Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä tarkoittaa lyhenne vrtl.? Kyseessä muinaiskreikan kielioppi alkujaan 1950-luvulta 422 Weikko Pakarisen Kreikan kieliopissa löytyy taivutuskaavioista tuo lyhenne, joka tarkoittaa vartalo. Vartaloon liitetään päätteet, jotka esimerkiksi substantiiveilla ilmaisevat sukua, lukua ja sijaa, verbeillä lukua, "suuntaluokkaa" (Pakarisen kieliopissa) eli aktiivi, medium, passiivi, tapaluokkaa ja aikamuotoa.
Kuka on "pieni ihminen"? 422 Ilmaisua käytetään ainakin kahdessa eri merkityksessä. Sitä käytetään usein vauvan nimityksenä, varsinkin runollisissa yhteyksissä. Joskus ilmaisulla kuitenkin viitataan tavallisen ihmisen voimattomuuteen luonnon, jumaluuksien tai maallisen vallan edessä. Keskimmäiseen viittaa mm. Lauri Viidan kokoelmassa Betonimylläri oleva runo Mylly, jossa on säe "Pieni on ihminen, airosta lastu". Useimmat meistä olemme siis pieniä ihmisiä sekä vauvoina että aikuisina ilman valtaa ja voimaa vaikuttaa asioiden kulkuun. Heikki Poroila
Olen nuoruudessani lukenut kirjan, joka palaa mieleeni silloin tällöin. Nyt kun heräsi halu etsiä kirja käsiin ja lukea uudestaan, en löydäkään nimeä tai… 422 Etsimäsi kirja voisi olla Sharon Creechin Rubiininotko (Ruby Holler, suom. Auli Hurme-Keränen, 2005, Karisto). Alla olevassa linkissä Kirjasampoon on lisää tietoa kirjasta ja myös kirjan kansikuva. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aua76989c1-a01a-4d87-a65e-2c6d0162f83c
Mitä sellaisia eläinlajeja Petsamon alueella oli joita ei lainkaan tavata Suomen nykyisellä alueella? 422 Vanhan, vuosina 1909–1922 julkaistun tietosanakirjan mukaan Petsamon sisämaassa eläimistö oli sama kuin Lapissa tuolloin muutenkin. Majava oli jo ehditty hävittää sukupuuttoon. Artikkelin mukaan myös soopeli oli tuolloin alueelta kadonnut, mutta lienee kyseenalaista onko eläintä koskaan todella esiintynyt Suomessa. Linnuista tietosanakirja mainitsee eräitä nykyään Suomessa harvemmin esiintyviä merilintuja, mutta ei sellaisia jotka tyystin puuttuisivat nykyisestä eläimistöstämme. Jäämeren valaista tietosanakirja luettelee Petsamossa harvinaisina uurteis-, silli- ja ryhävalaan. Pienemmistä valaista mainitaan maitovalas, miekkavalas, juoksiainen ja pyöriäinen. Ylen verkkoartikkelin mukaan valaat eksyvät harvoin Suomen aluevesille https://...
Muutan Seinäjoelle ja minulla on ennestään Kauhajoen kirjaston kirjastokortti. Ymmärtääkseni Kauhajoki ja Seinäjoki ovat molemmat Eepos -kirjastoja(?),… 422 Seinäjoki ja Kauhajoki kuuluvat tosiaan molemmat Eepos-kirjastoihin eli uutta korttia ei tarvitse hankkia. Ilmoita kuitenkin uudet yhteystietosi meille joko kirjastossa käydessäsi tai Eepos-verkkokirjaston kautta https://eepos.finna.fi/. Emme saa uusia osoitetietoja suoraan väestörekisteristä. Tervetuloa Seinäjoen kirjaston asiakkaaksi!
Onnistuuko 8 mm videonauhojen digitointi Kuusaan tai Kouvolan kirjastossa? Jos niin pitääkö ottaa kamera, muistitikku, DVD mukaan? 422 Ei valitettavasti voi meidän laitteilla digitalisoida.
Mistä on lähtöisin sukunimi Wiander? 422 Nimeä ei valitettavasti löydy Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teoksesta Sukunimet (Otava, 2000), mutta kyseisessä teoksessa kerrotaan, että oppineisto omaksui kreikan -nder-miespäätteisiä sukunimiä 1500- ja 1600-luvulla. Nimi saatettiin johtaa kotipaikan mukaan. En saanut varmuutta, mikä paikkakunta Wiander-nimen alkuosa olisi, mutta esimerkiksi sukunimi Viiala esiintyi monilla paikkakunnilla kylännimenä jo keskiajalla. Mahdollisesti siis jostakin sellaisesta paikkakunnasta olisi otettu sukunimen osa.
Just aukaisin vesimelonisiivun muovipakkauksen ja haju on tunkkainen ja voimakas! Isäkään ei usko että sitä voi syödä. "Tuon kun syö niin se mennee päähän. On… 422 Ylikypsissä hedelmissä on käymisprosessissa syntynyttä alkoholia. Juuri syötynä se voi näkyä esim. liikkuvan poliisin käyttämässä seulonta-alkometrissa. Tosin sen vaikutus mittarilukemaan on pieni. Alla linkki uutiseen sanomalehti Kalevassa (2.9.2009): https://www.kaleva.fi/hedelma-voi-varahdyttaa-alkometrin/2405889 
Tulppaanin liekki leimahtaa - rakkaus polttava ilo... Mikä Lassi Nummen runo ja mistä kokoelmasta löytyy? 422 Kyseinen runo on avausrunona Lassi Nummen kokoelmassa Kaksoiskuva (Otava 1982). Se sisältää vain nuo kaksi säettä, paitsi että siinä liekki hulmahtaa eikä leimahda. Runolla ei ole erillistä nimeä, hakemistossa nimenä on alkusanat eli Tulppaanin liekki.
Onko Lassi Nummen runo Kuiskaus käännetty saksaksi, ja kuka on kääntäjä? 422 Ingrid Schellbach-Kopra on saksantanut Lassi Nummen runon Kuiskaus. Runo Flüstern sisältyy teokseen Welt, noch immer (Heiderhoff 1992). Saat runon sähköpostiisi.
Mikä on Helmet-kirjastojen vanhin teos, jonka pystyy lainaamaan? 422 Vanhin Helmet-kirjastojärjestelmään rekisteröity lainattava kirja on ruotsalaisen runoilijan J. D. Valeriuksen ruotsinkielinen runoteos Visor och sängstycken 1. Kirja on vuodelta 1811, ja se on tämän teoksen toinen painos. Kirja on Helmet-kirjastojen kirjavaraston kokoelmissa. 
Pian Estonian uppoamisen jälkeen sille julistettiin hautarauha ja se päätettiin peittää betonilla. Nyt siellä ollaan aloittamassa uutta tutkintaa. Eikö… 422 Betonivalun valmistelu on aloitettu vuonna 1996, mutta työ keskeytettiin ennen kuin se pääsi edes kunnolla alkamaan. Päätöksen teki Ruotsin hallitus ja sitä perusteltiin sillä, ettei onnettomuuden tutkijalautakunta ollut saanut työtään valmiiksi. Asiasta on uutisoinut mm. Helsingin Sanomat 20.6.1996 (artikkeli avautuu kokonaan vain tilaajille) https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003540371.html
Löytyykö netistä tietoa kirjailiasta sue limb? 421 Hei Kariston sivuilta löytyy suomeksi kirjailijasta http://www.karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/kirjailijat/?aid=363&… Kirjailijalta löytyy omat englanninkieliset nettisivut http://www.suelimb.com/ Englanniksi löytyy muiltakin sivustoilta tietoa http://www.fantasticfiction.co.uk/l/sue-limb/ Valitettavasti kirjailijasta on hyvin vähän tietoa suomenkielellä.
Poikani ( 12v) kuuli "hyvän biisin" kesällä, haluaisi tietää esittäjän ja kappaleen nimen ? Kotimainen, hyvä melodia ja siinä sanotaan mm....seiso tukevasti… 421 kappale on Zen Cafen biisi "Aamuisin". löytyy "Jättiläinen" ja "Vuokralainen" -cd:iltä. terveisin Ylöjärven kirjasto
Minulla on varauksessa kolme kirjaa, joista yhden sain jo toisesta kirjastosta ja haluaisin nyt poistaa varauksen sen osalta. Miten saan poistettua vain yhden… 421 Rastita ruuta "Poista" sen varauksen kohdalta, jonka haluat poistaa. Napsauta sen jälkeen linkkiä "Tallenna muutokset". Järjestelmä esittää vielä varmistuskysymyksen: "Alla oleva(t) varau(k)s(et) poistetaan. Haluatko jatkaa?". Tässä näkyy nyt vain se yksi poistettavaksi valitsemasi varaus. Vastaa kysymykseen "Kyllä". Varaus on nyt poistettu. Lukitsemalla varauksen taas voit estää varausta saapumasta noudettavaksi tietyn ajan kuluessa, esimerkiksi ollessasi lomamatkalla. Yksityiskohtaiset ohjeet näihin toimintoihin löytyvät perinteisen HelMet-aineistohaun Ohjeita-linkistä, kohdasta "Varausten muuttaminen, lukitseminen ja peruuttaminen". Siellä kerrotaan näin: Kirjaudu Omiin tietoihisi ja napsauta linkkiä X varausta. Jos haluat muuttaa...
Var kan man föreslå böcker? Dages husis recenserar en intressant bok: Dreaming in french. The Paris Years of Jacqueline Bouvier kennedy, Susan Sontag and… 421 Du kan göra anskaffningsförslag här: http://www.helmet.fi/sv-FI/Info/Anskaffningsforslag
Löytyykö arkistoista vielä Etela_saimmaa lehden painosta ehkä 11.6,1970? Juttu Lappeenrannan Discon avajaisista 10.6.1970. 421 Lappeenrannan maakuntakirjastossa on Etelä-Saimaat mikrofilmattuna. Voit pyytää haluamasi filmit kaukolainaksi omaan kirjastoosi. Siinä tapauksessa ota yhteyttä omaan kirjastoosi. Lappeenrannan kirjastot ovat suljettuna 1.11.-3.12. järjestelmänvaihdoksen takia. Eli jos haluat mikrofilmin käsiisi marraskuuksi, pitää kaukolainapyyntö tehdä lokakuun loppuun mennessä.
Haluaisin lainata katri kuuselan ja sari meurmanin kirjan bella vista kakkososa kuusankosken kirjastosta. Olen sen jäsen, mutta minulla ei nyt tässä ole… 421 Varasin kielikurssin teille Kuusankosken kirjastoon.
Olen etsinyt lainaan lehteä "Suomen kulkuneuvot, turisti" (ISSN 0357-1165) vuodelta 1935. Sitä ei tunnut löytyvän mistään. Olisiko mahdollista saada sitä esim… 421 Valitettavasti näitä vanhoja Suomen kulkuneuvon eli "turistin" julkaisuja ei juuri yleisissä kirjastoissa ole enää tallessa, mutta kyllä ne kaikki ovat Kansalliskirjaston kokoelmassa. Vuosien 1931-1944 julkaisut on digitoitu, mutta tekijänoikeussyistä niitä voi tutkia vain ns. vapaakappalekirjastoissa eli yliopistokirjastoissa Helsingissä (Kansalliskirjastossa), Turussa (myös Åbo Akademi), Jyväskylässä, Oulussa ja Itä-Suomen yliopiston kirjastossa Joensuussa. Kotilainaan näitä ei valitettavasti mistään näytä saavan. Antikvariaateillakaan ei näytä olevan myynnissä kuin 1960-lukua ja sitä uudempia numeroita. Heikki Poroila
Olen Tapulikaupungin kirjastossa Helsingissä. Varasin tilan/tietokoneen(erillinen/yksityinen huone) tarkoituksenani oli tehdä opiskeluihin liittyvä äänitys (5… 421 Kiitos aiheellisesta palautteestasi. Olet oikeassa, Asko-koneilta, jollaisella olit työskentelemässä Tapulikaupungin kirjastossa, puuttuu monia ominaisuuksia. Niiden käytössä olevat ominaisuudet on mietitty aikanaan tarkasti ja juurikin sitä varten, mitä yleisissä tiloissa voidaan niillä tehdä. Skypeä niissä ei ole. Skype sen sijaan löytyy Hublet-tableteista, joita suurissa kirjastoissa on tarjolla kirjastossa käytettäviksi. Niitä ei ole tarjolla kaikissa kirjastoissa. Helsingin Myllypuron mediakirjasto tarjoaa monipuoliset digineuvontapalvelut. Myllypurossa on tarjolla myös tarvitsemasi äänittämismahdollisuus. http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myllypuron_mediakirjasto Kirjastojen ja ennen kaikkea Helsingin kaupungin...