Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistäköhän teoksesta seuraava sitaatti mahtaa olla peräisin? ”Elämän antaminen toiselle on sitä, että on täynnä pyhää ihmettelyä ja kunnioitusta toisen ihmisen… 212 Kysymyksen Vanier-sitaatti on peräisin Anna-Maija Raittilan suomentamasta teoksesta Murrettu ruumis (vuoden 1989 painoksessa s. 58, 1995 s. 65).
Sukunimeni on muuttunut mutta Helmet verkkopalvelussa näkyy edelleen vanha nimi ja myös varaukset toimitetaan vanhan sukunimen mukaan. Miten saan sen… 212 Verkossa voi muuttaa yhteystietonsa ja PIN-koodinsa (tunnusluvun), mutta virallisen nimen muuttaminen täytyy todentaa kuvallisella henkilöllisyystodistuksella ja hoitaa jossain HelMet-kirjaston toimipisteessä. Muutata vaikka, kun seuraavan kerran asioit kirjastossa, äläkä unohda henkkareita! Heikki Poroila
Isoisanisan nimi on Anders Victor Terho s. 24.12 1854 , k. 9.11. 1928. Hanen poikansa nimi on Urho Terho s. 3.7. 1886 , k 13.7. 1953. Molemmat on haudattu… 212 Koska sukulaistenne haudat ovat Hietaniemen hautausmaalla, he ovat ilmeisesti ainakin kuollessaan olleet helsinkiläisiä ja kuuluneet Helsingin johonkin Helsingin seurakuntaan. Siksi kannattaa ehkä kääntyä Helsingin seurakuntien keskusrekisterin puoleen ja pyytää heiltä sukuselvitys. Selvityksen voi pyytää sähköisellä lomakkeella https://www.helsinginseurakunnat.fi/sukututkimustilaus.html.stx tai käymällä paikan päällä keskusrekisterin toimistossa Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki. Selvitystyö on maksullista ja siitä maksetaan selvitystyöhön kuluneen työajan mukaan. Perusmaksu on 30 € ja jokainen 30 minuuttia lisätyötä tuo 15 € lisämaksun. Sukuselvityksessä pitäisi näkyä seurakunta, josta he ovat muuttaneet. Kun muuttoalue selviää, voi...
Etsin tietoa suomalaisesta kuvittajasta U. Toivo. En tiedä hänen etunimeään, mikähän se on? kyseessä pitäisi olla lastenjulkaisujen kuvittaja. Onko signeeraus… 212 Kuvittaja "U. Toivo" näyttää olleen aktiivinen toisen maailmansodan aikaisena piirtäjänä (hänen sotatilannepiirroksiaan on säilynyt ja niissä signeeraus on muodossa U. Toivo, mutta yhden kuvan kohdalle on kirjattu tietona nimi Usko Toivo) ja vuonna 1945 hän kuvitti kaksi lastenkirjaa, Ester Ahokaisen kirjan Tähtisatu (Kirjokansi 1945) ja Aino Pälsin kirjan Kultavuori (Kirjokansi 1945). Näissäkin etunimi on pelkkä U-kirjain. Usko Toivo näyttää olleen sotilasarvoltaan korpraali (aliupseereista alin), joskaan emme voi olla täysin varmoja siitä, että kyseessä on sama henkilö. Vuoden 1945 jälkeisiä tietoja tästä henkilöstä en löytänyt. Etsimistä hankaloittaa se, että sekä hänen etu- että sukunimensä ovat laajasti aivan muussa käytössä. Heikki...
Miten maapallon keskilämpötila määritetään? 212 Asiaa on tiedusteltu aiemminkin, tässä vastaus https://www.kirjastot.fi/kysy/miten-maailman-lampotila-mitataan
Olisiko syödyn oliivin kivi itänyt kuolleen ruumn sisällä puuksi niin kuin Victor Feguer ilmeisesti halusi? 212 Hei! Oregonin yliopiston professorin Jay Nollerin mukaan on mahdollista, että ruumiin sisään jäänyt siemen itää kasviksi. Tässä jutussa puhutaan ennen kaikkea viikunoista https://www.livescience.com/63667-fig-tree-grows-from-corpse. Toisaalta myös oliivin käsittelyt vaikuttavat sen itävyyteen https://www.ksml.fi/tanaan/10-niksi%C3%A4-Viherkasveja-hedelmien-siemenist%C3%A4/169456. On siis mahdollista, mutta ei todennäköistä, että säilötty oliivi itäisi ruumiin sisällä puuksi.
Mikä tarina oli jalnakirjojen viuluniekan mökillä? 212 Kanadalaisen Mazo de la Rochen (1879-1961) Jalna-sarja kertoo Whiteoakin suvun vaiheista noin vuodesta 1854 vuoteen 1954. Adeline ja Philip Whiteoak muuttavat sarjan alussa Kanadaan ja ostavat sieltä suuren maatilan. Jo ensimmäisessä kirjassa mainitaan Viuluniekan mökki, joka sijaitsee Whiteoakien ostamalla maalla. Nimetön viuluniekka on paikallinen soittaja, jonka Whiteoakit antavat jäädä asumaan mökkiinsä. Adeline sanoo, että viuluniekka voisi soittaa heidänkin  juhlissaan, mutta naapuri toteaa, että Whiteoakien tasoisissa juhlissa viuluniekka ei voi soittaa, hän kuuluu rahvaan juhliin. Myöhemmissä kirjoissa Viuluniekka mainitaan kerrottaessa suvun ja maatilan historiaa. Adelinen vanhin poika, Nick-setä, oli lapsena ollut...
Miten saan äänikirjoista näkyviin vain saatavilla olevat kirjat 212 Helmet kirjastolla on peräti neljä äänikirjapalvelua. https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Kirjat_ja_aanikirjat/Kirjaudu_ekirja_ja_aanikirjapalveluihin(25239) Niissä "hyllyssä olevat" kirjat saa näkyville hieman eri tavoin: Ellibsin kirjoista saat lainattavissa olevat näkyviin rajaamalla Saatavuus kohdassa saatavilla ja tiedostomuoto kohdasta äänikirjat. esim. https://www.ellibslibrary.com/fi/collection/0?format=MP3&availability=now OverDrivessa rajaat kohdasta kokoelmat - äänikirjat nyt saatavilla. esim. https://helmet.overdrive.com/collection/35489 Bibliossa ja  Naxos Spoken Word Libraryssa saatavuutta ei valitettavasti pääse rajaamaan etukäteen.
Muistan jossakin nähneeni kirjoituksen messingin vaikutuksesta esim bakteereihin, esim ovenkahvoissa. Muistaakseni vaikutukset olivat muistaakseni… 212 Näyttäisi siltä, että kuparilla ja sen seoksilla (eli esimerkiksi messingillä) voisi olla antimikrobisia ominaisuuksia. Tässä Ylen juttu aiheesta muutaman vuoden takaa: https://yle.fi/uutiset/3-8773201.
Perunkirjoitus tehty 3.5.2001. Luvuissa ei ole merkki tää, ovatko markkoja vai euroja. Päteekö se, että eurot tulivat v. 2002 käyttöön.? 212 Se pitää paikkansa. Euro otettiin käteisvaluuttana käyttöön 1.1. 2002 12 EU-maassa. Tilivaluuttana euro otettiin käyttöön jo vuoden 1999 alussa. Vuoden 2001 perunkirjoituksessa summat on kuitenkin annettu luultavimmin vielä markkoina, ja ostoksetkin maksettiin vielä kaupoissa markoilla vuoden loppuun asti. https://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_12_01_hovi.html  
Koronakaranteenin vuoksi yritin kirjautua kirjastokortilla Helmettiin. Kortti on vuodelta 2015. Onko mahdollista uusia korttia vaikka pankkitunnuksilla tai… 212 Uuden Helmet-kirjastokortin saaminen edellyttää henkilökohtaista käyntiä jossakin Helmet-kirjastojen toimipisteessä. https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_ja_lainaaminen(37)   Tällä hetkellä tosin kaikki Helmet-kirjastot ovat toistaiseksi suljettuina, joten missään ei nyt saa uutta korttia. https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Helmetkirjastot_suljettuina_koronaviruse(209231)
En muista kirjan nimeä tai kirjailijaa. Kirjassa haastateltiin muistaakseni ryhmäkodissa asuvia entisiä addikteja (?) Päähenkilön nimi oli Sanna ja hänellä oli… 212 Etsitty kirja lienee Raili Mikkasen Koukussa (Otava, 1997). https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aue3487a9b-3f87-4e9f-acb3-da992bb2c8a6
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuihin 2020 nousivat B-sarjasta Valko-Venäjä ja Kazakstan, mutta kisat peruttiin koronapandemian takia. Nähdäänkö Kazakstan… 212 IIHF:n (International Ice Hockey federation) tiedotteet ovat melko niukkoja, niissä kerrotaan, että kisat on peruttu ja lähinnä pohditaan, mitä tämä tarkoittaa järjestäjämaan kannalta,  Tiedote https://www.iihf.com/en/events/2020/wm/news/18344/2020-iihf-ice-hockey-… Usein kysytyt kysymykset, https://www.iihf.com/en/events/2020/wm/news/18345/iihf-worlds-cancellat… Tällä hetkellä näkyvissä ovat vuoden 2020 joukkueet ja voisi ajatella, että luontevinta olisi, että nämä joukkueet pelaisivat vuonna 2021. Tästä ei kuitenkaan vielä erikseen mainita IIHF:n sivulla https://www.iihf.com/en/events/2020/wm/teams En löytänyt nopeasti selailemalla IIHF:n sääntökirjasta, miten tällaisessa tapauksessa menetellään, IIHF official rule book,...
Kuvan mukainen tunnistamaton laite, mikä mahtaa olla kyseessä? Tuli käytetyn elektroniikkaerän mukana. 212 Kuvan laite on vuonna 1990 valmistettu neuvostoliittolainen IRI-1 Bereg -merkkinen säteilyannosmittari eli dosimetri. https://www.avito.ru/uglich/kollektsionirovanie/izmeritel_radiatsii_1446327941 https://www.avito.ru/sankt-peterburg/remont_i_stroitelstvo/indikator_mo…
Kuoliko virolainen runoilija ja esseisti Valmar Adams (s. 1899) vuonna 1992 vai 1993? 212 VIAF-nimiauktorisointipalvelussa (Virtual International Authority File) Adamsin kuolinvuodeksi on merkitty 1993. Tarton yliopiston vuosikirjassa julkaistu muistokirjoitus täsmentää hänen syntymä- ja kuolinpäivikseen 30.1.1899 ja 15.3.1993. http://viaf.org/viaf/311306250/#Adams,_Valmar
Toimiiko kirjasto korttini jos käytin sitä viimeksi alle 15-vuotiaana? Olen siis yli 15 nyt? 212 Helmet-kirjastokorttisi on voimassa  18-vuotispäivääsi asti, jos olet käyttänyt sitä viimeisen kolmen vuoden aikana. Kortissa olevat takaajatiedot voidaan poistaa kirjastossa nyt, kun olet täyttänyt 15 vuotta. Ota mukaan kirjastokortti ja henkilötodistus. Alle 18-vuotiailla henkilötodistukseksi käy myös kuvaton Kela-kortti. Alla vielä linkki Helmetin käyttösääntöihin: https://www.helmet.fi/Preview/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/HelMetkirjaston_kayttosaannot(37540)
Missä Rakel Liehun runossa on sininen vaate, joka tuulessa liehuu ja onko vielä kuivumassa narulla...? 212 Hei, Kyseessä on alun perin Ihmisen murhe on yhteinen -teoksessa (WSOY, 1974) ilmestynyt runo. On julkaistu myös ainakin runokokoelmassa Runot 1974-1997 (s. 68). Alkusanat kuuluvat "Ei lintua kivitetä".
Voima lehteä ei ole enään näkynyt Kuoreveden kirjastossa? Miksi ? 212 Voima-lehteä on Keski-kirjastoista enää Jyväskylän kirjastossa:  https://keski.finna.fi/Record/keski.458555 Lehti on vapaasti luettavissa myös verkossa: https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/voima/    
Miten kauan viestien vastaamiseen kysy.fi sivuilla menee? Olen laittanut sinne kysymyksen, mutta en ole saanut siihen vastausta. Kysymys koski 1930 -luvun… 212 Suomen rekisterikilpimuseon sivuilla on seikkaperäinen selitys Suomen ajoneuvorekisterien historiasta. Siellä kerrotaan, että alkuvaiheessa ajoneuvojen rekisteröintitietojen ylläpito oli lääninhallitusten vastuulla. Poliisi laati kaikista käytössä olevista ajoneuvoista kantakortin, joka sisälsi perustiedot autosta. Ikävä kyllä varsinkin Helsingin seudun kantakorteista on iso osa ehdittiin tuhota, ennen kuin niiden historiallinen arvo tunnistettiin. Säästyneet kantakortit on tallennettu Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton (SAHK ry) arkistoihin, josta niitä kannattaa kysellä. Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliiton yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.sahk.fi/ Lähde: http://www.kilpimuseo.fi/ Kysy.fi...
Osaatteko sanoa, mistä Nietzschen teoksesta on peräisin seuraava lainaus: "Oi kuka meille kertookaan huumausaineiden koko historian! - se on melkein … 212 Lause sisältyy teokseen Die fröhliche Wissenschaft. Suomeksi se on käännetty nimellä Iloinen tiede. https://books.google.fi/books?id=Vf8KETLiKXMC&pg=PA87&lpg=PA87&dq=Nietz… https://fi.wikipedia.org/wiki/Iloinen_tiede