Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Winston Churchillin muistelmia ei liene suomennettu? Vaikuttivatko ne Nobelin palkinnon antamiseen hänelle? 3375 Sir Winston Leonard Spencer Churchill (1974-1965) sai kirjallisuuden Nobel palkinnon vuonna niin elämänkerrallisen kuin myös historiallisen kerronnan mestarillisesta hallinnasta. Komitea mainitsi myös yhdeksi syyksi hänen loistavat puhujanlahjansa hänen puolustaessaan inhimillisiä arvoja. Historiallisen kerronnan hallinnalla viitataan lähinnä Churchillin kuusiosaiseen toisen maailmansodan historiaan nimeltä: The Second World War I-VI. Lisää tietoa löydät osoitteesta: http://www.nobel.se/literature/laureates/1953/
Mitä tarkoitettiin kiertokoululla? 3374 Kiertokoulu on alkuaan kirkon perustama, 1700-luvun lopulla yleistynyt alkeiskoulu, joka siirtyi paikasta toiseen. Kiertokoulussa opetettiin yleensä sisälukua, kristinoppia ja laskentoa. Kiertokoulu on saanut alkunsa, kun Juhana Gezelius vaati 1600-luvun loppupuolella rovasteja hankkimaan seurakuntiin yhden tai useamman henkilön, joka pientä palkkaa vastaan opettaisi kansaa lukemaan kiertämällä eri kylissä. Kiertokoulu oli suosittu etenkin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Se siirtyi kylästä toiseen viipyen tarpeen mukaan muutamia viikkoja kullakin paikkakunnalla. Usealla paikkakunnalla kiertokoulu korvasi vielä pitkälle 1900-luvulle kiinteästi paikallaan olevan kansakoulun. Lähteet: http://www.kirjastovirma.net/koulut/kestila/02...
Kuinka kuuluu Cajanderin suomennos Shakespearen Macbeth-sitaatista: “Life's but a walking shadow, a poor player, that struts and frets his hour upon the stage… 3374 Elämä vaan on varjo kulkevainen, Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä Rajuupi aikansa ja katoo sitten; Tarina on se, hupsun tarinoima, Täynn' ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla. Lähteet: TEKIJÄ Shakespeare, William TEOS Draamoja. 2 / William Shakespeare ; [suomentanut Paavo Cajander] PAINOS 3. p. JULKTIEDOT Porvoo : WSOY, 1994 http://manybooks.net/support/s/shakespe/shakespe1689316893-8.exp.html
Epätoivon lautta, Ensio Tiira: Onko kirja saatavilla, cd- tai kasettikirjana ? 3372 Ensio Tiiran teos Epätoivon lautta, eli, Kuinka pakenin muukalaislegioonasta on julkaistu vain kirjana (ensimmäinen painos 1954, toinen 2006). Äänikirjana (CD- tai kasetti-) teosta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu. Lähde: Suomen kansallisbibliografia Fennica https://finna.fi
Milloin alkoi ja milloin loppui lasten myynti huutokaupalla? (ns huutolaislapset). Oliko siinä jokin alaikäraja? 3372 Huutolaisuus eli elätehoito oli Suomessa käytössä eräänä vaivaishoidon muotona 1800-luvulta aina 1900-luvun alkupuolelle. Lopullisesti se kiellettiin vuoden 1922 köyhäinhuoltolaissa. Huutolaiset olivat yleensä orpolapsia, mielisairaita ja vaikeavammaisia. Keisari Nikolai I:n vuonna 1852 antamassa vaivaishoitoasetuksessa "turvattomaksi" eli köyhäinapuun oikeutetuiksi katsottiin alle 16-vuotiaat lapset. Alaikärajaa ei siis ollut, koska tarkoituksena oli sijoittaa orpolapset uusiin koteihin. Lähteet ja lisätietoja: http://herkules.oulu.fi/isbn9514271289/html/c78.html http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/sosiaaliturv…
Mistä löytyy nuotit Peppi Pitkätossun lauluun: On laiva valmiina lähtöön? 3372 Melodia ja kosketinsoitinsäestys lauluun On laiva valmiina lähtöön (joka tunnetaan myös Peppi Pitkätossun jäähyväislauluna) sisältyy mm. nuottijulkaisuihin Laps' Suomen : sotalapsien vaiheita (toim. Esko Takkula, 2011). Melodia ja sointumerkit lauluun löytyvät nuottijulkaisuista Tammen Kultainen laulukirja (useita painoksia), Jos sull' lysti on (Lastenkeskus, 2008), Satusaari : Musiikkimatka (WSOY, 2004) ja Lasten kultainen laulukirja. 1 (Fazer Musiikki, 1992). https://finna.fi
Onko mitään Salakirjoitus kirjoja...Mistä voi oppia tekemään Salakirjoitusta? 3371 Esimerkiksi kirjoissa Sudenpentujen sanasolmuja, Vakoilijan käsikirja ja Etsiväkerho Hurrikaanin käsikirja on ohjeita erilaisten salakirjoitustapojen käyttöön. Nämä kirjat löydät kirjaston nuortenosastolta tietokirjoista hyllyluokasta 79.8. Erilaisia salakirjoituksia ovatr esimerkiksi Spartalainen sauvakirjoitus, aitakirjoitus ja Caesarin salakirjoitus. LIsää voi myös keksiä itse, Etsiväkerho Hurrikaanion kirjassa annetaan lisää vinkkejä.
Mikä on Kari-sukunimen alkuperä? 3371 Murteissa sanalla 'kari' on monia merkityksiä, kuten 'pieni saari', 'kivikkoinen koski', 'kivikko- tai hiekkamatalikko', 'sora tai hiekka maassa' jne. Kaikkia näitä merkityksiä mahtuu paikannimiin, joista sukunimi Kari ja monet samantapaiset (Karikoski, Karila ym.) ovat kehittyneet. Osa Kari-sukunimistä voi johtua myös ortodoksisesta ristimänimestä Kari, joka on puolestaan johdos Makarioksesta. Sukunimi Kari on ollut nimenmuuttajien suosiossa. Ensimmäisten suomalaismielisten sukunimensä vaihtajien joukossa oli ylioppilas Nikolai Christerson, joka otti sukunimekseen Karin vuonna 1876. Hänen esimerkkiään noudatti 1906 puolensataa nimenmuuttajaa Etelä-Suomessa. Lähde: Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirja Sukunimet (Otava, 1992).
Mistä italiansalaatti on saanut nimensä ja miksi se esim. englannin kielessä tunnetaan venäjänsalaattina? 3371 Suomessa italiansalaatiksi kutsuttu salaatti on saanut nimensä alkuperämaansa Italian mukaan. Muualla maailmassa se tunnetaan tavallisemmin alkuperäisen italiankielisen nimensä insalata alla russa (tai insalata russa) mukaisesti venäjänsalaattina. Italian kielessä hyvin sotkuista huonetta sanotaan "tosi venäläiseksi", minkä vuoksi myös monista satunnaisista aineksista kokoonpantu salaatti on saanut Italiassa nimekseen insalata alla russa ("venäläinen salaatti"). Lähteet: Herkuttelijan keittiö. Italia : alkuperäisiä ruokaohjeita eri puolilta Italiaa Kaarina Turtia, Gastronomian sanakirja
Mistä saa tietoa siivousalan INSTA 800 laatujärjestelmästä? 3370 Standardisoimisliitto on julkaissut siivousalan pohjoismaisen INSTA 800 -standardin suomeksi tunnuksella SFS 5994. Lisätiedot www.sfs.fi . (Vastaus päivitetty kommentin perusteella 24.8.2015)
Mitä kirjoja Jane Austen on kirjoittanut ja minä vuonna? 3369 Sense and Sensibility ilmestyi vuonna 1811, suomeksi Järki ja tunteet 1952. Pride and Prejudice ilmestyi 1813, suomeksi Ylpeys ja ennakkoluulo, vuonna 1922. Mansfield Park ilmestyi 1814, suomeksi Kasvattitytön tarina 1954. Emma julkaistiin vuonna 1815, suomeksi vuonna 1950. Persuasion ilmestyi 1817, suomeksi Viisasteleva sydän 1951. Northanger Abbey ilmestyi 1818, suomeksi Neito vanhassa linnassa 1951, uusi suomennos Northanger Abbey, 1998. Lady Susan ilmestyi 1871, suomeksi Tahto ja toiveet 2006, toinen suomennos Lady Susan kokoelmassa Uskollinen ystävänne, 2007. The Sanditon ilmestyi suomeksi nimellä Leikkiä ja totta, 1977. Nuoruudentuotantoa lukuisia novelleja, mm. Love and Friendship, Lesley Castle sekä The Three Sisters (suom....
Kuinka monta yli 100-vuotiasta oli Suomessa 31.12.2021 ikävuosittain ja sukupuolen mukaan? 3369 Tilastokeskuksen FinStat-tietokannan mukaan Suomen väestöön kuului 31.12.2021 yhteensä 1 107 yli 100-vuotista ihmistä. Näistä miehiä oli 179 ja naisia 928. StatiFin-tietokannasta löytyy tilastoja Suomen väestön ikärakenteesta vuodesta 1972 lähtien. Jokaisen vuoden tilastot on otettu vuoden viimeisenä päivänä 31.12.   Lähteet StatFin: Väestön ikärakenne. Tilastokeskus. https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_v… (viitattu 25.10.2023)
Minkä väristä jäähdytysnestettä käyttää citroen jumper vm.2006? 3368 Citroenin merkkihuolto vastaa, että keltainen ja punainen jäähdytysneste ovat mahdollisia, mutta paras ratkaisu on Citroenin alkuperäinen jäähdytysneste. Kahta eriväristä nestettä ei ole hyvä sekoittaa keskenään.
Mitä oikein tarkoittaa ilmaisu "kertaluokkaa suurempi"? Ymmärrän, että sillä ei pyritäkään täsmälliseen lukuarvoon, mutta viittaako se noin suurin piirtein… 3367 Ilmaisulle ei löytynyt selitystä idiomi- eikä muistakaan sanakirjoista. Kirjassa Tiima, tiu, tynnyri: miten ennen mitattiin (tekijänä mm.Jarmo Grönros) kerrotaan, että kerta on vanha kappalemitta. Hevosen kenkiä on laskettu kerta-mitassa, joka tarkoitti neljää kappaletta. Kerta on ollut myös vaununakselien kappalemitta: vaununpyörien pinnakerta on tarkoittanut 44 kappaletta. Pinnatuoleja on kaupattu kerta-mitoissa. Yksi kerta tarkoitti 168 pinnaa. Pohjoisessa kerta saattoi tarkoittaa myös teurastetun poronlihan mittaa. Näiden tietojen perusteella on vaikea sanoa monikokertainen on nykyinen kertaluokka. Lisäksi voi olla, että ilmaus ei liity näihin mittoihin lainkaan.
Mistä nimi Alviina tulee ja milloin hän viettää nimipäiväänsä? 3367 "Alviina on muunnos nimestä Alfiina, jonka alkuperäksi on esitetty Adolfiinaa ja miehennimeä Alf. Suomessa Alviinaksi on nimitetty tyttöjä pääasiassa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. 2000-luvun alussa nimen kannatus oli pienoisessa kasvussa, joskin se oli edelleen hyvin harvinainen. Myös kirjoitusasut Alvina, Alfiina ja Alfina ovat harvinaisia. Aikoinaan nimen kansanomaisia muotoja olivat muun muassa Alvi, Alva, Fiina, Fiinu, Iina, Viina ja Viinu." Lähde: Anne Saarikalle, Johanna Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, 2007, s. 31. Nimipäivästä Helsingin kaupunginkirjasto on vastannut 15.9.2010 vastaavaan kysymykseen näin: "Alviinalla ei yksinkertaisesti ole virallista nimipäivää eikä ole sellaista ollutkaan. Nimeä ei...
Kun Karjalan evakot alkoivat palata kotikonnuilleen Jatkosodan aikana, millainen aikataulu oli eri puolilla Karjalaa? Tv:n sarjassa Tuntematon sotilas Rokan… 3365 Alkusyksystä 1941 alkoi paluuevakuointi Karjalaan. Suurin karjalaisten paluumuutto tapahtui vuoden 1942 maaliskuusta alkaen niin, että 15.3.-31.5.1942 palasi n. 88 000 henkilöä, n. 5 400 hevosta ja n. 18 000 nautaa. Jokaisella palaajalla piti olla palaamislupa. Kuljetuksilla oli kiireellisyysjärjestys väestön ja omaisuusosan mukaan. Maatalousväestö palasi muuta väestöä innokkaammin aloittamaan viljelystöitä ja sitä varten tarvittiin elintarpeita, siemenviljaa sekä hevosia, maatalouskoneita ja lannoitteita. Lisäksi oli välttämätöntä tehostaa rakennustuotantoa ja saada alueelle kirvesmiehiä, sähkömiehiä, muurareita ja vesijohtomiehiä. Vaunuston käytössä pyrittiin suureen tehokkuuteen kuljettamalla täysiä vaunukuormia....
Mistä löytäisin laulun sanat seuraavalle kappaleelle? Sleepy Sleepers : Voi Mahoton 3364 Kappale tunnetaan myös nimellä Sydänvika Rock. Etsin sanoja molemmilla nimillä mm. Suomen kansallisdiskografia Violasta, Helmet-tietokannasta ja internetistä, mutta tuloksetta. Kappale löytyy kuitenkin levyltä The Mopott show, saatavuus Helmet-kirjastoista ks. cd-muotoisena: http://www.helmet.fi/search*fin/tmopott/tmopott/1%2C1%2C2%2CB/frameset&… lp-levynä: http://www.helmet.fi/search*fin/tmopott+show/tmopott+show/1%2C1%2C2%2CB… Valitettavasti cd-levyn esiteliitteessäkään ei ollut laulun sanoja. Lp-levyn mahdollista esitettä tms. en pystynyt tarkistamaan, koska se on tällä hetkellä lainassa.
Slaavilaisesta ruokakulttuurista tietoa? 3364 Slaavilainen ruokakulttuuri kattaa useamman valtion ruokakulttuurin, mm. Venäjä, Ukraina, Bulgaria, Puola ja Tsekki. Hyvät artikkelit näiden alueiden ruokakulttuurista löytyvät kirjoista Kultainen keittokirja (osat 3 ja 4) ja Culinaria: European specialties: Vol 1. Myös seuraavista kirjoista aiheesta löytyy tietoa, vaikka useimmat pääasiassa sisältävät ruokaohjeita. (eniten kirjallisuutta näyttää löytyvän Venäjän ruokakulttuurista): Lindström, Juhani: Venäläinen keittiö: Jäämereltä Kaukasiaan Lehmusoksa, Risto: Venäjän keittiö Salamaa, Elsa: Gulassista haaremin herkkuun Lehtiartikkeleita: Saine, Helena: Venäjä (Kodin kuvalehti 1999; 8, s. 143-144, sarja: Maailma lautasella) Venäläinen ruokaperinne yllättää (Ortodoksinen kulttuuri 1995; 6...
Missä toivelaulukirjassa on tonttu joululaulu ja asijalla on kiire. 3363 Valitettavasti kysymyksestänne ei käy ilmi, mitä tonttulaulua varsinaisesti tarkoitatte. Suuren toivelaulukirjan eri osista löytyy mm. seuraavia vaihtoehtoja (jäljessä osa ja sivu): //Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu 1, 75//, //Sinivuorten yö, siellä uuras työ 4, s. 82//, //Hiipiellen tonttuset hyörivät vaan 7,41//, //Pakkasyö on ja leiskuen Pohja loimuja viskoo 7, s. 44//, //Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun 7, s.50//, //Tonttu Torvinen on salainen 9, s. 52//, //Mikä hyppy, mikä huiske 10, s. 47//, //Arvaa kuinka tonttu-ukko 11, s. 38//, //Hyvää iltaa, hyvää iltaa pienet tontut te 11, s. 39//, //Helkkää pienet tiu'ut 11, s.41//, //Jo pipolakki ja punatakki on juhlakuntoon laitettu 12, s. 48//, //Soita sormia, napsuttele, kyllä me...
Kysyisin nimistä: Henrietta, Susanna, Rosalia ja Emilia. Mistä nämä ovat peräsin? Ja mitä ne tarkoittavat? Kiitokset sinulle, jos ehdit vastailla. 3362 Henrietta on muunnos ranskalaisesta nimestä Henriette, joka puolestaan johtuu saksalaisesta nimestä Heinrich (koti tai mahtava). Henrietta-nimi oli vuosisadan alkupuolella harvinainen, mutta on myöhemmin yleistynyt. Susanna on vanha nimi. Hepreassa nimi merkitsee liljaa. Katolisessa kirkossa Susanna on monen pyhimyksen nimi. Nimestä on paljon muunnoksia, muun muassa Susan ja Susanne. Rosalia on italialainen muunnos ruusua merkitsevästä nimestä Rosa. Se voi olla myös yhdistelmä nimistä Rosa ja Lia. Emilia on peräisin ylhäisestä muinaisroomalaisesta Aemilius-suvun nimestä. Sekin on hyvin yleinen nimi, josta on olemassa monia muunnoksia, esimerkiksi Emily ja Emelie. Lähde: Saarikalle-Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Lisää...