Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Miksi Elimäki ei kuulu Kymenlaakson kirjastojen yhteiseen tietojärjestelmään (Kyytikirjastot)? 232 Kysymys on hyvin ajankohtainen Elimäellä tällä hetkellä. Olemme parhaillaan neuvottelemassa asiasta osana muuta Kymenlaakson alueellista kirjasto- ja kuntatason yhteistyötä. Kyyti-järjestelmään ei siirrytty aikanaan kunnan silloisesta heikosta resurssitilanteesta johtuen. Olemme toki yhteistyökimpassa, Itä-Uudenmaan kuntien kirjastojen kanssa Web Origon käyttöliittymällä ja kimppaan kuuluvat Loviisa, Pernaja, Myrskylä, Liljendal, Lapinjärvi ja uusimpana Ruotsinpyhtää.
Miten voisin varata sen kirjan William and Harry kun sitä ei ole varattavissa netissä 232 Kirjaa ei ikävä kyllä voi tällä hetkellä varata Helmet-kirjastoista koska ainoa kappale on kateissa. Helsingin hankinta- ja luettelointiosasto on kuitenkin hankkinut uuden kappaleen Pasilan pääkirjastoon. Kirjan saapumisaikaa on hankala arvioida. Tilannetta kannattaa tarkkailla. Voit tehdä varauksen heti kun kirjan nimeketiedot näkyvät koneella. Williamista ja Harrystä löytyy kyllä tietoa muistakin kirjoista. Oman kirjaston henkilökunta osaa varmaan neuvoa.
Windowns Vistani osoiterivi puuttuu kokonaan. Miten sen saa näkyviin? 232 Windows Vistassa osoiterivin toiminnot ovat muuttuneet paljon aikaisemmista Windows-versioista.Pekka Malmirakeen teoksessa Windows Vista -pikaopas on selitetty tätä muutosta jonkin verran. Osoiterivillä näkyy esim. kansiotasoja (tarkoituksena on päästä siitä nopeasti halutulle tasolle). Olisikohan mitään hyötyä sivulla http://windowshelp.microsoft.com/Windows/fi-FI/help/ddd07224-70eb-4078-… olevista ohjeista?
Miksi Oulun kaupunginkirjasto ei säilytä Elonkehä-lehden numeroita? Lehdestä on saatavissa vain kuluvan vuoden numerot ja nekään eivät ole lainattavissa… 232 Jos lehden säilytysaika on kuluva vuosi, lehtiä ei laiteta lainattavaksi. Ilmoitin lehtiasioista päättäville, että Elonkehä -lehdille toivotaan pitempää säilytysaikaa.
Etsin opinnäytetyötäni varten aineistoa aiheesta lastenkirjojen välittämä kuva päivähoidosta. Jonkin verran olen jo löytänyt tutkittavaa materiaalia, mutta… 232 Hei! Alla muutamia kirjaston kokoelmista löytyviä lastenkirjoja, joissa käsitellään tai sivutaan päiväkotielämää. Listan kirjat ovat kotimaisia kuluvan vuosituhannen aikana julkaistuja kirjoja. Päiväkotielämää sivutaan toki myös käännöskirjallisuudessa, näissä esillä todennäköisemmin suomalaista päiväkotikulttuuria. Laajempaa listaa kirjoista voit halutessasi selata Keski-kirjastojen verkkokirjastossa esimerkiksi asiasanojen päivähoito, päiväkodit tai esikoulu avulla. Tarkentamalla hakutulosta asiasanalla lastenkirjallisuus, saat tuloksesta esiin erityisesti lapsille suunnattua luettavaa.   Harainen, Pirkko: Emma menee esikouluun Havukainen, Aino: Tatu ja Patu päiväkodissa Hirvonen, Hannu: Sadan asteen eskarikuume Kallio,...
Olen törmännyt lainaukseen, jota haluaisin käyttää muuan kirjoitustyössä, mutta löydän vain ristiriitaisia tietoja sen alkuperästä. Lainaus jota haluaisin… 232 Lausahdus vaikuttaisi olevan Einsteinin, peräisin keskustelusta Heisenbergin kanssa, eikä sillä ole varsinaista kirjallista primäärilähdettä. Tästä syystä tieteellisessä kirjallisuudessa siihen tavallisesti viitataan toisen käden lähteen kautta (esim. Holton, G. J., Victory & Vexation in Science: Einstein, Bohr, Heisenberg, and Others. Harvard University Press, 2005).
Mistä voi tulostaa nuotit Abban musiikkikappaleista 232 Tällaista palvelua ei tietääkseni vielä ole olemassa, nuotit leviävät edelleen pääsääntöisesti vain paperille painettuina julkaisuina. Yksityinen henkilö voi lainata Abban nuottikokoelman kirjastosta ja skannata sen sivut, jonka jälkeen omassa käytössä on tiedostomuotoisia nuotteja. Tekijänoikeudellisesti jo vapaata taidemusiikkia on verkon kautta saatavana jo aika paljon, mutta uutta populaarimusiikkia ei. Laittomia lähteitä on jonkin verran, mutta kirjastot eivät voi niitten tietoja levittää. Heikki Poroila
Termi "lukurasti", jolla houkutellaan nuoria aikuisia tms. lukemaan. Mistä kielestä tuo sana on kotoisin? Onko se kotimainen vaiko esim. amerikkalainen? Yritän… 232 Termiä käytetään useassa merkityksessä ja sanan sen alkulähteille voi olla ylivoimaisen vaikea päästä. Käytettävissä olevan vastaamisajan puitteissa voimmekin vain todeta, että sitä on käytetty yleiskielessä esim. ilmentämään lukemisvuorossa olevia teoksia esim seuraavasti: ."Pyhien viimeinen lukurasti tosin saattaa olla Pancolin uusin teos, joka ei ole yhtä järkälemäinen kuin monet aiemmat" tai ilmentämään tapahtumien järjestystä, jolloin lukurasti on yksi tapahtumista seuraavaan tapaan: "klo 12-13 Evästauko, vapaata leikkiä ja tutustumista läheisessä puistossa (Jardins d’Emma de Barcelona). Luvassa on mm. yhteisen taideteoksen luominen kierrätysmateriaaleista, tutustumis- ja esittelyrasti, kielipähkinöitä, lukurasti ja...
Kirja(t), joista parhaiten löytyisi oheisen artikkelin mukaista tietoa taidekaupan historiasta 232 Kertomuksia 1800-luvun pariisilaisesta taidekaupasta voisi löytyä taidekauppiaiden muistelmista. Nämä kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa ovat saatavissa suomeksi Helmet-kirjastoista. Ambroise Vollard: Taulukauppiaan muistelmat Daniel-Henry Kahnweiler: Taiteilijani - galleriani  
Etsin tietoa Pohjanmaan radan rakentajista. Mistä voisin saada tietoa työhön osallistuneiden henkilöluetteloista, muualta Pohjanmaalle muuttaneista yms. 232 Rautatiemuseosta kerrottiin, että heiltä löytyy radanrakennuskertomuksia joissa on yleensä kerrottu työntekijöiden henkilömäärät. Joissakin on jopa ylempien henkilöiden nimilistoja mutta ei kaikissa. Oulun radan ja Tampere-Seinäjoki radan kertomuksissa ei ole henkilöiden nimilistoja. Henkilömäärät löytyvät taulukoiden muodossa työtehtävien mukaan. Kansallisarkistossa saattaa olla satunnaisia henkilökortistoja, mutta systemaattisesti kerättyä tietoa ei taida olla näiltä ajoilta missään. Rautatiemuseon verkkosivu ja museon kokoelma- ja tietopalvelun yhteystiedot löytyvät alta: https://rautatiemuseo.fi/ https://rautatiemuseo.fi/fi/kokoelma-ja-tietopalvelu
Bongasin Sellon kirjasto näytöltä senioreille tarkoitun laulukurssin, joka alkaisi ensi syksynä. En nyt kuitenkaan löydä sitä Helmetistä. Saisiko vähän… 232 Laulukurssilla 60 + -vuotiaille Sellon kirjastossa opiskellaan laulutekniikan perusteita, harjoitellaan äänenkäyttöä ja lauletaan. Ilmoituksessa lukee, että aikaisempaa kokemusta ei edellytetä. Kurssilla on 12 paikkaa ja sinne ilmoittaudutaan sähköpostitse. Lisää tietoa on tällä sivulla, sieltä löytyy myös puhelinnumero, josta voi kysyä lisätietoja: https://www.kulttuuriespoo.fi/fi/event/26557-laulun-iloa
Missä varattu teos seikkailee? 232 Kuulostaa siltä, että varauksesi kanssa on sattunut jokin "työtapaturma" jossain logistiikan kiemuroissa. Jos otat yhteyttä lähimpään aluekirjastoosi, niin voimme selvitellä ongelmaa tarkemmin ja kenties löytää kirjan Sinulle. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut Pahoittelut hankaluuksista!
Milloin tulee lainaukseen Mark Steynin kirja Häpeäksi ammattikunnalle? 232 Mark Steynin teosta  A Disgrace to the Profession (2015) ei ole suomennettu, joten toistaiseksi sitä ei ole tulossa kirjastoihin. Myöskään englanninkielistä alkuteosta ei ole Suomen kirjastoissa. https://kansalliskirjasto.finna.fi/ https://www.finna.fi/
Kysyisin erään laulun alkuperää ja sitä, kuinka vapaasti ko. laulua saa käyttää julkaistussa materiaalissa. Kyseessä on ruotsinkielinen lastenlaulu nimeltä… 232 Kappale vaikuttaisi sellaiselta, että tekijänoikeuksien omistajaa ehkä ole. Sitä ei löytynyt esimerkiksi Visarkivetistä, https://katalog.visarkiv.se/lib/Default.aspx?item=14. Tekijänoikeuksista kannattaa kuitenkin kysyä Tekijänoikeusjärjestöiltä, https://tekijanoikeus.fi/usein-kysyttya/. Kysymyksen pystyy lähettämään kohdasta Etkö löydä etsimääsi?
Miten saan äänikirjoista näkyviin vain saatavilla olevat kirjat 232 Helmet kirjastolla on peräti neljä äänikirjapalvelua. https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Kirjat_ja_aanikirjat/Kirjaudu_ekirja_ja_aanikirjapalveluihin(25239) Niissä "hyllyssä olevat" kirjat saa näkyville hieman eri tavoin: Ellibsin kirjoista saat lainattavissa olevat näkyviin rajaamalla Saatavuus kohdassa saatavilla ja tiedostomuoto kohdasta äänikirjat. esim. https://www.ellibslibrary.com/fi/collection/0?format=MP3&availability=now OverDrivessa rajaat kohdasta kokoelmat - äänikirjat nyt saatavilla. esim. https://helmet.overdrive.com/collection/35489 Bibliossa ja  Naxos Spoken Word Libraryssa saatavuutta ei valitettavasti pääse rajaamaan etukäteen.
Onko Myyrmäen kirjastossa Fokus. kurs5 kirjaa lainattavana? 232 Fokus. Kurs 5 (tekijät Anna Blom, Mikaela Friis, Sari Kaunisto, Marko Paasonen, Anssi Salonen, Otava, 2017) ei ole tällä hetkellä lainattavissa missään Helmet-kirjastossa, ei siis myöskään Myyrmäen kirjastossa. Teosta on Helmet-kirjastojen kokoelmissa seitsemän kappaletta ja 8.2.20 teoksesta on 24 varausta. https://www.helmet.fi/fi-FI
Harry Salmenniemen ja Antti Auvisen oopperateos Autuus. Onko tästä julkaistu librettoa? Entä onko se ilmestynyt CD:nä? 232 Autuus-oopperaa ei ole julkaistu CD-levynä. En löytänyt myöskään julkaistua librettoa. Teoksen partituuri on kuitenkin myynnissä Music Finland -järjestön nettisivulla: https://core.musicfinland.fi/works/autuus Järjestöstä voisi myös tiedustella librettoa: https://musicfinland.fi/fi/meista#yhteystiedot
En pääse palauttamaa nimikettä Conan palkkasoturi, olisiko mahdollista uudistaa site siellä? Kappaleita on vaikka kuinka hyllyssä... 232 Jos tallessasi on kirjastokortin numeron lisäksi tunnusluku, voit itse kirjautua helmetin palveluun uusimaan lainan. Mikäli 5 uusimiskertaa on täynnä, tänne voi myös soittaa ja voimme uusia sitä kautta. 
Osaisitteko vastata, minkälainen alkuperä ja historia on suomen kielen sanalla 'kommuuni' ja mitä sana tarkalleen merkitsee? 232 Hei ja kiitos viestistä! Nyt kun kirjastot ovat suljettu, meillä on vajavaiset mahdollisuudet selvittää tämänkaltaisia kysymyksiä. Hyvät lähteet ovat suljettujen ovien takana. Verkossa oleva Kielitoimiston sanakirja antaa sanalle kommuuni (kommuuniasuminen) seuraavan selityksen: (vars. kommunistisessa) yhteistaloudessa elävä ryhmä t. hallinnollinen yhteisö. Kiinan kansankommuunit. Opiskelijoiden kommuuni. Hist. Pariisin kommuuni Ranskan vallankumoushallitus 1871.   Halutessasi, voit lähettää kysymyksen uudelleen sitten kun kirjastot ovat taas auki. Voimme katsoa silloin kirjastossa olevat, painetut lähteet.  
Arvoisa kirjastonhoitaja. Olen mukana näytelmässä Punainen Viiva, joka perustuu Ilmari Kiannon saman nimiseen kirjaan. 232 Kiinnostavia ovat Täällä Pohjantähden alla, ykkösosa erityisesti, Panu Rajalan Senaatin ratsumies ja sen jatko-osat sopisivat, Paavo Rintalan Viapori 1906 ajoittuu suoraan kuohuvaan vuoteen. Naisnäkökulmaa tarjoaa Eila Pennanen Koreuden tähden -romaanissaan, joka ajoittuu vuosiin 1904-1906. Tapani Tolosen Sokeisto käsittelee vuotta 1905 ja luokkienvälistä rakkaustarinaa. Arvid Järnefeltin Isänmaa (sijoittuu 1800-luvun loppuun) ja Minna Canthin oikeastaan koko tuotanto käsittelevät yhteiskunnallisia asioita.