Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Minulla on kysymys. Toivon, että voitte vastata. Lopetin juuri koulun ja vietän sapattivapaata.Siksi haluaisin löytää materiaalia, mitä asioita voi tehdä… 1041 Välivuotta voi viettää hyvin monella eri tavalla. Voit esimerkiksi hakeutua vapaaehtoistöihin Suomessa tai ulkomailla, hakea aupairiksi, opiskella kiinnostavia kursseja avoimessa yliopistossa tai hakeutua johonkin kansanopistoon sinua kiinnostavalle koulutuslinjalle. Mahdollisuudet ovat rajattomat! Kaikki riippuu ihan sinusta ja siitä, mikä sinua kiinnostaa. Valitettavasti emme onnistuneet löytämään mitään sellaista kirjaa, jossa olisi lueteltu vinkkejä välivuoden pitämistä varten. Internetistä löytyy kuitenkin paljon www-sivuja aiheesta. Olemmekin poimineet tähän alle linkkejä keskusteluihin ja uutisiin välivuodesta, sekä linkkejä opiskelumahdollisuuksista, vapaaehtoistöistä ja niin edelleen. Toivottavasti saat näistä ideoita omaan...
Voinko kaukolainata haluamani kirjan myös ulkomailta, esim. Iso-Britanniasta? 1041 Kirjoja on mahdollista saada kaukolainaksi ulkomailta, jos niitä ei löydy Suomesta. Kaukopalvelu on yleensä maksullinen, ja sen suuruus vaihtelee kirjastoittain. Kannattaa kysyä omasta lähikirjastosta kaukotilauksen mahdollisuutta.
Millaisia tekijänoikeudellisia kysymyksiä kirjaston tulee ottaa huomioon järjestäessään kirjoituskilpailua nuorille? 1041 Heti aluksi täytyy varoittaa, että me vastaajat emme ole laintulkinnan ammattilaisia, joten vastaus on laadittu vain maallikkotietämyksen perusteella. Varmempaa tietoa saat laintulkinnan ammattilaisilta. Kirjoituskilpailussa kannattaa muistaa, että sinne lähetetyt kirjoitukset ovat teoksia ja tekijänoikeuslain suojaamia. Kirjasto ei voi siis julkaista tai asettaa julkisesti näytteille niitä ilman kirjoittajan lupaa. Etenkin jos osallistujat ovat kovin nuoria, saatetaan tarvita julkaisuun myös huoltajan lupa. Kaikki riippuu siitä, voidaanko julkaisuluvan antaminen tulkita niin vähäiseksi oikeustoimeksi, että lapsikin voi tehdä sen itsenäisesti. Jos julkaisua tai julkistamista ei aiota kilpailun yhteydessä, ei nuorten kirjoituskilpailuun...
Mistä saisi tarkempaa tietoa Kekkosen vierailusta Raumalla kesällä 1962? Lähinnä kiinnostaisi tietää vierailiko hän kenenkään yksityishenkilön luona tuolloin. 1041 Rauman pääkirjastossa on Länsi-Suomi-lehti mikrofilmeinä. Kaukopalvelun kautta voi tilata mikrofilmin tai sitten sähköpostin liitetiedostona itse artikkelin. L-S 2.8.1962 kertoo presidentti Kekkosen ensimmäisestä Rauman-vierailusta mm.: Vastaanottoseremonia oli Rauman rajalla Kortelassa, sieltä autoletkassa kiertoajelulle, jolla ensimm. tutustumiskohde oli Rauman uusi kirjastotalo. Sieltä matka jatkui satamaan, jossa U.K. keskusteli työntekijöiden kanssa, mm. Aune Fagerströmin. Ajelu jatkui reittiä Komppi - Pidesluoto - maauimala - Syväraumankatu - vanha kaupunginosa. Koska presidentin pitkä Cadillac ei mahtunut kääntymään ahtaassa kadunkulmassa, U.K. käveli Isopoikkikadulta Kalatorille kaup.valtuuston pj E. Saarisen kanssa. Sieltä...
Etsin materiaalia, jonka avulla voisin oppia ruotsinruotsin puhetta ja kuulunymmärtämistä. Minulla on jo vahva koulussa opittu suomenruotsitaito, joten… 1041 Hei! HelMet-kirjastoissa on saatavilla runsaasti ruotsinkielisiä äänikirjoja, joita voi hakea termillä "skönlitteratur ljudböcker" ja rajata listaa vielä aineiston mukaan cd-levyt tai kasetit. Niiden uskoisin olevan hyvää harjoitusta ruotsinruotsin kuunteluun ja ääntämiseen. Riikinruotsalaisia kielikursseja, jotka yleensä sisältävät äänitteen ja kirjan, ovat esimerkiksi seuraavat: Complete Swedish / Vera Croghan and Ivo Holmqvist. London : Hodder Education, 2010, 1 nide, 2 CD-äänilevyä. Harkin, Regina: Swedish conversation. London: Hodder & Stoughton, 2006, 3 Audio CD-levyä + tekstiliite sekä Ruotsin kielikurssi: peruskurssi. Spånga: Univerb, 2006, CD-levy + kirja.
Kenen kirjoittama ja mistä teoksesta löytyy runo, joka alkaa suunnilleen seuraavasti: "Hämärässä huhtikuussa ohittaa juna xx:n (en muista, mikä asema) aseman… 1041 Kaivattu runoilija on Kari Levola ja etsitty runo löytyy hänen vuonna 1980 ilmestyneestä esikoiskokoelmastaan Avovedet. "Hämärässä huhtikuussa ohittaa juna verkkaan aseman -- " Runo on mukana myös Hannu Mäkelän toimittamassa Runon vuodenajat -antologiassa.
Olen lähdössä Pietariin. Haluaisin lainata mukaan kirjoja, joiden tapahtumapaikkana on Pietari. Haluaisitteko suositella joitakin Rikhardinkadun kirjastosta… 1041 Rikhardinkadun kirjastossa näyttäisi olevan juuri tällä hetkellä hyllyssä mm. seuraavat teokset, joiden tapahtumapaikka on Pietari. Ensinnäkin joitakin uudempia teoksia: J. M. Coetzee: Pietarin mestari (1994) Zinaida Lindén: Monta maata sitten (2013, Bestseller) Kari Hotakainen: Iisakin kirkko (2006) Johanna Hulkko: Säkeitä Pietarista (2009) John Boyne: Tarkoin vartioitu talo (2011) Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä (2010) Roger Morris: Murha Petrovskin puistossa : pietarilainen murhamysteeri (2008) Sekä joitakin klassikoita: Nikolai Gogol: Nevan valtakatu sekä Päällystakki : kertomus I. A. Gontsarov: Oblomov Fjodor Dostojevski: Kaksoisolento : pietarilaisrunoelma; Rikos ja rangaistus ; Netotška Nezvanova : nuoren naisen tarina...
Haluaisin tietää Mika Mäkeläisen ja Terho Puustisen kirjoittaman Taivas+Helvetti -kirjan (ISBN: 9789526794600) lainausmäärän. Teidän kauttanne selviää Helmet … 1041 Valtakunnallisia tilastoja ei ole olemassa yhdestä kirjasta, mutta voin antaa HelMet-kirjastojen lainausmäärät. Kyseistä kirjaa on lainattu 478 kertaa ja niteitähän on yhteensä 61 kappaletta pääkaupunkiseudun kirjastoissa.
Etsin kulttuurihistorian esseetä varten Hilja Valtosen Autotyttö-näytelmää (1929) ja Päivä perijättärenä -romaania. Onko esim. kirjavarastossa? Muut… 1041 Hilja Valtosen romaani Päivä perijättärenä vuodelta 1932 on lainattavissa HelMet-kirjastoista. Teosta on yksi kappale Pasilan kirjavarastossa, josta voit tilata sen omaan lähikirjastoosi. Valtosen näytelmää Autotyttö : kommelluksia kolmessa näytöksessä (1929) sen sijaan ei ole lainkaan HelMet-kirjastojen kokoelmissa. Teosta voi pääkaupunkiseudulla lainata esimerkiksi Teatterikorkeakoulun kirjastosta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastosta ja Työväenliikkeen kirjastosta. Kansalliskirjastossa on yksi kappale ko. teosta, mutta sitä ei saa kotilainaan vaan ainoastaan lukusalikäyttöön. Etsimästäsi aiheesta pitäisi löytyä tietoa esimerkiksi seuraavista julkaisuista: Vähäkangas, Ismo: Sata lasissa (Turun historiallinen yhdistys, 2000)...
Tuttuni mukaan Kalle Päätalo ei kerro kirjassaan Miinoitettu rauha tarkkaa kuvausta siitä, kuinka hänen pataljoonansa siirretään Savukoskelta Ouluun. Ukkosen… 1041 Pataljoonan siirtämistä Savukoskelta Ouluun kuvataan Kalle Päätalon kirjassa Miinoitettu rauha s. 536-565. Päätalokeskuksen Päätalotietäjien mukaan muuta kuvausta siirrosta muissa kirjoissa ei ole.
Etsin erästä muistaakseni suomalaista lasten- ja nuorten kirjasarjaa jonka luin joskus 90-luvun lopulla lapsena. Kirjailijaa tai kirjojen nimeä en muista,… 1041 Voisikohan kyseessä olla Elina Aron Hattulan perheestä kertova kirjasarja? Sen osat ovat Kiemurakatu 3 (WSOY 1985), Taikatempuntie 5 (WSOY 1987), Kiinanlyhdynkuja 7 (WSOY 1988), Kummituskäytävä 9 (WSOY 1989), Pinjaportti 11 (WSOY 1990) ja Ratsurinne 13 (WSOY 1991). Taikatempuntie 5:n esittelytekstissä kerrotaan näin: Tuskin on Hattulan perhe ennättänyt muuttaa Taikatempuntielle, kun Milli joutuu huimiin seikkailuihin pihan lasten kanssa. Muut lapset eivät oikein usko Millin lupaamaan jäätelöpuuhun, mutta he eivät vielä tunnekaan Hattulan perhettä..." Elina Aro Kirjasampo-sivustolla: http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175938753191#.VWK…
Unohdin minun Pin-koodi. Onko mahdollista tehdä uusi? Kiitos. 1041 Jos olet antanut meille sähköpostiosoitteesi, voit käyttää kirjautumissivulta löytyvää tunnusluvun palautustoimintoa. Toiminto aukeaa klikkaamalla kohdasta Unohditko tunnuslukusi?. Uusi pin-koodi lähetetään sähköpostiisi. Uuden tunnusluvun saat myös mistä tahansa HelMet-kirjastosta esittämällä kirjaston hyväksymän voimassaolevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Jos olet alle 15-vuotias, tarvitset takaajasi suostumuksen uuden pin-koodin saamiseen. Suostumuksen voi ilmaista esimerkiksi alla olevasta linkistä avautuvalla, tulostettavalla lomakkeella. https://luettelo.helmet.fi/pinreset~S9*fin http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_j… http://www.helmet.fi/download/noname/%7BD61AF018-8119-...
Kuulin radiosta Keep Me Cool biisin.Kenen biisi? Onko cd kainattavissa?.Luultavammin mustien musaa. 1041 On vaikea tietää, mitä laulua kysymyksessä tarkoitetaan, kun nimi on näinkin "tavallinen". Itse löysin YouTubesta tällaisen Kevin Basko -nimisen artistin esittämän laulun "Keep me cool". Voisiko kyseessä olla kysyjän kuulema? https://www.youtube.com/watch?v=_cqlMGwv3r4 Heikki Poroila
Mistä kirjastosta löytyisi nuotit ja sanat kappaleeseen Natten har tusen ögon. 1041 Pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy vain yksi nuottijulkaisu, johon Natten har tusen ögon sisältyy: Dansbandhits - på begäran 2. Tämä nuotti on Kauniaisten kirjaston kokoelmassa, se on tällä hetkellä lainassa. Varauksen voi käydä tekemässä missä tahansa pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastossa.
Vilho Koskelan sotia edeltäneen sotilaskoulutuksen kesto ja ajoitus? Väinö Linnan teoksissa on jäänyt mietityttämään, milloin Vilho Koskela teoriassa suoritti… 1041 Täällä Pohjantähden alla -teoksen kolmannesta osasta käy ilmi että Vilho Koskela astui palvelukseen Tampereen rykmentissä, Lahden Hennalassa. Teoksessa kerrotaan myös Vilhon päässeen lomalle keväällä ennen aliupseerikouluun menoa. Hän kotiutui keväällä ja joutui heti toukotöihin. Palvelukseenastumisvuosi ei tekstistä käy suoraan ilmi, mutta oletetaan että kyseessä on 1934. Varusmiesten palvelukseenastumisaikoja yhdenmukaistettiin 1934 alussa. Palvelukseen astuttiin pääsääntöisesti tammi-, touko- ja syyskuussa. Vilho osuisi aliupseerikoulun aloitusajan perusteella tammikuun 1934 saapumiserään. Peruskoulutuskausi kesti runsaat 4 kuukautta. Toukokuussa olisi alkanut aliupseerikoulu, sekin kestoltaan noin 4 kuukautta. Tätä seurasi 29 viikon...
Tahtoisin saada mahdollisimman paljon tuoreita (alle 9 vuotta vanhoja) teoksia lantionpohjan lihasten toiminnasta ja häiriöistä. Erikoisesti vielä liittyen… 1040 Kysymyksesi tarkkuudesta johtuen kehottaisin sinua kääntymään lähimmän tieteellisen / oppilaitoskirjaston puoleen. Myös lähimmästä neuvolasta kannattaa kysyä. Jämsänkosken kaupunginkirjastosta löytyy vain yleisiä raskautta koskevia teoksia, ei tutkimuskirjallisuutta. Internetistä löytyi muutamia sivuja, joilla käsitellään lantiopohjan lihaksia: http://syy.oulu.fi/kurssit/tallhak/k97/r8/biologia.htm http://nicehouse.fi/terveysk/ilolihas.htm http://www.tokem.fi/amk/kirjasto/tertii37.html http://www.pulssi.fi/p9806b.htm http://www.omt.org/homepage/finland/manuaali/manuaali_3-99.htm http://www.delipap.fi/inkontinenssi/miteninkontinenssiahoidetaan.htm
Artikkeleita sekä teoriapohjaa strategisesta johtamisesta. 1040 Jyväskylän kaupunginkirjaston omasta tietokannasta löytyy 8 teosta asiasanalla strateginen johtaminen. Uusimpia niistä ovat esim. Mika Kamensky: Strateginen johtaminen, 2000; Paula Kirjavainen: Strategisen osaamisen johtaminen, 2000 sekä Raimo Nurmi: Johtaminen ympäristössään, 2000. Kannattaa kokeilla myös kahden hakusanan yhdistelmää kuten esim. yritysstrategiat + johtaminen tai, kun kyseessä on seurakunta, myös seurakunnat + johtaminen. Yliopistokirjastojen yhteisluettelosta Linda -tietokannasta löytyy strateginen johtaminen- asiasanalla useita kymmeniä teoksia ja maakuntakirjastojen yhteisluettelosta Manda-tietokannasta kymmenkunta. Näitä tietokantoja voi käyttää kirjastossa. Artikkelien hakua varten kaupunginkirjastossa on...
Mistä löytäisin suomeksi yleistietoa Sveitsistä? Olen lähdössä matkalle Sveitsiin ja tarvitsen tietoja maasta; kulttuurista, historiasta, nähtävyyksistä, yms. 1040 Sveitsistä kertovia suomenkielisiä kirjoja ei ole kovin paljon. Maantieteen hakuteoksissa Maailma nyt 1: Länsi- ja Keski-Eurooppa (1993) ja Maailma tänään 12: Keski-Eurooppa (1996) kerrotaan yleistietoa Sveitsistä. Matkailutietoa löytyy Berlitzin videolta Sveitsi: talviset Alpit & kesäiset järvet ja Alpit (1991). Englanniksi löytyy enemmän, esim. matkailutietoa Switzerland (Insight guides, 2000), tapatietoa Hyde Flippo: The German way: aspects of behavior, attitudes, and customs in the German-speaking world (1997) ja yleistietoa esim. kulttuurista hakuteoksesta Encyclopedia of contemporary German culture (1999) sekä historiaa esim. J. Murray Luck: History of Switzerland (1985).
Nuottikirja: Stevie Wonder Collection. Kokoelmassa pitäisi olle kappale: Don't Worry 'bout a Thing 1040 The Stevie Wonder Collection -nuottikirja kuuluu pääkaupunkiseudulla ainoastaan Espoon Ison Omenan ja Kallion kirjaston kokoelmiin. Kysymäsi Don't you worry 'bout a thing -nuotti löytyy myös kirjasta Stevie Wonder Complete Vol.1 - Through 1975.
Olisin ystävällisesti tiedustellut, onkohan muuan cd-levy tulossa Hki:n kirjastojen valikoimiin lähiaikoina: esittäjä: Pelle Miljoona & Ylivoima nimi:… 1040 Tiedustelemasi Pelle Miljoonan cd-levy on, kuten tiesit, vasta julkaistu, joten se ei ole vielä ehtinyt kirjastoihin eikä ole vielä ollut listoillamme. Levy kyllä varmaan tullaan hankkimaan useampaankin toimipisteeseen. Jos haluat tutustua levyn taustatietoihin, tässä on osoite: http://www.pellemiljoona.net/