Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä on Melisa naisen nimen alkuperä ja nimipäivä? 4330 Pentti Lempiäisen Suuren nimipäiväkirjan mukaan Melisa (Melissa, Melita, Melitta) pohjautuu kreikan kielen hunajaa tarkoittavaan sanaan méli. Melissa on myös feminiinimuoto kreikan sanasta mélissos, mehiläinen. Jo Kreetan muinaisella kuninkaalla Melissoksella kerrotaan olleen Melissa-niminen tytär. Kalenteriin Melissa -nimi tuli Melitta -nimisen marttyyrin mukaan, joka legendan mukaan surmattiin Traakiassa (nyk. Bulgaria) 100-luvun puolivälissä. Muistopäivä on 15.9.
Mitä tarkoittaa sukunimi Talvitie? Mikä sen historia mahtaa olla? 4330 Pirjo Mikkosen kirjassa: Sukunimet (Otava, 2000) kerrotaan Talvitie-sukunimestä näin: Järven poikki tai metsän halki talvisaikaan kulkeneet, lumituiskujen takia tavallisesti viitoitetut oikotiet ovat kyläläisille olleet niin tärkeitä vakinaisia reittejä, että niiden likeisiä asumuksiakin on voitu kutsua Talviteiksi. Talvitie perustuukin asumuksen nimeen. Talvitie on sekä talon- että sukunimenä yleinen Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja erityisesti Etelä-Pohjanmaalla. Lapualla mainitaan Talvitien talo jo 1546, Kurikassa Sanna Talvitie 1680, Ilmajoella Jacob larss i Talvitie 1569, Ähtärissä Johan Talvitie 1795, Alastarossa Henrik Talvitie 1820 ja Huittisissa Gust. Talvitie 1853. Loimaalla, jossa myös tapaa sukunimeä, on Talvitie...
Mitä transrasvat ovat? Olen kuullut että ne ovat vaarallisia. Miksi ne ovat vaarallisia? Missä on transrasvaa? Lukeeko tuoteselosteissa, jos tuotteissa on… 4328 Kun kasviöljyjä osittain kovetetaan kiinteiden ruoka-aineiden teollista valmistusta varten, syntyy keinotekoisia transrasvoja. Tämä tapahtuu käsittelemällä kasviöljyä vetykaasulla. Teollisesti valmistetut transrasvat ovat viime vuosina nousseet huomion kohteiksi, koska niiden on todettu lisäävän sydän- ja verisuonitautien riskiä. Keinotekoisia transrasvoja käytetään, koska ne säilyvät hyvin ja lisäävät valmisruokien myynti- ja käyttöikää. Kovetetuista kasvirasvoista häviävät kaikki alkuperäisen kasvirasvan terveelliset ainesosat. Tietopaketteja transrasvoista: http://www.hiilaritietoiset.net/transrasva.htm http://fi.wikipedia.org/wiki/Transrasva http://karppaus.info/wiki/index.php?title=Transrasva Yhdysvalloissa ja Tanskassa on rajoitettu...
Saako koiran tai muun pienkotieläimen ottaa mukaansa kirjastoon? Kirjaston käyttösäännöissä ei ole mainintaa asiasta (Turku, Helsinki). Kummastuttaa että… 4327 Syyskuusta 2020 lähtien Turun pääkirjastoon on saanut tulla pika-asioimaan koiran kanssa uudisosan aulaan sekä vanhan kirjastotalon palautuspisteelle. Pika-asiointi tarkoittaa käytännössä aineiston palautusta sekä varausten noutoa. Läpikulku pääkirjastossa koiran kanssa ei ole toivottavaa, ja koiran tulee olla talutushihnassa kirjastossa vierailun ajan. Uutinen kaupunginkirjaston sivuilla: https://www.turku.fi/uutinen/2020-09-15_pistaydy-koiran-kanssa-kirjasto…
Olisin halunnut tietää,mistä tytön nimi ALISA on peräisin? mikä on tämän kyseisen nimen historia? 4327 Alisa on yksi Aliisa-nimen suomalaisista muodoista. Aliisa taas on suomalainen muuntuma alkuaan ranskalaisesta Alicesta, joka puolestaan tulee useasta eri nimestä (esim. muinaissaksan Adelheid, Aleksandra, Elisabet). - Suomen ortodoksinen kalenteri viittaa Aliisan kohdalla nimeen Kallis (kun nimestä Kallis otetaan pois K, jää jäljelle allis, joka muistuttaa äänneasultaan Aliisaa). Almanakassa nimi on ollut 14.7. vuosina 1882-88 Alisa, 1890-1920 ja uudelleen vuodesta 1950 on Aliisa; Alisa palautettiin sen rinnalle 2005. Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja Kustaa Vilkuna, Etunimet
Onko kirjastoissa nuotteja pianolle, kappale olisi Hei mummo, Suvi Teräsniskan kappale? 4327 Jussi Rasinkankaan säveltämän ja Vexi Salmen sanoittaman kappaleen ”Hei mummo” nuotit löytyvät ainakin teoksista ”Joulunvalo ikuinen” (JR Music, 2007), ”Joulun sävelmä” (Jussi Rasinkangas, 2011) ja ”Hyvää joulua!: suosituimmat joululaulut” (F-Kustannus, 2011).
Olisin tiedustellut, löytyykö Helsingin keskustan kirjastoista tai Pasilasta edullista tilaa (ilmainen tai edullinen tuntihinta) kurssitoiminnan järjestämistä… 4326 Pasilan kirjastossa on kaksi vuokrattavaa tilaa, auditorio ja Oppisoppi. Vuokra kummassakin on 35 euroa/tunti. Oppisoppi taitaa tosin olla tarpeisiinne liian pieni, sillä paikkoja on ainoastaan kahdeksan. Varaukset voi tehdä soittamalla virastomestarille numeroon 09-31085312. Samalla selviää varaustilanne. Tarkemmat tiedot löytyvät sivulta: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/tilat/ Rikhardinkadun kirjastosta voi vuokrata kokoushuonetta. Hinta on 20€/tunti. Vapaita aikoja voi tiedustella numerosta 09-31085709. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/rikhardinkatu/tilat/ Töölön kirjastosta voi vuokrata Mika Waltari –salia. Hinta on 20€/tunti. Varaukset tehdään puhelimitse numerosta 09-31085025. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/toolo/kokoustilat/ Tiedot...
Terveystalon mainoksessa on kaunis laulu. Kukahan sitä esittää ja mikä sen mini on? 4325 Youtubessa on kaksi kysymykseen sopivaa katkelmaa. Niistä toisen kommenteissa (joulukuu 2022) laulajaksi on mainittu Voice of Finland -kilpailija, v. 2021 kisassa toiseksi sijoittunut espoolainen Fiona Krüger. Kommentissa kerrotaan myös laulun tulevan julkaistavaksi myöhemmin. Toisessa mainoksessa on eri kappale, mutta laulaja kuulostaa siinäkin olevan sama. 
Mikä on laivan ja veneen ero? 4323 Veneen ja laivan ero näyttäisi olevan veteen piirretty viiva. MOT Kielitoimiston sanakirja määrittelee termit seuraavasti: Laiva = suurehko meri- tai sisävesialus Vene = pienehkö vesikulkuneuvo Uusi tietosanakirja Factum määrittelee termit: Laiva = Suurehko vedessä kulkeva alus jossa on oma kuljetuslaite. Laivat voidaan jaotella liikkumisenergian, käyttötarkoituksen tai lastin mukaan. Vene = Pieni soudettava, purjehdittava tai moottorikäyttöinen vesikulkuneuvo Tietoja saa esimerkiksi Factum [4] : uusi tietosanakirja, Porvoo 2004 Factum [8] : uusi tietosanakirja, Porvoo 2004 MOT Sanakirjasto: http://www.kielikone.fi/fi/Tuotteet/ (käytössä vain kirjastossa)
Onko olemassa nettisivua saamelaisista/lappalaisista nimistä? Jos ei, niin millaisia kirjoja aiheesta olisi tarjolla? Kiitos! 4323 "Saamelaiset nimet" on sisällytetty nyttemmin myös Yliopiston nimipäiväalmanakkaan. Se sisältää myös artikkelin aiheesta: esim. v. 1996 Samuli Aikion kirjoittamana, myös Anne Nuorgam myöhempinä ilmestymisvuosina. Samuli Aikio on kirjoittanut aiheesta esim.: Inari - Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykypäivään teoksessa s. 110-112. T. I. Itkosella on tästäkin aiheesta teoksessa Suomen lappalaiset osa 2, s. 492-521 ja Lapin sivistysseuran julkaisussa numero 10: Lappalaisten vanhat henkilönnimet (1942). Tästä osasta löydät tietoa myös paikannimistä. Utsjokisista nimistä voi lukea Eino Jokisen kirjasta "Ei mirkki vaan pissi", Utsjoen elämää entisaikaan. Girjegiisa 1996. Ainakin nämä teokset on aiheesta kirjoitettu suomenkielellä.
Minkä arvoinen on vuoden 1939 10 Suomen markan seteli sekä vuoden 1922 500 Suomen markan seteli? 4322 Suomen rahat arviohintoineen 2005 : keräilijän opas -kirjassa kerrotaan Suomen rahojen hinnat kuntoluokkineen. Sen mukaan vuoden 1939 10 markan setelin arvo on 0,50-75 euroa riippuen paitsi setelin kunnosta myös kulmakuviosta ja vesileiman asennosta, joiden yhdistelmiä voi olla neljä erilaista. Ne käyvät ilmi kirjasta. Vuoden 1922 500 markan seteli on 35-600 euron arvoinen (tyyppi I-III) tai "ilman laattanumeroa" 200-1800 euroa tai "laattanumero" 200-1500 euroa, kaikkein parhaassa kuntoluokassa olevalle setelille ei ole määritelty hintaa, se on harvinainen, merkinnällä R.
Isäni laulaa usein jouluna vanhaa joululaulua ja aina sanat unohtuvat. Voisiko jostain löytyä sanat lauluun? Laulu alkaa: Lähti kerran pikku-Heikki aattoaamuna… 4322 Täsmälleen kuvatun kaltaista laulua ei löytynyt. Tuomas Piirosen kirjasta Joulun lauluperinne: joululauluhakemisto löytyy kuitenkin maininta samankaltaisesta Kari Kuuvan säveltämästä ja Eeva Ikosen sanoittamasta joululaulusta Pienen pojan joulukuusi, joka alkaa sanoilla "Lähti kerran pieni poika". Hakemiston mukaan sen sanat ja nuotti löytyvät lehdestä Lasten joulumaa 1986:10 (Kirjapaja).
Kuka on, kenen arvellaan olevan, Hannu Salaman 'fiktiivinen' henkilö Kenttäläinen oikeassa elämässä? Entä ketä muita peitenimellä esiintyviä henkilöitä on… 4322 Tapio Saario kirjoittaa Kuka kukin oikeasti on -teoksessaan (BTJ Kirjastopalvelu, 1996) Kenttäläisestä seuraavasti: "Paavo Kenttäläinen perustuu suurelta osin Salaman nuoruudentoveriin, kirjailija Jorma Kannilaan (1934-[2010]). Salama ja Kannila olivat tutustuneet Tampereen Klassillisessa lyseossa, ja heitä yhdisti kirjoittamisharrastus. Salama lopetti koulun jäätyään viidennelle luokalle vuonna 1954. Muutamaa vuotta vanhempi Kannila auttoi Salamaa ensin kirjoittamisen alkuvaiheissa, mutta ystävysten välit viilenivät Kannilan saatua ensimmäisenä menestystä kirjoittajana. Esikoisteoksen Salama sitten kuitenkin sai julki pari vuotta ennen Kannilaa." "Salaman osalta Kenttäläisen hahmo on luultavasti syntynyt aluksi jonkinlaisena kostona siitä...
Mistä löytyisi Hiljaisuus-laulun nuotit? Sanat ovat Eino Leinon ja sävel Tapani Peltoniemen. 4319 Nuotit Tapani Peltoniemen sävellykseen nimeltä Hiljaisuus löytyvät kirjasta Tapani Peltoniemi: Nuottikirja (ISBN 952-90-5706-7). Nuottikirjaa ei ole saatavilla pääkaupunkiseudun kirjastoissa, mutta voit tehdä kaukolainapyynnön lähikirjastossasi.  Samasta Eino Leinon runosta on olemassa myös Heikki Sarmannon tekemä sävellys nimellä Rauha. Kappaleen nuotit löytyvät esimerkiksi kirjasta Pohjoisia kuvia : kahdeksan laulua sekakuorolle. Tätä kirjaa on saatavilla pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista.
Mistä löytäisin tietoa Pitkäniemen mielisairaalaan liittyen? Sairaala sijaitsi Nokialla. Sen vieressä on hautausmaa. Onko Pitkäniemen vuosisata-teoksen lisäksi… 4318 Pitkäniemen sairaalasta on julkaistu paljonkin kirjoja. Monet niistä on julkaissut Pitkäniemen sairaalan perinneyhdistys. Osaa kirjoista ei saa kotilainaan. Kysy lähikirjastostasi kaukolainamahdollisuuksista. - Pitkäniemi nauraa 100 vuotta / Tuomo Nenonen (2000, kaskuja) - PITKÄNIEMI ennen ja nyt (1998) - Pitkäniemen sairaala 1900-1990 / Mervi Kaarninen, Pekka Kaarninen (1990) - ERIK E. Anttinen psykiatrina, työtoverina ja opettajana (2009) - PITKÄNIEMEN henkilökuntalehti: vuodet 1985-1986, 1988-1990 - Sairaala sodan jaloissa : kertomus elämästä Pitkäniemen keskuslaitoksella vallankumouksen ja sisällisen sodan aikana 28.1.-7.5.1918 / Ernst Therman (1975) - Pitkäniemen sairaala 50-vuotias / Ilmari Kalpa (1950) - Pitkäniemen sairaala 75-...
Mikä on Kimmo-etunimen alkuperä? 4317 Pentti Lempiäisen Suuressa etunimikirjassa kerrotaan, että Kimmo on kansanrunoissa esiintyvä nimi, joka tuli laajemmin tunnetuksi Eino Leinon runosta Kimmon kosto (kokoelmassa Kangastuksia, 1902). Nimeä esitettiin etunimeksi jo vuonna 1865. Almanakassa se on ollut 2.8. vuodesta 1929. Alkuosan perusteella Suomen ortodoksinen kalenteri yhdistää Kimmon Kimin tavoin Eudokimokseen.
Mistä ja miten saa uuden kirjastokortin kadonneen tilalle? 4317 Saat uuden kirjastokortin kirjastostasi, kun esität kuvallisen henkilöllisyystodistuksen kirjaston asiakaspalvelussa. Jos korttisi on katoaa, niin ilmoita siitä välittömästi kirjastoosi. Jos kadonneella kortilla onnistuttaisiin lainaamaan aineistoa, olet vastuussa lainatusta materiaalista. Vastuusi lakkaa, kun olet tehnyt katoamisilmoituksen kirjastoon. Kirjastokortti kuoletetaan eikä sitä pysty enää käyttämään.
Mistä nimi Ahto on peräisin? (nimen taustoja ja tarkoitus) 4316 Ahto on Ahti-nimen rinnakkaismuoto, joka on otettu almanakkaan vuonna 1950. Anne Saarikallen ja Johanna Suomalaisen Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön –kirjan mukaan vedenjumala Ahdin valtakuntaa kutsuttiin Ahtolaksi ja itse Ahdin rinnakkaisnimi on ollut Ahto. Ahto ja Ahtola ovat myös sukunimiä.
Miten- ja mistä saisin selvitettyä 1900-luvun alkupuolella Amerikkaan muuttaneiden sukulaisten nykyisestä tilanteesta? Onko jälkipolvia tms. 4316 Hyvä paikka lähteä tekemään tutkimusta ja tiedustelemaan lisäneuvoja on Siirtolaisuusinstituutti, http://www.migrationinstitute.fi/fi. Sen sivuilta löytyy yhteys Siirtolaisrekisteriin sekä oppaita sukulaisten etsimiseen. Siirtolaisuusinstituutin palveluista on osa maksullisia. Siirtolaisrekisteristä löytyy tietoja siirtolaisrekisteri, jossa on matkustajaluetteloita, passiluetteloita ulkoasiainhallinnona arkiston aineistoa. Sen käyttö on maksullista, http://www.migrationinstitute.fi/fi/sukututkimus/siirtolaisrekisteri Oppaita sukututkijalle http://www.migrationinstitute.fi/fi/sukututkimus/oppaat Erityisesti hyvältä aloituspaikalta vaikuttaa Sukututkija siirtolaisten jäljillä,  http://www.migrationinstitute.fi/files/...
Kuinka usein kirjastosta varastetaan?minkälaiset ihmiset varastavat kirjastosta? 4315 Kysymykseen ei ole olemassa sellaista vastausta, jota kysyjä todennäköisesti ajaa takaa. Kirjastoissa on aina ollut hävikkiä, josta osa johtuu varastamisesta, osa muista syistä. Monessakaan tapauksessa ei kuitenkaan ole varmaa tietoa siitä, mihin jokin aineisto on kadonnut, se ei vaan löydy sieltä mistä sen pitäisi löytyä. Suinkaan aina tällainen löytymättömyys ei tarkoita varkautta, vaan aineisto on yksinkertaisesti hyllytetty väärään kohtaan. Oma karkea arvioni on, että ilman suojausmenetelmiä tai muuten hyvää valvontaa olevissa kirjastoissa kohdistuu erityisesti uutuusaineistoon ehkä noin 5 % suuruinen varkaushävikki vuodessa. Kirjastoilla ei myöskään ole mitään täsmällistä tietoa siitä, mistä eri syistä kirjastonkin aineistoja...