Ainakin Alistair MacLean ja Dick Francis kirjoittivat osan kirjoistaan yhdessä toisten kirjailijoiden kanssa.MacLeanin 1980-luvun romaanit olivat enimmäkseen haamukirjoittajien työtä. MacLean kehitteli juonen ja henkilöt, mutta varsinaisen kirjoittamisen hoitivat muut. Varsinkin joidenkin niin sanotun UNACO-sarjan romaanien on sanottu muistuttavan vain etäisesti MacLeanin aiempia teoksia.Dick Francisin vaimo Mary teki suuren osan miehensä kirjojen taustatutkimuksesta ja myös toimi käsikirjoitusten ensimmäisenä toimittajana. Mary kuoli vuonna 2000, minkä jälkeen Francisin poika Felix avusti isäänsä seuraavassa neljässä romaanissa. Avustajan vaihdoksen sanotaan vaikuttaneen kirjojen tyyliin. Dickin kuoleman jälkeen Felix myös kirjoitti lisää...
Aika vähän löytyy tietoa vanhemmista suklaa ja karamelli merkeistä. Leaf Oy:llä näyttäisi olleen Logo niminen suklaapatukka 1990-luvulla. Finna-haku löysi siitä arkistomaininnan. Linkki hakutulokseen.
Hei,Hieman haastava tehtävä. Useinkaan ei kirjakuvauksissa tai muuuten mainita välttämättä konkreettista kunnia- tai ansiomerkkiä. Muutamia tarjokkaita kyllä löysin, jotka enemmän tai vähemmän voisivat sopia aiheeseen.Parhaiten sopii ehkäpä Joseph Rothin Kapina (suom. Atena, 2002). Kirja kertoo Andres Pum -nimisestä henkilöstä, joka on ensimmäisen maailmansodan sotainvalidi, jolle univormu, kunniamerkki ja posetiivarilisenssi ovat hänen elantonsa ja omantunnonarvonsa kulmakivet.Hieman aihetta liippaa Thomas Bernhardin Palkintopuhetta (suom. Teos, 2014), joka on kokoelma muisteluksia hänelle myönnetyistä palkinnoista.Benjamin Labatut'n Maailman vihreä kauneus (Tammi, 2023) on faktaa/fintiota 1900-luvun keskeisimmistä ja palkituista...
Sandwich on kaupunki Englannin lounaisrannikolla. Wich on muinaisenglantia, variaatio sanasta wic, joka merkitsi asuinpaikkaa, kylää tai maatilaa, joskus myös suolakaivosta tai suolavesilähdettä. Usein wich-kaupungit olivat kauppapaikkoja. Sandwich nimi merkitsee hiekkaisella maalla sijaitsevaa markkinakaupunkia.Väitetään, että kaupungin nimen liitti ruokaan Sandwichin 4. jaarli John Montagu. Uhkapelaaminen ja viralliset asiat pitivät miehen niin kiireisenä, ettei tälle jäänyt aikaa kunnon aterialle. Hän pyysi palvelijaansa panemaan lihaa kahden leivänviipaleen väliin. Tämän aterian hän saattoi syödä pikaisesti pelipöydässä tai toimistossaan. Leipä sai tästä nimen sandwich, kun toiset pelurit alkoivat tilata "samaa kuin Sandwichillä"....
Romaania Vestersand ei ole vielä julkaistu ruotsiksi. Kniven i eldenin julkaisi Bonniers, eikä kustantamon sivuilta löydy mitään mainintaa jatko-osasta.
Tein Finnan tarkennetun hakusanoilla Skotlanti ja historialliset romaanit. Rajasin kirjoihin ja suomen kieleen sekä aikuisten kokoelmaan. Löysin esim. Diana Gabaldon Matkantekijä sarjan, joka tosin seikkailee muuallakin kuin Skotlannissa, Kaisa Ikolan Betty-kirjat ja Beth Cowan-Erskine Loch Down Abbey -kirjat. Linkki Finna -hakutulokseen.
Googlen kuvahaku löysi astian. Kyseessä on Arabian Fasaani-sarjan tarjoiluvati. Linkki hakutulokseen. Kirjassa Marjut Kumela / Maija Blåfield: Keräilijän aarteet - Arabian astiastoja Esitellään myös Fasaani-sarja. Kirjassa on myös tietoja astiastojen historiasta ja lisätietoa esim. tekijöistä ja Arabian leimoista. Myös hyvä lähdeluettelo löytyy. Linkki Helmet hakuun.