Hautapaikkoja voi olla vaikea löytää. Seurakunnat rekisteröivät kuolleiden nimet, mutta aina hautapaikasta ei ole merkintää.
Seurakuntien keskusrekisteristä kannattanee aloittaa hakeminen.
Tässä yhteystiedot Helsingin toimistoon:
Aukioloaika: ma-pe klo 8.00-15.45
Osoite: Kolmas linja 22 B; 00530 Helsinki
http://www.helsinginseurakunnat.net/keskusrekisteri/
Runo löytyy Valistuksen julkaisemasta Dagmar Kemilän ja Paavo Kuosmasen aapisesta Luen ja kerron: alakansakoulun luku- ja puheaapinen. Runon tekijäksi on mainittu Aune Laaksi. Kirja on Helsingin pääkirjastossa Pasilassa, mutta sen voi tilata mihin tahansa pääkaupunkiseudun kirjastoon joko netin kautta osoitteesta http://www.helmet.fi tai käymällä lähimmässä kirjastossa.
Pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteisten käyttösääntöjen lähtökohtana on oman kortin käyttäminen. Henkilökunnan joustovara on tässä asiassa äärimmäisen vähäinen. On kuitenkin sisäisesti sovittu, että valtakirja voidaan hyväksyä sellaisissa tapauksissa, joissa kortin omistaja ei esimerkiksi sairauden takia pääse käymään kirjastossa, mutta varaus pitäisi hakea.
Tällainen valtakirja on voimassa vain tapauksen kerrallaan ja siinä täytyy olla selkeästi näkyvissä sekä kortin omistajan että asiamiehen henkilötiedot ja sotu. Pysyvää valtakirjaa kirjastot eivät hyväksy, vaan tällöin lainataan asiamiehen kortilla.
Latinan sanakirjojen avulla päättelen, että Chorea sponsa tarkoittaa hää- tai morsiustanssia. Chorea quadrata esimerkiksi on katrilli, joten tanssista on kysymys.
Sanakirjoista: chorea = piirikarkelo, tanssi, sponsa (spondeo) = kihlattu, sulhanen, morsian
Helsingin kaupunginkirjasto voi ottaa vastaan lahjoituksina muuta aineistoa paitsi kuvatallenteita (videot, dvd-levyt) ja cd-romlevyjä. Jos äänikirjat ovat erittäin hyväkuntoisia, niitä voi käydä tarjoamassa esim. lähimpään kirjastoon, joka voi halutessaan ottaa ne omaan kokoelmaansa tai tarjota niitä jonnekin toiseen toimipisteeseen. Kuitenkaan YLE:n Tallennemyynnin äänikirjoja ei voida ottaa vastaan niihin liittyvien tekijänoikeusmaksujen vuoksi.
Virallisesti 28.12. suomalaisen almanakan mukaan juhlii vain Piia. Pia löytyy ruotsalaisesta almanakasta saman päivän kohdalta. Piia tuli almanakkaan vuonna 1973. Sitä aikaisemmin päivä oli vain Viattomien lasten päivä.
Piia- ja Pia -nimistä löytyy tietoa esim. Eero Kiviniemen kirjasta Iita Linta Maria.
Viralliset almanakat, siis nykyinen ja vanhemmat, löytyvät sivulta http://almanakka.helsinki.fi/
Suomen ilmailumuseolla on kirjasto, jossa myös tavallinen yleisö voi asioida tutkijoiden ja viranomaisten lisäksi. Kirjasto on normaalisti auki arkisin klo 11-17. Muinakin aikoina vierailu on mahdollista sopimuksen mukaan. Kirjasto lainaa osaa kirjoista asiakkaille, kaikkia kirjoja ja mitään ilmailulehtiä ei lainata. Kopioita voi ottaa tarvittaessa pientä maksua vastaan.
Suomen ilmailumuseo on Vantaalla, osoite on Tietotie 3, puh. 09-8700 870
Prinessa Dianasta tuli vuonna 2007 DVD-boksi "Princess Diana Special Editon Box Set", joka ainakin on saatavana nettikaupasta Amazon.co.uk.
Katso
http://www.amazon.co.uk/Princess-Diana-Special-Editon-Box/dp/B000SAJBMA…
Vielä ei ole tietoa onko tulossa suomenkielistä kirjaa hänen pojistaan.
Ktso heidän omia kotisujaan.
http://www.princeofwales.gov.uk/personalprofiles/princeharry/
http://www.princeofwales.gov.uk/personalprofiles/princewilliam/
Jatkosodan aikaisia paikannimiä voi hakea esimerkiksi seuraavista teoksista ja verkkosivulta:
Jatkosodan historia: 6, Meri- ja ilmapuolustus, hallinto ja sotatalous, huolto ja aselajit, kotijoukot. Porvoo, Werner Söderström 1994.
Karjalan kartat -palvelu
Kielletyt kartat: Karjala 1928-1944. Helsinki, AtlasArt 2006.
Kielletyt kartat: 2, Luovutetun Karjalan kylät ja tilat. Helsinki, AtlasArt 2007.
Kielletyt kartat: 3, Itä-Karjala 1941-1944. Helsinki, AtlasArt 2009.
Näistä ja eksoottisemmista paikannimihakemistoista ei Sitsaari-nimistä paikkaa valitettavasti löytynyt. Muutamia Sittasaari -paikannimiä löytyy, mutta näillä ei ollut taistelutoimintaa 1942.
Kollega ehdotti Michael Cunninghamin Tunnit-romaanista tehtyä elokuvaa. Esimerkiksi Kavin sivuilla on tietoa elokuvasta:
https://kavi.fi/fi/elokuva/1105338-tunnit
(Elokuvan nimi ei ole valitettavasti selvinnyt, mutta kysyn sitä vielä kirjastojen välisen sähköpostilistan kautta. Vai tunnistaisiko joku lukijoista elokuvan?)
Kyseinen laulukirja kyllä löytyy HelMetin "järjettömän kokoisesta" valikoimasta nimellä VirkistysVerson laulukirja. Sitä on tarjolla yli 20 kappaletta. Valitettavasti juuri tätä kirjoittaessani HelMet-tietokannassa on jokin tekninen este, mutta kyllä se toivottu 271-sivuinen laulukirja joka tapauksessa löytyy ja on saatavissa nopeasti.
Heikki Poroila
Mukavaa, että kirjastotyö kiinnostaa teitä! Helsingin kaupunginkirjaston työhönotto on nykyään osa Helsingin kaupungin työhönottoa. Tässä avoin hakemuslomake, jonka voitte täyttää ja lähettää, https://response.questback.com/isa/qbv.dll/ShowQuest?QuestID=5052219&sid=qWrrHytvhN
Kaukopalvelusta kerrottiin, että lainojesi uusimiskerrat ovat täynnä. Aineiston lähettänyt kirjasto määrittää, kuinka monta kertaa sen lainoja voi uusia. Palauta siis kaukolainasi johonkin Hämeenlinnan kaupunginkirjaston toimipisteeseen. Kaukopalvelu palauttaa kirjat. Jos haluat uudelleen samat kirjat lainaan, tee uusi kaukopalvelutilaus. Aineisto saadaan tilattua sinulle sitten joko samasta kirjastosta kuin ne tulivat nyt tai toisaalta.
Asia on, kuten kysymyksessä arvelit eli julkisen sektorin velkakirjoja ostetaan vain jälkimarkkinoilta. Sen sijaan yksityisen sektorin velkakirjoja voidaan ostaa sekä ensi- että jälkimarkkinoilta. Ensi- ja jälkimarkkinoiden ero on selitetty esim. Pörssisäätiön sivuilla https://www.porssisaatio.fi/?s=j%C3%A4lkimarkkinat&cat=-54&submit=Haku.
Alla pari linkkiä, joista löytyy tietoa muistikuvien synnystä: Ylen uutinen otsikolla Valehtelevatko muistot? (29.12.2009) ja "onnellisuusprofessori" Markku Ojasen Traumat, muistiin palautuminen ja valemuistot -artikkeli, joka on tiivistelmä tutkimustuloksista:
https://yle.fi/uutiset/3-6058402
https://www.markkuojanen.com/psykologia/traumat-muistiin-palautuminen-ja-valemuistot/
Lausuntopalvelu.fi on oikeusministeriön ylläpitämä ja tuottama verkkopalvelu, joka tarjoaa mahdollisuuden pyytää ja antaa lausuntoja sähköisesti. Ko. palvelu ja siinä oleva sisältö on julkista
Lausuntopalvelusta löytyy lausuntopyyntö Arviomuistio alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta. Mukana on Suomen ortodoksisen kirkon vastaukset ja kommentit lausuntopyynnön kysymyksiin.