Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onko mitään tietoa mistä voisin saada käsiini kirjan Anri tunturien tyttö? 471 Aino Sallan vuonna 1945 ilmestynyt Anri, tunturien tyttö kuuluu muutaman Suomen kirjaston kokoelmiin. Voit tilata teoksen kaukolainaan oman lähikirjaston kautta.   https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3664469 https://finna.fi/Search/Results?lookfor=%22anri+tunturien+tytt%C3%B6%22…
Kiinnostaa, milloin lukiot saivat Suomessa alkaa hakea erityistehtäviä opetukselleen, esim. ilmaisutaitoa yms. Ja myös se, milloin Tampereen lyseon lukiossa… 471 Erikoislukioiden historia alkoi 1960- ja 1970-luvuilla, kun valtioneuvosto myönsi oikeuden taideaineiden opetuksen painottamiseen neljälle lukiolle: Savonlinnan Taidelukiolle, Kaustisen lukiolle, Kuopion musiikkilukiolle ja Madetojan lukiolle. Vuonna 1991 toimivalta lupien myöntämisessä erikoislukioille siirtyi valtioneuvostolta opetusministeriölle. Suomen ja samalla Pohjoismaiden ensimmäinen erikoislukio oli "taidekasvatuksessa erityisen koulutustehtävän saanut" Savonlinnan Taidelukio. Suomen Kasvatusopillisen yhdistyksen puheenjohtajan, professori Martti Ruudun ja Savonlinnan kaupunginjohtajan Viljo Virtasen tekemän työn tuloksena valtioneuvosto antoi 17.5.1967 lukion kannatusyhdistykselle luvan kolmiluokkaisen yhteislukion...
Etsin lasten kuvakirjaa, jossa eräs perhe lähtee vanhalla autonrämällä uimarannalle. Autosta aina vähän väliä jää jokin osa välille, mutta perhe löytää aina… 471 Kyseessä on varmaankin Phyllis Rootin ja Jill Bartonin kuvakirja Auton rämä (Rattletrap car, 2001). Kirja ilmestyi vuonna 2004 Taija Mårdin suomentamana.Kirjaa näyttää olevan huonosti saatavilla Suomen kirjastoissa, mutta voit  tehdä kirjasto kaukolainapyynnön oman kirjastosi kautta.https://prettylib.erikoiskirjastot.fi/snki/koko.htmhttps://finna.fi/
Etsin 1990-luvun lopulla mahdollisesti Lasten parhaat kirjat -kirjakerhosta saatua kirjaa, jossa peikko maalasi seiniä. Kirjassa opeteltiin muistaakseni värejä… 471 Olisikohan etsimäsi kirja Petra Szabón Peikonpojan värikätkö (1993). Teoksen saatavuuden oman kirjastoverkkosi alueella voit tarkistaa täältä. https://outi.finna.fi/Record/outi.279354    
Milloin on Elsan nimipäivä 470 Elsan nimipäivä on 14.10.
Orthex oy ab lohja muovituotekirja perustettu 1956v kari kallonen 470 Orthexin valmistamista muovituotteista ei löydy painettua kirjaa tai luetteloa Lukki-kirjastoista eikä edes Fennicasta, jonne tallennetaan kaikki Suomessa julkaistu kirjallisuus. Orthexin tuotteisiin voi tutustua parhaiten heidän kotisivuiltaan: http://www.orthex.fi
Tuleeko ja jos kyllä, milloin Helsingin kirjastoihin tai muualle "This is not the End of the Book. A Conversation curated by Jean-Philippe de Tonnac",… 470 Jean-Claude Carrièren ranskankielisen teoksen 'Ne pensez pas vous débarrasseur des livres' englanninnos 'This is not the end of the book: a conversation curated by Jean-Philippe de Tonnac /Jean-Claude Carrière & Umberto Eco, London: Harvill Secker, 2011.' on saatavissa Helsingin yliopiston Kansalliskirjaston avokokoelmasta. Kokoelman ainoa kappale on tällä hetkellä lainassa. Saksankieleisen laitoksen nimi on ‚Die große Zukunft des Buches‘, mutta sitä ei ole saatavissa Suomesta. Tarkistus tehtiin yliopistokirjastojen yhteistietokannasta Lindasta sekä Frank-monihausta (http://monihaku.kirjastot.fi/fi/frank/search/ Helsingin yliopiston kirjaston aineistoluetteloa voi selata vapaasti internetissä osoitteessa https://finna.fi ....
Voiko Muhoksen kirjastokortilla lainata myös kaikista Oulun kirjastoista? 470 Kyllä voi.
Etsin kappaletta, jonka kertosäkeessä(?) lauletaan suunnilleen näin: "kun paleltuu/vilustuu sielu aikuinen" Kuulosti melko uudelta biisiltä, mutten löydä… 470 Emme valitettavasti ole onnistuneet tunnistamaan etsimääsi kappaletta. Tiedustelimme sitä myös kirjastojenvälisen tietolistan kautta. Otamme yhteyttä, jos vastaus löytyy.
Miten viitataan tieteellisesti John Donnen No man is an island -runoon? Mikä on sen lähdeviite? 470 Valitettavasti en osaa vastata kysymykseen. Pääkaupunkiseudun yhteisestä HelMet tietokannasta löytyy useampia John Donnen teoksia, löytyiskö niistä vastausta. Samoin yliopiston Melinda tietokannasta löytyy Donnen teoksia. http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sdonne%20john__Orightresult_… http://melinda.kansalliskirjasto.fi/F/?func=find-b-0&con_lng=fin&local_…
Onko oikein sanoa että alapuolella olevassa väittämässä sana "syntinen" on homonyyminen? syntinen (subst.)= sinner syntinen (adj.)= sinful 470 Homonymian käsite lienee vähän tulkinnanvarainen. Kovin sattuva esimerkki homonymiasta ei SYNTINEN kai kuitenkaan ole, koska sanan merkitys niin adjektiivina kuin substantiivinakin on hyvin samanlainen. Parempia esimerkkejä olisivat varmaan esim. JUURI, joka voi tarkoittaa 'puun maanalaista osaa' tai 'aivan, vastikään' sekä vaikkapa KOHTA 'paikka' ja 'heti'.
Mistään en ole löytänyt ostettavaksi Jamppa Tuomisen julkaisemaa levyä jonka hän on julkaissut vuonna 1988 Muisto vain jolla on kappale Kultaisin kirjaimin,on… 470 Valitettavasti tämä LP-levy MUISTO VAIN on ainoa äänite, jolla tämä Katja Riipisen säveltämä laulu on julkaistu. Tätä albumia (Bluebird BBL1057, julkaistu myös c-kasettina) ei näyttäisi myöskään olevan Suomen yleisten kirjastojen kokoelmissa. Sen pääsee kyllä kuunteleemaan Kansalliskirjastossa ja Jyväskylän yliopiston kirjaston tiloissa. Pikaisella haulla löysin ainakin yhden käytetyn levyn tarjouksen: http://www.kane.fi/prestashop/fi/lp-levyt/207942-tuominen-jamppa-muisto… eli Kane Recordsilla se näyttäisi olevan kympillä. Anselmin Aarteet tarjoaa sitä vielä halvemmalla: http://www.anselminaarteet.fi/vinyylit.php?tyyli=24 Näitä kannattaa kysellä. Heikki Poroila
Rydin lehtileikettä, Turun Sanomat, 1960-luvulta. Isäni oli lehdessä, hängställen oli kuva, hän oli löytänyt rahaa satamasta merestä, jos muistan oikein :) 470 1960-luvun Turun Sanomat on mikrofilmimuodossa Turun kaupunginkirjastossa ja joissakin yliopistokirjastoissa (Kansalliskirjasto ja Turun yliopiston kirjasto). Mikrofilmejä voi lukea kirjaston laitteilla kirjastossa. On myös mahdollista kaukolainata joitakin mikrofilmirullia lähikirjastosi kautta kirjastossa luettavaksi. Jonkin tietyn artikkelin hakeminen etukäteen ei kuitenkaan ole mahdollista. Olisi siis hyvä tietää melko tarkkaan, koska uutinen on julkaistu, muuten mikrofilmien selaaminen on melkoinen urakka.
Löytyykö tanskalaisen Johannes Möllehaven kirjaa "Kaikki hyvin" suomeksi? Kiitos. 470 Tanskalaisen Johannes Møllehaven (s. 1937) laajasta tuotannosta ei valitettavasti ole suomennettu yhtään teosta, ei siis myöskään tätä vuonna 2009 ilmestynyttä teosta, joka tanskankieliseltä nimeltään on Det ender godt. https://finna.fi https://da.wikipedia.org/wiki/Johannes_M%C3%B8llehave
Etsin virallista suomennosta seuraaviin Milan Kunderan sitaatteihin. "In the sunset of dissolution, everything is illuminated by the aura of nostalgia, even… 470 Molemmat sitaatit ovat kirjasta Olemisen sietämätön keveys (WSOY, 1985). Suomennos on Kirsti Sirasteen. "Häviämisen iltarusko kattaa kaiken, giljotiininkin, kaihon taikaloisteella." (s. 14) "Välttämättömyys ei suinkaan ole täynnä taikaa vaan sattuma. Tullakseen unohtumattomaksi rakkauden on vedettävä ensi hetkestä lähtien puoleensa sattumia, niiden on lennettävä sen luo kuin lintujen Franciscus Assisilaisen olkapäille." (s. 69)
Sain käsiini v. 1950 painoksen (2. painos) Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologiaa. 470 Edgar Lee Mastersilta on valitettavasti suomeksi luettavissa vain Spoon River antologia (suom. Arvo Turtiainen, 1947, Tammi). Fennica https://finna.fi
Mihin Anita Hallama kuoli? 470 Anita Hallaman kuolinsyytä ei ole julkisuudessa kerrottu. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu julkaisee vain muutenkin julkistettua yksityishenkilöihin liittyvää informaatiota. Heikki Poroila
Tiedämme kyllä mieheni kanssa, että "On aika kivet kerätä ja heittää hujan hajan, on aika työstä heretä ja aika täyden vajan" on alun perin Raamatusta… 470 Saarnaajan kirjan 3. luvusta ovat inspiraatiota hakeneet ainakin Jaakko Haavio ja Anni Korpela. Haavion runo Saarnaaja 3 sisältyi alun perin hänen vuonna 1947 julkaistuun kokoelmaansa Ikikevät. Kysymyksessä siteeratun kohdan Haavio on muotoillut näin: "On aika kivet kerätä / ja heittää hujan-hajan, / ja paatua ja herätä / ja aika täyden, vajan." Anni Korpelan runo Aika on heitellä kiviä, aika on kerätä kivet sisältyy hänen toiseen runokokoelmaansa Hiljaisten puiden alla vuodelta 1977. Se ei seuraa Raamatun tekstiä yhtä tarkoin kuin Haavion runo.
Olisin kysynyt kahdesta taidemaalarista, keiden isokokoiset maisemataulut omistan, upeat n. 1960_70 luvulla maalatut. Erkki Lehtovaara ja Pertti Wilkko. En… 470 Pertti Wilkko nimistä taiteilijaa en löytänyt, mutta viipurilaisesta Pentti Wilkosta löysin muutaman maininnan. Hän muutti sodan jälkeen Kymenlaaksoon ja vaikutti siellä. Wilkko syntyi 1912 ja kuoli vuonna 1989.   Erkki Lehtovaaraa en taiteilijamatrikkeleista myöskään löytänyt. Turussa vaikutti kuitenkin arvostettu taidegraafikko Veikko Lehtovaara, jonka töitä on esimerkiksi Kansallisgallerian kokoelmissa useita kymmeniä. Hän käytti Turkua ja sen ikonisia maisemia töissään. Toivottavasti Erkki Lehtovaaran identiteetti selviää.   Ystävällisin terveisin,
Etsin nuotteja Anki, Bosse ja Robert -yhtyeen esittämästä 1960-luvulla julkaistusta äänitteestä 'Minne kaunis katoaa'. Kappale on julkaistu alunperin nimellä… 470 Ian Tysonin kappaleen Four strong winds nuotti sisältyy esimerkiksi nuottijulkaisuihin New giant book of rock (1988), Neil Young: Complete music. Volume 3 : 1974-1979 (1984),  Neil Young anthology : easy guitar (1999) ja Comes a time (1978). Nuottijulkaisut kuuluvat Helmet-kirjastojen kokoelmiin. Voit tarkistaa niiden saatavuuden Helmet-haulla. https://www.helmet.fi/fi-FI