Tässä Yliopiston Apteekin vastaus:
Yliopiston Apteekki on vuonna 1755 perustettu, Helsingin yliopiston omistama apteekki. Ensimmäinen Yliopiston Apteekki toimi Turun akatemian alaisuudessa.
Turun palon jälkeen Akatemia muutti Helsinkiin vuonna 1828. Yliopiston Apteekin sivuapteekit perustettiin 1950-luvulla alun perin lääkevarastoiksi eri puolille Suomea.
Nykyään Yliopiston Apteekki toimii 12 paikkakunnalla Suomessa. Kaikki Yliopiston Apteekin toimipisteet eivät sijaitse yliopistopaikkakunnilla, vaan apteekin nimi tulee omistajan, Helsingin Yliopiston, mukaan.
Kirjastoalan ammattitaito ei ole salaisuus: kirjastot.fi-sivustolta löytyy kattava paketti alan koulutuksesta:
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/
Samalla sivulla on myös linkki kirjastoalan koulutus- ja kelpoisuusvaatimuksiin:
http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_koulutus/?lang=fi
Korkeakoulututkinnosta on paljonkin apua, pätevöitymisessä se otetaan huomioon ainakin yliopistossa opiskeltaessa.
Tutkinto voi olla yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, ammatillinen perustutkinto tai ammattitutkinto.
Helsingin seudulla ei järjestetä yliopisto- tai ammattikorkeakoulutason koulutusta, lähimmät paikkakunnat ovat Tampere ja Turku. Kursseja on joinakin vuosina ollut mahdollista suorittaa...
Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Suurten kustantajien kirjoista tehdään tilaukset jo ennen ilmestymistään monta kuukautta aikaisemmin, ja ne tulevat välittäjän kautta ilmestyttyään. Kirjastossa kirjat käsitellään vielä lainauskuntoon, mihin menee muutama päivä. Uusien kirjojen kirjalähetyksiä tulee viikoittain. Jos saapuneista kirjoista on varauksia, ne käsitellään ensin lainattaviksi. Kirjastoon tilatut kirjat näkyvät aineistorekisterissä maininnalla "hankinnassa", mutta niihinkin voi tehdä varauksen ennakkoon.
Kaivattu kirja voisi olla Suomen kansan kummitusjuttuja sekä muita myytillisiä tarinoita (Osuuskunta Käyttökuva, 1980), jossa on Hannu Virtasen kertomia ja kuvittamia tarinoita Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkistosta.
Aarretta haltijakissan kanssa etsitään tarinassa Aarnivalkea. Tuopiksi teetetystä hopeaesineestä, jota sen alkuperäinen omistaja ilmaantuu vaatimaan kuolemansa jälkeen, kerrotaan tarinassa Hopeasaapas.
HelMet-kortin voi tosiaan saada jokainen halukas suomalainen. Henkilökohtainen käynti, jonka yhteydessä myös henkilöllisyys varmennetaan kuvallisella todistuksella, on taas katsottu tarpeelliseksi sekä järjestelmän että asiakkaan oman oikeusturvan takia. Meillä on jo riittävästi akuankkoja tietokannassa, eikä lisää kaivata. Voi olla, että tulevaisuudessa kortin voi saada myös ns. vahvalla tunnistautumisella, mutta ainakaan minun tietääkseni sellaista ei ole vielä tarjolla.
Jos kuitenkin arvioit, ettei HelMet-kortti ole yhden vierailun arvoinen edes ekotehokkaallaa junalla, voi aina yrittää löytää jonkun kortin omistajan, joka suostuu "lainaamaan" tunnuksiaan sinulle esimerkiksi e-kirjojen käyttöä varten.
On myös mahdollista, että...
Hieman vaikea neuvoa näin etänä, mutta kokeile vielä tätä: kun olet klikannut jotain haluamaasi lehteä siihen asti, että tulee valintanappi 'start reading' paina vielä sitä. Avautuvan näkymän ylälaidassa pitäisi nyt olla otsikko 'oma kirjasto'. Samalla sivulla ohjelma kylläkin kysyy taas kirjautumistietojasi, mutta älä välitä niistä, vaan klikkaa tuota ylhäällä olevaa 'oma kirjasto' -kohtaa. Sinne menevät kaikki valitsemasi lehdet ja vain siellä voit niitä lukea. Jos et saa Ziniotasi toimimaan, vieraile lähikirjastossasi, jossa sinua autetaan.
Tämä laulu on amerikkalaisen Arlo Guthrien Moon Song, jonka hän on itse säveltänyt ja sanoittanut ja se on ilmestynyt alunperin hänen cd:llä Mystic Journey Album. Se on soinnut amerikkalaisessa tv-sarjassa "The Byrds of Paradise", jonka suomalaista versiota en löytänyt netti-tv:stä. Alunperin USA:ssa esitetty kuitenkin jo v.1995. Tässä linkki YouTuben videoleikkeeseen:
http://www.youtube.com/watch?v=CoZk0_g_Vd8.
Tässä laulun sanat: http://www.sing365.com/music/lyric.nsf/Moon-Song-lyrics-Arlo-Guthrie/3A…, jolta sivulta
löytyy myös Arlo Guthrien pienoiselämäkerta.
Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan Bal-sukunimi on tai on ollut alle 40 henkilöllä. Nimien lukumäärät löytyvät henkilöistä, jotka on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään.
http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/default.asp?L=1
Suomalaisissa sukunimihakemistoissa nimeä ei ole. Bal on sukunimenä varsin monissa maissa: ilmeisesti ainakin Afganistanissa, Turkissa, Intiassa, Ranskassa ja Hollannissa:
http://www.houseofnames.com/Bal-history?A=54323-292
http://en.wikipedia.org/wiki/Bal
Nimen perusteella ei siis voi suoraan päätellä, mistä jonkun nimen haltijan nimi on peräisin. Sukututkimuksen avulla voi toivon mukaan selvittää, mistä maasta nimi on Suomeen tullut.
Kirjailijanimellä Topo Taviomaa kirjoittaneen kirjailijan oikea nimi on Ilmari Ihalainen, eli hän on mies. Siipisupi-teoksen (ilmestyi 1987) lisäksi hän on kirjoittanut myös lastenkirjan Kapina Karhumaassa (1977). Omalla nimellään hän on kirjoittanut näytelmän Pitsihovi (1978). Alla tietoa:
http://dbgw.finlit.fi/matr/tiedot.php?id=7803
https://finna.fi
http://www.naytelmat.fi/index.php?view=writer&id=1085
Ilta-Sanomien irtonumero maksoi v 1986 maanantaista perjantaihin 3 markkaa ja
lauantaisin 4 markkaa.
Lehtien hintojen muutoksia koskevaa tietoa en löytänyt. Tilastokeskuksen Kuluttajahintaindeksiä varten kerätään tosin sanomalehtien tilaus- ja irtonumerohintoja mutta lehtikohtaisia hintatietoja ei julkaista vaan tiedot julkaistaan ainoastaan indeksimuodossa tietokantaulukoissa. Alla olevasta linkistä pääsee Tilastokeskuksen sanomalehtiä koskevaan hintatietoindeksiin,
jossa voi vertailla hintatietoindeksiä vuodesta 2005 eteenpäin.
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__hin__khi/?tableli…
Ilta-Sanomien historiasta kertovasta kirjasta "Uutisia, historiaa ja puheenaiheita,
Ilta-Sanomat 75 v." (2007) löytyi lisäksi sivuilta 13-...
Nöykkiön kirjasto on samanaikaisesti sekä auki että remontissa. HelMet-sivustolla on tieto, että "remontoitava alue on lasten ja nuorten puoli. Aikuisten puoli on asiakaskäytössä koko ajan. Lasten kokoelmat siirtyvät kokonaisuudessaan aikuisten puolelle sekä Monitoimitilaan, joka ei ole remontin aikana varattavissa kokouskäyttöön."
Nöykkiön kirjastoon voi siis mennä myös remontin aikana. Tervetuloa!
Hei!
Valitettavasti en ole löytänyt nuotteja ja sanoja tähän lauluun. Olen etsinyt monesta tietokannasta, mm. HelMet, Viola.
Kappale "Ohi älä käy" sisältyy kokoelmaan "Eikö milloinkaan", joka löytyy Kansalliskirjaston kokoelmista C-kasettina ja digitoituna. Teos on käytettävissä digitoituna vapaakappalekirjastoissa http://www.kansalliskirjasto.fi/fi/julkaisuala/vapaakappaleet.html#Vapa….
Saksalainen Margarete Steiff on Steiffin pehmolelujen menestystarinan takana. Pyörätuolissa polion takia istunut Margarete valmistui ompelijaksi 17-vuotiaana ja työskenteli aluksi sisariensa vaateliikkeessä. Sisarten muuttaessa muualle, Margarete jatkoi liiketoimintaa yksin.
Ensimmäisillä itse tienaamillaan rahoilla Margarete osti ompelukoneen, jolla ompeli mm. suosituiksi tulleet elefanttineulatyynyt. Margarete perusti kotitaloonsa oman kivijalkakaupan "Filz-Spielvaren-Fabrik", josta muodostui alku pehmoeläintehtaalle. Margarete Steiff suunnitteli myös malleja muihin eläinleluihin, joita suuren kysynnän vuoksi ompelivat myös yhtiön palkkaamat kotiompelijat.
Steiffin varsinainen maailmanmenestys alkoi, kun erään New Yorkin tavaratalon...
Alex Alstonen ja Sérge Bessieren säveltämän kappaleen Sateinen ilta (Soir de pluie) nuottia ei ole olemassa erillisenä. Kappaleen nuotti pianosäestyksellä ja Aili Tikan suomenkielisin sanoin sisältyy Suuren toivelaulukirjan osaan 22 (F-kustannus, 2013). Teos löytyy omasta lähikirjastostasi.
Nuottijulkaisussa Pop tänään vol. 36 (Fazer Songs, 1989 ) on nimimerkin Puck sanat lauluun sekä melodia- ja kosketinsoitinnuotinnos. Nuottijulkaisua ei ole omassa lähikirjastossasi, mutta kirjastoverkkosi kokoelmista se löytyy.
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
https://finna.fi
https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena
https://finna.fi/
Vilkaisepa vaikka osoite: http://www.allmusic.com/ All Music Guide-palvelusta voi etsiä bändejä ja artisteja nimihaulla. Patti Smithin diskografiaan on listattu albumit:
1975 Horses
1976 Radio Ehiopia
1978 Easter
1978 Set Free
1979 Wave
1988 Dream of Life
1996 Masters [Box]
1996 Gone Again
1997 Patti Smith
1997 Peace and Noise
2000 Gung Ho
Because the Night [CD Single]
Frederick
Gloria
Suomeksi ao. yhtyeestä löytyy valitettavan vähän tietoa. Jake Nymanin Rocktieto-kirjassa on parin sivun juttu.
Yhtyeestä on kyllä kirjoitettu ainakin pari kirjaa englanniksi, mutta näitäkään i Suomen kirjastoista tunnu löytyvän. Monessa (engl. kielisessä) popomusiikin hakuteoksessa on laajahkoja artikkeleita the Mamas & the Papas -yhtyeestä (esim. Encyclopedia of popular music). Ja tietenkin Internet on hyvä tiedonlähde. Mm. AMG All Music -sivuilta löytyy tietoa yhtyeestä (http://allmusic.com/cg/x.dll), samoin Rolling Stone -lehden sivuilta (http://www.rollingstone.com/sections/artists/text/artistgen.asp?afl=&Lo…)
Tutkimalla pääkaupunkiseudun kokoelmia osoitteessa www.libplussa.fi esim. asiasanoilla ruokaperinne ja Karjala voit löytää useita teoksia, joita voit tarpeen tullen tilata lähimpään kirjastoon.
Netistä löytyi myös pari sultsinaohjetta:
http://www.wsoy.fi/koulu/kotitalous/hyvaapataa/ruokaohje/joulukuu.htm
http://www.onego.ru/win/pages/keitto/piirat_f.htm
Asiasanalla "tapahtumamarkkinointi" ei tule Turun kaupunginkirjaston aineistorekisteristä yhtään viitettä.
Saat kuitenkin yleistä kirjallisuutta aiheesta esim. käyttämällä asiasanoja "markkinointiviestintä", "markkinointi" + "suunnittelu" tai "myynninedistäminen". Jos on kysymys esim. messujen järjestä-
misestä kirjastossa on teos Siskind, Barry: The power of exhibit marketing (1998). Tiedottamisesta on
hyvänä esimerkkinä Ikävalko, Elisa: Käytännön tiedottaminen: yhteisöviestinnän käsikirja (1999) tai Kortetjärvi-Nurmi, Sirkka: Yritysviestinnän ABC (1999).
Lehtiartikkeleita kannattaa hakea Aleksista, joka on CD-Rom-muotoinen artikkelitietokanta ja
asiakaskäytössä käsikirjastossamme. Hakusanoilla "tapahtuma" ja "markkinointi" tulee muutama...
Laulun nimi on "Tuuti äidin lasta" tai "Tuuti, tuuti äidin lasta". Sen on säveltänyt Juhani Pohjanmies ja sanoittanut Simo Korpela. Laulu alkaa: "Tuuti, tuuti äidin lasta, alkutie on sulla vasta." Säkeistöjä on neljä.
Laulu sisältyy moneen nuottijulkaisuun, esimerkiksi nuotteihin "Aa tuuti lasta : unilauluja lapsille" (Tammi, 2009, mukana myös cd-levy, jolla laulut laulaa Niina Bell) ja Pohjanmies, Juhani: "Kootut lastenlaulut" (Gummerus, 1945). Ainakin näissä nuoteissa ovat myös laulun sanat, kaikki neljä säkeistöä. Esimerkiksi nuotissa "Vauvakulta : laulukirja vauvaperheille" on vain ensimmäinen säkeistö. Mainittakoon vielä, että joissakin nuoteissa laulun sanoittajaksi on merkitty virheellisesti Juhani Pohjanmies tai että laulun...
Tinka on tarkoittanut 'riitaa, kiistaa'. Se pohjautuu muinaisnorjan sanaan thinga, josta on johdettu muinaisnorjan ja -ruotsin ting, 'kokous, käräjät'. Nykyruotsin ting on 'olio, esine ja käräjät'; englannissa sana on thing ('asia'), saksassa Ding, ('asia').Muinaisgermaaneilla on ollut kansankokousta tarkoittava sanaan thing. Thingaz ja sen rinnakkaismuoto palautuvat indoeurooppalaisen kantakielen aikaa merkitsevään sanaan téngkos. Veijo Meri on tiivistänyt sanan vaiheet 'ajasta' 'asiaan' seuraavasti: "Ajasta tuli määrättynä aikana pidetyt käräjät ja tarkoitettuaan niitä sana alkoi tarkoittaa asiaa, esinettä, koska käräjillä nimenomaan käsiteltiin asiaa."Meren téngkos-tulkinta, joka kytkee tingan aikaan, on varsin mielenkiintoinen siltä...