Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä mahtaisi löytää sotilasvaruste listoja kirjana? 98 Erilaisia historiallisia suomalaisia varusteluetteloita löytyy esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta, pääosin nimellä nimikeluettelo tai nimikkeistö tai materiaalinimikkeistö. Termit ovat vaihdelleet. Esimerkkejä: Kaasusuojeluvälineiden ja -tarvikkeiden nimikeluettelo merkkeineen. Puolustusministeriön kaasusuojeluosasto, 1940. Pioneerivarusteiden luettelo. Puolustusvoimien pääesikunta, 1945. Taisteluvälinesotavarustuksen nimikeluettelo: jalkaväen aseistus väliaikainen. Pääesikunta, aseosasto, 1959. Modernia kansainvälistä kalustoa kuvataan esimerkiksi Jane's -kustantamon vuosikirjoissa. Osa näistä on käytettävissä Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastossa. Vanhempia vuosikertoja löytyy myös Kuopion varastokirjastosta, ja...
Kysyn kirja- tai nettivinkkejä päässälaskutaidon tekniikoiden opiskeluun. 98 Aiheeseen liittyviä kirjoja ei näytä olevan kovin paljon, mutta ehkäpä näistä olisi hyötyä: Sirén, Martti: Suklaakarkkeja Sammosta : lisää matemaattisia taikatemppuja ja työkaluja hauskempaan opetukseen (MFKA-kustannus, 2019) Schrøder, Michael: Pikalaskenta kuuluisan Trachtenbergin menetelmän avulla (WSOY, 1963) Superprof-blogista löytyy artikkeleita aiheesta: https://www.superprof.fi/blog/matematiikka-paassalaskenta/ https://www.superprof.fi/blog/matematiikan-laskutavat/
Lehtijutussa joltakulta tavalla tai toisella julkiselta henkilöltä kysyttiin minkälaisia ajatuksia tai tunteita marraskuu hänessä herättää. Haastateltava… 98 Kyseessä voisi olla tanskalaisen runoilijan, Henrik Nordbrandtin (1945–2023), kirjoittama runo Året har 16 måneder: November. Nordbrandt luettelee runossa kaikki kuukaudet marraskuusta alkaen ja lopettaa runon mainitsemalla marraskuun vielä neljä kertaa. Runoilijan mukaan vuodessa on siis yhteensä 16 kuukautta (viisi marraskuuta) kahdentoista sijaan. Valitettavasti näyttää siltä, ettei Nordbrandtin kokonaisia teoksia ole käännetty suomeksi. Julkaisussa Kirjo: kirjallisuus- ja kulttuurilehti 2002 : 3, s. 16 -17  ”Poissaolon noste” löytyy kuitenkin joitakin Nordbrandtin suomennettuja runoja. Suomalaisista kirjastoista löytyy Nordbrandtin tanskaksi ilmestyneitä teoksia. Näihin voi tutustua osoitteessa Finna.fi ...
Runokirja hakusessa. En muista teoksen nimeä enkä sen kirjoittajaa. Teos on aika uudehko, varmaan julkaistu 2017 tai sitten oli sitäkin uudempi. Luin sen 2022… 98 Valitettavasti kukaan tietopalvelun valtakunnallisella sähköpostilistalla ei tunnistanut runokokoelmaa vinkkien perusteella. Tunnistaisiko joku Kysy kirjastonhoitajalta -palstan lukijoista teoksen?
Onko Kirjasampo hyvä resurssi readers's advisory tyyppiseen toimintaan kirjastoissa? Käytätkö itse Kirjasampoa reader's advisoryyn? Miten? 98 Kirjasampo on hyvä lähtökohta kirjojen vinkkaamiseen tiedonkeruun kannalta. Monille se on jo tuttu työkalu, mutta yhtä tärkeää on esimerkiksi laaja lukeneisuus ja oman osaamisen kehittäminen juuri lukemisen kautta. Kirjasampo tukee tätä työtä. Kirjasammosta löytyy hyvin tietoa kirjailijoista ja kirjoista, ja sen kautta voi myös hakea kirjoja, joista muistaa esimerkiksi vain kannen ominaisuuksia. Kirjasammosta voi myös löytää valmiita listoja tietyistä teemoista, mikä auttaa lukemisen suosittamisessa paljon. Myös genretietoutta voi lisätä Kirjasammon kautta. Kirjasampoa myös ylläpidetään kirjastolaisten toimesta aktiivisesti, joten sen tietoon voi luottaa.  Henkilökohtaisesti allekirjoittanut käyttää silloin tällöin tiedonhakuun...
Vastaan tulee silloin tällöin videoita Britain's Got Talent-ohjelmasta. Mitä nämä Yes-vastaukset tarkoittavat (neljä x Yes on?) ja mietin myös kultasadetta,… 98 Neljä X merkkiä tarkoittaa, että kaikki neljä tuomaria äänestävät ettei kilpailija pääse jatkoon. Tällöin kilpailijan on turhaa enää jatkaa esitystään ja esitys loppuu siihen. Niin kauan kuin kaikki tuomarit eivät ole painaneet x nappulaa niin kilpailija saa jatkaa esitystään. Esityksen jälkeen tuomarit sanovat mielipiteensä esityksestä ja äänestävät jos esitys pääse jatkoon ja mahdollisesti semifinaaliin. Esitys tarvitsee jatkoon päästäkseen kolme Yes tuomiota tuomareilta, jos tulee kaksi Yes ja kaksi No, eli tasatilanne niin silloin Simon Cowellin ääni ratkaisee pääsekö jatkoon. Simon Cowellilla on tässä tilanteessa päätösvalta. Kultasade taas tarkoittaa, että esitys on tuomarin suosikkiesitys ja pääsee suoraan semifinaaliin ilman eri...
Löytyykö ohjelmistoa joka arvioi kasvimaiden/viljelmien kastelutarvetta käyttäen lähtötietoina ennusteita sademääristä, pilvisyydestä sekä tuulesta ja… 98 Kyllä näitä ohjelmistoja on olemassa, ks. Google-haun tulokset tästä linkistä.
Onko mahdollista saada kirjasuomennokseen Hilkka Norkamon suomennos kappaleen Once in Royal David’s City seuraavista säkeistä? "Once in royal David’s city… 98 Hilkka Norkamon suomenkielinen sanoitus "Daavidin on kaupungissa" sisältyy nuottiin "100 joululaulua : lapsi-, nuoriso- ja naiskuorolle. 4. osa, Liettua, Venäjä, Romania, Ranska, Englanti, Skotlanti" (Modus Musiikki, 2001). Säkeistöjä on neljä."Once in royal David's city" -laulun alkuperäinen sanoittaja on Cecil Frances Alexander. Laulun on säveltänyt Henry John Gauntlett. Alkuperäisessä sanoituksessa ei ole kohtaa "Jolly gentlemen in coats of red", vaan 1. säkeistö päättyy säkeeseen "Mary was that mother mild, Jesus Christ her little child". Suomenkielinen sanoitus päättyy: "Äiti tuo on Maria, Jeesus Kristus poikansa."
Kun auringonvalo luo kahden ristikkäisen säleverhon varjot jollekin pinnalle niin lopputuloksena ei ole teräväpiirteinen ruudukkokuvio vaan yksittäiset valon… 98 Kyseisessä ilmiössä on ilmeisesti kyse diffraktiosta eli valoaallon muoto tosiaan muuttuu, kun aalto kohtaa esteen. Valitettavasti kirjastonhoitajan kapasiteetti ei riitä ilmiön täydelliseen ymmärtämiseen, Wikipediassa asiaa on kuitenkin yritetty avata: https://fi.wikipedia.org/wiki/DiffraktioKatso myös "Shadow blister effect" https://en.wikipedia.org/wiki/Shadow_blister_effectJa Youtube-video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=dXNyF7lv_Wc 
Onko olemassa suomennosta Goethen runolle: "Wie das Gestirn, / ohne Hast, / aber ohne Rast, / drehe sich jeder / um die eigne Last"? 98 Kävimme läpi Goethen suomennetut kirjat: Runotarten lemmikki /Der Musensohn , suomennos Teivas Oksala, 2004Jälkisointuja : Goethen kirkkaimmat runot, suomennos Helmut Diekmann ja Arja Hakulinen, 2013Näissä kahdessa kokoelmassa oli sekä saksankielinen alkuruno ja käännös. Kävimme läpi myös Otto Mannisen ja V. A. Koskenniemen suomennokset.Niistä lähimmäksi ajatusta tuli Otto Mannisen käännös Kyynelten lohtu, jonkakahdessa säkeessä keskeltä runoa on:"Ei auta ponnistus, sit´ envoi konsanaan saavuttaa;Kuin tähti niin se kaukaist´on,niin ylhää ihanaa.Ei tavoitella tähtiä,niit´ihaellaan vain, kun yllämme ne loistavatöin ilon-autuain."Goethe : Runoja, suomentanut O. Manninen, 1928        ...
Etsin kirjaa, joka käsittelee kissan ajatusmaailmaa, filosofiaa. Olen lainannut sen joskus kauan sitten Helsingin kaupungin kirjastosta. Se ei ole lasten eikä… 98 TEKIJÄ    Telkänranta, Helena, kirjoittajaTEOS    Matka kissan mieleen / Helena Telkänranta ; [.. kuvitus: Helena Telkänranta]PAINOS    2. painos 2003. - 3. painos 2006. - 4. painos 2007Julkaisutiedot    [Ilola] : Sanasilta, 2002ULKOASU    121 sivua : kuvitettu ; 21 cm Olisikohan tämä kirja etsimäsi?
Kysyisin vanhasta nuorisokirjasta, joka oli itselläni joskus 60-luvun alussa. 98 Kyseessä on varmaankin Kirsti Heporaudan romaani Koulukodin tyttö (WSOY, 1952). 
Mitä tapahtuu Katy Perryn Woman's World -musiikkivideossa? Tässä linkki: https://www.youtube.com/watch?v=EVIJUH29pjU Minun pitäisi tehdä journalismianalyysi,… 98 Sinun kannatta katsoa video rauhassa ja vaikka pysäyttää video välillä ja kirjoittaa muistiinpanoja. Varmastikin koulukirjassasi tai opettajan tehtävänannossa on ohjeet analyysin tekoon. Journalismianalyysiin löytyy ohjeita ja materiaalia esim. Uutismedian Juttutyypit-sivustosta https://juttutyypit.fi/juttutyypit/analyysi/.
Onko kirjastossa laitetta, jolla voisi skannata diakuvia sähköiseen muotoon ? Entä VHS kasetteja ? 98 Diaskanneri löytyy ainakin Entressen ja Itäkeskuksen kirjastoista. Linkki varaamo.espoo.fi ja Helsingin tilavarauspalvelutVHS-digitointia voi kokeilla Vuosaaren ja Pasilan kirjastoissa. Linkki Helsingin tilavaraus.
Milloin Unicefin lasten oikeuksien sopimus hyväksyttiin? 98 Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin 20.11.1989 YK:n yleiskokouksessa. Lähde: Lapsen oikeuksien sopimus | UNICEF
Lukiossa 90-luvun alussa luimme kirjan jota olen etsinyt. 98 Kirja toi mieleen Le Guinin Atuanin holvihaudat. Olisikohan se oikea? Kirja on tosin julkaistu suomeksi jo 1970-luvulla.Linkki Kirjasampoon.
Etsin Roomaan sijoittuvaa romaania, joka on mahdollisesti naisen kirjoittama. Teos on julkaistu alun perin kai italiaksi, mutta olen lukenut sen suomeksi… 98 Valitettavasti vastaajamme eivät tunnistaneet romaania. Elsa Morante on Italialainen naiskirjailija, joka on asunut Roomassa, myös Villa Borghesen tienoilla. Hänen teoksessaan La Storia kuvataan  Rooman kaupunkiakin. Elsa Moranten tuotannosta voi lukea Kirjasammossa, Morante, Elsa | Kirjasampo.Villa Borghesessa liikutaan Tennessee Williamsin Mrs. Stonen Rooman keväässä, mutta kirjailijahan ei tietenkään ole nainen eikä italialainen, Mrs. Stonen Rooman kevät | KirjasampoKirjasammossa tapahtumapaikaksi on kirjattu Rooma seuraavan hakutuloksen teoksiin, ehkä sieltä selaamalla löytyy etsimänne.Alunperin italiaksi kirjoitettu noista ovat seuraavat italiankielinen kirjallisuus + tapahtumapaikka Rooma.
Mistä saisin isäni ja äitini lapsuuden osoitteet 1940-luvulta? 98 Voit ottaa yhteyttä Digi-ja väestötietovirastoon ja kysyä, saatko sukulaisiisi liittyvän osoitetiedon. Väestötietojärjestelmään on tallennettu kaikki osoitteet, joista on ilmoitettu sinne. Kun kyse on vanhoista osoitteista, joita ei löydy väestötietojärjestelmästä, Digi-ja väestötietovirastosta ohjataan kysymään evankelisluterilaisen tai ortodoksisen seurakunnan alueellisilta keskusrekistereiltä, jos henkilö on ollut seurakunnan jäsen. Kuitenkin Keski-Porin seurakuntatoimiston mukaan Porin aluekeskusrekisterissä ei ole näin vanhoja tietoja. DVV https://dvv.fi/tarkasta-omat-henkilotietosiYksi vaihtoehto olisi tarkistaa 1940-luvun puhelinluetteloista, löytyykö isovanhempiesi osoitetieto sieltä, jos sinulla on mahdollisuus mennä Porin...
Osmo Pekosen artikkeli Petrarcasta, Laurasta ja Monte Ventouxille noususta. 98 Valitettavasti en löytänyt tuota artikkelia hakusanoja yhdistelemällä. Finna.fi palvelusta löytyy 369 kpl Pekosen lehtiartikkeleita.Kenties artikkeli on jollain muulla kielellä? Linkki Finna-hakutulokseen.
Mikä oli sen lasten ohjelman nimi missä kaksi tyyppiä menee lasten lelu korista eri mailmaan esim yhdessä jaksossa he korjaavat vesipuiston mustekaloja 98 Olisiko kyseessä ohjelma "Harri ja dinot" Siinä ainakin hypätään lelukoriin joka vie eri maailmoihin. Harri ja dinot – WikipediaHarri Ja Dinot Suomeksi Harri Ja Dinot Suomeksi Full Episode Harri Ja Dinot Suomeksi HQ1Ja piki kirjastoistakin löytyy dvd:llä! Tässä muutamaHarrin iltapuuhat | PIKI-kirjastot | piki.fiKasva nyt pian! | PIKI-kirjastot | piki.fi