Mendelssohnin Drei geistliche Lieder, MWVB33. Nro 1, Laß, o Herr, mich Hilfe finden näyttää tekstin osalta tosiaan vähän arvoitukselliselta. Löysin verkosta lähteen, jonka mukaan teksti olisi muunnelma psalmin nro 13 tekstistä. Cambridgen yliopiston professori Charles Bayles Broadley teki siitä englanninkielisen version, joka tunnetaan Mendelssohnin opuksena 96 ( Why, O Lord, delay for ever). On kuitenkin epäselvää, onko näissä vain musiikki yhteinen, sillä teksti Laß, o Herr, mich Hilfe finden ei näyttäisi ainakaan suoraan olevan peräisin psalmista nro 13, jonka saksankielinen teksti alkaa sanoilla Herr, wie lange willst du mein so gar vergessen? Verkon lähteet eivät myöskään liitä mitään näistä kolmesta hengellisestä laulusta juuri...
Helsingissä Pasilan kirjastolla on suurin kokoelma italiankielisiä lastenkirjoja. Kokoelmamme ei ole kovin laaja, kun kirjojen kysyntäkään ei ole suurta, mutta olisimme periaatteessa kiinnostuneita lahjoituksista, jos niitä ei valtavan suurta määrää.
Voit joko toimittaa kirjat Pasilan kirjastoon tai pyytää lähikirjastoasi lähettämään ne Pasilan kirjastoon. Emme voi luvata automaattisesti, että kirjat päätyisivät kokoelmaamme. Mikäli kirjat eivät päädy kokoelmiimme, laitamme ne kierrätyshyllyymme, josta kiinnostuneet voivat ottaa ilmaiseksi kirjoja.
Kun kysyjä ei kerro, mistä teoksesta on kyse, asiassa kannattaa lähestyä Kansalliskirjastoa siten, että mainitsee myös kyseisen väitöskirjan tekijän ja nimen, mielellään myös julkaisuvuoden. Kansalliskirjastossa on suhteellisen paljon Ruotsin vallan aikaisia väitöskirjoja ja jos etsittyä ei ole, kirjastossa todennäköisesti pystytään selvittämään, missä Ruotsin kirjastossa se on ja onko siitä saatavana esimerkiksi digitoitua versiota. Kansalliskirjaston neuvonta palvelee puhelinnumerolla 02941 23196 ja sähköpostilla kk-palvelu@helsinki.fi.
Heikki Poroila
Etsimänne teos on varmaankin Maria Jotunin Arkielämää (1909).
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_14876
Teos löytyy kirjastoverkkonne alueelta useana painoksena.
https://kuopio.finna.fi/
Aivan noin yksityiskohtaista tietoa kuluttajansuojasta ei ole saatavilla. Kuluttajansuojalaki sääntelee kuluttajille suunnattua markkinointia ja mainontaa, mistä Kuluttajaliiton sivulla kerrotaan seuraavasti:
”Lailla pyritään ehkäisemään kuluttajiin kohdistuvaa epäasiallista markkinointia ja velvoittamaan yrittäjiä antamaan kuluttajalle riittävästi olennaisia ja oikeita tietoja kuluttajien tekemien valintojen tueksi.
Kuluttajansuojalain mukaan markkinoinnin pitää olla tunnistettavaa. Siitä pitää käydä ilmi sen kaupallinen tarkoitus ja kenen lukuun se toteutetaan. Tunnistettavuuden vaatimus koskee kaikkia markkinoinnin kanavia ja -muotoja, myös sosiaalista mediaa. Kaikenlainen piilomainonta on kiellettyä.
Markkinointi ei saa...
Valitettavasti teoksesta ei ole saatavilla julkaistua nuottia. Levy on julkaistu jo vuonna 2002, eikä levyn julkaisseesta yhtiöstä löydy tietoja.
https://finna.fi
Kysyin asiaa Oikeusministeriöstä. Sieltä vastattiin: "Käräjäviskaalin virkoja on tällä hetkellä Suomessa yksi, mutta sitä ei ole pitkään aikaan hoidettu. Viranhaltija on ollut virkavapaalla."
Välitimme kysymyksesi eteenpäin, valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle, ehkä joku kollega jossakin päin Suomea osaisi vinkata sopivaa kirjaa! Palaamme asiaan heti kun/jos vain saamme sieltä vastauksen! Tietäisiköhän joku palvelumme seuraajista sopivia kirjoja?
Etsitty karhukirja lienee Lennart Hellsingin Lentävä kurpitsa (Weilin+Göös, 1976). Se on tarina Pikkukarhusta ja Isostakarhusta, jotka löytämästään siemenestä kasvattavat ihmeellisen kurpitsan ja muuttavat asumaan siihen. Tuulen mukana kurpitsa luisuu mereen ja siitä tulee karhuille suuri huvipursi. Kun kesän jälkeen sää alkaa kylmetä, karhut alkavat lämmittää kurpitsa-asumustaan ja lämmin ilma saa sen kohoamaan kuin ilmapallo. Pikkukarhun henkilökohtaiset tavarat (sateenvarjo, lapio, saappaat, onki, kirves) ovat hopeisia, Isokarhun kultaisia.
Tutkittua tietoa tällaisen asian huomioonottamisesta ei löytynyt. Paljon tietoa luomutuotannon, mm. maidon, vaikutuksesta ympäristöön Luonnonvarakeskus Luken tutkija Merja Saarisen esityksestä Luomutuotannon vaikutus ympäristön hyvinvointiin:
https://proluomu.fi/wp-content/uploads/sites/11/2018/06/saarinen_lf2017.pdf
Alla myös linkki Hilkka Hiltusen opinnäytetyöhön nimeltä Maidontuotantotilan hiilijalanjälki. FarmCALC 2.1 -laskurin käyttö hiilijalanjäljen laskennassa (Savonia-ammattikorkeakoulu, 2019):
https://www.theseus.fi/handle/10024/161549
Eero Tiikasalon säveltämästä ja Anneli Saariston esittämästä euroviisukappaleesta Sinun kanssasi sinua ilman ei valitettavasti ole julkaistu nuottia.
https://kansalliskirjasto.finna.fi/
Keski-Häme-lehteä voi lukea Helmet-kirjastojen tarjoamassa ePress-palvelussa, joka on käytettävissa Helmet-kirjastojen asiakaskoneilla. Etäkäyttöä palvelussa ei ole. Keski-Häme-lehti ei tule paperisena mihinkään Helmet-kirjastoon.
ePress-palvelussa on luettavissa yli 200 kotimaista sanomalehteä. Lehden hakemistosta voit tarkistaa helposti, onko etsimäsi lehti mukana palvelussa.
http://www.epress.fi/
Moniin kirjastoihin tulee paikallislehtiä. Lehtiä on kuitenkin niin paljon, ettei niistä ole järkevää tehdä listaa. Voit tarkistaa helposti Helmet-haulla, tuleeko etsimäsi lehti johonkin pääkaupunkiseudun yleiseen kirjastoon.
https://www.helmet.fi/fi-FI
https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet/Kirjaudu_elehtipalveluihin(...
Olisikohan kyse ehkä kuuramuodostelmista? Kuuraa syntyy luonnossa varsinkin vaakasuorille pinnoille kuten vaikka maanteille. Kuura muodostuu niin, että ilman kaasumaisena oleva kosteus härmistyy suoraan kiinteään olomuotoon eli jääksi. Kuurassa lopputulos on valkeita, usein aamuauringossa vielä kimaltelevia muodostelmia ohuena kerroksena tienpinnassa. Kuuraa syntyy sitä enemmän, mitä lämpimämpää ja kosteampaa ilma on tienpinnan ollessa kuitenkin pakkasella.
https://blogi.foreca.fi/2011/09/huurre-kuura-musta-jaa-ja-vahan-olomuotojen-muutoslammoista/
https://elisa.egain.cloud/kb/liikenteen_asiakaspalvelu/content/Prod-2487/Kuinka-tien-liukkaus-syntyy
https://yle.fi/saa/...
Se riippuu siitä, minkälaiset kriteerit opettaja on määritellyt kirjaesittelylle. Noin puolet Chapmanin Kitara-teoksesta (2007) käsittelee kitaransoittoa, mutta sitä ennen kerrotaan tunnetuista kitaristeista ja kitaran historiasta erilaisten kitaramallien kautta.
Samantyylisiä suomenkielisiä teoksia ovat esimerkiksi Tony Bacon: Suuri kitarakirja (2013) ja Terry Borrows: Kitara - soittajan käsikirja (2009).
Näytelmän esittelyteksti löytyy Helsingin kaupunginteatterin sivuilta sekä ruotsiksi että suomeksi https://hkt.fi/esitykset/morfars-mauser/.
Suomenkileinen kuvaus on ruotsinkielisen jälkeen.
Välitimme kysymyksesi eteenpäin, valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle. Ehkä joku kollega jossakin päin Suomea muistaisi kyseisen laulun/runon! Ilmoitamme, mikäli vain saamme sieltä vastauksen. Vai muistaisikohan joku palvelumme seuraajista?
Kipling Society on laatinut Viidakkokirjan hahmoista nimiluettelon. Sen mukaan Shere Khanin nimi viittaa sen korkeaan asemaan lajinsa parissa: "shere" tarkoittaa tiikeriä, "khan" on hallitsijan arvonimi: http://www.kiplingsociety.co.uk/rg_junglebook_names.htm.
Ursula-nimi tulee latinankielisestä karhun nimityksestä. Ursulan kerrotaan olevan naaraspuolista karhua tarkoittavan ursan hellittelymuoto, toisaalta sana merkitsee ’pientä karhua’. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/nimien_alkuperasta/ur….
Gaston on germaanista alkuperää ranskalainen etunimi, joka merkitsee isäntää. Prenoms.com-sivusto: https://www.prenoms.com/prenom/signification-prenom-GASTON.html#etymolo….
Kirjastokortin saaminen vaatii henkilökohtaisen käynnin kirjastoon. Jos et pääse kirjastoon, voit ottaa yhteyttä Kotikirjasto-palveluun. Kotikirjasto on palvelu kaikille vantaalaisille, jotka eivät pääse itse kirjastoon korkean iän, sairauden tai vamman vuoksi. Lisätietoja palvelusta saat täältä:
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kotipalvelu/Kotikirjasto(34287)