Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Milloin James Bond -elokuva Kun maailma ei riitä tulee kirjastoihin? 1051 Elokuvat ilmestyvät videoversiona n. vuoden kuluttua julkaisusta. Kirjastoihin hankittaviin elokuviin tarvitaan erikseen kirjasto-oikeudet. Kaikkia elokuvia ei ole mahdollista saada kirjastoihin tekijänoikeusmaksujen vuoksi, eikä kaikille ole edes mahdollista saada kirjasto-oikeuksia. Kirjastoissa on kyllä muita James Bond-elokuvia,joten luulen, että mahdollisesti myös uusinta elokuvaa tarjotaan pian kirjastoille.
Mitkä ovat lääkärin velvollisuudet? 1051 Lääkäriliitto kertoo sivuillaan potilaan oikeuksista ja lääkärin velvollisuuksista seuraavaa: "Potilaslain mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus hänen terveydentilansa edellyttämään hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon, terveydenhuollon resurssien puitteissa. Lääkärillä on velvollisuus hoitaa potilasta soveltaen hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään. Potilaan hoidosta on päätettävä yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta, hoitotoimenpiteestä ja tutkimuksista, ja tällöin häntä on hoidettava muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla yhteisymmärryksessä hänen kanssaan....
Pahoittelen huonohkoa kuvaa. Oliskohan tämä vaatekoi vaiko pesäkoisa? Kumoikaan ei olisi kovin mukava vieras kodissa. Varsinkaan vaatekoi :/ Kiitos… 1051 Valitettavasti emme pystyneet ehdottoman varmasti tunnistamaan eläintä. Apua voisi kysyä esimerkiksi Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista. Ympäristöpalveluiden ylläpitämällä ”Sisätilojen tuholaiset” -sivustolla voit tunnistaa tuholaisia kuvista. Esimerkiksi Kodin kutsumattomat vieraat -svu antaa hyviä vinkkejä tuholaisista. Sisätilojen syöpäläisiin liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä asumisterveysneuvontaan, puh. 09 310 15000 (ma, ke–to: klo 9–12, ti klo 9–15). https://sisatilojentuholaiset.fi/ Pesakoisa: http://lehti.luontoportti.fi/fi/kysyluonnosta/kysymys-2
Monasti kuule että jokin on X kertaa pienempi Xn ollessa kuitenkin kokonaisluku, esim. se ja se oli kaksi kertaa pienempi. Muistelisin kuitenkin koulu matikan… 1051 Kokonaisluvulla kerrottaessa tulos on aina suurempi kuin kerrottava, paitsi jos luku on 1. Kotimaisten kielten keskuksen Kotuksen Kieli-ikkuna-palstalla on käsitelty ilmauksia "kaksi kertaa enemmän ja vähemmän". Artikkelin mukaan kaksi kertaa vähemmän (tai pienempi) -ilmaus merkitsee vakiintuneen tavan mukaan samaa kuin puolet. Selkeämpää olisi käyttää tämän ilmauksen sijaan vaikkapa juuri puolet-sanaa, esim. ”Juon kahvia huomenna puolet vähemmän kuin tänään.” https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_…
Banaaneja myydään luomuna ja reilulla kaupalla ym. Miten "tavalliset" banaanit sitten on käsitelty/kerätty jne? 1051 Luomu- eli luonnonmukaisessa viljelyssä rajoitetaan keinolannoitteiden sekä kasvi- ja tuholaismyrkkyjen käyttöä. Luomutuotannossa voidaan käyttää vain erityislainsäädännössä hyväksyttyjä aineita ja yhdisteitä. Lisätietoa löytyy esim. Euroopan unionin sivuilta: https://ec.europa.eu/info/food-farming-fisheries/farming/organic-farmin…. Banaanien viljelyssä ongelmana ovat sienitaudit, rikkaruohot ja tuhohyönteiset, joita vastaan tavanomaisessa tuotannossa käytetään sekä ympäristölle että ihmisille vahingollisia torjunta-aineita. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön sivuilta löytyy artikkeli näiden aineiden käytön ongelmista ja mahdollisista ratkaisuista: http://www.fao.org/world-banana-forum/projects/good-practices/pesticide…. André Luiz...
Onko Suomessa kauhukirjailijaa?? 1050 Suomenkielisen sf-, fantasia- ja kauhukirjallisuuden bibliografia löytyy nettisoitteesta http://www.cc.jyu.fi/~jtv/bib/ Sähköinen scifi-, kauhu ja fantasialehti löytyy osoitteesta http://www.iwn.fi/kalaksikukko Tänä vuonna on ilmestynyt Btj Kirjastopalvelun julkaisema teos: Bengtsson, Niklas: Kauhua ja kirmailevia kummituksia: kotimaisen kauhun varhaisia vaiheita ja 90-luvun kauhukirjallisuutta. ISBN: 951-692-497-2. Teosta voi tiedustella lähimmästä kirjastosta.
Onko kiinteistöihin liittyvistä tunnusluvuista, mittareista tai tunnuslukujärjestelmistä kirjoitettu teoksia/lehtiartikkeleja suomeksi tai englanniksi? Miten… 1050 Juhani Siikalan kirjasta Kiinteistönpidosta kiinteistöliiketoimintaan (2000) löytyy luku 'Kiinteistötoiminnan tunnuslukuja', jossa käsitellään kiinteistön ylläpidon, kiinteistöyhtiön talouden sekä tilankäytön tunnuslukuja. Kirja on mm. Helsingin pääkirjastossa. Artikkelihaku tuotti pari Talouselämän artikkelia kiinteistösijoitusten tunnusluvuista sekä Kiinteistö ja isännöitsijä -lehdessä (3/2002) olleen Martti Huitulan artikkelin PAVElla tunnusluvut ojennukseen. Viimemainittu ilmeisesti esittelee kiinteistöpalvelujen sopimushallintaan kehitettyä tietokoneohjelmaa.
Etsin lainaksi nuottikirjaa josta löytyisi nuotit kappaleeseen "some day my prince will come" vuonna 1937 valmistuneesen "snow white and the seven dwarfs",… 1050 Kappale näyttää löytyvän useastakin nuottikokoelmasta. Jotta löytäisit mieleisesi nuotinnoksen, toimi näin: kirjoita Plussa-aineistohakuun ( http://www.libplussa.fi/ ) nimekkeeksi laulun nimi kokonaisuudessaan ja valitse pudotusvalikosta aineistoksi nuottijulkaisu. Ennen kuin rupeat tilaamaan aineistoa jostakin kirjastosta, kannattaa varmuuden vuoksi tarkastaa kohdasta "Täydet tiedot", että kyseinen kokoelma todella sisältää etsimäsi kappaleen. Samalla näet täysistä tiedoista myös sen, millainen nuotinnos on kyseessä. Esim. seuraavista kokoelmista laulu löytyy: Standards 100 all-time favorites, Disney favorites 34 classic songs, Disney classics 56 favorite songs, The Thirties Part Four: Some day my prince will come, 50 years of cartoon...
Keitä jalasjärveläisiä kirjailijoita on olemassa? 1050 Aivan suoraan tietoa juuri jalasjärveläisistä kirjailijoista ei löytynyt, mutta Seinäjoen maakuntakirjasto pystyy varmaan auttamaan, heillä on kotiseututietoa toimialueeltaan, tässä osoite: http://www.seinajoki.fi/kirjasto/maakunta.html Lisäksi löytyi sivusto, johon on listattu kirjailijoita Pohjanmaalta: http://www.sjk.fi/kirjasto/kirjailijat/index.htm
Haluaisin päästä lukemaan tietyn artikkelin lehdestä "Hyvinvointikatsaus 4/2002". Mistä kirjastosta löydän kyseisen numeron? 1050 Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista (http://www.helmet.fi/) lehti on lainattavissa Vantaan Tikkurilan kirjastosta. Lisäksi ei-lainattava käsikirjastokappale on Espoon Leppävaaran kirjastossa. Lehtiä ei voi itse varata Helmet-haun kautta, mutta voit pyytää henkilökuntaa varaamaan lehden joko soittamalla johonkin Helmet-kirjastoon tai käymällä kirjastossa. Joitakin Hyvinvointikatsaus-lehden artikkeleita voi lukea myös sähköisen arkiston kautta. Katso löytyisikö artikkelisi täältä: http://www.helmet.fi/search*fin/thyvinvointikat/thyvinvointikat/1%2C5%2…
Miksi suurin osa Ellery Queenin dekkareista Helsingin kaupunginkirjastossa ei ole lainattavissa? 1050 Monet Ellery Queenin kirjoista kuuluvat Suomen Dekkariseura ry:n Kallion kirjastolle lahjoittamaan kokoelmaan. Dekkariseuran toivomuksesta lahjoitus säilytetään kirjastossa yhtenä kokonaisuutena. Suurin osa kokoelmasta on sen vuoksi käsikirjastokäytössä eikä sitä lainata vaan teoksia annetaan asiakkaille kirjastossa luettavaksi. Tervetuloa tutustumaan Dekkarikirjastoon ja Suomen dekkariseuran toimintaan joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 17-20. Päivät ovat tänä vuonna 7.11. ja 12.12. (poikkeuksellisesti kuukauden toinen tiistai). http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kallio/dekkarikirjasto/
Minkä arvoinen on tanskalainen 2 kruunun reikärahakolikko vuodelta 1992? Terv. Vastausta kaipaava 1050 2008 Standard Catalog of World coins 1901-2000 -kirjan mukaan tämän rahan arvo on kiertämättömänä eli täysin käyttämättömänä 0,65 Yhdysvaltain dollaria. Käytetylle arvoa ei mainita lainkaan.
Onko olemassa lasten kuvakirjoja, jossa käsiteltäisiin sitä juttua, joka näitä 3-6-vuotiaita niin kovasti kiinnostaisi. Pimppi ja pippeli. Entä sellainen asia,… 1050 Hei! Kirjastostamme ei löydy kuvakirjoja seksuaalikasvatuksesta. Cacciatore, Raisa: Huomenna pannaan pussauskoppiin ja Kinnunen, Saara: Tytöt, pojat ja seksi.Kuinka tuen lapsen seksuaalista kasvua. Nämä ovat seksuaalikasvatuksen kirjoja, jotka meidän kirjastostamme löytyvät. Suomen nuorisokirjallisuuden instituutista (sni@sci.fi) voisi tiedustella kuvakirjojen tilanteesta.
Viekö valtioneuvosto valmistelemansa lakiehdotuksen presidentin nähtäväksi/hyväksyttäväksi ennen sen menemistä eduskunnan käsittelyyn? 1050 Lain säätämisestä ja presidentin oikeuksista säädetään Suomen perustuslaissa 731/1999, https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731. Kysymyksesi kannalta oleellinen kohta on "presidentti antaa hallituksen esitykset eduskunnalle valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta" eli kyllä. Lakien säätäminen Valtioneuvoston asema hallituksen esitysten antamisessa vahvistuu. Hallituksen esityksellä annetaan eduskunnan käsiteltäväksi lähinnä valtioneuvostossa valmistellut lakiehdotukset, talousarvio- ja lisätalousarvioesitykset sekä ehdotukset valtiosopimusten ja muiden kansainvälisten velvoitteiden hyväksymisestä. Uuden perustuslain [731/1999] mukaan presidentti antaa hallituksen esitykset eduskunnalle valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Presidentti...
Minulla on kirja hukassa. Kirja on muistaakseni nuortenkirja, ja siinä nuori tyttö matkaa Italiaan (?) ja tutustuu siellä paikalliseen taiteeseen, erityisesti… 1050 Yksi ehdokas etsityksi kirjaksi voisi olla norjalaisen Bjørn Sortlandin Silmätyksin. Se on kertomus 17-vuotiaasta Fridasta, joka matkustaa Italiaan saatuaan tietää sairastavansa vakavaa silmäsairautta, koska hän haluaa nähdä maailman kauneimman maan ja sen taideaarteet ennen kuin on myöhäistä. Firenzessä Frida tutustuu 19-vuotiaaseen Jakobiin, joka vie Fridan mukanaan taidekierrokselle Italiaan ja Ranskaan. Tekstin lomassa on kuvia tarinassa mainituista maalauksista.
Löytyisikö lastenkirjaa Peer Gyntistä (saattaa olla että kirjan nimi oli Solveigin tarina tms) kirjaan kuuluu cd-levy, suomenkielinen, piirroskuvitus. Olen… 1050 Kyseessä saattaisi olla Musiikin satumaailma -sarja. Interbook-Interkirja julkaisi 1980-luvulla sarjaa, jossa kuuluisista näyttämömusiikkiteoksista oli muokattu kuvakirjoja. Sarjan kirjoihin liittyi äänite, c-kasetti. Peer Gynt -osa (kirja) on varattavissa Helmetin kautta http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin?/tmusiikin+satumaailma/tmusiiki… Kasetit ovat Helmet-kirjastoista valitettavasti kadonneet.
Mitä tarkoittaa Atkins sukunimi? 1050 Internetissä on useita englanninkielisiä sukunimiin ja sukuihin keskittyviä sivustoja. Yleisin alkuperä niissä Atkins-sukunimelle on hepreankielinen miehen nimi Adam, joka merkitsee 'punaista maata'. Atkins on muodostunut Adam-nimen lyhennetystä muodosta 'ad', johon on lisätty deminutiivi 'kin' (pienennysmuto tai hellittelymuoto). S-pääte tulee patronyymista (isän nimestä johdettu nimi) 'son of Atkin'. http://www.surnamedb.com/Surname/atkins Toinen alkuperän selitys sukunimelle Atkins on miehen nimi Arthur. Se muodostuu Arthur-nimen lyhennetystä muodosta 'at', johon lisätään deminutiivi 'kins', joka merkitsee lasta. 'Kins' on samaa alkuperää kuin englannin 'child' tai saksan 'Kind'. Atkins tarkoittaa siis Arthurin poika 'son of Arthur'....
Mikä artisti/Kappale mahtaisi olla kyseessä? Eli suomalainen naisartisti ja biisi hukassa jossa laulettiin "Virta mua vie kun tulet mun luo, hetkeksi syliisi… 1050 Kappale on Saija Varjuksen esittämä "Et voi mua kesyttää". Tämä Risto Asikaisen ja Ilkka Vainion tekemä laulu alkaa sanoin "Virta mua vie ja tuulet on mun, hetken sun syliisi painaudun". Kappale löytyy Varjuksen levyiltä Yambaijaa (1998) ja Parhaat - 40 hittiä (2001).
Hain Plussa-hausta videota nimeltä 'Hohto'. Katsoin saatavuustietoja, ja siinä luki mm. että videota saisi Pohjois-Haagan kirjastosta. Eräpäivä oli kuitenkin… 1050 Video on "listoillamme" eli luetteloitu kirjaston aineistotietokantaan, koska se on hankittu kirjastoon. Kun lainattavan yksittäisen videon tms. kohdalla on eräpäivä, se tarkoittaa sitä, että video on yhä lainassa. Miksi emme poista aineistoa joka on selvästi jäänyt palauttamatta? Siksi että lainaaja on vastuussa lainaamastaan aineistosta. Koska hän ei ole palauttanut lainojaan ajoissa, hän on menettänyt lainausoikeutensa, joka palautuu vasta sitten, kun aineisto palautetaan tai korvataan ja myöhästymismaksut maksetaan. Jos poistaisimme tällaisen "vanhan eräpäivän" -videon tietokannastamme, myös videon panttaaja vapautuisi vastuustaan. Ja sehän ei olisi oikeudenmukaista.
Saako alaikäinen kirjastokortin ilman henkilökorttia? Hän ei saa henkilökorttia etävanhemman kieltäessä. Yhteishuoltajuuden takia henkilökorttiin vaaditaan… 1050 Alaikäinen saa kirjastokortin ilman henkilökorttia tai passia. Huoltajalta kysytään kuvallista henkilötodistusta ja hän vastaa alaikäisen lainoista. Kun lainajaatietolomake on täytetty ja huoltaja on allekirjoituksellaan hyväksynyt ja rastittanut lainaajalomakkeen kohdan ” Vastaan ohessa nimetyn huollettavan lainoista”, niin lapselle voidaan antaa kirjastokortti. Huoltaja voi yksin hakea lapselleen kirjastokortin. Tai jos lapsi tuo täytetyn ilmoituslomakkeen ja kelakorttinsa, niin kirjastokortti voidaan antaa alaikäiselle ilman huoltajan mukanaoloa.