Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Muistikuva 2000-luvun alun videosta, joka on oletettavasti suunnattu lapsille. Videossa esiintyy aito bokseri-rotuinen koira (ei piirretty tai animaatio)… 20 Palvelun vastaajat eivät valitettavasti löytäneet ratkaisua kysymykseen. Voisiko kyseessä olla pizzaketjun mainoskampanja? Ehkäpä joku lukijoista tunnistaa videon.
Mikä on se satu, jossa prinssi tavoittelee kuolemattomuutta ja kohtaa kotkan, joka elää niin kauan, kunnes on siirtänyt vuoren kivi kerrallaan, sekä tytön,… 20 Hyvin samanlainen kuin kysyjän kuvailema satu löytyy Anni Swanin suomentamista Unkarilaisista kansansaduista (WSOY, 1904). Tarina on nimeltään Satu kuninkaanpojasta, joka halusi kuolemattomuutta. Prinssi lähtee etsimään kuolemattomuuden salaisuutta, mutta kohtaa matkalla kotkan sijasta vanhan, kaljupäisen miehen, joka lapiolla ja kuokalla luo vuorenhuipulla multaa koriin, jonka sitten kantaa vuorta alas. Kun vuori lopulta olisi maan tasalla, joutuisivat ukko ja hänen sukulaisensa hautaan. Prinssi kohtaa myöhemmin myös tytön, joka esittelee hänelle huoneen, jonka lattia on silmäneulojen peitossa. Tyttö eikä kukaan hänen perheestään kuole, ennen kuin tyttö on ommellut jokaisella neulalla. Ja tämä tapahtuu tytön sanojen mukaan vasta tuhannen...
Sukulaisuuksista puheenollen, mitä tarkoittaa sirpaleserkku? 19 Tätä on kysytty ennenkin, ja viittaan tässä aiempaan vastaukseen, jossa kerrotaan pikkuserkkua kaukaisemmille (sirpaloituneemmille) sukulaissuhteille olevan kansankielessä useita nimityksiä, kuten sokeri- tai sirpaleserkku.Tässä vielä vanhempi vastaus:Kuinka jatkuu serkku, pikkuserkku jne. Haluaisin tietää mitkä ovat seuraavat sukulaissuhteet serkun ja pikkuserkun jälkeen. | Kysy kirjastonhoitajaltaYstävällisin terveisin,
Iskelmä tai muu laulu, jossa sanat...Mitään en pelkää mä silloin...kunhan vain sinä kuljet mun rinnallain... 17 Emme valitettavasti tunnistaneet kyseistä laulua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tietoja voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Mitä tarkoittaa kantakortista löytyvä merkintä: 14.5.40 - vap. toistaiseksi LTO:n E.2 nojalla? 16 Lääkärintarkastusohjesäännön (LTO) 1935 mukaan palveluskelpoisuusluokka E on "Tilapäisesti kelpaamattomat - palveluskelpoisuuden ratkaiseminen siirretään toistaiseksi, maäräten edelleen nostoväen III luokkaan jossakin seuraavassa kutsunnassa uudelleen tarkastettaviksi" ja syynä, että henkilö on vapautettu toistaiseksi on ilmeisesti ollut "2. Hentokasvuisuus, yleinen heikkous: pysyväksi jäänyt sairaaloinen heikkorakenteisuus, ylen heikko lihaksisto, pitkälle mennyt kuihtuminen, näivettyminen, pysyvä kykenemättömyys ruumiilliseen työhon (Asthenia universalis, habitus asthenicus, marasmus, kakexia), 24 v. täyttävillä."
Olen lukenut hyvin nuorena Mika Valtarin historiallisia romaaneja kuten Sinuhe egyptiläinen, Mikael Hakim ja Mikael Karvajalka. Löytyykö vielä muita… 16 Mika Waltari kirjoitti useita historiallisia romaaneja. Aikakausi on usein antiikki tai keskiaika, mutta myös uudemmalta ajalta, kuten Tanssi yli hautojen kertoo Suomen sodan loppuvaiheista.Tässä lista kysymistäsi kirjoista, joista monissa mukana takakansiteksti.
Etsin runoa, jonka lausuin koulun raittiuskilpailussa lapsena. Muistaakseni siinä oli sanat vesiastiaas kannan ja ehkä runon loppupuolella kukkuu, kukkuu --… 16 Voisiko kyseessä olla Einari Vuorelan runo Kaivotiellä? Runon viimeiset säkeet menevät näin:-Ihana äiti, ethän itke, kun annan kaikki nää kukkaset sulle ja vesiastiaas kannan?Runo löytyy kokonaisuudessaan teoksista:Tämän runon haluaisin kuulla 2 (Tammi 1987)Einari Vuorela: Keväthartaus (Gummerus 1921)
Missä tarkalleen on sijainnut Luumäen vanha oikeustalo? Kyseisestä rakennuksesta löytyi finna-palvelusta Hugo Sundströmin 1937 ottama kuva, JOKA Journalistisen… 14 Tiedustelimme asiaa Kotkaniemen museosta Luumäeltä. Sieltä tuli vastaus, että käräjätalo on sijainnut Suoanttilantiellä, tien oikealla puolella juuri ennen siltaa, kun tie ylittää rautatien (Suoanttilaan päin mentäessä). Osoite on mahdollisesti Suoanttilantie 72. Kohdalla sijaitsee nykyäänkin talo, mutta ei ole varmaa tietoa, että kyseessä on alkuperäinen rakennus. 
Mitä kirjoja suosittelisit teinille? Oon lukenut Jenny Hanin Kesä-sarjan ja tykkäsin tosi paljon. Haluaisin jotain samanlaista kesään nuoriin ja rakkauteen… 0 Ilmiselvä vastaus on juurikin Jenny Hanin muut kirjat! Sen lisäksi sinua voisi kiinnostaa seuraavat:Kesämyrsky | Anders-kirjastot | Anders-Finna Kun menetin sinut | Anders-kirjastot | Anders-Finna ja muut Estelle Maskamen kirjatDarkhearts | Anders-kirjastot | Anders-FinnaKiss my juhannus | Anders-kirjastot | Anders-FinnaTeidän majesteettinne | Anders-kirjastot | Anders-Finna ja muut Royalteen-sarjan kirjatHeartbreak boys | Anders-kirjastot | Anders-FinnaSoita minulle karusellin kelloa | Anders-kirjastot | Anders-FinnaNäkymättömät | Anders-kirjastot | Anders-FinnaYksi meistä valehtelee | Anders-kirjastot | Anders-Finna ja muut sarjan kirjatSydämenmuotoinen kesä : nuortenromaani | Anders-kirjastot | Anders-Finna Linkit vievät...