academian aholla. Suomen sanojen alkuperä -teos yhdistää hevin "nopeutta, intoa, vauhtia, kiirettä ja kilpaa" tarkoittavaan murresanaan havi. Onkin mahdollista, että sana on alun perin ollut havilla: "(ei antanut) havilla", helposti. Tausta-ajatuksena tässä lienee se, että jonkin asiaintilan toteutuminen on edellyttänyt nopeaa toimintaa tai kilpailua, niin kuin Henrik Florinuksen vuonna 1702 julkaisemaan sananlaskukokoelmaan sisältyvässä lausahduksessa "...
Kuvan perusteella kyse on Svea Granlundin Arabian vientimarkkinoille muotoilemasta rokokoohenkisestä RE-astiastosta. Siitä tuli sangen suosittu myös kotimaassa. Pöytäastiasto oli tuotannossa vuodet 1942-58, kahvi- ja teeastiastot huomattavasti kauemmin. (Marjut Kumela & Marja Blåfield, Keräilijän aarteet : Arabian astiastoja)
http://arabia.kokoelma.fi/esine_tiedot.aspx
Tehtaan leiman puuttuminen viittaa siihen, että kyseessä ovat ns. toisen lajittelun eli kakkoslaadun esineet. Näistä ei yleensä löydy tehtaan leimaa, vain värillisiä pisteitä, leimattuja numeroita, merkintä kaksi roomalaisin numeroin (II) tai MADE IN FINLAND –teksti leimattuna.
http://arabia.kokoelma.fi/etusivu_leimat.aspx