Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Missä on alun perin julkaistu P. Mustapään / Martti Haavion runo, joka on tuttu Tapio Rautavaaran säveltämästä kappaleesta Sininen uni? 704 Runo on nimeltään Laulu nukkumatista ja se löytyy ainakin seuraavista kirjoista: Martti Haavio: Iloinen lorukirja, jonka on toimittanut Aale Tynni ja kuvittanut Maija Karma WSOY 1984 Pikku Pegasos, toimittanut Kaarina Helakisa ja kuvittanut Jori Svärd Otava 1982
Luin vastikään suomenkielisestä dekkarista, jossa lampaat ratkaisevat rikoksen. Mikähän tuon kirjan nimi on? 704 Kyseessä on tänä vuonna ilmestynyt, WSOY:n kustantama dekkari Murha laitumella, jonka on kirjoittanut Leonie Swann.
Miksi musta aukko vetää valoa puoleensa vaikka valolla ei ole massaa? Fotonin liike energia ei kelpaa vastaukseksi. 704 Kysymys on painovoimasta. Musta aukko on niin massiivinen, ettei valokaan pääse pakenemaan sen painovoimakentästä, mistä syystä musta aukko näyttää "mustalta" eikä sitä ei voida havaita esim. teleskoopilla katsomalla. Mustaan aukkoon syöksyvän ja sen ympärille kertyvän materian ilmiöineen voimme sen sijaan havaita. Metsähovin radiotutkimusaseman kvasaarisivuilla mustan aukon ja valon suhdetta selitetään näin: "Newtonilaisittain ajateltuna mustan aukon pakonopeus eli nopeus, joka kappaleella täytyy olla päästäkseen pois gravitaatiokentästä, ylittää valonnopeuden. Kun heitämme maapallolla kiven ilmaan, se kohoaa hetken ja kaartaa sitten takaisin maanpinnalle. Periaatteessa mustan aukon pinnalla ylöspäin suunnatulle valokeilalle kävisi samoin...
Etsin FST5:n ohjelmaa nimeltään Sköna människor jaksoa, jossa haaastatellaan Column MacOireachtaigh -nimistä muusikkoa. FST5 ilmoitti, että ohjelma on… 704 FST5: n sivuilla oli tieto, että Calle Lindholmin vetämästä ohjelmasta Sköna människor ei ole puoleen vuoteen tulossa lisää. Nythän kysymys on vanhasta ohjelmasta, jota ei valitettavasti ole nähtävissä enää Arenan-sivullakaan. Helmet-kirjastojen tietokannassa ei ohjelmaa ole. Ehkä voisi sähköpostitse vielä tiedustella FST5:stä, etusivulla on yläpalkissa KONTAKTA OSS tästä voi kysyä lisää tietoa. http://svenska.yle.fi/fst5/index.php
Työllistetyksi? Oppisopimukseen? 704 Viestintäalalla kilpailu työtilaisuuksista on kovaa, koska eri viestinnän oppilaitoksissa koulutetaan viestinnän osaajia liikaa suhteessa avoimiin työpaikkoihin. Tällä hetkellä (2011) työllistetynä paikan saaminen lienee ainoa vaihtoehto päästä työmarkkinoille, oppisopimuspaikkoja ei alalla ole. Ota yhteyttä oman kotipaikkakuntasi työvoimaviranomaisiin. Googlettamalla "akateemiset rekrytointipalvelut" löydät palveluita, joissa on viestinnän alan työpaikkoja. Freelancerinä työskenty on toinen hakeutumisvaihtoehto toimittajan töihin. Hyviä tiedonlähteitä aloittelevalle toimittajalle: Lintula, Anni & Valkama, Meri: Nuoren toimittajan eloonjäämisopas (Ajatus-kirjat 2009), jonka löydät Frank-monihaun tai Linda-tietokannan kautta...
Onko työsi chilliä? 704 Välillä on, välillä on kiireistä.
Miksi Manalan valtiaita ei enää suomenneta 4 jälkeen? 704 Tiedustelin asiaa sarjan kustantajalta, ja sieltä kerrottiin, että sarjasta ilmestyy kaksi seuraavaa osaa vuoden 2013 alussa. Kannattaa siis odotella siihen asti.
Onko kirjoja kinesioteippaukseen liittyen? Kuvallisia miten teippiä teipataan? 704 Turun kaupunginkirjastosta löytyy teos Kåla, Tom : Kinesioteippaus(2011). Kirjan saatavuus löytyy Vaskista http://www.turku.fi/vaski hakemalla vaikkapa kirjan nimellä.
Muistelen että joskus taannoin kauppojen seinillä oli mahdollisille myymälävarkaille pelotteena kuvia myymälävarkaista. Kuvat olivat mustareunaisia ja niissä… 704 Voisi kuvitella että kuva olisi osa Poliisilaitoksen kampanjaa. Ota yhteyttä Poliisimuseoon http://www.poliisimuseo.fi/poliisi/poliisimuseo/home.nsf/pages/469E32C1… . Siellä luvattiin tehdä haku tietokannoista ja ohjata tarvittaessa eteenpäin.
Olen kirjoittamassa itse kirjaa, ja etsin sitä varten tietoja Yhdysvalloista. Tällä hetkellä olen 1970-luvussa ja haluaisin tietää hieman lisää tuosta… 704 Yhdysvaltoja käsittelevää kirjallisuutta on pääkaupunkiseudulla runsaasti tarjolla. Sinun kannattaa katsoa sekä pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-tietokannasta (www.helmet.fi) että Helsingin yliopiston Helka-tietokannasta (https://finna.fi). Hyviä hakusanoja voisivat olla historia, kulttuurihistoria, poliisi, kaupungistuminen, teknologia, tekniikka, 1970-luku tai 1930-luku yhdistettynä hakusanaan Yhdysvallat. Hyvä paikka lähdekirjallisuuden löytymiseen voisi myös olla Helsingin Yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa sijaitseva American Resource Center. Tietopalvelu on auki ma-pe 10-17. Heille voi esittää kysymyksiä myös puhelimitse tai sähköpostilla.
Onko korppikartanon salat 3,blood moon suomeksi? 704 WSOY julkaisi vuosina 2003 ja 2004 tämän sarjan osat 1 ja 2 suomeksi, mutta jatkoa ei ole ainakaan vielä seurannut. Syynä voi olla yksinkertaisesti se, että englanninkielinen versio Blood moon on näköjään ilmestynyt - pitkän odotuksen jälkeen - vasta lokakuussa 2013. En löytänyt tätä WSOY:n kotisivuilta, mutta veikkaan, että suomennos ilmestyy joskus myöhemmin tänä vuonna. Varmaa se ei kuitenkaan ole.
Kysyin aiemmin eräästä elokuvasta/dokumentista. Löysin netistä sivun Minun Venäjäni (suomalaisia opiskelemassa itänaapurissa). Siinä kolme ensimmäistä kuvaa… 704 Etsimänne dokumenttielokuva näyttäisi olevan Reijo Nikkilän Moskovan koulussa (Finns in the Moscow Party School, 1998). Vanhoilta Ylen sivuilta löytyy tieto, että elokuva on esitetty vuonna 1999 nimellä Moskovan koulu. Elokuvasta ei löydy mitään tietoja Kavin ylläpitämästä elokuvatietokannasta Elonetistä, eikä siitä näyttäisi olevan saatavana tallenteista. Mikäli haluatte nähdä dokumenttielokuvan, teidän kannattaisi esittää Ylelle uusintatoive. http://www.dokumenttikilta.fi/reijo-nikkila/ http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/ykkosdokumentti/ykkosdokumentti_19…
Löytyykö mistään nuottina Pedros’s Heavy Gentlemanin levyttämää laulua Matuska (Mother) ? 704 Nuotti venäläiseen kansansävelmään Matus̆ka sisältyy esimerkiksi Suuren toivelaulukirjan osaan 6 sekä teokseen Kultaiset koululaulut 70-luvulta nykypäivään (toim. Timo Leskelä, Tammi, 2009). Sävelmän on sovittanut Olli Heikkilä ja suomeksi sanoittanut Kari Levola.  Teokset löytyvät verkkokirjastoalueesi kokoelmista. https://kansalliskirjasto.finna.fi/ https://lapinkirjasto.finna.fi/
Muistan lukeneeni, että Helsingin Keskuskadun kivetys olisi leikattu fyysikko Roger Penrosen erään kaavan mukaan, jolloin kiviä ei olisi samanlaisin kappalein?… 704 Muistelet aivan oikein. Ainakin Helsingin Sanomissa on kirjoitettu Keskuskadun kiveyksen kuvioinnista pariinkin kertaan. 24.11.2009 kiveys oli vielä alkutekijöissään ja aidattuna. Laatoista ei löydy ihan samanlaista aina toistuvaa kuvioita, todettiin Hesarin jutussa. "Penrosen laatassa on vain kaksi osaa, josta kaikki muodostuu: nuoli ja leija. Niitä kun yhdistelee parin helpon säännön avulla, jatkuu kuvio luovasti loputtomiin." 6.8.2014 lehden sivuilla esiteltiin jo valmista kiveystä: "Keskuskadun kävelykadusta voi tulla matemaattisen hämmästelyn kohde."  Myös Tiedekeskus Heurekan edustalla on Penrosen laatoitus, kuten Simo Kivelä matematiikkablogissaan mainitsee  http://simokivela.blogspot.com/2014/08/keskuskadun-...
Tuotetaanko sähköä öljyn avulla lämpövoimalaitoksissa? 704 Suomen sähköntuotannosta tuotetaan pieni osa myös öljyllä. Energiateollisuus ry:n sivuilla on taulukko sähköntuotannosta energialähteittäin (7/2018-8/2020): https://energia.fi/files/1414/a_Sahkontuotannon_kk_polttoaineet_Elokuu… Tilastokeskuksen sivuilla on taulukko sähkön ja lämmön tuotannosta tuotantomuodoittain ja polttoaineittain vuonna 2018: http://www.stat.fi/til/salatuo/2018/salatuo_2018_2019-11-01_tau_001_fi…
Minä vuonna Kirsi Kunnas on kirjoittanut runon Kysymyksiä ja vastauksia, ja missä kirjassa se on julkaistu ensimmäisen kerran? 704 Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannan mukaan Kirsi Kunnas on kirjoittanut kaksi ja suomentanut yhden Kysymyksiä ja vastauksia -nimisiä runoja: https://prettylib.erikoiskirjastot.fi/lib4/src?DATABASE=6&PBFORMTYPE=01… Vanhin on kirjassa Aarteiden kirja. 2: kerro äiti, jonka ensimmäinen painos on vuodelta 1956. Runo alkaa näin: "Mitä tekee mehiläinen, mitä suuri aurinko". Runon tekjöistä kerrotaan näin: Chr. Richardtin mukaan K. K. [=Kirsi Kunnas] Toinen on kirjassa Aikamme lukukirja 2, jonka ensimmäinen painos on vuodelta 1972. Runo alkaa näin: "Miten ylhäällä on taivas?" Tekijästä kerrotaan näin: K. K. (=Kirsi Kunnas), kansasadun mukaan Kolmas on kirjassa Kirsi Kunnaksen kirjassa Tiitiäisen runolelu vuodelta 2002....
Voisitteko kertoa kirjoja, jotka käsittelevät ainakin tavalla tai toisella neulaa(myös kaikki terävät neulan tapaiset kelpaavat)!!! ensisijaisesti… 703 Kysymyksestäsi ei oikein käy ilmi, millaisia kirjoja etsit. Suomenkielisiä kirjoja aiheesta "neulat" ei erikseen löydy, mutta jotakin tietoa saattaisi löytyä selaamalla eri alojen teoksia läpi (tietokannoista ei tässä ole apua, vaan kirjoihin pitäisi tutustua yksityiskohtaisemmin). Esimerkiksi kansatieteen luokasta löytyy erilaisia perinteisiä ammatteja ja käden taitoja esitteleviä kirjoja, joista jossakin saattaisi ehkä olla mainintoja perinteisistä äimä-tyyppisistä neuloista; käsityökirjoista saattaa löytyä mainintoja siitä, millaisia neuloja minkäkinlaisissa käsitöissä käytetään, akupunktiota käsittelevissä kirjoissa saatetaan kertoa siihen käytettävistä neuloista, arkeologian kirjoissa voi olla tietoa muinaislöydöissä olleista...
Mistä Saan Espanjan Ympäriajon reittikartan. Tietokoneelta? 703 Tässä on internet-osoite, josta voit seurata kilpailua reaaliajassa. http://www.lavuelta.com/05/ingles/webimagenes/imagenes7.html?e=7 Ja tässä on reittikartan osoite: http://www.lavuelta.com/05/ingles/recorrido/mapa.html?e=7
Montako prosenttia Suomen musiikkiopistojen opetuksesta on klassista musiikkia? Pop/jazz-musiikkia? Kansanmusiikkia? Kysymys koskee valtion avun piirissä… 703 Vuosina 2007-2008 vietettiin rytmimusiikin teemavuotta. Teemavuoden aikana laadittiin selvitys rytmimusiikin asemasta musiikkioppilaitoksissa. Kysely rytmimusiikista lähetettiin Suomen musiikkioppilaitosten liiton ja Suomen konservatorioliiton taiteen perusopetusta antaviin jäsenoppilaitoksiin. Rytmimusiikilla selvityksessä on tarkoitettu kaikkia jazz-, rock-, pop-, iskelmä-, tanssi- ja kansanmusiikeiksi miellettyjä musiikin tyylilajeja. Selvityksen mukaan pop/jazzmusiikin opetuksen määrä ja prosentuaalinen osuus kokonaisviikkotuntimäärästä oli 7,6 % ja kansanmusiikin osuus 1,0 %. Jäljelle jäävä "muu" 91,4 % on käytännössä klassista musiikkia. Koko selvitys löytyy täältä: http://www.musicedu.fi/easydata/customers/sml/files/Teemavuosi/...
Olisiko Oulun kirjastolla Minkäänlaisia Matkakirjoja Leverkusenista (kaupunki saksassa) 703 Valitettavasti Oulun kaupunginkirjastossa Leverkusenista on ainoastaan vuonna 1981 ilmestynyt kuvateos Leverkusen. Tämä kirja on sekä saksan että englannin kielisenä. Muistakaan maakuntakirjastoista ei pelkästään Leverkusenia koskevaa kirjallisuutta löytynyt. Matkaoppaita Saksasta kyllä on - Porter, D: Germany, 2009 - Germany, 2010 Lonely planet -sarjan opas - Germany, 2010 Eye witness travel guides -sarjaa - Tuominen, Hannu: Saksa automatkailijan unelma, 2009 Muutamia netistä löytyneitä sivuja: http://www.ouka.fi/kansainvalisyys/english/ystavyyskaupungit.html http://www.leverkusen.de/english/historisches.php http://www.welcometoleverkusen.de http://www.answers.com/topic/leverkusen