Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Missä laulussa on mm. sanat:" Suomi, Suomeni maa, senkö arvoja mun pitäis puolustaa 627 Laulu on Tapio Lipposen säveltämä ja Lassi Sinkkosen sanoittama "Kaktus". Se alkaa: "Istun tuolissani miettien kaktuskukkaani katsellen." Laulun lopussa lauletaan: "Suomi Suomeni maa näitä arvoja pitäiskö puolustaa..." Laulun sanoitus on muokattu runosta "Maanpuolustuksen henkinen perusta". Laulun levytti Muksut-yhtye, johon Tapio Lipponen itsekin kuului. Lähde: Lipponen, Tapio: Lauluja Liisankadulta, sydämeni pohjasta (Tammi, 2003, s. 41-45, kirja kertoo Muksujen tarinan ja sisältää myös laulun sanat ja nuotinnoksen)
Miksi kappaleessa ''Kodin kynttilät'' mainitaan Olavi Virta,vaikka hänen lauluääntään ei siinä kuulu? Onko laulua hänen laulumanaan missään albumissa? 627 Sävelsiskot ja Olavi Virta levyttivät laulun Kodin kynttilät vuonna 1950. Sävelsiskot oli saman tyylinen laulutrio kuin Harmony Sisters, joka oli levyttänyt tämän kappaleen kahdeksan vuotta aiemmin. Sävelsiskot levytti kaksi muutakin laulua Virran kanssa.  Kodin kynttilöissä Virta liittyy lauluun vasta kolmannesta säkeistöstä alkaen (noin kohdasta 1 min 50 s) eikä hän ei pyri erottumaan solistisesti vaan sulautuu kuoroon neljäntenä äänenä. Tuore uusintapainos laulusta löytyy mm. cd-levyltä Olavi Virta: 50 suosituinta. Omaa soololevytystä tästä laulusta Virta ei tehnyt.  Lähteet: Fenno - Suomen musiikkiarkisto  Musiikkiarkiston luettelo savikiekkolevyistä Sävelsiskot - Wikipedia-artikkeli  
Minkä niminen elokuva? Elokuva kertoo 2. maailmansodan ajasta. Amerikkalainen ja japanilainen sotilas päätyvät haaksirikkojen tms. kautta samalle autiolle… 627 Hei, Kyseessä saattaisi olla John Boormanin Kahden miehen helvetti (Hell in the Pacific, 1968), (Wikipedia-artikkeli: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kahden_miehen_helvetti). Elokuvan loppuratkaisusta on pari versiota, mutta toisessa molemmat kuolevat.
Alice Tegnerin laulu 'Mors lilla Olle' on kääntänyt suomeksi Sauvo Puhtila. Mutta varhaisempikin käännös lienee ollut ennen sitä; olisiko kääntäjä suomalainen… 627 Varhaisin löytämäni käännös sisältyy nuottiin "Laula äiti kanssamme! III, 21 pientä laulua" (Helsingin Uusi Musiikkikauppa, K.G. Fazer). Nuotti on julkaistu todennäköisesti vuonna 1910. Se sisältää Alice Tegnérin säveltämiä lauluja, jotka on "Suomen lasten iloksi mukaellut Edit Polón". Tässä nuotissa laulun nimi on "Olli metsässä". Se alkaa: "Metsään pien' Olli on kulkenut". Nämä tiedot löytyvät Kansalliskirjaston hakupalvelusta. Nuotti on Kansalliskirjastossa tilattavissa lukusalikäyttöön. Samalla nimellä ja samoilla alkusanoilla laulu löytyy myös lehdistä "Koitto" (01.01.1916, nro 4) ja "Kisäkenttä" (15.07.1916, nro 7-8). Lehdissä suomenkielisen sanoittajan nimeä ei mainita. Säkeistöjä on neljä kuten alkuperäisessäkin laulussa...
Haluaisin lukea kesällä ainakin yhden antiikin klassikon. Alue on kuitenkin minulle täysin tuntematon, joten mistä teoksesta olisi hyvä aloittaa? 627 Vuosien 800 eKr.–500 jKr. välillä kreikaksi ja latinaksi kirjoitettua kirjallisuutta kutsutaan antiikin kirjallisuudeksi. Vastauksessani esittelen joitakin keskeisiä antiikin ajan kirjailijoita ja heidän teoksiaan. Erinomainen johdatus antiikin kirjallisuuteen on Sari Kivistön, Hannu Riikosen, Erja Salmenkiven ja Raija Sarasti-Wileniuksen toimittama Kirjallisuus antiikin maailmassa (Teos, 2007) https://vaara.finna.fi/Record/vaarakirjastot.370509 Homeeriset eepokset Ilias ja Odysseia ovat antiikin kirjallisuuden merkittävimmät runoteokset. Niiden vaikutusta myöhempään kreikkalaiseen ja roomalaisen kirjallisuuteen on liki mahdotonta yliarvioida. Molempien eeposten aiheena on Troijan sota ja sodan jälkeiset tapahtumat. Ilias käsittelee...
Mikä on lainan myöhästymissakon suuruus? Esim. kirja/viikko? 627 Helmet-kirjastoissa myöhästymismaksu on kaksikymmentä senttiä (0,20 €) vuorokaudelta per laina. Myöhästymismaksuja kertyy vain aikuisten kortille lainatusta aikuisten aineistosta. Maksun enimmäismäärä on kuusi euroa (6,00 €) per laina. https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Lainaajat_ja_ma…
Mitä tarkoittaa palvelukelpoisuusluokka B 1 80 ac tai B 1 80 a2. Nämä merkinnät on käteen haavoittuneen sotilaan kantakortissa ja lähtötarkastuspaperissa… 626 B 1 tarkoittaa palveluskelpoisuusluokkaa ja 80 ac taas sairausdiagnoosia. B (1,2) tarkoittaa vähäistä tai suurta haittaa. Tarkkaa diagnoosikoodia kannattaa tiedustella Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta: kirjasto.mpkk@mil.fi
Etsin kuvitettuja lastenkirjoja joissa on pää- tai sivuhenkilö jolla on autismin kirjon häiriö, kehitysvamma, liikuntarajoite, aistirajoite, pitkäaikaissairaus… 626 Riina Katajavuoren kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama Kielo-sarja vihjaa hyvin hienovaraisesti, että sen päähenkilöllä voi olla Downin syndrooma (näin pohtii esim. Lastenkirjahylly-blogi). Sarjassa ovat ilmestyneet kirjat Kielo loikoilee (2020), Kielo miettii (2021) ja Kielo ja Kaito-kissa (2022). Selkeämmin Down-lapsesta kertoo Tuula Kallioniemen Neljä muskelisoturia (2018), jonka on kuvittanut Terese Bast. Rose Robbinsin Minä ja minun siskoni (2019) sekä Puhuminen ei ole minun juttuni! (2020) pureutuvat elämään autistisen siskon kanssa. Hanna Lampi, Satu Mali ja Marika Tynnilä ovat tehneet Toivon Poika -kirjan (2019), joka kurkistaa autistisen lapsen maailmaan. Karoliina Piggin kirjoittama ja Sirkku Saukonojan kuvittama...
Miten Liisa Ihmemaassa -kirjassa on suomennettu sitaatti "You're mad, bonkers, completely off your head. But I'll you a secret. All the best people are."… 626 Kysymyksen sitaatti ei ole Lewis Carrollin kirjasta, vaan Tim Burtonin sen pohjalta ohjaamasta elokuvasta. Siinä se on Liisan vastaus Hullun Hatuntekijän kysymykseen "Have I gone mad?" Sananvaihdon inspiraationa on luultavasti ollut Carrollin kirjassa teekutsuja edeltävä Liisan ja Irvikissan välinen keskustelu: "But I don't want to go among mad people," Alice remarked. "Oh, you ca'n't help that," said the Cat: "we're all mad here. I'm mad. You're mad." "How do you know I'm mad?" said Alice. "You must be," said the Cat, "or you wouldn't have come here." Alice didn't think that proved it at all: however, she went on: "And how do you know that you're mad?" Liisa Ihmemaassa (2010) - Quotes - IMDb Burtonin elokuvaa ei valitettavasti ollut...
Mitä kirjoja suosittelisitte 6-vuotiaalle pojalle, joka lukee jo sujuvasti? Nauttii selvästi huumorista, mutta myös jännityksestä ja ehkä fantasiastakin. 626 Tiedustelit 6-vuotiaalle huumorista, jännityksestä ja fantasiasta pitävälle pojalle sopivia kirjavinkkejä. Jos hän oli jo lukenut Timo Parvelan Ella-kirjat, samalla tekijällä on myös uudempi Pate-sarja, jossa Ella-kirjoista tuttu Pate seikkailee ja koheltaa humoristiseen tyyliin.   Suosittelisin seuraavia kirjoja, joista useimmat ovat sarjoja:   Brinck, Camilla: Musse ja Helium -sarja (fantasia, seikkailu) Clary, Julian: Me Ponnekkaat -sarja (huumori) Colfer, Eoin: Legenda pottu-Mäkisestä + muut Colferin humoristiset kirjat Copeland, Sam: Sami muuttuu kanaksi/hirmuliskoksi/mammutiksi (huumori) Frölander-Ulf, Lena: Nelson Tiikeritassu (seikkailu) Gough, Julian: Karhu ja kaniini -sarja (huumori) Hirvonen, Elina:...
Mitä tarkoittaa englanninkielinen termi "among us"? 626 Among us on suoraan käännettynä keskuudessamme. Usein tätä käytetään kuvaamaan tietyn ryhmän jäsentä, johon ollaan tiiviisti yhteydessä. Among us on myös vuonna 2018 julkaistu peli, jota voi pelata verkossa eri pelikonsoleilla, älypuhelimilla ja tietokoneilla. Pelin suurella suosiolla oli merkitystä siihen, että kyseinen sanonta levisi myös useiden ihmisten jokapäiväiseen puheeseen.
Olen kadottanut kirjastokorttini. Kuinka saan uuden? 626 Uuden kirjastokortin kadonneen tilalle saat kirjastojen asiakaspalvelusta. Mukaasi tarvitset kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Uusi kortti kadonneen tilalle maksaa kaksi euroa. Kuopion kaupunginkirjaston verkkosivuilta sivulta löydät kaikkien toimipisteidemme yhteystiedot: Palvelupisteet ja aukioloajat | Kuopio (finna.fi)  Kadonneesta kirjastokortista kannattaa aina ilmoittaa suoraan kirjastoon, jotta kortti voidaan väliaikaisesti kuolettaa väärinkäytösten estämiseksi. Kirjaston käyttösääntöjen (pdf) mukaan kortin haltija vastaa kaikesta kortilla lainatusta aineistosta siihen asti, kunnes katoamisesta on ilmoitettu.  Helpointa ja nopeinta on soittaa asiakaspalveluun, esimerkiksi...
Auran sinappituubissa lukee: väkevä sinappi mild senap, miedommassa laadussa: mieto sinappi mild senap. Pieni asia suuressa maailmankaikkeudessa, vaan… 626 Ainakin Auran sinapin tuotesivuilla tuotepakkauksissa lukee väkevä sinappi / stark senap ja mieto sinappi / mild senap. En siis löytänyt kuvaa tuubista, jossa käännökset olisivat kuvaamallasi tavalla. Mikäli jossain tuotteessa ruotsinkieliset käännökset ovat samanlaiset, syytä asiaan kysyä suoraan Auran kuluttajapalvelusta ja mahdollisesti myös liittää mukaan kuva tuotepakkauksesta. Lähteet ja lisätietoaAuran sinapit: https://auran.fi/tuotteet/sinapit/Auran kuluttajapalvelu: https://auran.fi/yhteystiedot/
Onko olemassa teoksia, joihin olisi koottu tietoja kaunokirjallisuuden klassikkoteoksista, esim. yleiskuvaus tapahtumista ja päähenkilöt? Haluaisin saada… 626 Suosittelen Otavan v. 1957 julkaisemaa Maailman kirjat ja kirjailijat. Teokseta löytyy maaimankirjallisuuden pääteosten lyhyen kuvailun lisäksi myös taustatietoa kirjallisuudesta ja kirjailijoista.
Olen tekemässä yliopistossa julkisoikeudellista tutkimusta Suomen Pankin aseman muutoksesta ennen ja jälkeen Euroopan keskuspankkiin liittymisen. Tutkimuksen… 626 Eduskunnan kirjaston kokoelmatietokanta SELMA on kaikkien käytettävissä Internetin kautta osoitteessa http://www.eduskunta.fi/kirjasto/ Selmasta on mahdollista tehdä hakuja monella eri tavoin. Yksi tapa etsiä viitteitä on valita sanahaku ja kirjoittaa hakukenttään "Suomen Pankki". Hyvä tapa tiedonhakuun on asiasanahaku. Eduskunnan kirjastolla on oma asiasanasto Eks, joka on myös käytettävissä Internetin kautta. Klikatkaa kirjaston pääsivulta tai Selma-kokoelmatietokannan käyttöohjeiden yhteydestä Eks- asiasanasto. Kirjoittakaa hakukenttää asiasana Suomen Pankki (tai valitkaa se asiasanaston aakkosellisesta hakemistosta). Teille pompahtaa esille kyseinen asiasana ja linkki viitteisiin , joita on runsaasti. Viitteiden kohdalla näette,...
Toivoisin vinkkejä suomen- ja englanninkielisistä sanakirjoista ja sanastoista, jotka keskittyvät kristinuskoon. 626 Aloittakaa haku esim. linkkikirjastosta osoite http://www.kirjastot.fi/fi-FI/linkkikirjasto/. Uskontoon liittyvät linkit löytyvät luokasta 2. Erikoisesti suositeltava on 'Teologinen sanakirja', joka on ilmestynyt alkuaan kirjana (tekijä: Seppo A. Teinonen).
Ovatko Karl Mayn kirjoittamat kirjat/teokset suomalaisten keskuudessa suosittuja, eli lainataanko niitä paljon? 626 Piki-järjestelmässä (22 kuntaa) Karl Mayn kirjoja on lainattu tänä vuonna yhteensä n. 170 kertaa, mikä ei ole hirvittävän paljon. Nimekkeitä on kyllä hyvin kirjastoissa tarjolla eli toistakymmentä, osa kuitenkin varastoituina. Näyttäisi siltä että eniten Mayn teokset tekevät kauppansa Metson aikuistenosaston hyllystä eikä esim. nuortenosastoilta.
Teen koulussa esitelmää Sudanista,niin kysyisin että onko teillä tietokirjoja siitä maasta? 626 Suomenkielistä aineistoa Sudanista ei ole paljon. Maantieteen yleisteoksista kuten Maailma tänään, osa 16 kannattaa katsoa. (Ei ihan uutta tietoa, ilmestynyt vuonna 1998.) Sudanista lyhyesti on Kimmo Kiljusen kirjassa Valtiot ja liput, 2002. Vuonna 2006 ilmestyneessä Julie Flintin teoksessa Darfur : pitkän sodan lyhyt historia, on lopussa katsaus Darfurin ja koko Sudanin tulevaisuuteen. Etätietopalvelussa on aiemmin kysytty Sudanin heimoista. Vastauksessa viitattiin Yleisradion sivulle http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?questionID=b6a8… . Hämeenlinnan kaupunginkirjaston sivuilla on kattava linkkikokoelma maailman maista. Pääosa näistäkin linkeistä on englanninkielisiä http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=...
Suomennetaanko Darren Shanin kirjoja vielä? 626 Darren Shanilta on suomennettu viisi kirjaa: Friikkisirkus (Tammi 2001), Vampyyrin oppipoika (2002), Kauhun tunneleissa (2003), Vampyyrivuori (2004) ja Kuoleman koetukset (2006). Shanin suomalaisen kustantajan Tammen kotisivuilta ei löytynyt tietoa uusista käännöksistä.
Haluaisin ostaa nuotit ulkomaisesta verkkokaupasta mutta en uskalla antaa pankkikorttini numeroita netin kautta. Miten voisin tehdä sen turvallisesti esim. The… 626 Tämän verkkokaupan käyttöohjeista usein kysytyistä kysymyksistä löytyy yksityiskohtainen selostus maksamisen turvallisuudesta. Siinä kerrotaan mm. että palvelussa käytettävän salauksen ansiosta luottokortin tiedot pysyvät turvassa: http://www.music44.com/Merchant2/merchant.mvc?Session_ID=51610F9AE23892… Jos yllä olevan nettiosoitteen avulla ei löydy ohjetta, se löytyy myös menemällä verkkokaupan etusivun linkistä "?Help" usein kysyttyjen kysymysten sivulle ja sieltä kohdasta "Safe Shopping Guarantee" pääsee klikkaamaan linkkiä "we guarantee it". Ohjeissa kerrotaan myös mahdollisuudesta maksaa shekillä tai faksaamalla luottokortin numeron, mutta nämä tavat vaikuttavat vähän hankalilta.