Valerie Thomasin kirjottamasta ja Paul Korkyn kuvittamasta Winnie the Witch -sarjasta on suomennettu yksi osa, Nooran noitatalvi (Kolibri, 1997). Sen kansikuva täsmäisi kuvaukseen.
Banaanikärpäset, joita kenties osuvammin kutsutaan myös hedelmäkärpäsiksi, liittyvät sikäli banaaneihin, että Suomeen banaanikärpäset saapuvat mm. hedelmien mukana - banaanikärpänen ei kykene talvehtimaan Suomessa. Liekö sitten joku huomannut niiden esiintyvyyden juuri banaanien yhteydessä vai mikä lie sanan alkuperä, etymologia. Banaanikärpästen ravinto tai elämä yleisemmin ei siis mitenkään rajoitu banaaneihin: "Ravinnokseen mahlakärpäslajit [joihin banaanikärpänen, Drosophila melanogaster, kuuluu] imevät käymistilassa olevia nesteitä, esimerkiksi hedelmien mehua ja mahlaa. Toukat elävät esimerkiksi mahlassa tai maahan pudonneissa marjoissa ja hedelmissä syöden nesteitä sekä hiivoja ja muita mikro-organismeja."Banaani (banani eli...
Runoa Mikko ketusta on etsitty palvelussamme ennenkin. Kyseessä on Aale Tynnin runo Mikko kettu saa kyytiä. Runo sisältyy teokseen Kissa liukkaalla jäällä sekä muita satuja (Otava, 1954). Se on luettavissa myös alakansakoulun lukukirjasta Kultainen lukukirja (Martti Haavio, Aale Tynni, useita painoksia).https://www.kirjastot.fi/kysy/loytyyko-vanha-lasten-runo-mikko?language_content_entity=fihttps://www.kirjastot.fi/kysy/olen-lapsena-lukenut-jostakin-aapisesta?language_content_entity=fihttps://vaski.finna.fi/Record/vaski.18232?sid=4767693068https://vaski.finna.fi/Record/vaski.24377?sid=4767693485
Hei
Tässä suora lainaus Laitilan kylien varhaisvaiheet-sivustolta: "Sakari Hinnerin mukaan Nästi tarkoittaisi helppokulkuista maastoa." https://lailanet.fi/kylahistoria/Kylat/nasti.htm
Suomen murteiden sanakirja on vielä keskeneräinen ja kattaa aakkosvälin a–kurvottaa, joten sieltä ei valitettavasti vastausta voinut löytää. Kyseisen sanakirjan toimitukseen voi kuitenkin lähettää murteita koskevia kysymyksiä, josko he tietäisivät tarkemmin sanan merkityksestä ja sen historiasta. https://www.kotus.fi/sanakirjat/suomen_murteiden_sanakirja
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teoksessa Sukunimet kerrotaan, että Ikäläinen on savolainen sukunimi. 1900-luvun alussa Ikäläisiä on asunut ainakin Keiteleellä. Muinaissuomalaiset omaksuivat germaaneilta henkilönimien kaksiosaisen rakenteen ja tällaisista nimistä on voinut lohjeta kumpi tahansa osa itsenäiseksi nimeksi (esim. talonnimi Ikälä ja asukkaannimitys Ikäläinen).
Lisätietoa: Sukunimi-info: Ikäläinen
Kyllä, kirjastokortin saamisessa ei ole alueellisia rajoituksia. Kirjastokortin mihin tahansa kaupungin- ja kunnankirjastoon saa, kunhan on osoite Suomessa ja voimassaoleva henkilöllisyystodistus. Henkilöllisyystodistus on esitettävä korttia haettaessa.
Richard Scarryn touhukas maailma -kirjojen possukaksoset ovat nimeltään Eihän ja Juuhan Kärsälä.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f…
https://everythingbusytown.fandom.com/wiki/The_Best_Babysitter_Ever_(ep…
Kyllä, ainakin pääkaupunkiseudulla Helmet-kirjastot ottavat vastaan kirjalahjoituksia tarpeen mukaan. Poikkeuksena Keskustakirjasto Oodi, joka ei ota vastaan aineistolahjoituksia. Voit tiedustella asiaa lähikirjastostasi. Jos lahjoitettuja kirjoja ei oteta kirjaston kokoelmaan, ne ohjataan eteenpäin, esim. kierrätyshyllyyn, josta muut asiakkaat voivat poimia teoksia itselleen.
Kirjastoja, joissa on kirjakierrätyspiste, voit etsiä Helmet.fi-sivulta kohdasta Kirjastot ja palvelut. Kirjoita hakulaatikkoon kirjakierrätyspiste ja paina enter. Helmet.fi
Kuusiston levyttämä Joulumuisto on melodialtaan englantilainen kansanlaulu Greensleeves, joka tunnetaan jo 1500-luvulta. Samaan melodiaan sovitettiin myöhemmin jouluaiheinen teksti ja tuloksena oli joululaulu What Child Is This? Suomalaisen version eli Joulumuiston sanoitus on nimimerkki Timjamin eli Sauvo Puhtilan tekemä. Tätä versiota ei ilmeisestikään ole julkaistu nuottina.
Joulumuiston sanat voi kuunnella ja kirjoittaa muistiin Kuusiston levyltä tai Youtubesta. Säestykseen voi käyttää Greensleeves-nuottia. Erilaisia sovituksia siitä löytyy Outi-kirjastoista useita. Niiden joukosta esimerkiksi kokoelmassa Soiva laulutunti on hyvä pianosäestys.
Pasilan kirjastossa säilytetään Suuren käsityölehden vanhat numerot vuodesta 2003 alkaen.
Lehtiä ei saa kotilainaan, mutta voit lukea niitä paikan päällä ja varmaankin myös kaavojen jäljentäminen on mahdollista.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto
Tässä kirjavinkkejä:
Brown, Dee: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen : lännen valloitus intiaanien näkökulmasta (Otava 1973, uusin painos 2016)
Catlin, George: Pohjois-Amerikan intiaanit : kirjeitä ja muistiinpanoja tavoista ja oloista 1832-1839 (Patruuna, 2022)
Kettu, Katja: Fintiaanien mailla (WSOY, 2016)
McClintock, Walter: Mustajalat : elämää intiaanien parissa (Otava, 2004)
Mortensen, Einar Odd: Turkiskauppiaana intiaanireservaatissa : karun kiehtova elämäni Pohjois-Kanadan erämaassa 1925-1928 (Minerva, 2009)
Neihardt, John G.: Musta Hirvi puhuu (Basam Books, 2013)
Thoreau, Henry: Kolme matkaa erämaahan (Alligaattori, 2014)
Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen verkkosivuilta löytyy tietoa nimien alkuperästä. Kotuksen mukaan Aada on mukaelma nimestä Ada. Ada taas viittaa vanhaan saksankieliseen sanaan Adel, joka merkitsee jalosukuista.
Nimen alkuperästä voi lukea lisää täältä: Aada - Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)
Hei,
Traficomin tietokannan mukaan (Liikennekäytössä olevat henkilö- ja pakettiautot merkeittäin ja malleittain 31.12.2022) Wartburg 353-merkkisiä on rekisterissä 35 kpl ja Wartburg 353W 17 kpl.
Suosittelen olemaan yhteydessa Adoptioperheet ry -yhdistykseen. Sieltä osataan parhaiten neuvoa asiassa eteenpäin.
Yhteystiedot: https://adoptioperheet.fi/yhdistys/
Alla olevien lähteiden perusteella keskiajalla juotiin myös vettä. Juomavettä sai esimerkiksi virtaavista vesistä ja erilaisista lähteistä. Lapset saattoivat ilmeisesti juoda myös maitoa. Olutta tai viiniä käytettiin juotiin myös, mutta molempia laimennettiin usein vedellä, joten alkoholipitoisuuskin laski. Lähteet ja lisätietoaHowStuffWorks: Did Medieval People Drink Beer Instead of Water? https://history.howstuffworks.com/medieval-people-drink-beer-water.htmMedievalists.net: Did people drink water in the Middle Ages? https://www.medievalists.net/2023/05/drink-water-middle-ages/MTV.fi: Olut oli ennen osa suomalaisten ravintoa – turvallisempi vaihtoehto kuin vesi https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/olut-oli-ennen-osa-...
Sitaatti löytyy kirjasta "The works of Aristotle. Volume VII;
translated into English under the editorship of W.D. Ross".
Kirja on tällä hetkellä paikalla Pasilan kirjavarastossa.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__SThe+works+of+Aristotle.+Vol…
Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjastossa Pasilassa löytyvät vanhemmat lehdet mikrofilmattuina ja niistä voi myös ottaa kopioita.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto
Myytäviä lehtiä voisi kysellä jättämällä ostoilmoituksen jollekin nettisivustolle, esim. antikvariaatti.net
http://www.antikvariaatti.net/
Michael Connellyn kirja City of bones on suomennettu nimellä Luukaupunki. Kirja jatkaa kirjailijan Harry Bosch sarjaa ja kirja on kirjaston HelMet tietokannassa asiasanotettu jännityskirjallisuus, luuranko, tutkimus, menneisyys, Los Angeles. Michael Connelly on Gummeruksen kirjailija, kustantajan sivulta löytyy tietoa kirjailijasra ja hänen kirjoistaan. Kirjasampo tietokannasta löytyy hyvin tietoa kirjallisuudesta. ( valitettavasti tänään juuri ohjelmaa päivitetään). Useassa kirjablogissa ovat lukijat kertoneet kyseisestä kirjasta.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1681613__Sluukaupunki__P0%…
http://www.gummerus.fi/fi/kirjailija/michael-connelly/276/
www.kirjasampo.fi
"Kysymykset pääsääntöisesti julkaistaan" on kirjoitettu tarkoituksella jatkoksi tuohon ohjeeseen "Älä kirjoita nimeäsi tai yhteystietojasi kysymystekstin perään" juuri siksi, että jos nimi kirjoitetaan kysymystekstin jälkeen, se saattaa epähuomiossa vastaajalta unohtua sinne ja silloin se näkyy palvelun julkisessa arkistossa. Vastaajillamme on luonnollisesti ohjeet poistaa kaikki sen tapaiset tiedot kysymyksestä, mutta unohduksia saattaa sattua. Yhteystiedoilla on omat kenttänsä kysymyslomakkeessa ja näitä tietoja käytetään vain vastauksen toimittamiseen kysyjälle.
Vastaukset, jotka näkyvät palvelussamme vasemmassa valikossa samoin kuin oikeassa reunassa näkyvät vastaukset, ovat vastauksia, joita olemme palvelussamme lähettäneet....