WSOY:lta vastattiin seuraavasti:
Valitettavasti kirjan aikataulu on siirtynyt pitkälle eteenpäin pääasiassa koronan takia, sillä kirjailija ei pystynyt keräämään aineistoa ja tekemään haastatteluja suunnitellusti. Tarkkaa ilmestymisaikaa ei vielä ole, mutta toivomme Sibeliuksen tyttärien ilmestyvän vuoden 2025 aikana.
Suosittelen, että otat yhteyttä Yleisradion asiakaspalveluun ja tiedustelet asiaa sieltä.
Yleisradion asiakaspalvelu:
Yhteystiedot: https://asiakaspalvelu.yle.fi/csp
TV Tropes -sivusto esittää, että kolme toivomusta on kerronnan kannalta sopiva määrä. Ensimmäisellä toive on koe, joka usein käytetään johonkin turhaan. Toisella kertaa pyydetään jotain suurta, mutta usein saadaan muuta kuin halutaan. Kolmas toive pyrkii palauttamaan perustilan, mutta jälleen lopputulos ei välttämättä ole sitä mitä halutaan. Kolmen toivomuksen kanssa tarina ei ole liian pitkä, ja siinä on sujuvasti alku, keskikohta ja loppu.
Kolmen toivomuksen malli liittyy myös laajemmin kulttuurissa esiintyvän kolmen sääntöön. Kolme kertaa on pienin määrä, jolla tarinaan luodaan kuvio ja sitten rikotaan se. Kaksi ensimmäistä kertaa luovat kuvion ja jännitteen, kolmas kerta rikkoo kuvion yllättävällä käänteellä ja laukaisee...
Olisikohan kyseessä ehkä Siv Widerbergin ja Eva Lindströmin Olipa kerran isä ja äiti? Siinä lapset Lilli ja Lalli joutuvat vanhempien rooliin, kun heidän isänsä ja äitinsä käyttäytyvät kuin pikkulapset.
Virallinen termi ongelmajätteelle on nykyisin vaarallinen jäte. Vaarallisella jätteellä tarkoitetaan jätettä, jolla on palo- tai räjähdysvaarallinen, tartuntavaarallinen, muu terveydelle vaarallinen, ympäristölle vaarallinen tai muu vastaava ominaisuus.
Akku- ja paristojätteestä erotellaan kierrätykseen kelpaava materiaali ja toimitetaan niitä hyödyntäviin teollisuuden tuotantolaitoksiin. Myös sähkö- ja elektroniikkaromusta pyritään ottamaan talteen mahdollisimman paljon hyödyntämiseen soveltuvia materiaaleja. Öljyjä voidaan kierrättää regeneroimalla ne uusiokäyttöön. Sivutuotteena syntyvää bitumia voidaan käyttää asfaltin ja kattohuovan valmistuksessa.
Osa jätteistä voidaan polttaa korkealämpötilapoltossa. Korkealämpötilapolttoon...
Dodie Smithin alkuperäisteoksen The Hundred and One Dalmatians uusimmassa suomennoksessa Sata ja yksi dalmatiankoiraa (Art House 2024, suom. Ilkka Äärelä) Hell Hall on suomennettu Hornanhalliksi. Aiemmassa Aila Nissisen suomennoksessa Satayksi dalmatiankoiraa vuodelta 1966 on käytetty nimitystä Hellhalli.
Disneyn vuonna 1961 ilmestyneestä animaatioelokuvasta 101 dalmatialaista on ilmestynyt useita kuvakirjaversioita. Tarkistin myös niistä joitakin käsiini saamiani ja niissä kartanon nimi oli jätetty pois ja paikasta käytettiin esimerkiksi nimitystä Cruella de Vilin kartano.
Olisikohan kyseessä Catherynne M. Valenten vuonna 2013 ilmestynyt Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla. Kirjan kansi on punainen, ja siinä on tyttö ja punainen lohikäärme. Kirjan päähenkilön nimi ei tosin ole viikonpäivä vaan Syyskuu, mutta tarinassa hän tapaa myös pojan nimeltä Lauantai.
Hei!Voisikohan etsimäsi kirja olla joku näistä?Caroline Lawrence: Ostian koirat (Roomalaismysteerit -sarjan ensimmäinen osa)Päähenkilöinä muun muassa rikkaan merikapteenin tytär Flavia. Nuorille suunnattu dekkarisarja.Sirkka Shayan: Mira ja Skarabeen salaisuusMira leikkii vanhoilla paperinukeilla ja siirtyy yhtä äkkiä faaroiden aikaan.Richard Dubelman: Holly Hobbie kadonnutta etsimässäTämä on jo melko vanha teos, ilmestynyt 1980. Liz ei suostu uskomaan, että hänen arkeologi-isänsä on kuollut vaan lähtee etsimään tätä.Olisiko vielä lukijoilla muita ehdotuksia?
Kirjasammosta löytyy maininta, että Kariston näytelmäsarjassa seuranäytelmiä on ilmestynyt n. 600 näytelmää. Myös Finna.fi tukee tätä tietoa, koska näyttäisi, että näytelmiä löytyy ainakin numeroon 595 saakka.LähteetKirjasampo: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Asarja_12317589990683Finna.fi / Seuranäytelmiä: https://finna.fi/Search/Results?lookfor=kariston+seuran%C3%A4ytelmi%C3%…
Ensimmäisessä esimerkissä olette kolmasia serkkuja. Toisessa esimerkissä olette kyllä sukua toisillenne, mutta sukulaisuussuhteelle ei ole olemassa erityistä nimitystä.
1950-luvulla kerättiin jo singlemyyntilistoja, mutta niiden tiedot olivat joskus vajavaisia, eikä tarkkoja myyntilukuja kerrottu. Listat perustuivat aluksi kymmenen musiikkikaupan ilmoittamiin tietoihin. Esittäjiä ei myöskään alkuvuosina ilmoitettu, vaan kappale saattoi päästä suosioon useiden esittäjien versioina. 1953 listoilla on ykkösinä kolme kappaletta, joista mikään ei ole suomalainen iskelmä. Ensimmäisenä on Louis Armstrongin / Georgia Gibbsin Kiss of Fire, joka piti ykkössijaa yli puoli vuotta. 1.8.-1.10. ykkösenä on ollut Evelyn Künneken Egon ja loppuvuonna Percy Faithin / Mantovarin The Song from Moulin Rouge.Suomalaisia iskelmiä löytyy sen sijaan seuraavilta sijoilta pitkin vuotta. Muun muassa seuraavat kappaleet löytyvät...
tarkoitatte siis peruskouluun siirtymistä 1970-luvulla. Wikipedian mukaan peruskoulujärjestelmään siirryttiin pohjoisesta alkaen vuodesta 1972 ja 1977 lopulta Espoo, Helsinki, Kauniainen sekä Vantaakin siirtyivät siihen. Eli vuosi olisi 1977.Sinällään peruskoulun opetussuunnitelmat päivitetään aina aika-ajoittain. Lisäksi esimerkiksi vuonna 1999 poistettiin ala-aste 1-6 luokat ja yläaste 7-9 jako. Epävirallisesti nitä kutsutaan alakouluksi ja yläkouluksi.
Biojätteiden lajitteluohjeissa voi olla eroja riippuen siitä missä päin Suomea ollaan. Erot ohjeissa johtuvat biojätteen käsittelytavoista. Esimerkiksi biokaasulaitoksessa mädätettävien tai laitoksessa kompostoitaviin biojätteisiin voi laittaa hiukan eri jätteitä kuin bioetanolin valmistukseen käytettäviin biojätteisiin. Varmista oman alueesi jätelaitokselta biojätteen lajitteluohje.Biojätteen pakkaaminen | Biojäte.info
Hei,Kirjan hankintatapa ei vaikuta lainauskorvaukseen. Kirjailijan täytyy rekisteröityä Omasanastoon ja listata omat teoksensa. Lainauskorvaus vaihtelee 20-30 snt tienoilla lainaa kohden ja alin tilitettävä summa on 10 euroa. Lisätietoa aiheesta Sanaston sivustolla: https://www.sanasto.fi/lainauskorvaus/
Tässä 16.1. kirjoitettu vastaus samanaiheiseen kysymykseen: https://www.kirjastot.fi/kysy/kuinka-monta-1952-syntynytta-elossa-1?language_content_entity=fiEsimerkin mukaan 1945 syntyneet ovat vuoden 2023 lopussa olleet 78-vuotiaita, ja sen ikäisten 100 000 elävänä syntynytta kohti elossa olleiden lukumäärä on tuolloin ollut 70 490.
"Teräs Käsi" esiintyi ensimmäisen kerran Steve Perryn Star wars -kirjassa Shadows of the empire (1996) ja seuraavana vuonna sitä hyödynnettiin Playstation-pelissä Masters of Teräs Käsi. Nimi tulee, niin kuin arvata saattaa, sanaparin "steel hand" suomenkielisestä muodosta. Yhdyssanavirheen perusteella voisi kuitenkin vähintään epäillä, ettei Steve Perry välttämättä ole konsultoinut kuin englanti–suomi -sanakirjaa nimeä kehitellessään. Vieraat kielet voivat tehdä käyttäjälleen tepposia varsinkin silloin, kun niitä ei ymmärrä. Se, mikä ummikosta ehkä näyttää hyvältä, voi kieltä äidinkielenään puhuvalle olla vähintäänkin hämmentävää, niin kuin vaikkapa Fred Saberhagenin Books of swords -fantasiakirjasarjan 'Kingdom of Tasavalta'.Lucasfilm on...
Tästä kansanlaulusta on erilaisia toisintoja, joiden sanat ja melodia vaihtelevat.”Nuori nunna” -nimellä laulu sisältyy nuottiin ”Maastamuuttajien lauluja : kansanlauluja Ruijan rannoilta ja Pohjoiskalotilta” (Myllylahti, 2008). Laulu alkaa: ”Nunna luostarissa rukoilee”. Säkeistöjä on seitsemän.Nimellä ”Nunna” laulu sisältyy nuottiin ”Oulussa laulettua” (Pohjoinen, 1983). Laulu alkaa: ”(Nuori) nunna luostarissa rukoilee”. Säkeistöjä on seitsemän.Erkki Ala-Könnin toimittamassa ”Kymenlaakson laulukirjassa” (Kymenlaakson maakuntaliitto, 1981) on laulusta kaksi toisintoa, toinen nimellä ”Nuori nunna” ja toinen nimellä ”Nunna luostarissa”. Kumpikin alkaa: ”Nuori nunna luostarissa rukoilee”.Nimellä ”Nunna” laulu sisältyy Ahti Sonnisen...
Toivottavasti näistä lukuvinkeistä löytyisi mieluista luettavaa:Historiallisia romaaneja:Atwood, Margaret: Alias GraceShipstead, Maggie: Great CircleSullivan, Mark: The Last Green Valley Fantasiaa:Gaiman, Neil: StardustGrossman, Lev: The MagiciansMiller, Madeline: CirceYarros, Rebecca: Empyrean-sarjaRead, Shelley: Go as a RiverRothfuss, Patrick: The Name of the Wind ja The Wise Man's FearShannon, Samantha: The priory of the orange treeHistoriallista fantasiaa edustaa puolestaan Diana Gabaldonin Outlander -sarja.Myös Patricia Harmanin, Natasha Lesterin, Hilary Mantelin, Heather Morrisin, Maggie O'Farrellin ja Fiona Valpyn historialliset romaanit ovat suosittuja. Fantasian puolelta vinkiksi vielä Ursula Le Guinin, Robin...