Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kaksi oravaa kisailevat villisti pihapuussa maaliskuun 6. päivänä. Mahtaako olla kyse kosioleikistä? 272 Oravan ensimmäinen poikue syntyy huhti-toukokuussa, ja kantoaika on 35 vuorokautta. Ravinnon määrä ja sääolot vaikuttavat kosioleikkien aloitusajankohtaan. Veikkaanpa, että kisailussa oli kyse nimenomaan kosioleikeistä. https://www.luontoportti.com/suomi/fi/nisakkaat/orava
Olen etsinyt netistä joskus 2000-luvulla julkaistua kuvatietokirjaa lapsille maapallokäsityksestä. Löysin aikoinaan kirjastosta lasten osastolta ja… 272 Kyseessä voisi olla Guillaume Duprat'n Pannukakusta päärynäksi: kuinka maailma on ennen nähty (Nemo, 2009; suom. Kira Poutanen). Se on palkittu Bolognan lastenkirjamessujen parhaana tietokirjana ilmestymisvuonnaan 2009, ja siinä on juuri kuvaamasi kaltaisia avattavia luukkuja. 
Missä ja milloin on tehty Singer sarjanumero J 767080 272 Singerin sarjanumeron J 767080 ompelukone on valmistettu vuonna 1904. Listalta voi etsiä eri sarjanumeroiden (Register Numbers) valmistusvuosia: http://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-j…   Tyyppinumeron (Machine Class / Model Number) lopussa oleva K kertoo, että kone on tehty Skotlannissa, tarkemmin sanottuna Kilbowien tehtaalla Clydesiden kaupungissa.  https://www.singersewinginfo.co.uk/locations    
Tarvitsisin sanatarkan käännöksen Shakespearen Henrik V -näytelmän 4. näytöksen 3. kohtauksen suunnilleen riveillä 18-67 sijaitsevasta lauseesta "We few, we… 271 Kuningas lausuu 3. kohtauksessa (Cajanderin käännöksessä, painos vuodelta 1905) : "...ettemme tulis puheeks me, me harvat, me onnellisen harvat, veljet kaikki."
Onko kirjastossa lainattavissa Tauno Oksasen ja Paavo Martikaisen kirja : Painajainen Pielisjärvellä. 271 Tauno Oksasen ja Paavo Martikaisen teos Painajainen Pielisjärvellä löytyy Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmista. Aineistotietokannastamme voi myös kotoa käsin tehdä hakuja osoitteessa: http://jkl226.jkl.fi:8001/Intro?formid=form1
Milloin kuudes Harry Potter eli Harry Potter ja puoliverinen prinssi tulee suomeen ja kirjastoihin? 271 Kirjan ilmestymisajankohta ei ole vielä tiedossa. Harry Potter-kirjat ovat ainakin tähän saakka tulleet kirjastoihin lähes samanaikaisesti kuin kirjakauppoihinkin. Odotellaan... Kirjailijan verkkosivut löydät seuraavasta linkistä: http://www.jkrowling.co.uk Katso myös uutinen kuudennesta Harry Potterista: http://hpfanit.nocrew.org/kirjat/kuudes.htm
Kuka on säveltänyt teoksen Henrik VIII? 271 Oopperan Henry VIII on säveltänyt Camille Saint-Saëns.
Miks Kirkkonummen kirjastossa ei ole replica kirjasarjaa? se on sikahyvä ja siihen sarjaan olis MONIA lainaajia!! Olis aivan fantastista jos te hommaisitte… 271 Kirjasto ei välttämättä hanki aivan kaikkia sarjakirjoja kokoelmiinsa. Vastaava jännityskirjasarja, jonka aiheina ovat mm. muodonvaihdokset ja paranormaalit ilmiöt, on esim. Katherine Applegaten Animorphs-sarja. Voisit kokeilla sitä.
Mistä löytäisin nuotit Juicen laululle Paperitähdet?? 271 Juice Leskisen laulun Paperitähdet nuotit löytyvät kirjasta Hitit: rautainen 70-luku. Nuottikirjan on julkaissut F-Kustannus v. 2003. Kirja taitaa olla loppuunmyyty kaupoista, mutta se löytyy useimmista kirjastoista.
Onko olemassa palvelu, joka kerää lehtijuttuja asiakkaan haluamista aiheista? 271 Teemme kirjastossa tiedonhakuja pyynnöstä mm. artikkelihakuja tietystä aiheesta. Pääsääntöisesti hakutulokset ovat viitteitä eli tieto missä lehdessä ja koska ao arvostelu on ollut. Asiakkaalle jää tehtäväksi tulla kirjastoon selaamaan ao lehdet ja ottamaan niistä esim. kopiot itselleen. Osa vanhemmista lehdistä saattaa olla selattavissa vain mikrofilmeinä kuten sanomalehdet. Mm. Aleksi-tietokannassa ei pysty hakemaan kustantajalla lainkaan vaan esim. arvostellun teoksen nimellä tai sen tekijällä. Samoja tietokantoja pääsee selaamaan myös asiakas itse kirjaston työasemilla. Poikkeuksen viiteluettelotietokannoista tekee Media-arkisto, jossa ao artikkeli on suoraan luettavissa ja esim. tulostettavissa. Media-arkistoon pääsee samoin...
Miten pitkä laina-aika Finlands lag 2009-lakikirjoilla on, jos lainaa Tikkurilan kirjastosta? 271 Kirjan laina-aika on neljä viikkoa.
Mistä löytyisi listaus pääkaupunkiseudun kirjastojen saksan kielisistä äänikirjoista? 271 osoitteessa www.helmet.fi valitset "tarkennetun haun". Siinä hakutermiksi "kaunokirjallisuus", materiaaliksi cd ja kieleksi saksa. Listauksessa on yli 200 nimikettä: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28kaunokirjallisuus%29%20f…
Etsimme 10 kpl tablettitietokoneita lainaan pajaa varten, 22.4. klo 10-16. Osaisitteko neuvoa,mistä voisi lainata? 271 Kirjastoissa ja kouluissa on kyllä käytettävissä tablettitietokoneita, mutta niiden lainaaminen tapahtumiin ei taida onnistua ilman jonkinlaista yhteistyökuviota. Teidän kannattaa siis tarjota yhteistyömahdollisuutta lähikoululle tai -kirjastolle.   Tablettietokoneita vuokraavat esim. http://talento.fi/tuotteet/ipadvuokraus/ ja https://www.yritystenverkkokauppa.fi/pages/shortrentalsection
Vaan! Onko Kuopion pääkirjastosta lainattavissa karaokelevyjä? 271 Kuopion pääkirjaston musiikkiosastolla on reilut 100 karaoke-DVD-levyä, voit selailla niitä verkkokirjastostamme: https://bit.ly/2I3mY57 Koko kirjastomme karaoke-DVD-valikoima löytyy täältä: https://bit.ly/2I390QD Jos olet kiinnostunut sellaisesta karaokelevystä, jota pääkirjastolla ei ole, sen voi varata pääkirjastolle maksutta. Myös lainassa olevien karaoke-DVD-levyjen varaaminen on maksutonta.
Kenen runosta on kysymys? Äitini oli tämän halunnut kuolinilmoitukseeseensa. " Elämä katoaa kuin syysaamun usva lajdelta tai valkolehdokin tuoksu kuulaassa… 271 Valitettavasti emme ole saaneet selville tämän runon / mietelmän tekijää yrityksistämme huolimatta.
Lauri Pohjanpään nimellä näyttäisi olevan kaksi melkein samanimistä satukirjaa: "Metsän satuja" ja "Metsän satuja ja muita runoja". Etsin tuota jälkimmäistä,… 271 Kyse on tosiaan kahdesta aivan eri julkaisusta, joilla vain sama-alkuinen nimi. Mutta niiden käytännöllisiin eroihin voi helposti tutustua, koska molemmat löytyvät HelMet-kirjaston kokoelmasta. Tässä linkit molempien varaamiseen: Metsän satuja ja muita runoja 1924 https://luettelo.helmet.fi/record=b1458896~S9*fin Metsän satuja 1953 https://luettelo.helmet.fi/record=b1458895~S9*fin Heikki Poroila
Mistä voisin saada lainaksi tai vuokrata verkosta BBC:n tv-sarjan The Virgin Queen vuodelta 2005 https://www.imdb.com/title/tt0481459/?ref_=ttfc_fc_tt ? On… 271 Tämä minisarja on nähty Suomen televisiossa TV 1:llä ilmeisesti kahdestikin, mutta kirjastoista sitä ei löydy. Kirjastot voivat hankkia kokoelmiinsa vain sellaisia elokuvia, joille on myönnetty lainausoikeudet. Ilmeisesti tällä sarjalla ei niitä ole. Ehkä kannattaa lähettää Ylelle palautetta ja toivoa sarjan esittämistä uudelleen: https://palaute.yle.fi/  
Mistä löytäisin nuotit lauluun Alla etelän kuun? 271 "Alla etelän kuun" -nimistä laulua en löytänyt tietokannoista, mutta mikäli kyseessä on kappale "Meren aalloilla" (elokuvasta Rengasmatka, 1952), jossa lauletaan "Meren aalloilla oon syntynyt, alla loistavan etelän kuun", sen nuotinnos on julkaistu useammassakin kokoelmassa. Näistä olisi Tornion pääkirjaston varastosta saatavilla teos 113 kitaralaulua (Fazer, 1978). Teoksen saatavuustiedot löytyvät osoitteesta https://lapinkirjasto.finna.fi/Record/lapinkirjasto.647924.
Muistan lainanneeni lapsena (n. 1971-1978) itäsuomalaisen kyläkoulun kirjastosta silloin vahvoja tunteita herättäneen pienikokoisen (suomalaisen?) lastenkirjan… 271 Voisiko muistamasi lastenkirja olla Sakari Topeliuksen satu Koivu ja tähti, jossa puu ei tosin ole kuusi vaan koivu. Satu kertoo kotiaan etsivistä sisaruksista, tytöstä ja pojasta,joiden ainoat muistikuvat kodista ovat pihalla kasvava koivu ja sen oksien välistä iltaisin välkkyvä tähti. Satu on ilmestynyt monina eri painoksina ja monissa eri kokoelmissa, 60- ja 70-luvuilla mm. Topeliuksen kertomuksia lapsille ja Topeliuksen kauneimmat sadut -teoksissa. Satu on luettavissa myös Kansalliskirjaston Doria-arkistosta: http://s1.doria.fi/helmi/bk/1800/fem19980058/slides/219.html    
20.3.2016 olen ottanut kuvan pääsiäismunien maalausrobotista, joka oli esillä jossain kirjastossa. 271 Olisiko kuva ollut Entressen Arduino-pajasta? Ei välttämättä fyysisenä robottina, mutta varmaan luennoitsijan materiaalissa kuvana? Valitettavasti kaikilla työtovereillani on hyvin hatarat mielikuvat vuoden 2016 Pajatoiminnasta. Sen muistamme, että Tapiolassa robotteja ei silloin rakennettu, Ompun paja aukeni vasta syksyllä 2016 eli mahdollisia kuvauspaikkoja Espoossa olisivat Entresse ja Sello. Arduinon rakennusosilla Pääsiäismunien maalaus -robotti on mahdollista toteuttaa. https://create.arduino.cc/projecthub/julius-kramer/robotic-easter-egg-painter-fa526e